keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Dorothy L. Sayers: Juhlailta



Dorothy L. Sayers: Juhlailta, Gaudy Night 1935, suomentanut Kersti Juva, WSOY 1994, sivumäärä  490, liitteineen 511.

Dorothy L. Sayersin Juhlailta on ollut varmastikin kirjoittajalle itselleen varsin mieluinen teos. Hän saa kuvata Oxfordia omaa opinahjoaan, dekkarien kirjoitusta ja Harriet Vanen taistelua tunteitaan vastaan.

Teoksessa Harriet Vane on hieman vastentahtoisesti osallistumassa Juhlailtaan (Gaudyyn) Oxfordissa. Harriet on valmistunut (kuten Sayers itse) hyvin arvosanoin opinahjostaan pääaineenaan englantilainen kirjallisuus. Harriet Vane kuten Sayers kirjoittaa dekkareita.

Lordi Peter Wimsey pelasti Harriet Vanen hirsipuusta teoksessa Myrkkyä. Vanea syytettiin miesystävänsä Philip Boyesin murhasta ja epäsuorasti tai varsin suoraan moraalittomasta elämästä. Lordi Peter kosi Harrietia, mutta sai silloin ja säännöllisesti sen jälkeen rukkaset.

Harriet Vane osallistuu siis Oxfordin naisten Collegen Shrewsburyn juhlailtaviikonloppuun, jossa joutuu selostamaan entisille opiskelukavereilleen ja henkilökunnalle omia dekkarikirjoituksen niksejään, ja joutuu luonnehtimaan lordi Peter Wimsey'tä. Vane on ollut ratkaisemassa murhan myös teoksessa Kas tässä teille ruumis.

Oxfordissa ollessaan Vane saa törkypostia viitassa olevassa savukerasiassa, häntä pidetään edelleen murhaajana. Lisäksi Harriet löytää törkeän kuvaviestin maasta. Lontoossa hän saa nimettömän kirjeen. Oxfordissa törkyilyt jatkuvat ja itse asiassa pahenevat, lisäksi naisten yliopistokaapuja poltetaan.

Dekaani Letitia Martin kutsuu Harriet Vanen tutkimaan ikäviä tapahtumia. Collegessa opiskelee vain 150 naisopiskelijaa, henkilökuntaa on siihen nähden paljon, myös palvelijoita. Kaikki ovat mahdollisia syyllisiä ja siten epäiltyjä.

Ilkitöitä ilmenee monenmoisia. Neiti Lydgaten akateemisen julkaisun vedokset  turmellaan musteella pilalle, uudessa kirjastorakennuksessa viskellään kirjoja ja töhritään seiniä piirroksilla ja kuvilla. Onneksi Galsworthyn signeeraama Man of Property sentään säästyi. Kirjastonhoitaja neiti Burrows on poissa tolaltaan. Kirjastosta löytyy opiskelija, mutta hän on syytön tekoon. Moni touhu on myös tavallista eli pojat kollaavat puutarhassa ja joku opiskelijatyttö on punttiksella ja humalassa.

Toisaalla posti syytää leikekirjaimista tehtyjä täsmätörkyjä akateemisille naisille. Kaiken takana on syvä naisviha, ja viha naisten akateemisuutta vastaan.  Lisäksi esitellään naisten asialistaksi "Kinder, Kirche, Küche". Lista lienee saksalaista perua, mutta ihmetyttää sana kirkko, sillä naiset eivät tuolloin ole voineet toimia pappeina eivätkä piispoina. Sayers on oikealla tavalla feministi, hän ajaa naisten tasa-arvoa. Lasten hoito ja kasvatus, sielun hoito, ja ruuan laitto kuuluvat nykymittapuun mukaan onneksi molemmille sukupuolille.

Törkytapahtumat ovat alkaneet kun tutkija neiti de Vine on saapunut Collegeen. Raskauttavaa materiaalia alkaa löytyä eri henkilöiden hallusta, eniten neiti de Vineltä.

