torstai 6. marraskuuta 2014

Agatha Christie: Stylesin tapaus

Agatha Christie: Stylesin tapaus, BON-pokkari 2013, alkuteos 1920 The Mysterious Affair at Styles, suomentanut Paavo Lehtonen, sivumäärä 245.

Stylesin tapaus on merkittävä kirja, sillä se on ensimmäinen Agatha Christien dekkari, lisäksi dekkarissa esitellään salapoliisi Hercule Poirot, joka on sotapakolainen ja poliisiupseeri Belgiasta. Kirjassa eletään ensimmäisen maailmansodan aikaa, Belgia oli miehitetty. Kapteeni Hastings on tarinan kertojana, hän on Stylesin kartanossa toipumassa sodassa saamistaan vammoista. Kapteeni Hastings on tullut kartanoon John Cavendishin kutsusta. John on naimisissa kauniin Mary Cavendishin kanssa ja hänellä on naimaton, huonoja runoja rustaava veli Lawrence. Pojilla on rahat vähissä. Poikien äveriäs isä on kuollut ja omaisuuden hallintaansa saanut äitipuoli Emily on mennyt uusiin naimisiin nuoremman kaikkien inhoaman Alfred Inglethorpin kanssa. Silloisten säännösten mukaan poikien isän rahat ovat lipumassa Emilyn kuoltua nuorelle aviomiehelle. Johnin vaimo Mary Cavendish tuntee omituisen hermonsa menettäneen lääkärin ja toksikologin Bauersteinin. Talossa majailee Cynthia Murdoch "äidin" suojatti, joka on sotasairaalassa töissä, sairaalassa osa-aikaistaa myös Evelyn Howard Emilyn tehokas "yksityissihteeri". Emilyn palvelijatar Dorcas esiintyy teoksessa paljon.

Kirjan aluksi esitellään henkilöt ja asetelma. Huvittavaa on, että kapteeni Hastings kertoo miettineensä salapoliisin uraa ja puhutaan Sherlock Holmesista. Hastingshan on varsinainen hölmö ja siksi hyvä kertoja. Tapahtumat etenevät varsin nopeasti, ja eräänä yönä rouva Emily Inglethorpe myrkytetään. Paikkakunnalla oleva Hercule Poirot tutkii tarkasti rikospaikan ja löytää monta todistetta, mitkä on jäänyt muilta huomaamatta: vihreä kangaspala, tahra matossa sekä kahvikupin sirpaleet.

Asetelma on varsin selvä, mutta Agatha Christie saa palaset epäjärjestykseen Hastingsin hölmöillä päätelmillä, vakoilulla, lavastetuilla ja oikeilla riidoilla. Cynthian välit Lawrenceen ja myös Maryyn ovat kireät. Aviopari Mary ja John Cavendish on tukkanuottasilla ja Bauersteinin rooli on hyvinkin epäselvä ja minusta turhaan tekaistu henkilö. Oikeilla riidoilla ei ole vaikutusta itse myrkytykseen vaan ratkaisu löytyy lavastetusta riidasta. Itse asiassa syyllinen tai syylliset hämäävät todella monta asiaa, oikeastaan kaiken. Lukijaraukan on hapuiltava Hastingsin havaintojen varassa pilkkopimeässä, missä John Cavendish on syytettynä. Onneksi Poirotin äly välähtää ja rikos ratkaistaan. Poirot on myös rakkauden lähettiläs ja tunnustusten kuuntelija. Monella on syntejä kontollaan. Uusi parikin syntyy.

Juonipaljastuksia, tosin epäsuoria
Kuten John Curran toteaa, tämä on sama tarina perusidealtaan kuin Kuolema Niilillä ja Ikiyö, mutta silti niin erilainen. Ikiyön surullista tunnelmaa ei saavuteta eikä harhaista minäkerrontaa Ikiyön ilkityötä ei minusta mikään muu Agatha Christien rikos pahuudessaan ylitä. Hyvä tapetaan, uhri tietää kohtalonsa, mutta antaa sen tapahtua, sillä uskoo hyvän voittoon viimeiseen asti. Kuolema Niilillä on rakennettu kokonaan toisin,  näkökulma on varsin toisenlainen, vaikka murhasuunnitelma on identtinen. Tässä kapteeni Hastingsin hössötykset saavat nopean lukijan aivan sivuraiteille. Murha suoritetaan Stylesin kartanossa myrkyllä. Agatha Christie oli sodan aikana sairaanhoitajana toimessa ilmeisesti sairaalan apteekissa. Kuten dekkarissa Varjossa auringon alla, tässäkin on lavastettu riita, tai paremminkin Ikiyön tapaan jatkuvaa panettelua, joka on ilkeämielistä, mutta näyteltyä.
Lisäksi toinen lavastetaan syylliseksi. Myös tarkastaja Japp Scotland Yardista astuu estradille heti ensimmäisessä Poirot-seikkailussa ja suorittaa näyttävän pidätyksen, tosin henkilö on syytön.

