sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Roger Martin du Gard: Thibaultin suku



Roger Martin du Gardin pääteos Thibaultin sukuLes Thibaut (1928 - 1940) on kahdeksanosainen sukukronikka, jossa kuvataan vauraan väestön elämää ja heidän varttuvaa nuorisoa. Vanhempi polvi kutsuu itseään porvareiksi ja pitävät itseään yhteiskunnan tukipilareina. Nuoret asettavat vanhempien arvot puntariin. Tarina alkaa Pariisista vuonna 1904.


Roger Martin du Gard: Thibaultin suku 1,  Harmaakantinen vihko ja Kasvatuslaitos. Suomentanut Arvi Nuormaa, Otava 1964.  Sivumäärä 332.

Thibaultin suvun ensimmäinen osa Harmaakantinen vihko (Le cahier Gris, 1922) kuvaa paljon miljöötä ja  ranskalaista koulua. Koululainen Jacques Thibault on karannut kotoa, ja myöhemmin ilmenee, että myös Daniel de  Fontanin on kadonnut. Oscar Thibault, perheen pää ruotii tilannetta koulussa opettavan papin abbe Pinotin kanssa. ja raskauttavia asianhaarjoja on kaksi, ensinnäkin Harmaakantisessa vihossa on poikien kirjeenvaihtoa, lisäksi Jacquesilla on "paheksuttavia" kirjoja kuten Zolan Romahdus ja toiseksi Daniel de Fontanin on protestantti. Thibaultin perheen isä on mahtimies, mutta Jerome Fontaninin perheen pää on poissa kotoaan, hänellä  on suhde serkkunsa Noémien kanssa, mutta on karannut toisen (kolmannen) naisen (Noémie-serkun piian kanssa). Perheen äiti rouva Fontanin hoivaa tytärtään Jennyä, joka on kuolemassa aivokalvontulehdukseen.

Poikien kirjeenvaihto on harmaakantisessa vihossa, jossa varsinkin Jacques kirjoittaa runollisia rakkauden tunnustuksia Danielille ja ilmentää monisanaisesti kokemaansa tuskaa. Daniel ei puhu rakkaasta vaan ystävästä. Tässä osia muutamasta kirjeestä
Jacques; Minä olen yksin vihamielisessa maailmassa, rakas isäni ei ymmärrä minua. En ole kovin vanha, ja kuitenkin, kuinka paljon onkaan jo takanani poljettuja kukkia, räntäsateiksi vaihtuneita aamukasteita, tyydyttymättömiä aisti-iltoja, katkeria epätoivon hetkiä!
Anna minulle anteeksi minun rakkauteni, että olen tällä hetkellä synkkä. ..
Daniel: Miksi sinä, rakas ystäväni, miksi sinä, joka olet niin nuori kiroat elämän. Sehän on kaiken pyhän häväitsemistä! ...
Jacques vastaa: Anna anteeksi! Väkivaltainen, kiihkeä, talttumaton luonteeni on syynä kaikkeen, oi kallis rakkauteni.
Jacques on kirjoittanut aiemmin "En unohda koskaan niitä tuokioita, ah, niin harvoja tosin ja niin lyhyitä, jolloin olemme kuuluneet vain toisillemme. Sinä olet ainoa rakkauteni".

Helposti tässä lukija tekee väärän johtopäätöksen. Daniel on vain ystävä, se mitä Jacques perimmältään tarkoittaa, on epäselvää, mutta hän on etupäässä dramaattinen ja runollinen sielu. Tämä seikka vahvistuu, kun poikien pakomatkaa tarkastellaan Marseillesissa, missä varsinkin Jacques haluaisi jatkaa Pohjois-Afrikkaan. Pojat jäävät kuitenkin kiinni ja toimitetaan Pariisiin. De Fontainella on perhedraamaa, sillä häntäänsä heiluttanut Jerome-isä on jättämässä vaimoaan, ja sanonut tehneensä pettämisellä  onnelliseksi - ei itseään- vaan alemman sosiaaliluokan tytön. Daniel tapaa sisarensa Jennyn, joka on jo parempi.
Jacques selittää kotimatkalla Antoinelle, että rakastaa runoja ja on runosielu. Kotona odottaa pappi ja yllätys. Jacques jatkaa eloaan ja kouluaan kasvatuslaitoksessa. Osa päättyy dramaattiseen kirjeeseen, jonka Jacques kirjoittaa Danielille ja heittää ikkunasta, hän "uhkailee" itsemurhalla.

