Reijo Mäki: Mullan maku

Reijo Mäki: Mullan maku, Otava, alunperin 2000, painos 2010, sivumäärä 416.

Reijo Mäen Mullan maku on kahdestoista Vares-seikkailu, mutta tässä sarjassa laadukas tarina, eikä mikään tusinatuotos. Tosin laadukkaan juonen lisäksi tässä on myös kaikki sarjan maneerit ja ärsyttävätkin elementit.

Mullan maku alkaa Liisa Raivion autokolarin kuvauksella. Liisa Raivion hammaslääkärimies Risto palkkaa Vareksen selvittämään Liisan taustat kuoleman jälkeen. Kunnollinen perheenäiti ja vaimo ja pankkivirkamies oli kuolleena autossa ecstasya veressään ja erikoisissa sänkyhepenissä ja ilman alusvaatteita.

Reijo Mäki on tehnyt hyvän ratkaisun, sillä Liisan ajautumista avioliittoon ja omiin seikkailuihin on kuvattu kymmenessä luvussa, jossa Liisa kertoo itse tarinaansa. Luvut on ripoteltu Vareksen tutkimusten ja muiden koheltajien tekemisten lomaan. Osa arvoitusta on kumma Kaalimaa. Totuus valkenee hiljalleen ja Liisan toinen mies on pitkään arvoitus, ja joka selviää, kun  Kaalimaata pöyhitään.

Liisa on ajautunut kunnollisen pedantin hammaslääkärin Risto Raivion kanssa naimisin. Perheellä on "hyvä" koti ja yksi poika Tommi, jota tosin rankasti koulukiusataan. Se ei tunnu Liisaa käytännön tasolla liikuttavan, vaan vapaa-aika kuluu sala-asunnossa petipuuhissa vaimoaan pettävän toimitusjohtajan kanssa. Käännekohta koittaa, kun "unelmien prinssi" paljastuu valuttavelkaiseksi vilunkimieheksi, joka houkuttelee Liisan mukaan "Kaalimaa-projektiin". Liisa kertoo tarinaansa koko 1990-luvun, eli tähän ajanjaksoon kytkeytyy suuri lama, suuret valuuttavelat, ja devalvaatio. Lopputapahtumat näytellään kesällä 1999. Liisa on kuvattu hempein sanoin, toisaalta lukija ymmärtää hänen olevan sekä moraalisesti rappeutunut pettäjävaimo että ammatillisesti petosteleva pankkineiti. Vai onko? Liisa on minusta vain liian hyväuskoinen. Kaalimaa on normaali rakennusprojekti, jonka avulla haetaan laittomin keinoin lypsämällä rahoitusta herra toimitusjohtajan omiin bisneksiin, ja venytetään "pykäliä".

Osin moraaliton Jussi Vares tuttuun tapaan elää "normaalia arkeaan", johon kuuluvat puolihöperöt juoppokaverit ja heidän rasvaiset kaksimieliset juttunsa. Apteekissa kumotaan alkoholia, krapulaa podetaan, ja naisseikkailuja päivitetään. Vares "iskee" naisen Stockmannin lihatiskiltä, ja Ansa Himasesta tulee todellinen maanvaiva Varekselle, joka on muuttanut ensimmäiseen omaan kaksioonsa. Vareksen porraskäytävässä asuu myös taksisuhari Anna Huttunen, jonka kanssa Vares ajautuu petipuuhiinkin.

Mäen teosten konnakaarti on aina samanlaista. Heidän ruumin toimintojaan ja mielenliikkeitä irvitään. Tässä tarkastelussa on "Kaaso" ja "Korpraali", joiden elämäntarina kirjataan kaiken muun oheen. Lisäksi muusikko Vamos Mescaleros on tyypillinen muusikkohahmo. Hänenkään toiminnastaan on vaikea löytää mitään arvokasta, irvokasta kylläkin.

