Camilla Grebe: Veteen piirretty viiva

Camilla Grebe: Veteen piirretty viiva, alkuteos Alla ljuger 2021,  suomentanut Sari Kumpulainen, Gummerus 2020, sivumäärä 415.

Olen odottanut ruotsalaisen Camilla Greben (s.1968) uusinta dekkaria, ja eilen vaimoni laittoi viestin, että se on suomeksi, ja pyysin ostamaan. Grebeltä olen lukenut Flickorna och Mörkret -sarjan (Kun jää pettää alta, Lemmikki, Horros sekä Varjokuvat ). Tässä dekkarissa vilahtaa edellisistä osista rikospoliisit  Manfred Olsson ja Malin Brundin, ja he muistelevat kuollutta profiloijaa Hanne Lagerlind-Schöniä.

Veteen piirretty viiva alkaa vuonna 2000, jolloin Maria Foukaran perhe hajoaa. En paljasta kirjasta tai juonesta enempää kuin takakansi. Foukaran perhe asuu rikkaiden suosimassa Kungsuddissa, Maria on nelikymppinen opettaja, jolla on avioton poika Vincent. Vincentillä on Downin syndrooma, mutta Vincent osaa piirtää hyvin ja myös kirjoittaa sekä lohduttaa. Maria on avioituu ranskalaisen Samirin kanssa. Samir on marokkolaistaustainen leski, jolla on 18-vuotias tytär Yasmin. Yasminilla poikaystävät vaihtuvat, ja osa on lähiseudulta, osa kauempaa. Loppuvuodesta 2000 Yasmin katoaa. Epäilykset kohdistuvat Samiriin Yasminin isään.

Poliisista asiaa tutkivat Gunnar Wijk ja Ann-Britt Svensson, mutta kun Yasminin ruumista ei löydy, eikä lopullisia todisteita löydy, murha jää ratkaisematta.

Kirja on jaettu kertojittain, juonta viedään eteenpäin. Takakannessa tuodaan esille, että "valkoisellakin valheella on pitkät jäljet, ja oikean ja väärän välinen ero on hiuksenhieno". Takakansi on siinä minusta väärässä, että yleensä oikean ja väärän ero on ratkaisevan suuri, mutta sen sijaan moni venyttää tarinaa totuudesta turhankin laajaksi. Grebe osaa tarkastella kuitenkin hyvin tätä teemaa. Jos pystyisimme olemaan suoria ja totuudellisia, ehkä hyvä ei muuttuisi pahaksi.  Alla ljuger pitää paikkaansa, sillä useimmat sekoittavat faktan sekaan fiktiota. "Valhe on kuin pieni suloinen kaninpoikanen - se vaikuttaa kovin harmittomalta, kovin vähäpätöiseltä. Mutta yhtäkkiä se on päässyt karkuun ja lisääntynyt ja metsä on täynnä kaneja". s. 256.

Kaikki valehtelevat. Myös poliisi Gunnar Wijk pohtii kirjassa perheensä tragediaa, johon hän linkittää valkoisen valheensa vaimolleen, jolla on merkitystä (tai sitten ei, ihmisellä on tapana syytellä itseään myös turhaan). Itsesyytökset ja valehtelu on kantava teema. Hahmoista Vincent on tasapainoisin ja rehdein  mutta hänkin syyllistää itseään turhaan. Grebe nostaa muiksi teemoiksi ennakkoluulot, väärän luottamuksen, syrjinnän,  naisiin kohdistuvan väkivallan ja narsismin.

Camilla Grebe osaa luoda aika nopeasti polvelevia juonirakenteita ja tekstiä on mukava lukea. Vaikka tämä on "kuka sen teki" -dekkari, sen teho ei ole pelkästään siinä, vaan henkilöiden tarinaa on kiinnostavaa lukea. Yhteisöllä on taipumus etsiä pahuutta "muukalaisista", joten Samiria aletaan epäillä, vaikka hän on käyttäytynyt hyvin ja on lääkäri ja syöpätutkija.

Tarina jatkuu 20 vuoden kuluttua, kun naisen ruumis löytyy vedestä Kungsuddilla, ja Gunnar käynnistää tutkimukset uudestaan ...  Grebe taituroi taas yllättävän lopun, jota ennen tarina taiteilee aika  ajoin epäuskottavan rajoilla, mutta pysyy kasassa. Kokonaisuutena kuitenkin kelpo dekkari.

Camilla Greben uutuusdekkari Veteenpiirretty viiva palkitsee kaikki Grebe-fanit.

***

Manfred Olssonin tarina jatkuu dekkarissa Ajasta ikuisuuteen. Camilla Grebe on sisarensa Åsa Träffin kanssa julkaissut Siri Bergman sarja, jonka ensimmäinen osa on Levoton mieli