Roger Martin du Gard: Thibaultin suku, osa 2 Kasvatuslaitos  Le pénitencier 1922. 200 sivua.
Toisen osan alku on hyytävä, Antoine, Jacquesin 24-vuotias lääkäriveli menee käymään de Fontaninien luona, hän tivaa Danielilta, onko hän saanut Jacqueslta kirjeitä. Lukiessaan Jacquesin kirjeen, hän tajuaa sen olevat pötyä. Herra Thibault eli Oscar-Marie Thibault on Kunnialegioonan ritari, edustajistokamarin jäsen, Siveellisen Nuorisokasvatuksen seuran johtohenkilöitä, eli Jacquesin isä  on itse perustanut ankean Crouyn ojennuslaitoksen, joka on kuin vankila, ikkunoissa ristikot, koira vahtii pihalla, joka on ympäröity muureilla, jonka päällä on lasimurskaa. Isän mielestä sinne lähetetyn Jacquesin tahto pitää murtaa. Laitosta johtaa herra Faisme, todellinen tyranni. Antoinen ja Jacquesin käymässä keskustelussa lukija tajuaa, että Jacques on muserrettu, kaikki yksityisyys on viety, Tarpeetkin tehdään valvonnan alla. Antoine päättää saada Jacquesin pois, isän "lempilaitoksesta". Antoine käy puhumassa isänsä kanssa, joka -jos se nyt ensimmäisessä osassa jäi epäselväksi- on todellinen despootti, pöyhkeilevä ja tekopyhä tyranni. Isä aikoo läksyttää Faismea siitä, että päästi Antoinen laitokseen, eikä aio sallia Jacquesin tulla kotiin.

Jacques pääsee Antoinen luo, pitkän taivuttelun jälkeen, johon osallistuvat Antoine ja varsinkin herra Thibault'n rippipappi abbé Vecard. Antoine ja Jacques käyvät "leppoisilla" lounailla herra Thibault'n luona:
"Aterioilla hän (Jacques) pysyi vaiti ja tyytyi  kuuntelemaan isäänsä. Tuo ruumikas mies oli muuten käytökseltään niin käskevä ja rosoinen että ne, joiden  täytyi elää hänen läheisyydessään, kätkeytyivät kaikessa hiljaisuudessa naamioiden taakse. Neitikin (de Waitze), huolimatta hurskaasta ihailustaan, salasi häneltä todelliset kasvonsa. Herra Thibault nautti tuosta nöyrästä hiljaisuudesta, joka salli hänen  esteettömästi tyydyttää  häikäisyntarvettaan, ja hyvin lapsellisesti hän uskoi sen aiheutuvan yleisestä hyväksymisestä". s. 265

Eli herra Thibault on patavanhoillinen oikeistolainen despootti, joka ei pysty ottamaan palautetta lähipiiristään, henkilöiltä,  jotka näyttelevät näkymättömiä.

Danielin kotona Jenny on täysin tervehtynyt, ja pappi Gregory vaikuttaa perheen arjessa. Hän vaatii rouvaa antamaan miehensä syrjähypyt anteeksi. Näin tapahtuukin, vaikka Jerome laukkaa laulajan liepeissä ja seurustelee serkkunsa kanssa ja kiinnittelee maatiloja naisystävänsä velkojen pantiksi. Daniel kiinnostuu pikkuserkustaan Nicolesta ja yrittää lähennellä tätä.