Teoksen juoni on osin yllätyksellinen. Kaalimaan konnat ja Liisan salaisuudet selviävät jo  sata sivua ennen loppua. Tämän jälkeen torpedoja on Vareksen perässä. Teoksessa on paljon väärinkäsityksiä. Lopulta pahat saavat päälleen sentään syytteet.

Mäen kirjoja lukevat paljon myös naiset, joka on varsin yllättävää. Laitan tähän muutaman "lainauksen", jonka luulisi ärsyttävän myös naisia. Itseäni ne ainakin ärsyttävät. Minusta monet lohkaisut ovat varsin ilkeitä. Luusalmenkin (yksi Varesten vakioveistelijä) lyriikkaa on "pi??u on kuin pankkiautomaatti" -tasoista ala-arvoisuutta.
Muumimaata Mäki on ennenkin käsitellyt. Tässä hän kirjaa sivulle 189 seuraavia "huomioita"
"loputon Muumi-turistien karavaani, joka laahusteli aamuärtyneenä kitisten ja kiljuen kohti seikkailusaarta". Kaaso pohtii pointtia. "Kersoille löytyy peikkoa ja muuta riihipirua. Äiteille on nämä kadunvarret täynnä rättikojua ja koruputiikkia. Entä isät?"
Kaason ehdotus isille liittyy maksullisuuteen. Tämä ehdotus on minusta sangen sopimaton, eikä lainkaan hauska.

Olen käynyt Muumimaailmassakin. Aamuisin Kailoon menevät ovat kyllä innoissaan ja iloisia, vaikka on kesä, kuvassa on talvi. Minusta Kailossa isillekin on näkemistä. Omien lasten kanssa labyrintin ja Nyytipolkujen, näytelmien kokeminen on omasta asenteesta kiinni, niinkuin vanhemmuus ja  koko elämäkin. Murjottamalla ei yleensä maailma parane.

Minusta vanhempien tehtävä on huolehtia omista lapsistaan, ja lasten hoitaminen ja kasvattaminen on antoisaa puuhaa, joka on elämän arvokkaimpia tehtäviä. Mutta lapsista Vares sivulla 230 toteaa: "Onkos ne niitä joilta tulee toisesta päästä ilkeää ääntä ja toisesta kakkaa?". Sivulla 231 ilmenee, että "Vares oli joutunut elämässään maksamaan parit abortit". Vareksen aatokset lapsiasiaan saa minusta varsin ennakkoluuloisen päätöksen sivulla 315. Missä vaunuissa lapset kytketään eräisiin yhteiskunnan tarjoamiin palveluihin ja lupiin. Juttu alkaa näin "löysän näköisiä blondeja tappamassa aikaa lastenvaunuineen. Ämmät syljeskelee, polttelee tupakkia ja seuraa, miten juurikasvu etenee..." Juttu menee varsin pitkälle ennakkoluuloiseen suuntaan. Sananvapaus on kaikilla, myös Vareksella. Minusta lapsissa on kuitenkin yhteiskunnan tulevaisuus. En tiedä saavutetaanko Vareksen tuntemilla ennakkoluuloilla jotain hyvää? Minusta vanhemmilla on oikeus ja velvollisuus kasvattaa lapsensa.

Palomiehetkin saavat oman ivaryöpyn " Palokunnan täyspäiväiset pornovideoiden tihrustelijat saisivat edes hiukan liikuntaa ..." s.197. Minusta palomies on hieno mies, on hyväkuntoinen ja treenaa, ja on valmiina sammuttamaan tulipaloja.

