perjantai 23. syyskuuta 2011

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa

Luin tämän teoksen joitain vuosia sitten, ja se oli hyvä, takakannessa ekologiseksi jännäriksi mainittu.
Kirja sitoo yhteen Atlantiksen tuhoutumisen eräät laivaonnettomuudet, metaanijään purkaukset, maapallon lämpötilan nousun, ikiroudan sulamisen, ja vielä pahempaa tapahtuu, mutta sankari Sergei ja sankaritar Amrita, he jäävät ratkomaan eloon jäämisen haasteita.

Sarasvatin hiekkaa on jaettu prologin ja epilogin lisäksi osiin joiden nimi on vettä ja hiekkaa, hiekkaa ja jäätä sekä jäätä ja vettä. Teoksen sankaripari on venäläinen ja intialainen.Teoksessa on selvästi suomalaisesta kirjoittajasta huolimatta  syklinen ajattelu, siitä mistä lähdetään sinne päädytään eli veteen. En aio paljastaa tietoisesti juonta tai ainakaan lopullisia käänteitä, mutta jos teosta haluaa tarkastella, selviää molemmista liikaa.

Sarasvatin hiekkaa etenee kerronnalla ja dialogilla. Sergei on selkeä päähenkilö ja muut Susan, Pierre, Kari Alanen ovat hänen tiedemiestovereitaan. Sarasvati on paikka Intiassa, missä kukoisti ja upposi Atlantis. Teoksessa valotetaan myös eri kansojen samanlaisia myyttejä vedenpaisumuksesta, joten lukija päättelee, on ollut veden paisumus. Vedenpaisumuksen uhat ovat uudestakin edessä siitä haetaan todisteita Grönlannista. Kirjan kiistattomista ekologisista ansiosta huolimatta, minusta tuntui jotenkin harrastelijamaiselta jotkut kohdat, esimerkiksi Kari Alasen pikkuroottorit tekemään lumisadetta, eli olemmeko ihmiskuntana yhtä aseettomia ilmastomuutoksen ja sen seurausten edessä, kuin Alanen tuulimyllyn kanssa, eli oliko tämä tietoinen valinta Isomäeltä. Hiilidioksidimäärän kasvu ilmakehässä lienee kiistaton tosiasia, ilmaston lämpeneminen lienee myös kiistatonta, kuten myös mannerjäitten sulaminen, eli jos auringon aktiivisuus ei pelasta meitä, niin ilmastoasialle ehkä pitäisi tehdä jotakin, ja varmasti yritetään, mutta riittääkö aika.

Sarasvatin hiekkaa luettuaan tietää riittikö aika Sergeillä ja Amritalla.

Kirjan ansioihin kuuluvat ekologisen näkökulman esittely ja käsittely, ilmastomuutosten historiallisuus, metaanipurkaukset, jääjärvien käyttäytyminen, jään ja veden heijastumat, energiaongelmien esille tuonti sekä hiilivoiman ja ydinvoiman suhteen sekä tsunamitietoisuuden nosto. Teoksen nais-mies -parit ja heidän historiansa tuonti oli hieman keinotekoista tämän ison kriisikuvion rinnalla, joskin pääpari varmasti ansaitsi toisensa. Vedenalaisia laitteita ja ympäristöä kuvattiin hyvin, mutta teoksessa kaikki kriisit linkitettiin kaikkiin kriiseihin ja siitähän kriisi syntyi.

Myöskin näitä vaihtoehtoja tuotiin esille, oli tuulimyllyä, ja leväproduktiota, ja tuotiin esille jäävuoriongelmaa, tsunamisarjaa, ydinpolttoaineen ”palamista” ja linkitettiin Tsernobylistä alkaen kaikki yhteen nippuun, niin kuin kuuluukin, mutta ei ehkä se ole yhden kirjan tehtävä eikä kahdenkaan. Teoksen sanoma ekologisen näkökulman lisäksi on kulttuurinen. Sergein verkosto on kansainvälinen, sitä yhdistää tietämys ja huoli Telluksen tilasta. Kirjassa myös tuodaan ilmi, että on sitä osattu ennenkin korkeakulttuuria rakentaa, ja on niitä muitakin ihmisiä kuin eurooppalaiset. Isoja mietteitä Isomäki!

Lukiessani teosta uudestaan luin viimeiset sivut ensin, eli Isomäen "varoitukset", teoksen luonnos on kirjoitettu vuonna 2003, kun Tapaninpäivän tsunami iskeytyi vuonna 2004, teos on julkaistu vuonna 2005. Teoksessa on paljon tsunameja, ja teoksessa varoitettiin rakentamasta ydinvoimaloita meren rannalle tsunamien armoille. Valitettavasti Fukushiman ydinvoimala vaurioitui maanjäristyksessä, ja sitä seuranneessa tsunamissa, ja tulipalossa vuonna 2011! eli siellä oli (ja on) tiukat paikat  ja ilmeisesti jonkun yksikön reaktorin ydin suli ja polttoaine altaassakin vesi kiehui pois kohtalokkaasti. Laitos oli rakennettu ilmeisesti miltei 40 vuotta sitten, eli monta laitosta on käynnissä ja osa ehkä luonnonvoimien armoilla meren rannalla ja mannerlaattojen reunallakin.

Ekologisilla kirjoilla on oma paikkaansa. Luin noin vuosi sitten teoksen Leggett, Jeremy Viimeiset pisarat: hupeneva öljy, lämpenevä ilmasto, jossa öljy-yhtiöiden entinen geologi antaa vähemmän mukavan vision. Oletettavaa on, mitä Leggett väittää, että halvan öljyn aika on ohi. Öljy kuitenkin poltetaan ehkä loppuun ja hiilidioksiditasot nousevat ja oletettavasti myös maapallon lämpötila nousee ja näitä peruuttamattomia prosesseja käynnistyy (mannerjäät sulavat, golfvirran virtaus muuttuu, metaania vapautuu, tai sitten auringon aktiivisuus voi pelastaa maan tai joku muu keksintö, aika näyttää). Tuntuu siltä, että ongelmatonta energiaa ei ole. Isomäen teoksessa Jumalan pikkusormi, joka minulla on lukemattomien pinossa, asiaa fiktion voimin tarkastellaan. Luen sen varmasti viimeistään ensi talvena.

Tämän postauksen tarkoituksena ei ole sanoa asiaan viimeistä sanaa, vaan kannattaa lukea Sarasvatin hiekkaa, tai muita ekologisia teoksia, jos asia kiinnostaa. On hienoa olla suomalainen, koska Isomäen kirjoja on käännetty muille kielille, myös joissain Ilkka Remeksen teoksissa tuodaan tätä "ekologista" näkökulmaa esille.

Kirjan kansi ja nimi viittaavat Intiaan, molemmat ovat hieman harhaanjohtavia, vaikka Intiassa sukellusveneellä uponneita kaupunkeja kartoitetaankin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti