Rex Stout: Death Times Three

 

Rex Stout: Death Times Three, julkaistu 1985. Novellikokoelma#14

Tämä kokoelma on julkaistu 10 vuoden päästä Rex Stoutin (1886 - 1975) kuolemasta ja on viimeinen Rex Stoutilta julkaistu Nero Wolfe -kokoelma. Esipuhe on 14 sivua pitkä ja sen on kirjoittanut John J. McAleer, joka tunsi Rex Stoutin. Rex Stout sanoi McAleerin mukaan, että Jane Austenin Emma on loistava kirja ja että se oli myös Nero Wolfen lempikirja. Rex Stout ihaili P. G.Wodehousea, joka puolestaan kehui Stoutin tuotantoa ja mainitsi Stoutin dekkareiden uudelleen luettavuuden. McAleerin mukaan Nero Wolfe välillä kuvasi dekkareissaan ulkomaisia naisia, joiden esikuva oli Stoutin toinen vaimo Pola Stout os. Weinbuch, joka muutti Yhdysvaltoihin ensimmäisen aviomiehensä Wolfgang Hoffmanin kanssa. Rex ja Pola avioituivat 1932 ja avioliitto kesti Rexin kuolemaan asti. Pola oli kuulu tekstiilimuotoilija. Pola (1902-1984) syntyi Stryjissä nykyisen Lvivin alueella. 

McAleer pohtii myös Nero Wolfe tarinoiden määrää, onko niitä 33 dekkarin lisäksi 38 novellia vai 40 novellia? Tässä niteessä on kolme Nero Wolfe tarinaa. Ensimmäinen Bitter End, on alun alkaen ollut Tecumseh Fox -tarina nimeltä Bad for business joka on kirjoitettu uudelleen Archie Goodwinin kertomana Nero Wolfe- tarinana. Frame-Up for Murder -novelli on tarinana samantyyppinen kuin Murder is No Joke, McAleer mainitsi, että Stout kirjoitti tätä kymmenen päivää, eli yhdeksän täyttä työpäivää ja kaksi puolipäiväistä kirjoitussessiota. Stout kirjoitti samoihin aikoihin myös dekkarin Jos kuolema uinahtaa kuukaudessa ja lyhyen jutun 4th July Picnic yhdeksässä päivässä.

Bitter end 1940, 77 sivua
Tarinan alussa Nero Wolfen kokki Fritz Brenner on ollut jo kolme päivää sairas, joten etsivä Nero Wolfe ja hänen avustajansa Archie Goodwin joutuvat syömään herkkukaupan ruokaa. Nero Wolfe maistaa oudon maun Tingley's Tidbitsin valmistamassa maksapateessa. Hän lähettää Whipplelle tutkittavaksi pateepurkin. Sitten nuori ja hehkeä Amy Duncan tupsahtaa sisälle, Nero Wolfe on ärtyisä ja on käskemässä naista pois, kun Amy näkee patee-purkin ja sanoo tulleensa niiden vuoksi. Amy väittää, että maksapateessa on kiniiniä, mutta hänellä ei ole todisteita. Hän kertoo, että Arthur Tingley on hänen enonsa ja sanoo tämän olevan "mulkero", koska eno on epäillyt Amya kiniinin laittamisesta maksapateeseen. Amylla ei ole rahaa, mutta Nero Wolfe lupaa jäljittää syyllisen ilmaiseksi, Nero Wolfe on todella vihainen ruuan pilaajalle.

Henkilöitä on liuta. Maksapatee-tehtaan tuotannosta vastaa (vanha) neiti Gwendolyn Yates. P&B juomatehtaan varatoimitusjohtaja Leonard Cliff on yrittänyt ostaa Tingleyn yritystä. Amy Duncan, joka on kotoisin Nebraskasta, tuli kolme vuotta sitten äitinsä kuoltua New Yorkiin enonsa Arthur Tingleyn luo ja tehtaaseen töihin. Amy  sai kenkää tai lopetti enolla, nyt Amy on kilpailijan Leonard Cliffin pikakirjoittaja P&B:llä. Amyn isä elää. Philip Tingley on Arthur Tingleyn rahanahne ja laiska adoptiopoika. Neiti Carrie Murphy on neiti Yatesin avustaja. Lisäksi tarinassa on Guthrie Judd, salaperäinen liikemies, jonka auton rekisteri on GJ88.