Huomattavaa on, että John ja Mary Cavendish nuori aviopari, joka on ollut naimisissa vasta pari vuotta, mutta nukkuvat eri makuuhuoneissa kuten vielä tuoreempi aviopari eli Arhur ja Emily Inglethorp. Edelleen ihmetyttää, miksi lääkäriksi lukenut Lawrence ja lakimieheksi lukenut John ovat toimettomia ja rutiköyhiä eivätkä he ole saaneet kutsua rintamalle, kuten eivät muutkaan miehet haavoittunutta kapteeni Hastingsia lukuunottamatta.

Käännöksestä:
Kapteeni Hastings sanoo olleensa töissä Lloyd'silla töissä, alkuteos: "before the war I was in Lloyd's" ilmeisesti siis vakuutusalalla. Käännöksessä sivulla 12 lukee: Sotaa ennen olin töissä Lloydilla, mikä on eri asia kuin Lloyd's. Käännös muutenkin tökkii muutamassa paikassa. Kuudennessa luvussa puhutaan kirjeen faksimilesta, alkuperäisessä teksissä lukee facsimile, jonka voi nykyoloissa kääntää kopioksi tai toisinnoksi. Asia askarrutti minua, onko kysymys jäljennöksestä käsin vai jonkin näköisestä "sinikopiosta", skanneria sata vuotta sitten ei ollut eikä kopiokonettakaan. Alkuteos on Gutenbergissä ja teksti on yllättävän helppolukuista. Agatha Christiellä oli alkuun varsin epäedullinen kustannussopimus. Myös Tommy ja Tuppencen avausseikkailu Salainen vastustaja on Gutenbergissä englanniksi.

Hercule Poirotin viimeinen juttu Esirippu tapahtuu samassa Stylesin kartanossa. Esiripun olen avannut täällä.

Agatha Christien Stylesin tapaus kuuluu Agathan fanien lukea jo yleissivistyksen vuoksi, mutta dekkari on oikeudenkäynnin ja loppuratkaisun osalta erittäin viihdyttävä, Agatha taikuroi viihdyttävän ja yllättävänkin lopun.

*****

Stylesin tapauksen tv-toteutus oli minusta hyvä. Siinä oli muutamia henkilöitä poistettu (tohtori Bauerstein), mutta itse syyllisyys ja päätapahtumat olivat samanlaiset. Tämä on katsottavissa Areenassa kuukauden verran tv-lähetyksestä. Tv-versiossa muuten kapteeni Hastings on luutnantti ei kapteeni kuten Areenan tekstissä tai minulla ylempänä on, englanninnielisessä tekstissä puhutaan mr Hastigsista tai vain Hastingsista sanaa "lieutenant" tai "Captain" ei mainita. Toisin kuin tv-versiossa kirjassa murhattu oli John Cavendishin äitipuoli ei siis äiti.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit Vanha Hyvä aikani bloggauksen lopusta.

13 kommenttia:

  1. Luin hiljattain Christieltä Vaarallisen talon, ja siinä Poirot jo miettii eläkepäiviä. Minä mietin lukiessani, mikähän se ensimmäinen Poirot kirja mahtoi olla, ja tässähän se nyt tuli. :) Pitääkin lukea tämä, sillä edellisestä lukukerrasta on jo vuosia. Nämä uusien pokkaripainosten kannet ovat tosi näyttäviä ja mukavan värikkäitä. Toivottavasti niillä saadaan uusia lukijoita Christien pariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin pidän kannesta, ja ymmärsin paremmin aikuisena näitä jännitteisiä suhteita.