Reijo Mäen (s.1958) Jussi Vareksista (s.1958) olen aiemmin blogannut
Black Jackin  täällä
Cowboyn täällä
Intiaanin täällä

Mullan maku on hyvä kesädekkari, jos ei turhaan kaikista sivupoluista nipota.
*****

Reijo Mäki ansaitsee Turun kaupunkikuvan kuvaajana kiitosta. Kirjan tapahtuma-aika on siis kesä 1999 Turussa. Kirjasin tähän katoavaa kansanperinnettä, eli taloja ja asioita, joita ei enää ole 2015 ole.
1. City-Anttilaa ei Turussa enää ole. Anttila sijaitsee Mullan maussa Brahenkadulla. Anttila siirtyi siitä Kivikukkaron taloon, josta toiminta loppui. Rakennuskin on näköjään purettu ja paikalla on yksityinen parkkialue.
2. Liisa Raivio oli töissä Linnankadulla pankissa. Linnankadulla entiset pankkirakennukset ovat olemassa, mutta pankkitoimintaa ei enää Linnankadulla harjoiteta. Pankkeja oli Aurakadun ja Linnankadun kulmassa enemmänkin.
3. Kristiinankadun Alkoa ei enää ole. Alkot ovat hyvin pitkälti nykyisin kauppakeskuksissa.
4. Turun Puhelimen paikalla on nykyisin Turun pääkirjaston uudisrakennus.
Myös Tiimarit ja Ruokavarastot ovat historiaa. Hämeenkadun grillitoiminta on loppu, rakennus on jäljellä. Hesburgerin kioski on toiminassa. McDonalds ei toimi enää Hansakorttelissa eikä Kauppatorin vieressä, eikä kaiketi Thrinaxkaan. Ravintolatupakointi on kielletty. Pääpostirakennuksessa Humalistonkadun ja Eerikinkadun kulmassa toimii Sonera.

Raivioiden romanssi alkoi luuultavasti 1970-luvun lopulla tai 1980-luvun alussa. He tapailivat Tekun diskossa, Iskerissä sekä KY:n Montulla. Kaikki rakennukset ovat tallella, mutta disko-toimintaa niissä ei kaiketi enää harjoiteta.

Eräs konnista asuu Korppolaismäen päällä. Toisin kun annetaan ymmärtää ylin taso on niittynä tai pusikkona, joka loppuu kallioon, ei tontteina. Ylätasolta näkyy Kakolan vankila, joka sekin on lakkautettu ja toiminta on siirtynyt Saramäkeen. Kuvat on tänään otettu.

Yläalue on aidattu ja osin "pusikkoa", siellä on näköjään myös tyypillistä vapaa-ajantoimintaa eli kertakäyttägrilli, joka on grilli, jota käytetään kerran ja jätetään muistomerkiksi muille.

Ilkivalta on minusta mielivaltaa. Kallion päällä olevaa aitaa on rikottu.

Kesällä 1999 satoi ilmeisesti Turun seudulla vähemmän, sillä kesällä kärsittiin vesipulasta, mihin osin kirjan nimikin viittaa. Nykyisin Turun seudun vesi otetaan Kokemäenjoesta tekopohjavesiratkaisulla, ja vesi on riittänyt hyvin. Aiemmin Turun juomavesi otettiin Aurajoesta.

Kaikki, mikä on Turussa hyvin, jää maininnatta, se  mikä on huonosti, mainitaan.

Luultavasti olemme (Jokke ja Vares) kuitenkin samaa mieltä siitä, että Turku on maailman paras Turku ja hyvä kaupunki, jossa on hieno asua. Olen ylpeä nyky-turkulaisuudestani, vaikka olenkin asunut elämääni monessa muussakin kaupungissa.

*****

Reijo Mäki (s. 1958) on isojen painosten kirjailja ja yhteiskuntamme avokätinen tuloveronmaksaja. Vares-sarja on hänen tavaramerkkinsä. 

Reijo Mäen esikoisteos on Enkelipölyä.

Luettelo Reijo Mäen Vareksista, ja tarinaa Varesten maisemista on täällä.

Mäki on kirjoittanut muutakin:

Mäellä on myös Roivas-sarja.
1. Kruunun vasikan TÄÄLLÄ
2. Liian kauniin tytön TÄÄLLÄ
3. Slussenin TÄÄLLÄ.
Rahan kääntöpiiri TÄÄLLÄ

Reijon Mäen scifi: Tatuoitu taivas, 1996