Tutkimukset alkavat, ensitöikseen Archie Goodwin löytää Amyn ruhjottuna tehtaan konttorista, mutta hengissä. Arthur Tingleyn on murhattu. Kassakaappi on auki. Goodwin tuo Amyn turvaan ja Wolfen naapuri tohtori Vollmer hoitaa Amya. Tarkastaja Cramer saapuu Kivilinnaan ja vaatii, että Amy tulee kuultavaksi.  Tohtori Vollmer estelee. Tingleyn kassakaapista on hävinnyt papereita. Mitä papereita, adoptiopapereitako?

Nero Wolfen tutkii asian nopeasti ja kertoo, mikä on murhan motiivi, kuka on murhaaja ja miksi? Samalla selviää pateen pilaaja. Minusta erinomainen Nero Wolfe tarina.

Frame-Up for Murder, 1959, 73 sivua

Tämä on pohjimmiltaan sama mutta laajempi  tarina kuin Murder is Not Joke, jonka Stout kirjoitti 5-15.8.1957 ja  julkaisi helmikuussa 1958, mutta Stout kirjoitti  tarinaan uuden pidemmän alun ja pidensi sitä  23.11-5.12.1957 ja se julkaistiin jatkokertomuksena kesä-heinäkuussa 1958 nimellä Frame-Up for Murder, mutta kirjana/kirjassa sitä ei Stoutin elinaikana julkaistu. Syykin lienee ilmeinen, tämä on minusta huonompi versio, vaikka tässä on nuorennettu Flora Gallantia  20 vuotta ja Floran ja Archien tapaaminen alussa on kuvattu tarkkaan, vaikka siinä esiintyvä Jonas Putz ei liity mitenkään juoneen. Tarinassa muuten Archie tunnustaa pitävänsä orkideoista.

Juoni: Nero Wolfen apuri Archie Goodwin on varjostamassa Jonas Putzia, kun ajautuu keskustelemaan naisen kanssa joka esittäytyy Flora Gallantiksi. Flora sanoo, että hänen veljensä on Alec Gallant maailman kuulu vaatesuunnittelija. Flora Gallant tulee kertomaan ongelmansa Nero Wolfelle. Veli Alec tuli heti sodan jälkeen Ranskasta ottaen uuden nimen. Myöhemmin vuonna 1953 veli löi läpi vaatesuunnittelijana. Sisko tuli maahan myöhemmin ja Alecin bisnekseen tullut muitakin Carl Drew, Anita Prince ja Emmy Thorne, viimeksi Bianca Voss, jonka jälkeen ongelmat alkoivat. Biancakin puhuu aksentilla, hän on tullut Euroopasta, Bianca on tuntenut veljen, ehkä kiristää tätä? Floran mukaan Bianca on konna ja pyytää Wolfea tuhoamaan hänet. Kun Wolfe ja Goodwin soittavat Biancalle, kuuluu ääniä ja sitten Wolfea haukutaan läskiksi ja laitetaan puhelin kiinni. Archie soittaa firmaan nimellä John H. Watson (=tohtori John H. Watson on Sherlock Holmesin apuri). Carl Drew kertoo, että  Bianca Voss on kuollut. Lehteen tulee juttu murhasta, johon liitetään John H. Watsonin soitto. Samaan aikaan näyttelijä Sarah Yare on tehnyt itsemurhan syanidilla. Yare on Gallantin mannekiini.

Poliisi selvittelee tahollaan murhaa, ja lopussa Wolfe selvittelee vyyhdin auki. 

Yksi selvitettävä asia on, soittivatko Wolfe ja Goodwin todella Biancalle, vai oliko puhelimessa joku muu esim Yare. Wolfe päättelee, että Yare murhattiin. Konna saadaan kiinni. 

