sunnuntai 5. toukokuuta 2024

John Grisham: Tuomarin lista

 


John Grisham: Tuomarin lista, alkuteos The Judge's List, suomentanut Jorma-Veikko Sappinen, WSOY 2022, sivumäärä 348.

Tuomarin lista on John Grishamin (s.1955) (epätarkkojen) laskujeni mukaan 35:s suomennettu  teos. Hänen ensimmäinen suomennos oli Firma 1992, joka oli myös läpimurtoteos, teos julkaistiin Yhdysvalloissa 1991 ja filmattiin vuonna 1993.

Tuomarin lista alkaa, kun Tuomarikunnan eettisen lautakunnan lakimies Lacy Stoltz ottaa nimettömän puhelun vastaan. Puhelu poikii tapaamisia ja Lacyyn vedotaan, että kyseinen  asiaa olisi tutkittava. Jeri Crosby (46 v) väittää, että floridalainen tuomari Ross Bannick (49 v) olisi sarjamurhaaja. Jerin isä murhattiin vuonna 1992 ja oli Jerin tutkimusten mukaan toinen uhri, kaikkiaan Jerin tiedossa on kuusi murhaa. Lacyn on alkuun vaikea uskoa, että ulkoa katsoen hyvämaineinen tuomari olisi psykopaattinen murhaaja. Murhat on tehty nylonnuoralla, joka on sidottu kaksinkertaisella siansorkalla, tätä ennen uhreja on lyöty päähän.

Tuomarin lista -teoksessa on kaksoisajojahti, jossa viranomaiset yrittävät etsiä todisteita Crosbyn väitteille, mutta toisaalla rikollinen käy vastaiskuun. Jännitys tihenee loppua kohden. 

Pidempi oppimäärä 
Lacy Stoltz on tuttu Grishamin teoksesta Ilmiantaja ja tämä teos vie Lacyn asioita eteenpäin, pääpaino on kuitenkin enemmän Jeri Crosbyn tutkimuksissa, ja Ross Bannickin uskomattomissa stalkkaus-järjestelmissä, hän on jenkkien Lisbeth Salander, jolla on vakoiluohjelmia joka lähtöön ja takaa-ajetusta tulee takaa-ajaja, kaikkivoipa paha, jolle kaikki on mahdollista.

Pisin oppimäärä (paljastan mikä on motiivi)
Ross Bannick oli aktiivi partiolainen, innokas eränkävijä, kunnes joutui seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Bannickin tavaramerkkinä oli nuora, jossa kaksoissiansorkka. Pedofiili partiojohtaja oli Bannickin ensimmäinen uhri, muut uhrit olivat niitä, jotka olivat tahallaan tai tahtomattaan "nöyryyttäneet" arvon tuomaria, joka on tunteeton tappokone, ja kaikkivoipa stalkkeri.

John Grishamin romaani Tuomarin lista on sujuvasti kirjoitettu kirja, joka on myös helppolukuinen, vaikka tarina puuroutuu keskivaiheilla. Minusta kirjaa on turhaa kirjoittaa 350-sivuiseksi, jos tarinan saisi kerrottua 200:ssä sivussa.

*****

John Grisham (s. 1955) on yksi kiertävän rakennusmiehen lapsista. Hän valmistui lakimieheksi ja paiski 80 tuntisia työviikkoja. Heräsi aikaisin, teki töitä ja alkoi kirjoitella kirjoja. Firma oli hänen läpimurtoteoksensa. Nyttemmin Grisham "vain" kirjoittaa. Luulen, että ihmiset pitävät häntä viihdekirjalijana, koskaa hänen kirjansa ovat sujuvasti kirjoitettuja, mutta usein ne paljastavat jotakin raadollista, mutta totta maailmasta. Olen blogannut aiemmin Grishamin kirjoista:  Vetoomus,  Lakimiehet ja Lainlukijat.

6 kommenttia:

  1. Olen nähnyt Firman elokuvana, mutta kirjoja en ole lukenut.

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut firman ja muistaakseni myös Pelikaanimuistion ja Päämiehen, jotka jälkimmäiset olen nähnyt elokuvinakin. Tarinoiden pitkittäminen on harmittavaa ja latistavaa.

    VastaaPoista
  3. "Firma", jota en muista lukeneeni, mutta elokuva on tullut katsottua, oli ilmestyessään eräänlainen tapaus ja onneksi Grishamin tuotanto on jatkunut kiinnostavissa merkeissä.

    Kaikista lukemistani teoksista olen Grishamin tavasta keriä auki juonen kulkua omaleimaisen tyyliin pitänyt paljonkin, joten toivottavasti "vain-kirjoittaminen" jatkuu iloksemme edelleen suotuisten tähtien alla:)

    VastaaPoista