Jacques kiinnostuu Lisbethistä, orvosta tytöstä joka käy hoitamassa Antoinen taloutta. Lisbeth osaa kääntää saksalaisia runoja ja he myöskin tunnustelevat toisiaan vaatteiden alta, joskin Jacques ilman lihallisia ajatuksia. Kun Lisbeth lähtee setänsä luo. Jacques alkaa itkeä pillittää, muutenkin Jacques on edelleen yliherkkä raivokohtauksia saava lapsi. Hän vierailee Danielin luona saatuaan veljelleen itkuraivokohtauksen. Kun Lisbeth tulee kasvattiäitinsä hautajaisiin, Jacques ja Lisbeth viettävät sängyssä yön. Mitä kaikkea tapahtuu, jää lukijalle avoimeksi, mutta Jacques tuntuu pääsevän poikarakkaudesta tytön makuun ja  peilailee itseään aamulla alastomana ja tyytyväisenä tyllerönä.

Lainasin kirjastosta tämän niteen ja tämä oli niin loistelias kuvaus, että päätin haalia käsiini enemmän sarjasta, ostin Huuto.netistä neljä kirjaa eli kaikki kuusi suomennettua osaa.


Roger Martin du Gard: Thibaultin suku 2, osa 3  La belle saison 1923, Kaunis vuodenaika. Suomentanut Arvi Nuormaa, Otava 1964.  Sivumäärä 328.

Viitisen vuotta on kulunut Thibaultin veljekset kulkevat Luxenbourgin puistossa katsomaan yliopistoon päässeiden nimiä. Jacques on kuvauksen perusteella edelleen oikutteleva hermokimppu. Jacques on päässyt yliopistoon, hänen ystävänsä Daniel sen sijaan on päättänyt ryhtyä taiteilijaksi ja on taidekauppias Ludwigsonin palveluksessa. Ludwigson on huijari.
Teoksessa kuvataan illan viettoa, jossa Jacques on juhlissa Danielin kanssa, keskushahmona on rouva Juju, joka on vanha huora, hänestä tosin käytetään nimeä prostituoitu, mutta kirjan kuvausta haittaa monet kiertoilmaukset. Juju-huoralla on uusi suojatti Rinette, josta Daniel kiinnostuu. Rinette kavahtaa Danielin sukunimeä de Fontanin.
Antoine puurtaa potilaiden parissa. Kirjassa on lavea kuvaus Antoinen potilaskäynnistä Dedeten luo, Dedette on nuori tyttö, joka jäi vaunujen alle. Potilaskäynnillä hän tutustuu Rachel-nimiseen naiseen. Rachel on itsellinen nainen, jonka mies on lähtenyt Sudaniin.
Jacques pitää Giselestä, joka on Thibaultin taloudessa asuvan neiti  de Waitzen veljen lapsi Madagascarilta. Jacquesia kiinnostaa myös Danielin pikkusisko Jenny, joka on varsin ylpeä ja nakkelee niskojaan. Jacquesin lyyriset jaaritukset vetoavat häneen. Jennyn äiti joutuu viemän ison summan rahaa miehensä porsastelujen peittelyihin Amsterdamiin. Jeromen rakastajatar on kuolinvuoteella Amsterdamissa. Therese maksaa lääkärit, velat ja hautauksen. Jerome lähtee Theresen siivellä Ranskaan. Noemien tytär Nicole on tullut jo aiemmin turvaan Jeromea Theresen luo. Jälleen näkeminen ei luonnollisestakaan ole helppo. Nicole "kelpaa" Antoinen lääkärikolleega kirurgi Hequet'lle, Heidän avioliittonsa on onnellinen, mutta lapsen tuleva sairastelu on kammottavaa.

