keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Henrik Tikkanen: Mariankatu 26 Kruununhaka



Henrik Tikkanen: Mariankatu 26 Kruununhaka, alkuteos Mariegatan 26 Kronohagen, suomentanut Elvi Sinervo, WSOY 1977, sivumäärä 158.

Henrik Tikkasen osoitetrilogian kolmas osa Mariankatu 26 Kruununhaka, jatkuu Majavatie 11:n tunnelmista. Kertojan rakastama nainen on mennyt tahollaan naimisiin, mutta rakastavaisten keskeistä naimista tapahtuu edelleen, molemmista avioliitoista huolimatta. Edessä on päätöksiä, niiden perumista ja sitten ratkaisu. Sen ratkaisun seurauksena omaisuus jää, mutta rakkaus voittaa. Elämä uusioperheessä Mariankadulla ei kuitenkaan ole edelleenkään helppoa. Kirjailijan mukaan suvun yllä leijuu kirous. Minusta kirous on alkoholinkäyttö, alkoholismi, joka saa yhä enemmän tilaa tässä. Kakkososan teema oli konjakki, ku??i ja kynä. Tässä jo puhutaan paljon konjakkiku??ista. "Mikäpä olisi petollisempaa kuin konjakkiku??i" s.32  Tässä kirjassa se  kyllä toimii, mutta konjakki alkaa haitata koko elämää. Uusioavio ei tuo rakkaudesta ja vaimon hyvyydestä huolimatta rauhaa eikä onnea, vaan yllä vaanii maskuulininen kontrollin ja mustasukkaisuuden leima. Kirjassa summataan myös lapsuuden ankeus, ja viimeinen perheenjäsen liikemieskaksonen kuolee. Kirjailijan vatsahaava pahenee varmasti konjakista, mutta on alunperin se on aiheutunut rintamapalveluksesta, jonne vielä palataan tummissa tunnelmissa.

Teos päättyy Venetsian matkaan, jossa nähdään unia, ja on jopa miestenvälistä eroottista unta tai kuvittelua, joten minulle tuli tässä mieleen Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa. Tämä ei pääty kuolemaan, mutta sairaskohtaukseen.

Kirjan nimi tulee uusioperheen kodista, joka sijaitsee Kruunuhaassa Mariankatu 26:ssa ja tämä teos on trilogian paras, tässä puretaan syyllisyyttä ensinnä rakastetusta, jota hän kutsuu langenneeksi Luciaksi, eli näkee viattoman tytön vetämistä omaan vaikutuspiiriin. Tässä podetaan huonoa omaatuntoa myös oman avioliiton särkymisestä, ja lasten jättämisestä, uuden vaimon kohtelusta, ryyppäämisestä. Moni asia nostetaan uudelleen esiin, isän juominen ja kohtalo, ja verrataan sitä omaan juomiseen ja avioeroon, samoin kertoja kokee sodan kauhuja uudestaan Pohjois-Irlannissa. Sen sijaan kynä sauhuaa seksi stimuloi, ja aforismit pulppuavat, ja viiva luo karikatyyrinsä.

Minusta kirja muuten on pahansuopa, johtuen siitä, että useista tapahtumasta tai ihmisestä esitetään joku puoli, kuvataan lyhyesti, painetaan leima, ja siirrytään seuraavaan asiaan.  Varsinkin suomenruotsinkielisiä piirejä esitellään, usein vähemmän maireasti, positiivisimman kohtelun saa Jörn Donner (s. 1933) ja Claes Andersson (1937 - 2019). Työpaikoista tulee kumma kuva, mainostoimistosta, ja Hufvudstadbladetista, jonka hän sanoo liukuneen RKP:n  haltuun. Erästä päätoimittajaa (tai lehteä yleensä?) kuvatessaan hän toteaa "taloudellinen ja älyllinen nollapiste yhtyivät". Kertoja ilmoittaa saaneensa potkut lehdestä, minusta on kyse siitä että hänen vaatimuksiinsa ei suostuttu, ja hän vaihtaa Helsingin Sanomiin. Oletettavaa on, että hän ei ole kovin johdettavissa oleva toimittaja, ja ehkä joku on kokenut hänet hankalaksi alaiseksi?
Sama pätee varmasti myös aviomiehenä oloon, kirjan minä esimerkiksi väittää vaimolleen, että  'muistaa joka ainoan pi??un vaikken tyttöjä'. Herttaisesti sanottu, eikö totta?

Henrik Tikkasen osoitetrilogian päättöosa Mariankatu 26 Kruununhaka, on kaikkein inhimillisin, se käsittelee rakkautta, syyllisyyttä, siinä puhutaan menettämisestä ja tuskastakin. Kuitenkin kirjan tyyli on edelleen nihilistinen, vähättelevä ja yksipuolinen.

****
Georg Henrik Tikkanen (1924 - 1964) oli suomenruotsalainen kirjailija, taiteilija, piirtäjä ja pakinoitsija.

Osoitetrilogia
1. Kulosaarentie 8. Kulosaari puh. 35
2. Majavatie 11, Herttoniemi, puh. 78 035.
3. Mariankatu 26. Kruununhaka

Jatko-osat ovat Yrjönkatu sekä Henrikinkatu. Yrjönkatu kirjassa todetaan (Osoitetrilogiasta), että "lehdet olivat myös olleet auliita kehujen antamisessa ja oltuaan tarpeeksi auliita ne olivat katsoneet oikeudekseen hieman jarruttaa ja kunnioittaneet minua arvonimillä juopporatti, huoripukki, potenssikerskuri, paljastaja ja oman pesän likaaja",

Märta Tikkasen Miestä ei voi raiskata on blogattu NÄIN ja Vuosisadan rakkaustarina NÄIN.

8 kommenttia:

  1. En ole lukenut yhtään Tikkasen teosta, mutta tämä ei houkuttele. Kiitos rehellisestä esittelystä ja arviosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitoksista. Näitä teoksia on viisi, ja tämän on kolmas, onhan nämä omanlaisia.

      Poista
  2. Postauksesi on asiallisesti avaava ja hyvä, mutta Henrik Tikkasen teokset ovat vastenmielisiä ja luotaantyöntäviä, yksiä ensimmäisistä kesken jättämistäni.
    Sen sijaan Märta Tikkanen on naiseuden ja tuntojensa kuvaavana aivan toista luokkaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen lukenut linkkaamani Märta Tikkasen teokset. Tätä trilogiaa jatkettiin vielä osilla 4 ja 5. Ne minusta jauhavat samaa asiaa, mutta hän tekee "sovinnon" edesmenneen äitinsä kanssa. Seuraavassa on tätä sotatraumaa enemmän. Mutta kyynistä asennetta ihmettelen.

      Poista