Helvi Hämäläinen: Ketunkivi

Helvi Hämäläinen: Ketunkivi, WSOY 1995 kolmas painos, ilmestyi alunperin vuonna 1948, sivumäärä 243.

Helvi Hämäläisen Ketunkivi kertoo aluksi suomalaisen kylän elämästä hyvin runollisesti, mutta tarina muuntuu pian junnaavaksi jutuksi pölhöstä Paavosta ja lapsellisesta Lailasta.

Ompelijatar Laila kuuluu Ketunkiven kyläläisiin. "Laila asui mökkiläisen luona, Mies ja vaimo kävivät kumpikin töissä kylässä, mies talvisin metsätöissä, eikä heillä ollut lapsia. He olivat vuokranneet hänelle kamarin ja asuivat itse tuvassa". s 6.

"Ketunkiven ympärillä olevassa metsässä liikkuivat lehmät silloin märin lautasin ja selin, ne kulkivat metsissä, joissa mustikka valmisti mustat kiiltävät marjansa. Pienet harmaat vikkelät linnut, jotka pyydystivät hyönteisiä suurina parvina, pyrähtelivät kulkijan lähellä; niiden äänettömät varjot lennähtelivät sinne tänne". s. 7. Kuvaus on varsin tyypillinen kirjassa. En saa aivan kiinni siinä, miksi lehmät linkitetään mustikoihin ja kuvaus ylipäänsä lintuihin. Itse en ole koskaan kuullut varjojen olevan äänekkäitä, joten miksi pitää korostaa niiden olevan äänettömiä.

Laila on hiljainen kiltti nainen, joka auttelee Paavoa, poikamiestä, joka on siivo mies, joka ei ollut koskaan vielä kajonnut naisiin eikä kajoa. Paavo on enonsa kauppa-apulainen ja hänellä on lehmiä, sika ja kissa. Paavo poimii puolukoita, leipoo vehnäsiä kyläläisille.

Laila näkee unen satumaisesta vadista,"se oli ihmeellisen kaunis, yhtä suuri kuin miehen kämmen ja tehty läpikuultavasta posliinista, joka oli samanvärinen kuin oli ollut taivas silloin, kun hän oli käynyt pihalla tarpeellaan". s.25 . Miehen kämmen on suhteellisen pieni verrattuna vatiin, tarpeista puhuminen on varsin tarpeetonta.

Vadista tulee pakkomielle Paavolle, joka menee Lailan sänkyyn nukkumaan, jotta näkisi samaa unta. Mökkiläisen mies luulee Paavon olevan oman vaimonsa perällä ja heiluu kirveen kanssa. Paavo vannoo olevansa "alkamaton". Loppuosa kirjaa on pölhö-Paavon pölhöilyä. Hän yrittää kirnuta voita, kunnes sekoaa. Lailan kanssa Paavo lähtee myymään unta kaupunkiin "me haluaisimme myydä unen vadista", kukaan ei osta ja Ketunkivessä Paavo selittää, että kaupungissa on vati varastettu. Paavon ja Lailan suhde ei syvene.

Runsaan kahdensadan sivun jälkeen on viimeinen piste virkkeen lopussa, kuten tämän lukijan huumorintajussakin.

Helvi Hämäläinen, kuten alempaa ilmenee, on loistava lyyrikko, miten hän on voinut kirjoittaa tämän, pohdin onko tämä jotain suurta ironiaa, tai joku bluffi. Vaikka omaan suhteellisen siveän elämänkatsomuksen, väistämättäkin tuli mieleen, että Paavo kömpii Lailan "vierihoitoon" tupaan ja vie kaupunkiin, mutta ei halua sitoutua avioliittoon ja selittää tyhmille kyläläisille kaikkea puuta heinää ja pirtissä patjat pöllyävät ja peitto paljon heiluu.

Tässä teoksessa kaivetaan liian syvältä, kuten Paavon analyysi Miinan hyyskästä ja sen sisällön vetelyydestä ja Miinan ruokavaliosta.

Helvi Hämäläisen Ketunkivi on Pölhö-Paavosta kertova hölmöläissatu, jonka kaltaisilla tarinoilla on omat ihailijansa. Tämä bloggari ei kuulu niihin, sen sijaan Helvi Hämäläisen muistelmat lukeneena arvostan häntä lyyrikkona ja kirjailijana, vaikka tämä kuti oli hutien huti.

*****
Helvi Hämäläinen (1907 - 1998) oli suomalainen runoilija ja kirjailija, jonka tunnetuin teos oli Säädyllinen murhenäytelmä (1941), joka viittasi todellisiin henkilöihin ja muodostui sen takia skandaaliksi. Helvi Hämäläinen sai Finlandia-palkinnon vuonna 1987 teoksesta Sukupolveni unta. Olen lukenut Helvi Hämäläisen päiväkirjat 1955 - 1988 (toimittanut Ritva Haavikko), teos on hyvin valaiseva ja avaa myös aiempia tapahtumia. Helvi Hämäläinen oli naimisissa, mutta hänellä oli suhde ennen maailmansotaa Olavi Paavolaisen kanssa. Helvi Hämäläinen oli missi Ester Toivosen serkku. Helvi Hämäläinen julkaisi kirjan Miss Eurooppa: totta ja kuvitelmaa salanimellä Annikki Heinä vuonna 1934 ja sai siitä luonnollisesti rahaa. Hämäläinen oli monesti taloudellissa vaikeuksissa, hän elätti poikaansa ja äitiään. Ylen elävässä arkistossa täällä on Helvi Hämäläisen haastattelu, hän sanoo monesti, että olin erilainen, en tiedä millä tavoin, mutta erilainen. Hän sanoo muuttuneensa, muttei kuvaa sitä muutosta. Hän oli omasta mielestään paljon rajumpi kuin ihmiset luulivat ja myös kuriton, hän mainitsee 1980 kuolleen Elina Vaaran ystäväkseen. Haastatelussa Hämäläinen mainitsee, että päivisin syntyy runoja, jotka ovat pitkiä. Jos ne syntyvät yöllä (unessa) ne ovat lyhyitä ja valmiita.