sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Alice Munro: Kerjäläistyttö



Alice Munro: Kerjäläistyttö, Tarinoita Flosta ja Rosesta, sivumäärä 259. suomentanut Kristiina Rikman, Tammi Nobel 2013,  alkuteos vuodelta 1977  Who Do You Think You Are? myös nimellä The Beggar Maid. Novelleista koostuva kertomus, joka voisi olla myös romaani, niin hyvin juoni ja teema jatkuvat.

Kerjäläistyttö on tarinoita sekatavarakauppiaan tytär Rosesta, jonka äiti on kuollut ja isäkin kuolee ja jota pääosin kasvattaa äitipuoli Flo. Rose itsenäistyy ja aloittaa opinnot yliopistossa, jossa tapaa tavarataloketjun omistajan pojan Patrick Blatchfordin.

Takakansitekstin Kerjäläistytöstä ja juonipaljastuksista
Takakansiteksti avaa kirjan juonta ja ytimen ydintä. Muutamalla lauseella kerrotaan päähenkilö Rosen kohtalosta ja taustasta sekä avioliitosta Patrickin kanssa.  Selviää, että Rose, joka on äitipuoli Flon kasvattama sekatavarakaupan tyttö, on sielultaan kerjäläinen. Tämä taas viittaa vanhaan tarinaan, jota myös Dorothy L Sayers on käyttänyt Myrkkyä teoksessaan, jossa Harriet Vane pohtii  tarinaa suhteessaan rikkaaseen lordi Peter Wimseyhyn. Myös William Shakespearen Romeossa ja Juliassa viitataan samaan tarinaan.
Mercutio:
Nuort' Amor herraa, mi niin sieväst' ampui.
Kun kerjuutyttöön mieltyi kuningas. — [4]
Ei kuule hän, ei järky hän, ei liiku hän!


Kääntäjä Paavo Cajander kertoo selityksessään  viittauksen alkuperän
[4]Kun kerjuutyttöön mieltyi kuningas. Sh. viittaa tässä, niinkuin usein muuallakin, erääseen vanhaan englantilaiseen ballaadiin, nimeltä "Kuningas Cophetua ja kerjäläistyttö"
(Lainaukset Gutenbergistä Paavo Cajanderin 1881 suomennoksesta).

Alice Munron kirjassa Patrick toteaa sivulla 96 Roselle kirjastossa, jossa Patrick lukee ja Rose on töissä: "Minä olen iloinen siitä, että olet köyhä. Sinä olet suloinen. Kuin kerjäläistyttö." Patrick viittaa Edward Burne-Jonesin maalaukseen "The King and the Beggar-maid", joka siis perustuu vanhaan tarinaan kuningas Cophetuasta ja hänen rakkaudestaan kerjäläistyttöön. Alkuperäisessä tarinassa solmittu avioliitto oli luultavasti onnistunut.  Vanhoissa tarinoissa on useita ulottuvuuksia ja uudelleen tulkintoja. Avioliitto kuninkaan ja kerjäläistytön kesken voi olla onnellinen, mutta useimmin viittaus on juuri päinvastainen eli "These King Cophetua marriages seldom work out!". Takakansiteksti kertoo, kumpi tämä tuleva avioliitto on. Kirjassa tulee ilmi, että köyhyys ei ole oikeasti hauskaa vaan kiusallista. Patrickin perhe on rikas, he omistavat tavarataloja Brittiläisessä Kolumbiassa ja rikkaat joko tietoisesti tai tiedostamatta halveksivat köyhiä, asenne imetään äidinmaidossa tai sen korvikkeessa. Köyhä voi olla ja usein on sisimmältään köyhä, vaikka rahaa naisikin tai saisikin.
*****
Munron Kerjäläistyttö on enemmän kuin pelkkä yksi vertaus tai viittaus tarinaan, se on syvä ihmissuhdekudelma ja kuvaus oikeasta elämästä. Kanadalaisen alkuteoksen nimikin kertoo vain toisen ulottuvuuden Who Do You Think You Are? Kuka sinä oikein luulet olevasi? Kysymys on vallitseva nöyryytysmenetelmä myös Suomessa. Hanrattyn lukiossa oppilas ei saanut luulla olevansa mitään. Myöskään kotona ei saa ylpistellä, silloin tulee ruhtinaallinen selkäsauna. Alkuperäisessä tarinassa Rosen lapsuuden kuvaus on aidon karheaa, jopa rumaa ja rujoa. Kaikki kuona sataa silmille ja vyörytetään korvien kuultavaksi. Kirjan kuvaus on spiraalimaista ja monessa kohtaa Munro kirjoittaa häpeän esille ja samalla tulee esiin eri henkilöiden taustaa perheväkivaltaa, rutsaa, viiltelyä, pettämistä tai sen yritystä. Tämä on elämää. Teos paljastaa myös sosiaalisten suhteiden kitkan ja tekopyhyyden. Rosella on kitkaiset välit velipuolensa Brianin ja tämän siipan Phoeben kanssa. Brianin äiti Flo ei tule toimeen poikansa kanssa ja Flo halveksii Rosen näyttelijättaren uraa. Brian halveksii kaikkia taiteilijoita ja humanisteja. Rosen mies Patrick osaa myös väkivallan kielen. Hänen suhteensa vanhempiinsa on täynnä skismaa. Patrick vaahtoaa politiikkaa kutsuilla, jotka ovat teennäisiä marionettien pakkoliikehdintää.

