tiistai 24. elokuuta 2021

Ulla-Lena Lundberg: Leo

 


Ulla-Lena Lundberg: Leo, julkaisuvuosi 1989, suomentanut Leena Vallisaari, Gummerus 2015, sivumäärä 405.

Tarinan tapahtumapaikka on Ahvenanmaa 1800-luvulla. 

Päähenkilö Erik Petter on tarinan alussa 14-vuotias, velkakirjoja tehtaillut isä on kuollut, ja omaisuus on menossa pakkohuutokauppaan. Erik Petter kiertää velkojat, hän ehdottaa, että tilansa Simonsin pakkohuutokaupasta luovutaan, hän ottaa isänsä velat niskoilleen. Erik Petter painaa työtä, on hiljaa, ei juopottele eikä vokottele naisia. 

Eskilsin isäntä Carl Gustaf on mahtava, hän asuu kaksikerroksissa talossa, ja on laivansa Huvituksen kapteeeni, lisäksi omistaa maata, ja osuuksia purjelaivoissa. Hän rilluttelee, mutta nai kauniin ja komean Beatan. 

Tarinan kertoja on Carl Gustafin veli Leander, jolla on talo Carl Gustafin mailla, hän on yhteisön tarkka ja herkkä kuvaaja, mutta miltei huomaamaton.

Kirjassa kuvataan lemlandilaisten elämää, laivarakennusta ja kauppamatkoja purjelaivoilla. Kirjan kaari kattaa ajan 1820-luvulta 1900-luvun alkuun, ajan jolloin Erik Petter eli, kirjan lopussa Erik Petterin lapsenlapset jakavat pesää. Kirjassa on paljon henkilöitä, mutta kuolleisuus on suurta, taudit ja onnettomuudet pitävät kuolleisuuden korkeana. Lapsia kuolee eri syistä myös tauteihin kuten kurkkumätään, ja aikuisia keuhkokuumeeseen ja lavantautiin.

Teos on kuvaus myös merenkäynnin historiasta, johon vaikuttaa maailmankauppa, ja kansainvälinen politiikka. Krimin sotaa käytiin myös Oolannin sotana 1854-1855, ja toi Ahvenanmaan vesille Englannin sotalaivastoa, joka pyrki eristämään Venäjän kauppareitit, ja siis myös Ahvenanmaan kauppalaivaston liikkumisen. Kauppalaivasto oli puusta tehtyjä vanhempia parkkeja, ja uudempia kuunareita, jotka tulivat parkkien tilalle. Ahvenanmaalaiset olivat tehneet aluksensa itse, kaatamistaan puista, mutta joitain aluksia tehtiin Siipyyssä Pohjanmaalla. Sitä ennen Erik Petter kunnostaa rappio-isänsä pienen laivan ja tekee puiden vientimatkan Tukholmaan, ja katselee kuunareita, joita myöhemmin alkaa rakentaa. Teoksen nimi tulee upesta kuunarista, jonka nimi on Leo.

Nuori Erik Petter uupumattomalla työllä ja yritteliäisyydellä nousee jaloilleen isänsä jättämistä veloista huolimatta. Vuodet vierivät ja yhteisö kokee onnistumisia ja takaiskuja. Koko kylä osallistuu laivojen varustamiseen, osa pienellä osuudella. Voitto jaetaan osakkaiden kesken, samoin tappiot kärsitään yhdessä kukin osuutensa mukaan. Erik Petter rakennuttaa ja varustaa laivoja, toimii kapteenina. Erik Petter hajauttaa omistuksiaan. Kaiken kiireen keskellä Erik Petter menee myös naimisiin, ja saa tyttären Kristiinan, joka 17-vuotiaana on iskenyt silmänsä Eskilsin tilan Carl Gustaf junioriin, joka on naimaton ja jo 29-vuotias. Carl Gustaf juniorin kotiolot ovat ankeat, isän niin ikään, Carl Gustaf senior on pullon pauloissa, entinen mahtavuus on poissa, ja herra on väkivaltainen kotijuoppo. Carl Gustafin ja Beatan 12 lapsesta aikuiseksi varttui vain 3 lasta. Parin  poika Carl Gustaf ja Erik Petterin tytär Kristiina menevät naimisiin ja saavat lapsia. Kirjassa tapahtumaketju ei ole näin suora, vaan tarkastellaan laivan rakennusta matkoja, kylän elämän kautta. Osa lapsista sairastuu ja kuolee. Erik Petterin poika Erik Magnus jää vaille isän rakkautta, huomio on lähinnä moitetta. Erik Magnuksen tie on hankalampi kuin Kristiinan ja Carl Gustaf jr:n, jotka paistattelevat molempien tilojen Eskilsin ja Simonsin huomion keskipisteenä. Erik Magnuksen avioliiton alku on hyvin hankala.