Harriet Vane törmää lordi Saint-Georgeen, joka muistuttaa setäänsä Lordi Peter Wimsey'tä, jolle kirjoittaa kirjeitä Roomaan ja Varsovaan. Lordi Peterkin on lukenut Forsytein tarun, sillä hän vastaa sivulla 218 James Forsyteinä: "Kukaan ei kerro minulle mitään". Wimsey saapuu sivulla 300 ja tutustuu tapaukseen Harrietin päiväkirjan avulla. Motiivi tai kaiken lähtökohta selviää sivulla 371, alun alkaen on kyse eräiden tutkimusten aitoudesta tai akateemisesta huijaamisesta. Sivulla 453, Harriet kopautetaan tajuttomaksi, eräs henkilö saa sydänkohtauksen (ei kuole, kuten ei Harrietkaan) ja eräs henkilö löytyy hiilikellarista. Sivuilla 461 - 482 Wimsey kertoo rikosen ratkaisun.

Itse arvoitus oli kuten Tylypahkan pulmat. Syyllinen oli täysin arvattavissa itse asiassa ainoa mahdollinen, ja motiivi oli täysin ilmeinen. Kaavuissa haahuillaan syyllisten perässä ja pimeässä kirjastossa harotaan tyhjää. Sairastuvalla parannellaan kolhuja. Samalla rakkaushuolia päivitellään ja päivitetään.

Itse Juhlailta -kirja oli minusta pelkkää piinaa sivun 100 jälkeen, sillä täysin ilmeisen syyllisen jahtaamiseen käytettiin peräti 400 sivua, ja Harriet Vanen ja lordi Peterin välejä, tai paremminkin Harriet Vane korvien väliä selvitettiin 489 sivua, ja viimeiselle sivulla 490, hän sanoo "Placet", eli Wimseyn kosinta hienohelmalle vihdoin sopii. Peter Wimseyn puolen vuosikymmenen epävarmuus on siis ohi, 45-vuotias uros kihlaa siis 32-vuotiaan naaraan.

Ymmärrän, että tämä on romantiikan nälkäisille mojovaa märehdittävää, mutta kaikella on sentään rajansa. Tämä Juhlailta oli minusta pitkäpiimäinen ja jopa tylsä, jossa kerrattiin moneen kertaan edellisten dekkarien seikkailut.

Hahmoista neiti de Vine sentään edusti järjen ääntä ja antaa sankarittarelle vinkkejä tunnetaidoista, mutta Harriet Vanella tuntuu olevan vaikkua korvassa ja toisessakin.

Myöskin Wimseyn selostukset syyllisestä tuntuivat pitkitetyiltä, puolen tuhatta  sivua dekkaria on liikaa. (Sayersin ystäville totean, että kaikista muista Wimsey kirjoista olen pitänyt, alla muutama jo blogattu ja 27.1.16 bloggaan Striding Follysta, 3.2 dekkarista Kuka ja Mistä, 10.2 dekkarista Luonnoton kuolema, sekä 17.2 loistavasta dekkarista Yksi kuudesta).

*****
Dorothy L.Sayers (1893 - 1957) on tunnettu Peter Wimsey -dekkareistaan, joista tämä on niitä viimeisiä. Olen blogannut aiemmin teoksista Kuolema vierailee kerhossa sekä Myrkkyä.

Oxfordissa tapahtuu myös loistava Robert Robinsonin dekkari Kuolleet kirjatoukat, joka on kirjoitettu tosin parisenkymmentä vuotta myöhemmin.

10 kommenttia:

  1. Dorothy L. Sayers on nimenä tuttu. En ole varma lukemisesta. Robinsonin dekkari Kuolleet kirjatoukat on myös nimenä tuttu. Oxford miljöönä sopisi hyvin makuuni.