Tässä muutama kuvaus Thibault'n poikien "naiskuvauksesta" Jacques näkee Jennyn.
"uuden ja oudon Jennyn, jonka piirteitä hänen sielunsa väkevät väreet vääristivät. Ja noiden kasvojen ilme oli niin verhoton, niin paljas, että Jacques vaistomaisesti peräytyi, aivan kuin tyttö olisi äkkiä näyttäytynyt hänen katseelleen alastomana". s.212

Antoinen tilapäisrakkaus Rachel
"Rachelin alaston ruumis vaikutti läpikuultavaan simpukankuoreen maalatulta allegoriselta kuvalta".
s. 217. Antoinella on fyysinen suhde Rachelin kanssa, jolla on värikäs menneisyys. Antoine kiinnittää huomiota Rachelin hiusten tuoksuun, myöhemmin puhutaan kukkivien lehmusten tuoksusta (s.145), aiemmin puhutaan hajallaan olevien hiusten tuoksusta, jossa on kirnutun voin aromi ja joka kiihottaa, pelottaa ja kuvottaa. Jos nainen tuoksuu, jutut haisevat. Rachel sepittää kummia tarinoita ja lopulta Rachel valehtelee menevänsä Belgian Kongoon, todellisuudessa tapaa entisen miehensä Hirschin, joka on ollut hieman aikaa näkymättömissä. Rachelia ei seuraavissa osissa tavata, mutta Antoine muistelee tätä hullaantumisensa vaihetta. Hän kuvaa Rachelia lämminverikseksi ratsuksi. Antoinella on myöhemmin niin ikään irtosuhteita. Vaikea uskoa, että itse tekopyhyys isä Oscar Thibault olisi hyväksynyt Antoinen ja Rachelin avioliiton, he eivät edes olleet edes kihloissa, eikä isä heistä tiennyt...

Jérôme etsii käsiinsä Rinetten, joka on ollut yksi hänen "rakkautensa" kohde ja jonka rakkauden hedelmän Rinette on saanut yksin hoitaa. Jérôme hoitaa Rineten pois ilotyttömarkkinoilta, mutta pistää vaimonsa maksamaan eläkelutkan elinkorot ...



Roger Martin du Gard: Thibaultin suku 3, Suomentanut Arvi Nuormaa, Otava 1964.  Sivumäärä 290.

Thibaultin suku osa 4 Antoinen potilaat , La consultation 1928, sivumäärä 125.
Tapahtuma-aika on kesä 1910.

Tohtori Antoine Thibault'lla on paljon potilaita, lisäksi  hän hoitaa isäänsä, joka on kotipotilaana, toinen munuainen on lakannut toimimasta, ja kipuja lievitetään morfiinilla. Kirurgi Hequetin lapsi on kuolemassa ja  vaimo Nicolen raskaus on ongelmallinen Rouva de Battaincourtin tyttärellä on tuberkuloosi. Eräällä potilaalla  on ilmeisesti kuppa, sillä häntä hoidetaan elohopeanitraatilla ja kokaiinilla. Toinenkin kuppatapaus tulee konsultoitavaksi.
Kuitenkin juonen kannalta olennaista on, että Jacques on kadonnut, on ulkomailla. Giselle kaipaa häntä, ja matkustaa Englantiin ja käyttää varoja hänen etsimiseensä. Gisellen äiti on "mulatti" (tätä termiä käytetään, eli hän on varmasti tumma ja kuvauksesta päätellen kaunis.) Antoine on selvästi ihastunut Giseleen, se onko heidän välillään ollut jotain. Suhde Rachelin palaa mieleen, Antoine olettaa Rachelin kuolleen. Hänellä on ollut muitakin suhteita.
Tämä osa on selkeä. Antoinella on paljon vastuuta, eivätkä tapaukset luo toivoa. Antoine pohtii moraaliaan. Häneltä yritetään saada morfiinia, joka on varsin käytetty lääke tuolloin. Useimmat Antoinen potilaat olisivat parantuneet antibiooteilla. Hän joutuu punnitsemaan moraalia myös parantamisen ja kuoleman jouduttamisen välillä. Hän ei jouduta kuolemaa, valtavista kärsimyksistä huolimatta.
Tämä osa kertoo lääkärin arjesta, isän sairaudesta ja Antoinesta ja hänen sisimmistä ajatuksista. Osa on helppolukuinen, sillä kerronta on suoraa, mutta potilaiden kohtalot ovat ankeita.

