sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Edison keksintöjen mies



Dan Åberg: Edison keksintöjen mies, suomentanut Laelia Kaila, Kustannus Oy Mantere 1946, sivumäärä 101.

Edison keksintöjen mies kuuluu kirjasarjaan Miehiä ja miesten tekoja. Kirja kertoo pikkupojille suuresta keksijästä Thomas Alva Edisonista (1847 - 1931). Edison kävi koulua vain kolme kuukautta, mutta hänen äitinsä opetti häntä. Pienenä Thomas, jota kutsutaan poikavuosina Tomiksi, myy sanomalehtiä ja sijoittaa rahansa koneisiin. Nuorena Tom toimii sähköttäjänä eri paikoissa.

Jälkipolvet tuntevat Edisonin keksijänä. Äänestyskone oli ensimmäisiä Edisonin keksintöjä, sitä ei otettu käyttöön heti sen nopeuden takia. Seuraavat keksinnöt liittyivät lennättimeen, eli keksinnön avulla pystyttiin lähettämään monta sanomaa yhtäaikaa linjaa pitkin (2 ja sitten 4). Lennätin säilytti jonkin aikaa asemansa viestinnässä, vaikka Arthur Bell keksi tai patentoi ensimmäisenä puhelimen. Edison kehitti fonografin vuonna 1877, fonografi tallensi ääntä pyöriviin lieriöihin, Edison kehitti myöhemmin fonografia lisää.

Edisonin ensimmäinen vaimo Mary kuoli 1884, kuolemantapaus suisti Edisonin raiteiltaan. Edison avioitui kuitenkin toistamiseen vuonna 1886 Minan kanssa. Molempien vaimojen kanssa hänellä oli kolme lasta. Edisonin poika Theodore kuoli vuonna 1992.

Parhaiten Edison muistetaan hehkulampun keksijänä tai kehittäjänä. Lampusta haluttiin pieni ja ilmatiivis. Edison lopulta käytti hiililankaa. Sähkövalo tarvitsi sähkövoimalan, mutta sille oli vaikeaa löytää tonttia. Lopulta voimalan tontti löytyi ja Edison Electric Company perustettiin,  se fuusioitu vuonna 1892, ja nykyisin yrityksen nimi on General Electric.

Edison keksintöjen mies -kirjassa tarkastellaan paljon Edisonin tarmokkuutta ja miehen kokemia takaiskuja ja näin annetaan pojille miehen malli, eli aina pitää puskea eteenpäin. Edison yritti kaivostoimintaa, joka ei kuitenkaan ollut kannattavaa, sen jälkeen hän muutti toiminnan sementtiteollisuudeksi.

Edison keksintöjen mies kuuluu sarjaan Miehiä ja miesten tekoja, josta olen aiemmin postannut Bruno Mylenin Alfred Nobel, dynamiittikuningas sarjaan kuuluu myös Henry Ford Autokuningas

12 kommenttia:

  1. Mainio jatko Nobelille! Edisonin tarmokkuus ja lahjakkuus , mm. reilut 1000 patenttia, ovat käsittämättömiä vain kolmen kuukauden koulunkäynnin pohjalta, joten äidin panoksen voi arvella olleen vähintäinkin suotuisan.
    Tuo miehen/ihmisen malli eteenpäin puskemisesta on merkittävä, kuten tuossa Juha T. Hakalakin uutukaisessaan motivaation ja sisukkuuden merkitysta kasvatuksessa ja elämässä yleensäkin korosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kolmas blogaus on tulossa 20.11 eli Autokuningas Henry Ford. Motivaatio ja sisukkuus ja uskallus lähteä tutuista kuvioista. Kiitos kommentista.

      Poista
  2. Olen samaa mieltä Takkutukan kanssa, että Edison on hyvä jatko Nobelille. Hienoja keksintöjä ovat tehneet. Sähkölamppu on yksinkertainen, mutta tarpeellinen joka päivä. Tosin nykyään pitää olla säästölamppuja, mikä tietysti on hyvä asia, kun sähköä kuluu hirvittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tähän sarjaan minulla on vielä uksi kirja eli Autokuningas teos Henry Fordista.

      Poista
  3. Tämä kuulostaa kiintoisalta kirjalta ja lukeminen toisi varmasti lisää 'yleissivistystä'. Nimi on tuttu ja jotain tiedän keksijästä, mutta en varmaankaana tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos en itse tiennyt Edisonista muuta kuin nimen ja että Thomas Alva Edison keksi hehkulampun.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen kirja, kiitos tästä esittelystä. Mistä löydät näitä mielenkiintoisia, vanhoja kirjoja? Tämäkin näkyy olevan vuodelta 1946.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin nämä kirjat tyhjentäessäni isäni asuntoa. Henry Ford Autokuningas on bloggausvuorossa 20.11

      Poista
  5. tykkään tollasii lekuu... kuule luetaanko Suomes Asko Sahlbergiä, onko sitä Turun kirjastossa? Hän kirjottaa paljon Göteborgista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luetaan paljon ja on suosittu. Pitääkin itse lukea Askoa :)

      Poista
    2. Sahlbergillä on mahtava kieli, juuri suomalainen kirjakerho luki Haudallasi, Adriana, vähän dekkarin tapanen: "Danielin maailma on vähällä romahtaa, kun hän tapaa salaperäisen Adrianan. Hän joutuu kohtaamaan rikollisuuden ja sivullisuuden, lähiöiden toivottomuuden ja suurkaupungin keskustaan ryömineiden varjojen pohjattomuuden. Pakahduttavan jännittäväksi kasvava kertomus pakottaa lukijan seinän eteen pohtimaan ihmisyyden rajoja"

      Poista
    3. Kiitos Hannele. Katsoin niin Sahlbergillä on neliosainen Göteborg-sarja vuosilta 2000 -2014 viimeinen osa on Yö nielee päivät. Pitääkin lukea.

      Poista