sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Jack London: Klondyken kuningas


Jack London: Klondyken kuningas,  Burning Daylight 1910, suomentanut Rauni Kanerva, Karisto 1979, Uusi Kirjakerhon -painos, sivumäärä 321.

Jack Londonin Klondyken kuningas kertoo karskin miehen taistelusta ensin Alaskan hyisessä erämaassa, sitten kapitalistisessa maailmassa. Teoksen päähenkilö Elam Harnish eli Polttava Päiväsäde tulee teoksen alussa tulee pelamaan Circkle Cityn Tivoliin rahasta, ja häviää pokerissa  kaiken, kultahiekkansa, valtauksensa ja omistamansa postilinjan. Hänellä oli neljä kuningatarta ja ässä, mutta voittajalla oli neljä kuningasta. Elam Harnish eli Polttava Päivänpaiste on positiivinen. Häviön jälkeen yö juhlitaan. Päivänpaisteelle on jäänyt vain koirat, joista hän ei luovu. Uskollisen intiaanin Kaman kanssa hän lähtee postimatkalle, josta lyödään vetoa. Päivänpaiste lupaa tulla takaisin 60 päivässä, hyisessä erämaassa matkaa kertyy 3000 km. Matkanteko on vaikeaa, sillä pakkasta on 50 astetta. Kaikesta selvitään ammattitaidolla ja sisulla. Koiria vaihdetaan ja Päivänpaiste saapuu sovittuun aikaan, ja saa vedoista muutama tuhat dollaria. Hän lähtee talven selkään kahden toveruksensa kanssa etsimään kultaa. Talvella, kun muut miehet viettävät aikaa juoden ja pelaten, Päivänpaiste haluaa löytää kultasuonen. Päivänpaiste on kuolemassa hyiseen veteen, mutta lopulta löytää kultasuonen, mutta Päivänpaiste ainoana ei ala kaivamaan, hän haalii valtauksia, kuljetusreittejä, elintarvikkeita, ja tontteja. Kaiken liikenevän rahan hän sijoittaa uhkayrityksiin. Käydään kamppailu markkinoiden hallinasta. Päivänpaisteen asenne elämään ja peliin on samanlainen, hän näkee sen sattuman aikaansaamana, millaiset kortit on jaettu, ja kuinka hyvin pystyy korteillaan pelaamaan, ratkaisee lopputuloksen. Armoa ei pyydetä, eikä sitä anneta, vahvin ja ovelin voittaa. Päivänpaiste siis haalii, ostaa, myy ja keinottelee. Kultaryntäyksen aikaan tulee etelästä keinottelijoita, Päivänpaiste päihittää upporikkaan lopuksi keinottelija Guggenhamerin. Päivänpaiste pärjää miesten maailmassa, mutta kokee naiset pelottavaksi menninkäisiksi, eikä päästä heitä lähelleen. Muutama ilmeisen siveä kapakkatyttö yrittää lähestyä Päivänpaistetta, mutta turhaan. Molemmat tekevät itsemurhan, toinen vanhan rakkauden vuoksi, toinen Päivänpaisteen vuoksi. Päivänpaiste myy kaiken omaisuutensa, ja lähtee miljoonineen San Franciscoon.

Romaanin toisen osan alussa etelän suursijoittajat Leon Guggenheimer, Nathaniel Letton ja John Dowsett ottavat Päivänpaisteen mukaan kuparikaivoskeinotteluun. Tarkoitus on ostaa osakkeita, ja kun ilmoitus ylimääräisestä osingosta tulee, niin myydä. Yhtiö ilmoitus on kuitenkin täysin päinvastainen. Päivänpaistetta petetään ja hän häviää miljoonia. Hän tajuaa, että herrasmiesten sanaan ei voi luottaa. San Franciscon kapitalistinen kerma on vaarallisempi vastustaja kuin Alaskan karu luonto, jossa nyt omaisuutensa hävinnyt Elam Harnish on karaistunut. Konnakolmikon pitäessä voitonjuhlia, Päivänpaiste tulee tekemään pesänselvitystä Colt 44:n kanssa. Tilanteessa löytyy "sopu". Loppuosa kirjasta on hyvin teennäistä, ennalta arvattavaa ja pateettista pölinää.