Kerjäläistyttö on siis rankkoja tarinoita ja rujoja asioita.  Kirjan aika kuluu eteenpäin ja lopussa eletään jo televisio-aikakautta. Välillä palataan alkuun ja tarinat kietoutuvat uusiin sanaharsoihin. Hanratty on varsinainen takapajula, missä on polion sairastanut tyttö, jota isä kaltoinkohtelee. On aivovammainen tyttö, jota veli ja koko kylä käyttävät hyväksi ja jonka sterilointia pohditaan, mutta kohde kuoleekin keuhkokuumeseen. Rose pääsee oppikouluun ja kätkee köyhälistötaustansa, mutta paremmissakin piireissä on herkkutyrkkyä, samanlaisia, joita oppikoulun pojat käyttävät hyväksi pusikoissa Hanrattyssa. Yliopistossakaan Rose ei pääse pakoon Hanrattya, joka on hänessä sisällä.

Myös aikuisuuden, äitiyden ja omien vanhojen sukulaisten kuvaus on aitoa, mutta karheaa, mutta ei karmeaa, elämä on kuitenkin karheudessaankin kaunista. Kirja on loistava, eikä sitä voi selittää, jokainen löytää tekstistä ja sen sisältä aivan uusia piilomaailmoja, missä häpeää yritetään piilottaa ja epävarmuutta peittää. Kaikki kuitenkin lopulta on turhaa, parasta olisi kohdata itsensä ja myöntää avuttomuutensa oman itsensä ja yhteisön edessä ja olla välittämättä vaillinaisuudestaan. Yhteisö on hyvin raadollinen, mutta erityisen huonomuistinen.

Äitipuoli Flo moralisoi ja paheksuu Rosea, kun keski-ikäinen Rose teatterinäytöksessä paljastaa toisen rintansa. Ottaen huomioon pikkukaupungin kummajaisten itsensäpaljastelut, hinkkaamiset ja hyväksikäytöt, taiteen nimissä näkyvissä oleva rinta on sen rinnalla varsin pieni ja harmiton asia. Munro puhuu hunajankerääjästä samassa merkityksessä kuin nobelisti Grass teoksessa Kissa ja Hiiri. Tytöt katsovat hanrattylaisten ulkovessassa asiointeja ja paljaita takapuolia ja hunajankerääjä lapioi suoraan sanottuna paskaa. Tässäkään viitekehyksessä en ymmärrä Flon reaktiota taiteen nimissä tehdystä paljastuksesta. Jos L.M Montgomery on kertonut pullantuoksuisesta kotimaastaan, Kanadan maassa on Munron mukaan hunajaa.

*****
Kanadalainen naiskirjailija Alice Munro (s. 1931) sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2013. Perusteluissa todetaan "master of the contemporary short story" eli lyhyen aikalaistarinan mestari, sanaa contemporarya en osaa suoraan kääntää, mutta jokainen ymmärtäköön sen tavallaan. Alice Munro vakuutti minut jo tällä yhdellä kirjalla. Vaikka tämä on sarjassamme "Nobel 2013"-kirja eli koitetaan suurelle yleisölle myydä palkinnon vuoksi laatukirja kirjahyllyyn. Minusta tämä pitäisi ostaa vain luettavaksi.

Luettu sitä onkin blogeissa ahkerasti:
Margit on blogannut 2011 kirjasta Tarukirjassaan näin

Myöhemmin
Luettua elämää blogin Elina on blogannut näin
Suketus näin
Mai Laakso Kirjasähkökäyrässä näin
Katri blogissaan La petite Lectrice näin
Kaisa Reetta toukokuussa, kun bloggaukseni kirjoitin näin.
*****
Teoksessa muuten Rose hankkii kahdesti rahaa luovuttamalla rahapulassaan verta.

Jos verenluovutuksesta maksetaan rahaa, se johtaa helposti ongelmiin veren laadussa. Suomen systeemi on parempi, toiminta on vapaaehtoista. Suomi on hyvä maa tässä ja monessa muussa suhteessa. Suomalaiset ovat hoitaneet hyvin isänmaatamme.