Thibaultin suku osa 5  La sorellina 1928, sivumäärä 165.

Tapahtuu 1913, sota on tulossa, tähän viittaavat eräät levottomat kommentit.

Viides osa alkaa herra Thibaultin sairaskertomuksella. Hän on hyvin sairas. Morfiinipiikit piristävät häntä ja hän jakelee silloin ohjeita. Hän on täysin muiden muiden armoilla, ja huomaa otteensa kirvonneen. Hän pohtii Jacquesin kuolemaa (Jacques löytyy kylläkin myöhemmin elossa). Oscar Thibault puhuu testamentistaan Antoinelle ja toivoo häneltä uskonnollisempaa asennetta.
Antoine haikailee Giseleä, joka oli ollut siis perheessä "kasvattina". Antoine avaa professori Jalicourtin kirjeen. Hän saa kuulla Jacquesin katoamisesta. Se oli vapaaehtoinen. Hän ei halunnut mukautua akateemiseen kuriin, vaan lähti ulkomaille ja  kirjoittaa salanimellä Jack Balthy. Antoine lukee Balthyn  La Sorellina teosta, jonka hän tajuaa kuvaavan Jacquesin omaa elämää. Siinä päähenkilö rakastaa kahta naista protestanttia, ja siskoa (Gisele on kasvattilapsi ei sisko), Jacques on omalla estyneellä tavalla kiinni kylmässä Jennyssä, mutta eräällä kotiin paluureissulla lankeaa aistilliseen Giseleen, siis romaanissaan, jossa henkilöiden nimet ovat vaihtuneet. Antoine, joka on ollut itsekin tuntenut fyysistä vetoa Giseleen, lukee hullaantuneena. Jacquesin tuotoksesta selviää myös välirikon syy. Isä, joka ei hyväksy pojan kihlausta protestantin kanssa, uhkaa lopettaa tämän kuukausirahan ja päättää lähettää pojan armeijaan. Poika uhkaa itsemurhalla ja katoaa. Näin yksinkertainen juonikuvio on, jota on jo selitetty aiemmin, mutta Jack Balthyn tuotoksena tästä on saatu paljon paatosta aikaan. Kirjoittaako Roger Martin du Gard Jacquesista kuin itsestään, joka Jack Balthynä kirjoittaa Jacquesista, ja du Gardin loihtima Antoine lukee ja eläytyy, tämä on kulttuuria ja taidetta, minusta tässä tämä toimii, toteutustapa taiteessa on ratkaiseva.

Thibaultin suvussa on minusta paljon samaa kuin Sebastian Flyten ja Charles Ryderin tarinassa teoksessa Mennyt maailma. Charles ja Sebastian ovat toisilleen läheisiä. Sebastian alkaa juoda, ja äidin uskonnollisuuden vuoksi vajoaa yhä alaspäin ja häipyy ulkomaille, Julia Sebastianin sisko on hyvin maallinen, mutta isän kuoleman jälkeen muuttuu "hyvin hurskaaksi".

Antoine selvittää Jacquesin olinpaikan ja porhaltaa Lausanneen. Kuten arvata saattaa Jacques murjottaa ja marisee, ja ilmenee, että mitään fyysistä toimintaa Jacques ei ole Jennyn eikä Gisellen kanssa touhunnut. Tässä lainaus sivulta 199 Jacquesin tuotoksestaan: "Vaatteet hajallaan, sekaisin, vastustamaton vetovoima, ruumis paljaana, vieraan ihon outo kosketus, ruhjonta, yhdyntä, miehen murskaava syleily, nöyrä, huumautunut alistuminen, otettu, otettu avion kipeä päihtymys, hurma". Mitään ei siis tapahtunut paitsi novellissa, jota on referoitu kirjassa. Kaverilla on vain vilkas mielikuvitus. Hän on elänyt tasaista elämää Sveitsissä, joskin karkumatkan alku oli hankalampi. Sai iskun päähänsä ja kärsii päänsäryistä.
Daniel on niittänyt mainetta maalarina, mutta on nyt asepalveluksessa.