Päivänpaiste keinottelee keinoja kaihtamatta. Hänen toimistossaan on siveä konekirjoittaja Dede Mason, jonka Päivänpaiste tapaa sunnuntairatsastuksilla. Päivänpaiste kosii Dedeä, joka ei suostu ja antaa monet rukkaset Päivänpaisteelle, joka on naimisissa rahan ja mammonan kanssa, peli on hänen himonsa. Hän on saanut valtaa, jolla kostaa kilpailijoilleen. Monien pitkäveteisten juonenväänteiden kautta, Päivänpaiste ostaa pienen maatilan läheltä ratsastuspaikkaa, ja luopuu omaisuudestaan. Hän saa köyhään elämäänsä vain yhden kultahipun, Dede Masonin rakkauden:
 "Päivänpaiste veti Dede huulet omilleen ja suuteli häntä kiivaasti ja intohimoisesti.
- Millainen rakastaja Dede sanoi ja hänen äänessään kaikui ylpeys sekä miehestä että omasta naisellisuudesta", ss 320-321.

Jack Londonin (1876 - 1916) kirjat ovat parhaimmillaan karskien miesten, tai armottoman luonnon kuvausta, sekä eloonjäämistaistelun läpikäyntiä. Londonin lapsuuden perhe ei ollut varakas. Jack luki kirjastossa tarinoita ja jäljensi Rudyard Kiplingin tekstejä. London kävi myös ”oppikoulua”, joka jäi kesken. Jack otti 17-vuotiaana pestin hylkeenpyyntikuunarille, joka suuntasi Japanin rannikolle. Tämä on pohjana myös Merisusi –romaaniin. Merisusi  on myös darwinistinen taistelu elonjäämisestä Susi-Larsenin Ghost -laivalla, jossa runoilija Humphrey van Weyden joutuu miehistymään. Jack London tunnetaan erityisesti eläinten ystävänä Erämaan kutsussa päähenkilö on Buck-koira, joka palveltuaan ihmisten katalassa maailmassa, muuttaa villieläinten joukkoon luontoon.

Jack London lähti Klondykeen kultaryntäyksen mukana, joka on pohjana tähän romaaniin, kuten myös elämä San Franciscossa. Jack Londonilla on ajatuksia rikkaiden rappiosta, darwinistisesta eloonjäämisestä, eläinten ja ihmisten samankaltaisuudesta, ja köyhyyden ihannoinnista. Lisäksi hänen päähenkilönsä ovat voimiltaan, älyltään ja kyvyiltään ylimittaisia muihin. Jack London oli suosittu kirjailija, aikanaan ainakin  USA:n käännetyin kirjailija. Jack London julkaisi 51 kirjaa, 500 artikkelia sekä 191 novellia. London sairasteli ja lääkitsi itseään, nämä sekä myrskyisä yksityiselämä sekä kova työtahti edesauttoivat Jack Londonin ennenaikaista kuolemaa, joka tämän kirjan alkusanojen mukaan tapahtui oman käden kautta. Tässä kirjassa Alaskassa kaksi naista tekivät itsemurhan. Päivänpaiste suunnittelee itsemurhaa, ja eräs hänen liikekumppaninsa tekee itsemurhan, kun joutuu vararikkoon. Jack London rakensi isoa kotiaan, jonka oli ristinyt Sudenpesäksi. Vuonna 1913 se paloi maantasalle, ennen täydellistä valmistumistaan, talo oli vakuuttamaton.

Jack Londonin Klondyken kuningas on minusta alkuosiltaan mestarillinen teos, mutta lässähtää sentimentaaliseksi ja pateettiseksi, sekä ihannoi köyhyyttä ja sosialistisia haihatteluja.

9 kommenttia:

  1. Jack London Erämaan kutsuineen kaikkineen kuului nuoruuden suursuosikkeihin. Hänen myötänsä sai seikkailla rajoitta luonnossa ja olla koirien kanssa turvallisesti kotimiljöössä.
    Vaikea arvioida, kuinka tänä päivänä hänen tekstinsä purisi, mutta nuo huimapäiset supersankarit kun eivät kutkuta, olettaisin päätyväni samoihin aatoksiin kanssasi mainion postauksesi perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin nuorena tuon Erämaan kutsun, ja pidän siitä edelleenkin, eli koiran kohtelusta, ja kamppailusta luonnonvoimia vastaan. Lumikenttien tytär on tuolla hyllyssä, ja sen ajattelin lukea. Ihmiset LOndonilla jäävät aika ohueksi, ja se tässä vähän haittaa, mutta toisaalta tämä liike-elämä juttu on esitetty hienosti, ei ehkä sentimentaalisin loppu.