    En vain jaksa puuduttavia dekkareita. Yhden vanhan jätin kesken, kun en jaksanut perehtyä kirkonkellojen soittoon, hieno laji, mutta tarinasta ei tullut loppua. Aloin huokalla onnesta, että soitto on automatisoitu, jos se kerran on noin hankalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miljöön kuvaus on tosiaan huono, mutta minusta oli tosiaan pitkä ja arvasin kenen on pakko olla syyllinen ja miksi ...

      Poista
  2. Minä aloitin viime keväänä projektin, jossa luen koko Sayersin dekkarituotannon järjestyksessä läpi. Eka kirja luettu, toinen ostettu (muuten sen saaminen oli liki mahdotonta). Siinä ollaan toistaiseksi!

    Uskalsin haastaa Sinut ja blogin kirjahaasteeseen: http://www.kirsinkirjanurkka.fi/2016/01/viiden-kirjan-haaste.html

    VastaaPoista
  3. Ah, minä pidin tästä mutta eihän tämä mikään dekkari ollutkaan :)
    Sayersilla on muissakin kirjoissa ollut tapana vaeltaa reippaasti sivuraiteille ja kirjoitella kirkonkelloista tai monen sivun selostuksen krikettiottelusta tai pitkiä kirjeitä ranskaksi...mutta minusta ne ovat olleet osa kirjailijan viehätystä: vaikka Christien kanssa ovat molemmat brittiläisen kultakauden dekkaristien kärkeä niin tyyliltään hyvin erilaisia, Christien tiukasta taloudellisuudesta ei ole tietoakaan.

    Juhlailta on sitten koko kirjan osalta sivuraiteilla :) Itse tosiaan pidin mutta suunnilleen loppuvaiheessa kun syyllinen paljastettiin muistin että ai niin, tässä oli joku tuommoinenkin dekkarijuttu mukana, muuten keskityin vain muuhun.
    (ja sanoisin että kirjasta ei myöskään saa kauheasti irti jos ei ole aiemmin lukenut Myrkkyä ja Kas tässä teille ruumis ja seurannut tätä Vane-Wimsey-venkslausta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni kirjoja paljon lukeva pitää tästä eniten. Bloggasin tästä ensin, sillä se ei sitten haittaa muita Sayers bloggauksia,. Myrkkyä olenkin lukenut, mutten Kas tässä teille ruumis, jota käsiteltiin tässä.
      Pidin paljon Yksi kuudesta dekkarista lähinnä siksi, että siinä on vain Wimsey, ei edes juurikaan Bunteria. Ongelma siinä on sellainen, ettei syyllistä ole helppo arvata, sillä miltei ,kuka vaan olisi voinut sen tehdä.

      Poista
  4. Kas tässä teille ruumis oli sellainen dekkari jossa arvasin jutun jujun jo alkusivuilla (ja oli sen verran dekkari että se murhajuoni pysyi tarinan keskiössä) mutta oli se silti mukava.

    Yksi kuudesta taas oli aika lailla vastakkainen tälle, se oli jotenkin niin turboahdettu dekkari kun tosiaan kaikki henkilöt olivat yhtä potentiaalisia syyllisiä ja mukana oli kaikenlaisia monimutkaisia johtolankoja, aikatauluja yms...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ratkaisu Yksi kuudesta dekkarissa on minusta paljon croftsilainen (Freeman Wills Crofts) mutta dekkarissa pidin paljon miljööstä, mikä monia viehättää juuri Juhlaillasta, minulla on lukematta Mainosmurha, Kas tässä ruumis ja se häämatkajuttu, pitää etsiskellä kirppikseltä tai lainata kirjastosta.

      Poista
  5. Häämatkajuttu on vähän samalla linjalla kuin tämä Juhlailta, on siinä vähän enemmän dekkarointia ja vähemmän Harriet Vanen romanttista vatvomista (kun ollaan jo naimisissa) mutta...

    Mainosmurha on hyvä, dekkarijuoni vetää juttua mutta mainostoimistomiljöö on myös hyvin esitetty (ja Sayershan toimi mainosalalla eli omista kokemuksista ammennetaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Hyviä lukuhetkiä on siis odotettavissa :)

      Poista