17 kommenttia:

  1. Mainio kirjoitus Jokke. Minulle jäi kirjoituksestasi päällimmäiseksi ajatukseksi häpeä, sen kätkeminen ja jäytäminen. Minulla tämäKIN Munro odottaa vielä lukemistaan.

    VastaaPoista
  2. Hieno tuo kirjoituksesi alku kerjäläistytön kirjallisesta historiasta. Minä luin tämän lähinnä Rosen ja Flon suhteen kuvauksena. Hyvästä kirjasta jokainen löytää oman tulkintansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno arvio hienosta kirjasta, Jokke. Minäkin vaikutuin kirjasta. Munron tyyli on raadollisuudessaan tarkkaa.

      Poista
    2. Kiitos molemmille, linkkasin Margit sinunkin juttusi, olit jo asialla vuonna 2011 :)

      Poista
  3. Perusteellinen arvio. Ostin hiljattain vaimolle lahjaksi Munron Karkulaisen, joten tod. näk. luen sen ensin. Lyhyitä tarinoita siinäkin.

    VastaaPoista
  4. Olenkin odotellut, koska tämä tulee ulos! Kiva lukea arviosi tästä.

    Minä olen lukenut Munrolta nyt kaksi ja puoli kirjaa, ja niistä tämä on ollut niin sanotusti "heikoin". Ei siis millään mittapuulla huono, vaan tosi hyvä, mutta ne kaksi muuta vaan ovat olleet vielä parempia. Suosittelen ehdottomasti lukemaan siis Munroa lisää! Itselläny nyt kesken Liian paljon onnea ja se on niin mieletön, että en sanoiksi osaa pukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin arviostasi ja linkkasin sen, (luin tämän jo keväällä, ja kirjoittelin muutamia kuukausia sitten :)

      Poista
  5. Munro, Munro, Munro! Mahtavaa!

    Kuten Katri, minäkin pidän tätä ehkä heikoimpana Munrolta lukemistani kirjoista, mutten huonona. Jotenkin olen vain mieltynyt enemmän hänen novelleihinsa, jotka ovat mestarillisia. Karkulaisen luin ensimmäisenä ja se oli menoa siinä.

    Munro on Nobelinsa ansainnut, ja soisin mahdollisimman monen lukevan hänen tuotantoaan. Siinä on kirjallisuus parhaimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, linkkaan sinun arviosi tähän :)

      Poista
  6. Moikkis
    Tässä oikea osoite bloggaukseeni
    http://kirjasahkokayra.blogspot.fi/2013/11/kerjalaistytto.html
    Olen lukenut myös Viha, ystävyys, rakkaus novellikirjan ja mielestäni Munro on ennemmin novellikirjailija kuin proosakirjailija.
    Kerjäläistytön rakenne oli löyhä. Tykkäsin alusta, mutta tarinan viehätys katosi loppua kohden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjasin linkin, kirjoitin tämän muutamia kuukausia sitten, joten siinä on se vanha osoite.

      Rakenne on löyhä, itse pidin siitä, toisaalta mitään muuta en ole Munrolta lukenutkaan.

      Poista
  7. Minulla lähti kirjastosta jo toinen Munro matkaan. Kun vielä ehtisin lukea :)!

    VastaaPoista
  8. Olipa mielenkiintoista lukea juttusi tästä, varsinkin kerjäläistyttö-nimityksen suhde aiempaan taiteeseen tuli tässä hyvin esiin. Minulle Kerjäläistyttö oli vasta toinen Munro. Hänen tapansa kirjoittaa kolahtaa minuun täysillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle Munro oli ensimmäinen.

      Olin lukenut tosiaan toukokuussa tämän, mutta säästin bloggaukseni myöhempään ajankohtaan.

      Teos on varsin blogattu, mutta Kerjäistyttö -nimeä ei juurikaan ole avattu, monia muita teemoja kyllä.

      Sinulla oli hyvä juttu, jossa nerokkaita nostoja, tässä yksi, jonka ajattelin lainata tähän:

      " Flo rakastaa lapsia sillä käytännöllisellä ja yksitotisella tavalla, joka usein tulkitaan silkaksi välinpitämättömyydeksi. Hänen mielestään maailma on ennen muuta vaarallinen paikka eikä puhdasta, vastikkee-tonta hyvyyttä ole olemassa. Flo siirtää elämänoppinsa ottotyttärelleen kertoilemalla tälle opettavaisia tarinoita hyväuskoisista hölmöistä, jotka ovat joutuneet suden suuhun silkkaa hyväntahtoisuuttaan"

      Poista