perjantai 15. tammikuuta 2016

Hergé: Tintti Amerikassa



Hergé: Tintti Amerikassa, Tintin en Amerique 1932, Tintin Seikkailut 22, Otava 2000, sivumäärä 62.

Hergén Tintti Amerikassa oli kolmas pitkä Tintin seikkailu ja se julkaistiin mustavalkoisena jatkosarjana syyskuusta  1931 noin vuoden ajan Le Petit Vingtiemessä. Aihe oli ilmeisesti annettu, ei Hergén oma.

Tintti on tulossa Chicagoon suitsimaan rikollisuutta, mutta gangsterit ovat päättäneet eliminoida Tintin. Hänet houkutellaan heti valetaksiin, mutta Tintti onnistuu selviämään ansasta, mutta tämä on vasta aivan alkua, murhasuunnitelmia on lukuisia, on salaluukkuja, annetaan pamppua, kaasutetaan, heitetään veteen. Tintti taltuttaa konnia, mutta vaikeuksia tulee, myös intiaanien taholta, joille on annettu väärää tietoa Tintistä.

Tintti selviää kaikista konnankoukuista myös Miloun kidnappauksesta.

Albumi on hyvin piirretty uudestaan, mutta juoni on huono, ja murhayritykset etovia. Tintistä yritetään lopussa tehdä lihasäilykettä, mutta työläisten lakon vuoksi tehtaan rattaat ja liikuhihnat seisovat, ei ole minusta hauskaa.

Tämä on minusta Tintti albumeista heikoin.

Uusintapiirustuksen aikana yhteen kuvaan on tallentunut konnista suurin eli Rastapopoulos.

****
Tintti Afrikassa (linkkejä muihin albumipostauksiin :)
Tintti ja minä postaus

8 kommenttia:

  1. Lihasäilykkeeksi tekeminen kuulostaa yhtä hauskalta kuin vanha lastenkirja Maxista ja Morizista, jota en kyllä lapsille lukisi enkä itsekään toista kertaa. Kamala opus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan etova juttu, Max ja Moritz on onneksi tuntematon :)

      Poista
  2. Minä päätin tutustua Tinttiin ja aloitin tästä. Petyin... Mutta muut ovat kuulemma tosiaan parempia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat totta vie parempia, bloggaan jatkossa yhden tai pari albumia viikossa (en Tintti Tiibetissä, sitä en bloggaa nyt, on ehkä paras albumi).

      Poista
  3. Tjooh, muistelen tässä olleen pari kohtausta josta pidin (kuten se kun intiaanien mailta löytyy öljyä ja mitä sitten tapahtuu) mutta muuten kyllä olen samaa mieltä että tämä on sarjan heikoin albumi.

    Mikä on sinänsä hassua kun Kongo-kirjan sijaan Herge halusi alunperinkin lähettää Tintin Amerikkaan jo aikaisemmin, teki sen vähän vastentahtoisesti kun halusi tehdä tämän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taisi olla, mutta tämä on ollut kyllä pelkkää pakkopulla ja näkyy valitettavasti myös laadussa. Intiaaniepisodi oli siletä paremmasta päästä, ja lähenee siltä osin Lucky Lukea.

      Poista
  4. Vanhempani ovat suuria Tintin ihailijoita, joten meillä kotona oli hyllyssä kaikki Tintti-albumit. Tintti Amerikassa oli suosikkini, mikä harmitti asiasta paremmin ymmärtäviä vanhempia. Tuossa iässä minulle riitti se, että albumissa oli paljon hienosti piirrettyjä hevosia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Tämä on piirretty väreihin loistavasti, mikä ilmenee kansikuvasta, ja paljon tapahtuu, se selittää varmasti asiaa.

      Poista