      Poista
  2. Nitä Londonin kirjoja tuli luettuakin, muttta nykyään noista ehkä kiinostaisi tuo luonnon kuvaus lähinnä,karutolot mutta ei noiden ihmisten persoonat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vielä Lumikenttien tytär lukematta, ja nämä luonnon kuvaukset ovat upeita. Persoonat ovat hieman yksiuloitteisia.

      Poista
  3. Saattaa tuntua tylsälä, mutta kun Jack London on ollut suosikkini (ainakin joskus) ja kun hänen kirjojaan, sekä yhteiskunnast että luonnosta, löytyi lapsuuteni kodista (Londonia suomennettiin jo 1920-luvulla), niin laitanpa tähän pätkän blogistani vuodelta 2012:

    "Jack London (1876-1916) oli hetken maailman tunnetuimpia kirjailijoita, sosialisti, evolutionisti, utopisti, juoppo, naistenmies, journalisti, seikkailija ja myytintekijä. Hän rakensi omasta elämästään myytin.

    Toinen maailmansota romahdutti ihmisten uskon sosialismiin ja yli-ihmisajatteluun. Londonista elämäkerran 1970-luvulla kirjoittaneen Andrew Sinclairin (Jack, 1978) mukaan sekä Londonia seuraava kirjailijapolvi että kirjallisuudentutkijat tarkoituksella unohtivat Londonin vaikutuksen amerikkalaiseen kirjallisuuteen.

    Sinclair sanoo, että London loi mielikuvan sankarillisesta machokirjailijasta joka muutti elämänsä fiktioksi ja teki fiktiostaan elämänsä. Hänen kirjailijamalliaan jäljitelleet kirjailijat eivät tunnustaneet esikuvan vaikutusta. Ei Ernest Hemingway jonka kirjoittamiseen Jack Londonin Alaska vaikutti enemmän kuin Gertrude Steinin Pariisi; ei John Dos Passos, John Steinbeck eikä Jack Kerouac jotka jatkoivat samalla amerikkalaisen kulkurin, ”hobon” tiellä jota London pioneerina vaelsi; ei Norman Mailer vaikka oli paljossa velkaa Londonille, joka ensimmäisenä toi ammattinyrkkeilyn sekä fiktioon että journalismiin.

    Mutta Jack London tuli takaisin 1960-luvulla. Silloin myös kirjallinen eliitti löysi hänet. Lukijat eivät koskaan kadottaneetkaan sankariaan, sillä Londonin teoksia julkaistiin ympäri maailmaa koko ajan uusina painoksina.

    Kulttuurin sedimentistä voi siis pullahtaa takaisin pinnalle, ainakin hetkeksi. Ehkä 1960-luvun yhteiskunnallisuus, kapinallisuus ja heräävät luontoliikkeet löysivät Jack Londonin kirjoituksissa keskustelun sytykettä. Siitä huolimatta kannattaa muistaa ettei London ollut luontokirjoittaja vaan yhteiskuntakirjoittaja, joka vei ihmisen luontoon paljastaakseen ihmisten välisen konflitkin eikä vain tai edes etupäässä ihmisen ja luonnon välistä konfliktia."

    Londonhan tuntuu tuntevan Alaskan ja kullankaivajien elämän. Anekdootin mukaan hän istuskeli Alaskassa paikallisissa ravintoloissa ja kuunteli aitojen kullankaivajien tarinoita, joista kehkeytyi sitten Londonin fiktiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kyösti, toivottavasti blogistani ei välity viestiä, ettenkö arvostaisi Londonia, hänellä on paljon sanottavaa, myös nykyvihreille, nykyvasemmistolaisille, ja myös markkinataloutta ihannoiville ihmisille, lisäksi hänen luontokäsityksessään on paljon tätä päivää.
      Kiitos Kyösti.

      Poista
  4. Kiitos esittelystä, tämä on osaksi lukematta, Merisusi on itsellä tuttu on myös Valkohammas ja Erämaan kutsu jonka olen lukenut muutaman kerran elämässä, lapsena ensi kerran.

    VastaaPoista
  5. (juuri luin Antti Tuuri Aavan meren tuolla puolen, hänhän on monta kirjoittanut, tämä näistä tänne muutaneista.

    VastaaPoista