perjantai 3. huhtikuuta 2020

Isaac Asimov: Aamunkoiton robotit



Isaac Asimov: Aamunkoiton robotit, alkuteos The Robots of Dawn  1983, suomentanut Pekka Markkula, WSOY 1987, sivumäärä 473.

Aamunkoiton robotit on Isaac Asimovin kirjoittama jatko-osa teoksille Teräsluolat, ja Alaston aurinko. Linnunrataa hallitsevat avaruuslaiset, jotka ovat asuttaneet maasta 49 planeettaa, ja omista planeetoistaan yhden, Solarian. Avaruuslaisten mahtavin planeetta on Aurora, joka asutettiin ensiksi. Avaruuslaiset ovat kehittyneet geenitekniikan avulla pitkäikäisiksi ja voivat elää neljäsataakin vuotta. Heillä on ylimielinen asenne. Avaruuslaisten planeetoissa on vähän asukkaita ja paljon robotteja. He eristäytyvät ja pelkäävät tarttuvia tauteja, mikä on 2020 hyvin ajankohtainen teema juuri nyt.

Tarinan sankari on Maan etsivä Elijah Baley, joka Teräsluolissa ratkaisi Maassa avaruuslaisen murhan, ja Alastomassa auringossa solarialaisen murhan Solariassa. Osittain siksi Maan poliittinen eristäminen on lientynyt, ja avaruuslaisten tukikohta on poistunut. Lisäksi nuoret, esimerkiksi Elijah Baleyn poika Bentley harjoittelevat asumista sään armoilla ulkona ja aikovat lähteä asuttamaan uusia planeettoja.

Tarina alkaa maasta, missä etsivä Elijah Baley on joutunut kateuden kohteeksi. Häntä kuitenkin arvostetaan Aurorassa, jonne hän saa kutsun. Avaruusaluksessa Elijah Baley tapaa vanhan kumppaninsa ihmisen kaltaisen robotin Daneel Olivawin, ja toisen robotin Giskard Reventlovin, molemmat ovat Han Fastolfen robotteja. Tällä kertaa ratkaistava murhamysteeri on hyvin outo, joku on murhannut ihmisenkaltaisen robotin Jander Panellin tai paremminkin lamauttanut sen aivot. Oikeastaan on vain yksi epäilty eli robotin suunnitellut Han Fastolfe, koska vain hänellä on tekniset edellytykset saada robotin positroniset aivot hyytymään. Fastolfen naapurimaatilalla asuu Baleyn Solariasta pelastama Gladia, jonka hallussa Jander Panelli oli.

Baleyn tehtävä on mahdoton. Jander Panelli on niin monimutkainen ihmisenkaltainen robotti, että vain huippuluokan robotikkoon voinut halvaannuttaa sen. Han Fastolfe on ainoa joka on onnistunut kehittämään ihmisen kaltaisen robotin, nyt hänen asemansa Auroran johdossa järkkyy epäilyjen vuoksi. Fastolfe on pitänyt omana tietonaan positroniaivojen matemaattisen ja teknisen osaamisen. Robotiikan instituutti on perustettu samaa tarkoitusta varten kehittämään ihmisenkaltaisia robotteja, ja saamaan Han Fastolfen tiedot.

Auroralaiset elävät 400 vuotta ja saavat hankkia kaksi lasta. Perhesiteet ovat löyhät, ja lapset kasvatetaan kodin ulkopuolella. Sukulaisuus ei ole tärkeä. Fastolfella on ollut kaksi lasta, joista toisen Vasilian hän tapojen vastaisesti on kasvattanut itse. Myöhemmin syistä, joita en avaa, Vasilia-tytär on riitautunut isänsä kanssa.

