Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi

Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi on vuodelta 1975, minulla oli kirppikseltä ostettu Gummeruksen 2002 painos. Teos oli nopealukuinen vain 182 sivua.

Ostin ja luin teoksen lähinnä siksi, että Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja Jänis ammentaa tästä ideoita.

Takakansitekstin mukaan ”Vatasen ja jäniksen ihmeellinen seikkailu läpi Suomen on riemastuttava lukukokemus, hauska ja haikea”. Lisäksi mainitaan Risto Jarvan elokuva, josta itse kyllä pidin enemmän kuin tästä teoksesta, joka minusta oli tekohauska ja hieman tylsä. Tämä arvostelu ei tee tälle teokselle oikeutta kolmesta syystä. Luen parhaillani Leo Tolstoin Sotaa ja rauhaa, eli kaksi osaa neljästä on takana, eikä tämän kirjan viisaudet ja kerronta pysty kilpailemaan loistavan klassikon kanssa. Toiseksi luin ensin Kerjäläinen ja jänis –teoksen, joka on ottanut ulkoiset tapahtumansa osin tästä teoksesta (tietoisesti), Kyrö osuu satiirissaan nykyajan ongelmiin paremmin. Vuonna 1975 tämä olisi voinut olla se parempi teos. Kolmanneksi pidän Huovisen teoksista Rasvamaksa ja Havukka-ahon ajattelija enemmän,  minusta niissä on samanlaisia tapahtumia ja ajatuksia.

Kirjan juonesta sen verran, että Vatanen on leipääntynyt toimittaja, joka juttumatkallaan törmää jänikseen, ja jää metsään loukkaantuneen tupsuhännän kanssa valokuvaajan huhuiluista huolimatta. Vatanen myy veneensä, ja saa rahaa karkumatkalleen, jossa perässä ovat pettäjävaimo, työpaikka, ja välin viranomaiset. Teoksen alku lupasi paljon viiltävän kipeää analyysia. Pettäjävaimon valheellisesta toiminnasta s.13 ” vaimo oli tullut raskaaksi, …hankkinut abortin … Lastensänky olisi rikkonut sisustuksen eheyden…. todellisempi syy .. sikiö ei ollut Vatasen” ja tiedon välityksen analyysia s.14 ”mutta tietoa ei välitetty, sitä laimennettiin, peiteltiin, muunnettiin pinnalliseksi viihdykkeeksi”.

Tämän jälkeen teos muuttuu matkakertomukseksi, missä on erilaisia henkilöitä ja tapahtumia: lehmän siirtoja, metsäpalon sammutusta, mullistavaa Kekkostutkimusta (mikä minusta oli aika kaukaa haettua, mutta liittyy aikaansa, tässä väitetään ”Kekkonen, tämä uusi hallitsee vielä 1995”), pontikan juontia, diplomaatteja, sotaharjoituksia, taikauskoista hiihdonopettajaa, risusavottaa, sotaromun nostoa, korppi syö Vatasen eväitä, ja Vatanen tappaa korpin, lopulta karhun kaatoa, ja sen veren juontia …

Luultavasti aikalaisia on naurattanut teoksen paikan nimet kuten ”Vittumaisenoja”, ”Läähkimäkuru”, tai diplomaatin papanakeitot. Lopun kohmelot olivat minusta myös turhia teoksen tarinan ja teeman kannalta.

Teoksen teksti on helppolukuista, luin se neljässä tunnissa, ja katsoin välissä tv-uutiset, hieman jalkapalloa ja kävin pyörälenkillä. Lukuja on kaksi tusinaa ja niiden nimet ovat yhden sanan mittaisia, paitsi luvun 22 Valgia meri. Paasilinnan teema tai viesti esitetään toiseksi viimeisessä luvussa, ja sitä en paljasta.

Satiiri irvii keskiluokkalaista rutiinien kyllästämää tylsää tallausta eli esimerkiksi juuri tämän blogin kirjoittajan elämäntilannetta, satiiri ei ehkä siksi minuun purrut, mutta jokainen voi itse tarkastaa satiirin särmän terävyyden panostamalla kolme tuntia teoksen lukemiseen, ainakin tietää mistä Kyrö on puitteita jänistarinalleen ammentanut. Luvatonta metsästystä ja aseiden vapaata käyttöä en kyllä suosita, ja tuskin kukaan enää vuonna 2012.

Jänis ja Vatasen suhde siihen on parasta teoksessa. Kuten teoksessa s.17 todetaankin, ”joskus on helpompi kiintyä eläimeen kuin ihmiseen”.