sunnuntai 24. syyskuuta 2023

Keijo Leppänen Keihäsmies

 


Keijo Leppänen: Keihäsmies, Tero Pitkämäen elämä, Tammi 2020, sivumäärä 231 ja lisäksi tilastot, hakemistot ja valokuvat.

Tero Pitkämäki (s. 1982 Ilmajoki) on 2000-luvun suomalainen keihäsmies, jos katsoo arvokisamitalien määrää, olympiapronssi, MM-kulta, hopeaa ja pronssia, EM-hopeaa ja pronssi. Lisäksi Pitkämäki on voittanut 10 Timanttiliigan osakilpailua. Ennätys on kaudelta 2005, lukemat olivat 91,53. Se on toiseksi pisin suomalaisen heitto uudella keihäällä (vain Aki Parviainen 93,09, Tero Pitkämäki 91,53 ja Seppo Räty 90,60 ovat ylittäneet suomalaisista  90 metriä).

Terolla kausi 2005 oli tilastollisesti paras, vaikka hän jäi koti-MM-kisoissa neljänneksi. Seuraavana vuonna 2006 tuli EM-hopea ja 2007 MM-kulta. Vuoden 2008 olympiakisoista Pitkämäki saavutti olympiapronssin. Uran viimeinen arvokisamitali oli MM-pronssi vuonna 2015. Uran dramaattisin hetki oli 2007 Rooman Timanttiliigan kisoissa, kun Pitkämäen heittämä keihäs osui pituushyppääjä Sdirin kylkeen. Sdiri palasi vuonna 2008 pituushyppypaikalle.

Kirjassa on minusta väkinäisiä tai noloja lapsuusmuistoja, inttikokemuksia Niinisalosta ja tilastojen läpikäyntiä, ja kilpakumppanien kommentteja, lisäksi Tero kommentoi menneitä keihäänheittäjiä alkaen Jonni Myyrästä, joka voitti kaksi keihäskultaa vuoden 1920 ja 1924 olympiakisoissa ja kuoli 1955.

Minusta tämä kirja summasi hyvin Teron uran, mutta lukukokemuksena se oli minusta hyvin vaisu heitto yli sektorin ja vielä yliastuttu. En tiedä, missä syy siihen, että Keijo  Leppänen ei saanut "kirjoituskynäänsä" oikeaan kulmaan eikä pönkkä pitänyt.

Tero Pitkämäki on kuitenkin hyvä urheilija, ja nykyisin valmentaa keihäänheittäjä Oliver Helanderia, jonka ennätys on 89,83, joka tulos on neljänneksi paras uudella keihäällä, Antti Ruuskanen on heittänyt viidenneksi pisimmälle suomalaisista 88,98. Seppo Räty on heittänyt keihästä 96,96, mutta keihäsmalli on "kielletty", itäsaksalainen Uwe Hohn heitti vanhalla keihäsmallilla 104,80 vuonna 1984.

****

Keihäsnaisia on ollut Suomessa Tiina Lillak MM-kultaa 1983, Olympiahopeaa 1984 ja hänellä oli ME ja ennätys "vanhalla keihäsmallilla" 74,76, Päivi Alafrantti EM-kultaa 1989, Mikaela Ingberg MM-pronssia 1995  ja kaksi EM-pronssia, Heli Rantanen Olympiakultaa 1996. Paula Tarvaisella on nykykeihään Suomen ennätys 64,90.

5 kommenttia:

  1. Hieno urheilu-ura Terolla. Hienosti on edustanut Suomea maailmalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä on Finlandia-haasteen aikataulu?

      Poista
    2. Marraskuun loppuun:

      https://joklaaja.blogspot.com/2022/11/finlandia-haaste.html

      Poista
  2. Luen mielelläni tämän tyyppisiä elämäkertoja. Tämän ilmestymistä en ole huomannutkaan. Pitkämäki on hieno urheilija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämänkerrat ovat hyviä ja Pitkämäki on huipputyyppi. Odotin ehkä kirjalta "liikaa" mutta oli sujuvasti kirjoitettu.

      Poista