Baley haluaa kuulustella kaikkia asianosaisia, joita tutkimusten edetessä tulee lisää. Baleyn valttina on nopea äly, ja rohkeus. Häntä saattavat Aurorassa robotit Daneel ja Giskard, jotka näyttelevät tarinassa hyvin suurta osaa. Vasilian jälkeen Baley kuulustelee Gladiastakin kiinnostunutta hiustaiteilijaa Santirix Gremionis'a. Yhä enemmän tutkimukset suuntautuvat politiikkaan ja Robotiikan instituuttiin, jossa valtikkaa heiluttaa Kelden Amadiro. Aurorassa Fastolfen vastustajat haluaisivat kahlita maan, ja asuttaa itse uusia planeettoja, mutta niin, että ne lähettäisivät planeettaa kesyttämään ihmisenkaltaisia robotteja. Ongelma on se, että vain Han Fastolfe hallitsee positroniaivojen matematiikan ja tekniikan. Daneelin tekemiseen osallistui myös Sarton, joka teki hänet omaksi kuvakseen, Sarton murhattiin Teräsluolissa. Avaruuslaiset ovat pitkäikäisyydessään ja tautien pelossa liian mukavuuden haluisia.  Avaruuslaiset eivät voi laiskuutensa ja pelkonsa vuoksi kesyttää enää uusia planeettoja. Maan asukkailla on lyhytikäisyydessään ja dynamiikassaan kyky kestää vastoinkäymisiä ja muuttuvia oloja, he ovat toisaalta painuneet maan alle luoliinsa ja ahdistuvat ulkoilmassa ...

Sarja jatkuu teoksessa Robotit ja imperiumi kaksi vuosisataa myöhemmin Aurorassa Baylen planeetalla ja Maassa. Ihmiset ovat alkaneet valloittaa Linnunrataa, Baleyn poika Bentleyn johdolla. Gladia elää ja samoin Kelden Amadiro. Fastolfe on kuollut, mutta testamentannut robottinsa Daneelin ja Giskardin Gladialle. Vasilia haluaa robotit omakseen.

Aamukoiton robotit on rikostutkimus ja dekkari, joka toimii hyvin scifi-maisemassa ja samalla se jatkaa Robotit -sarjaa ja yhdistää sen Säätiö-sarjaan. Teos on kuitenkin itsenäinen, eli sen voi lukea ja nauttia kasvavasta jännityksestä, ja pohtia samalla yhteiskunnallisia asioita, ja eri yhteisöjen tapoja. Kirjan päätös on yllättävä ja haikea ja ilmenee että  psykohistorian siemenet on jo kylvetty. Tässä bloggauksessa en ole kerro kirjasta enkä sen juonen käänteistä  paljoakaan, vaan olen kertonut tarinan kehyksistä.

Isaac Asimov jatkoi Robotit-sarjaansa romaanilla Aamunkoiton robotit, joka on vauhdikas ja jännittävä ja antaa alkusävelet myös psykohistorialle.

****
Isaac Asimov (1920 - 1992) oli yksi nerokkaimmista ja tuotteliaimmista scifikirjailijoista
Olen blogannut TeräsluolistaAlastomasta auringosta, Säätiö-sarjasta ensinja vielä uudestaan. Säätiö ja maa -kirja päättää Säätiö-sarjan, ja viimeiseksi ennen kuolemaansa Asimov kirjoitti Säätiön etkot eli Säätiön alkusoitto ja Kohti Säätiötä. Aivan erilaista Asimovia edustaa teos Itse Jumalat

6 kommenttia:

  1. En ole lukenut yhtään Asimovin teosta, vaikka hän on niin tunnettu. Onhan niin, että hänen venäläinen perheensä muutti Yhdysvaltoihin 20-luvulla? Tämä Robotti-sarja kiinnostaa, kiva kun esittelit tämän kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asimov tosiaan syntyi Venäjällä, ja perhe muutti Yhdysvaltoihin jo alkuvuonna 1923.

      Poista
  2. Tämä genre on uppo-outo eikä tilannetta auttanut Wikipedian tieto: "Positroni on elektronin antihiukkanen eli antimateriaa. Positronin massa ja spin ovat yhtä suuret kuin elektronilla, mutta sen sähkövaraus päinvastainen, +1 e."
    Mutta juuri senkin vuoksi oli postauksesi mielenkiintoinen ja ajankohtaisuudessaan yllättävä. Tuo ylimielinen asenne oli hauska luonnehdinta. Kurkistuksesta erilaiseen kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävää, että kirajallisuuden genressä on positroninen pieni auki. Tämä positroniset aivot on näillä avaruuslaisten roboteilla, tämä on varmasti keksitty ja on riittävän eksoottista ja hauskaa, että se on jäänyt. Positroni on antimaterian "elektroni"

      Poista
  3. mies varmast lukenut, minun nostalgiaa:
    http://hannelesbibliotek.blogspot.com/2020/04/taivas-on-sininen-ja-valkoinen.html

    VastaaPoista