Roger Martin du Gard: Thibaultin suku 4, Suomentanut Arvi Nuormaa, Otava 1965.  Sivumäärä 205. Osa 6 Isän kuolema, La mort du père 1929 .

Thibault'n veljekset saapuvat Ranskaan, isä on kuolemassa ja  kärsii (kymmeniä sivuja) jatkuvasti, Antoine jouduttaa prosessia morfiinipistoksella. Testamenttissaan Oscat Thibault haluaa sotilaalliset hautajaiset  ja ruumiin sijoitettavaksi Crouy'hyn, hänellä on titteleitä tittelien perän ja testamentissa tehdään litania herran nimeä kantavia säätiöitä ja hankkeita.
Jacquesin lisäksi Gisele tulee hautajaisiin, ja he tapaavat pitkästä aikaa. Jacques ei kaikessa lyyrisyydessään pysty kertomaan tunteistaan yhtään mitään, eli Jacques on tyypillinen runoratsu: kynä laukkaa paperilla, mutta puhe sakkaa kohdattaessa. Daniel lähestyy suurta lyyrikkoa kirjeellä, ja kertoo, että Jenny viettää nykyisin aikaansa parantelemassa terveyttään Provencessa. Nuoret olivat näköjään ennenkin sangen huonokuntoisia ja velttoja, Jacques on saanut vapautuksen armeijasta heikon sydämen vuoksi.

Antoine tutustuu isänsä kirjeenvaihtoon ja muistiinpanoihin. Isä on saanut vangeilta ja kasvateilta ylistäviä kirjeitä. Oscar Thibault on oivaltanut, että proletariaatti taistelee Jumalan luomaa vaihtelevaisuutta vastaan. Herra Kunnianarvoisuus on minusta tekopyhä ja epäilen, että ylistävät kirjeet on kirjoitettu vilpillisessä mielessä tai jonkun pakottamana. Jacques kohtaa isän kasvatuslaitoksen ja mielessään polttaa sen. Hän kuitenkin karkaa Pariisiin. Pariisiin tulee junalla myös Antoine, joka puhuu abbe Vecardin kanssa uskosta. Pitkän keskustelun lopussa abbe uskoo Antoinessa oleva uskon siemenen, joka joskus vielä kasvaa ja kannustaa Antoinea rukoilemaan.

Roger Martin du Gardin Thibault'n suvusta jäivät lukematta osat 7 ja 8, joita ei ole suomennettu, eri lähteistä päättelen, että osassa 7 L’Été 1914 ensimmäinen maailmansota on syttymässä ja sitten on mahdollisesti vielä osa 8 Épilogue.

Mr Rainfold bloggasi osista yksi, kaksi ja kolme näin.
****

Roger Martin du Gard sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1937.

4 kommenttia:

  1. Täytyypä sanoa, että tässä oli minulle ihan tuntematon kirjasarja. Kuulostaa lukemisen arvoiselta, ja lukemista näköjään riittää pidemmäksikin ajaksi. Sivumäärät per osa ovat sentään kohtuullisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjaston kappale ykkösosasta oli niin tuoksuinen että ostin huuto.netistä koko setin, kun vaikutti hyvältä teokselta. Ei kai tämä ole sellainen klassikko, joka kuluisi kansojen känsäisissä käsissä, mutta minusta tässä on paljon ansioita, ja kuten mainitset osat ovat varsin lyhyitä.

      Poista
  2. Kiitos hienosta kirjoituksesta. Tämä pitäisi lukea. Olen lukenut Roger Martin du Gardilta vain pienoisromaanin Confidence africaine, jonka tavailin ranskaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta, minustakin bloggauksen alkuosa on kelvollinen, mutta loppu on aika puuduttavaa, olisin halunnut lukea vielä kaksi seuraavaa osaa, mutta en osaa ranskaa, mutta ranskankielisiltä sivuilta päättelin, että kahdeksas osa tarkastelee tilannetta jonkin verran tapahtumien jälkeen.

      Poista