Poliisin tutkimuksista oli ilmennyt, että  Alec Gallant oli Ranskan vastarintaliikkeessä, kuten myös Bianca ja tähän liittyy monia yksityiskohtia. 

Tässäkin tarinassa Cramer sanoo "Murder is No Joke",  joka on lyhyemmän ja paljon paremman version nimi. 

Assault on Brownstone, 73 sivua
Tarina Assault on Brownstone on alustava versio vuodelta 1959 julkaistusta  Counterfeit for Murderista, joka on tarinan parempi versio, se julkaistiin kokoelmassa Homicide Trinity vuonna 1962 . 

Vanhapiika Hattie Annis pyrkii Nero Wolfen taloon, mutta Archie Goodwin estelee ja käskee tulla, kun orkidea-aika on ohi. Neiti Annis jättää paketin Archielle.

Seuraavaksi Wolfen Kivilinnaan tulee neiti Tammy Baxter, joka on Hattie Anniksen vuokraröttelön asukki. Vuokratalossa asuu alalle pyrkiviä näyttelijöitä ja tanssijoita.  Hattie Annis ei palaa, hän on kuollut. Auto, joka oli varastettu, ajoi hänen ylitseen.  Archie avaa paketin, jossa on 20 dollarin seteleitä, jotka Archie tajuaa väärennetyiksi. Archie menee tutkimaan tilannetta vuokrakasarmiin, siellä ovat Tammy Baxterin lisäksi Martha Kirk  Raymond Dell, Noel Ferris ja Paul Hannah.

Goodwin yrittää nuuskia tilannetta,  Tammy asunut vuokraröttelössä vain 3 viikkoa, muut vähän pidempään...

Archie soittaa Nero Wolfelle, joka käskee Archien toimistoonsa. Asunnolla on  T-mies  Albert Leach, eli valtiovarainministeriön tutkija, joka kyselee väärennetystä rahasta.

Tämä on tosiaan sama tarina kuin Counterfeit for Murder, lopussa paljastuu väärentäjä ja tappaja, mutta tässä versiossa murhataan täysihoitolan iäkäs Hattie Annis, toisessa nuori hehkeä Tammy Baxter. Tässä Archie kuhertelee Tammyn kanssa.

Molemmissa tarinoissa on sama repliikki, jossa nainen pyrkii sisälle toteamalla: "Look , Buster, I'm no Eskimo, Let the lady in." s. 128. //152. Luullakseni näiden dekkareiden eräitä sanontoja pidetään nykyään epäsopivina, tätäkin?

Rex Stoutin postuumisti julkaistussa kokoelmassa Death Times Three, jutuista  Bitter End on mielenkiintoinen tarina ja McAleerin alkusanat, mutta kaksi muuta juttua on vanhan vellin uudelleen lämmitystä.

Nero Wolfe -novellikokoelmat

1. Black Orchids 1942
2. Not Quite Dead Enough, 1944. suomennettu Ei aivan tarpeeksi kuollut, Jännityksen mestarit 61.
3. Trouble in Triplicate 1949
4. Three Doors to Death / Door to Death 1950
5. Curtains for Three 1951
6. Triple Jeopardy 1952
7. Three Men Out 1954
8. Three Witnesses 1956

9. Three For the Chair, 1957,  suomennettu Liian monta etsivää, Jännityksen mestarit 67.
10. And Four to Go / (also called  Crime and Again) 1958
11. Three at Wolfe's Door 1960
12. Homicide Trinity 1962
13. Trio for Blunt Instruments 1964
14. Death Times Three 1985

*****

Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini. Dekkareiden lisäksi Nero Wolfe tarinoita julkaistiin noin 70-100-sivuisina, ja niitä on koottu novellikokoelmiin, joista (vain) kaksi on suomennettu.

Tämän kokoelman järjestysnumero on 14 eli tämä on samalla blogin 14-vuotisbloggaus.