Leo on hyvä kuvaus kylän elämästä meren ja markkinavoimien pyörteissä, joka aiheuttaa voimakasta aaltoliikettä varallisuuteen. Yhteisössä on kaksi kastia. Tilalliset varustavat laivoja ja kipparoivat nitä, alempi osa on maattomia, rahattomia, ja miehet ovat laivoilla miehistönä. Toisaalta lemlantilaiset ovat Maarianhaminassa "ulkopuolisia".

Tarinan kertoja Leander ei omista maata, ei rakennuta, eikä kipparoi laivoja. Hän menee naimisiin, ja elää harmoniassa vaimonsa kanssa. Vaimo menehtyy keuhkokuumeeseen, mutta aikuiset lapset löytävät paikkansa maailmassa, osa valtameren takana, osa kippareina. 

Erik Petterin myötä loppuu yksi aikakausi, purjelaivojen aika. Ulla-Lena Lundberg on kirjoittanut Ahvenanmahan liittyvän merenkulkutrilogian avausosana Leo, valtamerilaivoista kertovat Suureen maailmaan, ja autolauttoihin liittyvän  Mitä sydän halajaa.

Ulla-Lena Lundbergin romaani Leo on tarkka kuvaus ahvenanmaalaisen kylän elämästä Suomen suuriruhtinaskunnassa, aikana jolloin yhteisön vauraus oli riippuvainen maailmanpolitiikan tuulista kauppalaivaston purjeissa.

*****

Ulla-Lena Lundberg (s. 1947) on kökarilainen kirjailija, hän voitti 2012 Finlandia-palkinnon teoksella Jää.

10 kommenttia:

  1. Onpas tosi myöhään suomennettu tämä romaani! Ilmeisesti on lähdetty suomentamaan Finlandian jälkimainingeissa.
    Pidin Jäästä kovasti, joten tämänkin voisi joskus lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jää on jäänyt lukematta, mutta se kiinnostaa. Luulen, että tämä on suomennettu tuon finlandiamenestyksen vuoksi ja hyvä niin.

      Poista
  2. Olen jonkun Lundbergin kirjan lukenut, tämä kuulostaa mielenkiintoiselta merenkulun osalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kuvattiin paljon miljöötä, hyvä kirja lajissaan. Kiitos kommentista

      Poista
  3. En ole tällaisesta Lundbergin teoksesta kuullutkaan. Hyvin voisin ottaa lukulistalle, koska pidin niin paljon Jäästä.

    VastaaPoista
  4. Tämä kirja kiinnostaa lukea jo siksi, että olen sen joskus hankkinut omaan kirjahyllyyni. Olen lukenut todella upean Jään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole jäätä lukenut, mutta tämän sain joululahjaksi ja luin. Jään vuorokin tulee varmaan joskus.

      Poista
  5. Mainio kirjailija - mainio postaus! Lundberg on kirjailijana omaleimainen, verraton tarinaniskijä ja tunnelman luoja; tunnelman, joka jää pitkäksi aikaa viipyilemään mielen ympärille.

    Tämä on vielä lukematta, mutta kolmella aiemmallaan hän on antanut minulle sen, mitä sydän kirjallisuudesta, kun se parhainta on, halajaa enkä ole kaivannut hänen teostensa parista mihinkään pois, enkä niin mitään lisää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kirjailijalta ensimmäinen, mutta tuskin viimeinen. Kiitos kommentista.

      Poista