Bo Carpelan: Kesän varjot

 

Bo Carpelan: Kesän varjot,  alkuteos Berg, suomentanut Oili Suominen, Otava 2005, sivumäärä 206. 

Bo Carpelan voitti toistamiseen  kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2005 tällä romaanilla Kesän varjot. Kesän varjot kertoo 64-vuotias Mattias Bergmarkin matkasta sukukartano Bergiin tapaamaan Sonjaa, jolloin hänen mieleensä tulvahtavat sotamuistot. Mattias matkaa Bergiin ja näkee nykyisyyden, mutta muistelee  menneisyyttä. Merkityksellisenä vuonna Mattias oli 8-vuotias, Mattiaksen veli Jonas 17-vuotias ja Sonja 22-vuotias. Sukukartanossa oli elämää, mutta jatkosota tuotti kuolemaa ja hautajaisia. Sonja oli täynnä elämäniloa, ja moni oli rakastunut häneen. Nyt Sonja esittää kuolinvuoteella Mattiakselle toiveen. 

Teos on vanhuuden kuvaus, mutta peilatessaan nuoruuteen, tässä ilmenee koko elämänkaari. Kieli on monivivahteista:
"Pääskyset vetävät hopeaviivojaan ilmaan, niiden kirkuna nousee meidän mykistä kurkuistamme. Kattopalkit pystyvät töin tuskin kannattelemaan pimeyttä, kohta se putoaa meidän kaikkien niskaan". s.172
 "Olen polvillani ja tirkistelin pimeään, valo tekee raitoja heihin, heidän suruunsa ja yksinäisyyteensä, minä näen heidän hiljaisuutensa." s. 182. 

Aivan loistavaa, paitsi että pääskyset eivät todellisuudessa vedä hopeaviivoja, eikä niiden ääntely tule meidän  kurkuistamme, eivätkä kattopalkit kannattele pimeyttä. Pimeyttä sen sijaan on kirjassa, jonka anti on hyvin kryptistä ja sekavaa. Tässä on samanlaista ajassa liitelyä kuin Bo Carpelanin ensimmäisessä Finlandiapalkitussa teoksessa Urwind (Alkutuuli).

Kesän varjot -romaanissa sodan kauhut aiheuttivat traumoja, jotka ovat jonkin verran haalistuneet viidessäkymmenessäviidessä vuodessa. Sonja oli jäänyt orvoksi ja asui Bergissä. Hänellä oli suhde Mattiaksen Paul-sedän kanssa. Paul kaatuu sodassa. Sonja "pääsi" rikkaisiin naimisiin ulkomaille, mutta on palannut nuolemaan haavojaan Bergiin, joka Sonjan tavoin vetelee viimeisiään. Mattiaksen veli Jonas on herkkä ja omintakeinen, eikä kasva "aikuiseksi", hän viettää vanhuuttaan hoitokodissa. Sonja tuntee vetoa Jonakseen. Miksi? Luullakseni siksi, että Sonja on menettänyt lapsensa, eikä Jonas ole kasvanut aikuiseksi? 

Teoksessa on lisäksi random-katras jengiä (isä, äiti, Jonas, Sonja, Arvi, Paul, Elna, Aina, Marina, Jan, Nan, Tora ja Carlos). Lisäksi on liuta paikkoja. Kaiken kaikkiaan tämä on teos, joka voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2005 ja siksi kannattaa tutustua Hiirenkorvia ja muita blogin arvioon (täällä)

Bo Carpelan (1926 - 2011) oli suomenruotsalainen kirjailija, ja hyvä sellainen, vaikka tämä ei minulta saanut suitsutusta. Pidin esimerkiksi enemmän Bo Carpelanin teoksesta Lehtiä syksyn arkistosta, joka on myös myöhäistuotantoa.