Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi on vuodelta 1975, minulla oli kirppikseltä ostettu Gummeruksen 2002 painos. Teos oli nopealukuinen vain 182 sivua.
Ostin ja luin teoksen lähinnä siksi, että Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja Jänis ammentaa tästä ideoita.
Takakansitekstin mukaan ”Vatasen
ja jäniksen ihmeellinen seikkailu läpi Suomen on riemastuttava lukukokemus,
hauska ja haikea”. Lisäksi mainitaan Risto Jarvan elokuva, josta itse kyllä
pidin enemmän kuin tästä teoksesta, joka minusta oli tekohauska ja hieman tylsä.
Tämä arvostelu ei tee tälle teokselle oikeutta kolmesta syystä. Luen
parhaillani Leo Tolstoin Sotaa ja rauhaa,
eli kaksi osaa neljästä on takana, eikä tämän kirjan viisaudet ja kerronta
pysty kilpailemaan loistavan klassikon kanssa. Toiseksi luin ensin Kerjäläinen ja jänis –teoksen, joka on
ottanut ulkoiset tapahtumansa osin tästä teoksesta (tietoisesti), Kyrö osuu
satiirissaan nykyajan ongelmiin paremmin. Vuonna 1975 tämä olisi voinut olla se
parempi teos. Kolmanneksi pidän Huovisen teoksista Rasvamaksa ja Havukka-ahon
ajattelija enemmän, minusta niissä on samanlaisia tapahtumia ja ajatuksia.
Kirjan juonesta sen verran, että Vatanen on leipääntynyt
toimittaja, joka juttumatkallaan törmää jänikseen, ja jää metsään loukkaantuneen
tupsuhännän kanssa valokuvaajan huhuiluista huolimatta. Vatanen myy veneensä,
ja saa rahaa karkumatkalleen, jossa perässä ovat pettäjävaimo, työpaikka, ja
välin viranomaiset. Teoksen alku lupasi paljon viiltävän kipeää analyysia.
Pettäjävaimon valheellisesta toiminnasta s.13 ” vaimo
oli tullut raskaaksi, …hankkinut abortin … Lastensänky olisi rikkonut sisustuksen
eheyden…. todellisempi syy .. sikiö ei ollut Vatasen” ja tiedon välityksen
analyysia s.14 ”mutta tietoa ei välitetty,
sitä laimennettiin, peiteltiin, muunnettiin pinnalliseksi viihdykkeeksi”.
Tämän jälkeen teos muuttuu matkakertomukseksi, missä on erilaisia
henkilöitä ja tapahtumia: lehmän siirtoja, metsäpalon sammutusta, mullistavaa Kekkostutkimusta
(mikä minusta oli aika kaukaa haettua, mutta liittyy aikaansa, tässä väitetään ”Kekkonen, tämä uusi hallitsee vielä 1995”),
pontikan juontia, diplomaatteja, sotaharjoituksia, taikauskoista hiihdonopettajaa,
risusavottaa, sotaromun nostoa, korppi syö Vatasen eväitä, ja Vatanen tappaa
korpin, lopulta karhun kaatoa, ja sen veren juontia …
Luultavasti aikalaisia on naurattanut teoksen paikan nimet
kuten ”Vittumaisenoja”, ”Läähkimäkuru”, tai diplomaatin
papanakeitot. Lopun kohmelot olivat minusta myös turhia teoksen tarinan ja
teeman kannalta.
Teoksen teksti on helppolukuista, luin se neljässä tunnissa,
ja katsoin välissä tv-uutiset, hieman jalkapalloa ja kävin pyörälenkillä. Lukuja on kaksi tusinaa ja niiden
nimet ovat yhden sanan mittaisia, paitsi luvun 22 Valgia meri. Paasilinnan teema tai viesti esitetään toiseksi
viimeisessä luvussa, ja sitä en paljasta.
Satiiri irvii keskiluokkalaista rutiinien kyllästämää tylsää
tallausta eli esimerkiksi juuri tämän blogin kirjoittajan elämäntilannetta,
satiiri ei ehkä siksi minuun purrut, mutta jokainen voi itse tarkastaa
satiirin särmän terävyyden panostamalla kolme tuntia teoksen lukemiseen,
ainakin tietää mistä Kyrö on puitteita jänistarinalleen ammentanut. Luvatonta metsästystä ja aseiden vapaata käyttöä en kyllä suosita, ja tuskin kukaan enää vuonna 2012.
Jänis ja Vatasen suhde siihen on parasta teoksessa. Kuten
teoksessa s.17 todetaankin, ”joskus on
helpompi kiintyä eläimeen kuin ihmiseen”.
Kirjoitit tästä kirjasta hyvin. Oli mielenkiintoista lukea tekstisi. Olen vuosia sitten nähnyt elokuvan parikin kertaa ja se on päällimmäisenä mielessäni. Aloin jopa miettiä olenko lukenut Jäniksen vuoden kirjana. Muistelen, että olen, mutta siitä on kyllä jo vuosia. Pitäisi lukea uudestaan ja palauttaa kirja mieleen.
VastaaPoistaHarmittaa, etten pari vuotta sitten päässyt katsomaan Jäniksen vuodesta tehtyä teatteriversiota. Olisi kiinnostanut.
En nyt ala sen kummemmin kommentoida kirjaa, kun en oikeastaan muista millainen se oli. (Juonen toki muistan.) Muistelen hämärärästi, että olisin pitänyt kirjasta. Minuun vetoaa aina tällainen, että joku jättää kaiken ja pakenee yhteiskunnasta. Lapsena Seitsemässä veljeksessäkin lempikohtani oli se, kun veljekset pakenevat lukkarin luota metsään. Siinä oli hyvää "pitäkää tunkkinne" -meininkiä.
Jotain hyvin kiehtovaa tuollaisessa kaiken jättämisessä on, vaikka ei se tietenkään oikeassa elämässä ole realistista.
Tuo on hyvä pointti: "pitäkää tunkkinne", ja "jättää kaiken taakseen".
PoistaKuten kirjoitin, luulen olevani nyt liikaa normien kangistama.
Teoksen lukuväli ei myöskään tee sille oikeutta. Toisaalta teos on lukemisen arvoinen ja varsin tiivis.
Täytyy myöntää, minä tykkäsin kyllä tästä enemmän kuin Kyrön versiosta. :-)
VastaaPoistaLuultavasti Paasilinnalla on faninsa, ja teos on arviota parempi, mutta oma lukuväli ei ollut paras mahdollinen :)
PoistaHyvin kirjoitettu, onneksi olkoon. Minäkin luin ja katsoin Risto Jarvan elokuvan. 2-3 kysymystä kirjasta jäi mieleen: kuvataanko tapahtumia
VastaaPoistaaikajärjestyksessä eli kronologisesti? Onko ennakointia tai takaumia? Mitä ajattelette? ☺️ kiitos T. Lari
Siis Varasen tarinaa käsitellään aikajärjestyjsessä, kirjoissa on aina sivupolkuja, mutta enimmäkseen aika etenee kronologisesti.
PoistaKyllä. Mutta silloin kun Vatanen herää krapulassa uuden (tuntemattoman) tyttöystävän kotona, ne keskustelevat lähimenneisyydestä. Eikö voi olla tuo juttu niin kuin takauma?
VastaaPoistaJuu tuollainen juuri on takauma, niitä on monessa romaanissa, tässäkin on niitä,. mutta gtarina menee kuitenkin eteenpäin .... :)
Poista