      Poista
  2. Hastings on kyllä mahtava hahmo! Minusta on hauskaa, kuinka hänellä on monesti näppinsä pelissä ratkaisun löytymisessä - usein Poirot tajuaa jutun juuri Hastingsin idioottimaisen ehdotuksen kautta.

    Ah, pitäisi kyllä lukea pitkästä aikaa jotain Agatha Christieltä, edellisestä on jo vierähtänyt. Olen kuitenkin lukenut suurimman osan Poiroteista, enkä ole koskaan pitänyt neiti Marplesta paljoakaan, joten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Hastingsin höpinät auttavat Poirot'a. Itse pidin aiemmin vain Poirot'sta, nykyään myös Marplesta.

      Poista
  3. Minä tykkäsin tästä aikanaan todella paljon, vaikka olenkin jo unohtanut juonen yksityiskohdat sekä murhaajan (mikä on tosin vain hyvä, jos joskus luen kirjan uudelleen - kotihyllystäkin löytyy).
    Sääli, jos näistä uudemmistakin suomennoksista löytyy omituisuuksia. Olen lukenut useimmat Poirotit alkukielisinä, koska minulle kirjojen vanhahtava englanti on iso osa niiden viehätystä, mutta muutamia myös suomeksi. Lukemistani suomennoksista useimmat ovat olleet Loisto-pokkareita ja myös niissä minusta on ollut välillä suorastaan kökköjä suomennosratkaisuja. Se on sääli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten Kirsi alempana kirjoittaa suomennos on vanha eli 44 vuotta, mutta ei varmasti ensimmäinen. Hienoa, että olet lukenut näitä englanniksi. Itsenikin pitäisi ryhdistäytyä.

      Poista
  4. Minä unohdan murhaajat tosi nopeasti, joten olen lueskellut ja nyttemmin kuunnellut Christietä uudelleen viime aikoina ihan surutta, vaikka tv-sarjatkin olen väliin katsonut ja jotkut pariinkin kertaan :D

    Tuosta suomennoksesta, onkohan kyseessä uusi suomennos vai vain uusi painos vanhasta uusin kansin? Se selittäisi tällaiset kömpelyydet osittain ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan itse itselleni. Stylesin tapaus on Paavo Lehtosen vuonna 1970 suomentama, ja koska suomentaja tässä on sama, voinee olettaa, ettei suomennosta ole tehty uudelleen tai korjattu.

      Poista
    2. Suomennos on sentään 44 vuotta vanha. Itse kirjavoli paljon parempi kuin muistinkaan. Christiellä on kyky kirjoittaa dekkareita, jossa murhaajat usein unohtuvat, käänteitä on niin paljon.

      Poista
  5. Minun pitäisi tietää mitä tapahtui ja miksi, mutta olen sittenkin unohtanut stylesin juonen.
    Stylesistä muuten, tämä kirja mainittiin taannoin Teeman Grand Hotel -sarjassa, jossa Agathalle oli kirjoitettu pieni rooli. Mahtoikohan hän todellisuudessa kirjoittaa Stylesin espanjalaishotellin innoittamana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :)
      Tuota hotellijuttua en tiennytkään.
      Olin itsekin unohtanut osan tästä, varsinkin lopun, ihmeellistä, että unohtaa kirjan lopun. Näistä dekkareista pystyy nauttimaan kaikenikäisenä. Näissä on tilanteita ja viitteitä, joita en ymmärtänyt pienenä, mutta pidin niistä silloinkin.

      Poista
  6. Tämä pitäisi oikeastaan lukea uudestaan; vaikka monet yksityiskohdat sodanjälkeisestä Englannista ovat jääneet mieleen (ne hämmästyttävät talous- ja lämmitysjärjestelyt...) juoni kokonaisuudessaan on jo ehtinyt hämärtyä. Ja kapteeni Hastings - mikä mainio hahmo! Täysin erilainen kuin toinen upea aisaparikertoja, Archie Goodwin, mutta molemmat ehdottoman välttämättömiä juonenkehittelyn kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sääli, että Christie luopui Hastingsista. Hän on todella riemastuttava hahmo, ja tässäkin johtaa lukijaparan aivan hakoteille. Luulen, että sen takia en muistanut aivan kaikkia yksityiskohtia tästä. Aisaparit ovat minusta aijna hyvä. (kuten Sherlock Holmes ja tohtori Watson).

      Poista