sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi



Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi WSOY 2012 (The Sense of an Ending, 2011)
Suomentanut. Kersti Juva, kaksi osaa 157 sivua. Teos on arvoituksellinen tragedia, joka on kuin lehmän ruuansulatus, monimutkainen prosessi, jossa syödään ruoho ensimmäisessä osassa, röyhtäistään, ja märehditään se toisessa osassa. Lopputulemana tulee varsin toisenlaista tavaraa kuin aluksi otaksuttiin. Muistoilla, muistilla ja merkityksillä leikitellään. Englantilainen kirjailija Julian Barnes on syntynyt Leicesterissä vuonna 1946, tämä on hänen yhdestoista romaaninsa, ja se on palkittu Man Booker -palkinnolla.

Kirjan ensimmäisessä osassa Tony (Anthony) Webster muistelee kouluaikojaan, ja nelikkoa, jonka filosofinen älykkö Adrian Finn oli opettajien lemmikki, tyhjänpäiväisillä kvasifilosofisilla repliikeillään historiasta ja itsemurhasta. Koulusta nelikko siirtyy eri paikkoihin Tony Bristoliin, Adrian Cambridgeen kvasifilosofoimaan lisää. Tonylla on omituinen tyttöystävä Veronica Ford, joka jättää Tonyn ja seurustelee miltei yhtä omituisen Adrianin kanssa. Adriani Finnin omituisuutena on oma äiti ja se, miksi hänen äitinsä jätti perheensä, ja kävi katsomassa Adriania Lontoossa. Veronica Fordin salaisuutena on taas, miksi hän on niin omituinen.

Ensimmäinen osa on puisevaa englantilaista kvasifilosofista pölinää yhdistettynä intohimottomalla tyttöystävien ja mitäänsanomattomien tai kuvottavien seksikokemusten kertaamisella, ja dialogista on seuraava hyvä esimerkki "minä en tanssi -antropologisena huomiona, mutta myös asettaakseen sääntöjä tulevalle suhteelle" s.26. Alkukappaleen hengen mukaisena myös tanssikohtaus kakaistaan uudelleen pureksittavaksi.

Fordeilla vierailun tunnelmaa kuvataan osuvasti seuraavasti "minun oli niin vaikea olla, että kärsin ummetuksesta" s.36, eli odotellaan kuin jokin päättyisi , joten "olin kotona alkuillasta. Muistan, että paskansin pitkään ja hartaasti". s.37. Tämä on kirjan teemaan liittyvä olennainen olio. Fordin koko perhe oli vinksahtanut ja englantilaiseen tapaan, kaikki pidetään ummetuksen omaisesti sisällä.
***
Toisessa osassa Tony on jo eläkeläinen, ja saa Veronican äidiltä 500 puntaa testamenttilahjoitusta ja  muutaman dokumentin, jotka mahdollisesti selvittävät Adrianin ja Veronican salaisuuksia. Adrianin päiväkirja on kuitenkin Veronicalla mutta on nyt määrätty Tonylle, mutta sitä tuskin ilman kymmenien sivujen saivartelua saa, puhumattakaan siitä, että kerralla tulee tarkasteluun sivun verran koodattua filosofista pölinää.

Minusta kirjan ydin on varsin yksinkertainen: Pelkuri pölisee filosofista hölinää siksi, että ei uskalla ottaa vastuuta itsestä, omista tekosistaan eikä toisista. Toisaalla kertoja ihailee ja kaihoilee menettämäänsä ystävää, vain siksi, että on itse oman elämänsä sivuosan esittäjä parrasvalojen ulkopuolella, tosin on ollut pelkuri itsekin, ja lähetellyt ikävää roskapostia. Adrian on Finn vain sukunimeltään suomalainen, eli hänet on vangittu englantilaiseen valeälylliseen sanojen merkityspeliin, vaikka lapsuuden traumat olisi pitänyt purkaa tai hyväksyä ja jättää taakse.Tästä jäljelle jääneet joutuvat kärsimään.

Kirjalle on olemassa kolme arviointia.

1. Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi on loistava taiteellinen kuvaus, jossa pienin eväin saadaan moniuloitteista proosaa, jonka merkitysten muuttumisen hienoutta ihaillaan. Päähenkilö tässä tulkinnassa on tuomittu ikuiseen keskinkertaisuuteen, jossa kaikki, minkä hän näkee, on näennäistodellisuutta.

2. Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi on tylsä englantilainen sanahelinä ja -hölinä, jonka merkitystä muuttava kerronta on yhtä kuin teoksessa mainitut käsinleikatut lohkoperunat: liian suurta, ja jotka perunat jäävät sisältä raaoiksi, ja maultaan suolattomiksi.


Varo juonipaljastuksia, älä lue, jos et lukenut itse teosta
3. Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi teoksen merkitysten hienoutta ja eksemplaareja voidaan märehtiä ironisen kuivin indeed-hymähdysten kera, samalla kun toista pikku sormea pidetään oikeassa kulmassa ja siemaillaan oikean lämpöistä iltapäiväteetä ja väliin lainataan jotakin filosofia.  Mutta jos mennään analyysissa pintatason alle eli ruuansulatusvertauksessa pitää huomioida, että lehmällä on pötsi, verkkomaha, satakerta ja juoksutusmaha, märepala tuleekin verkkomahasta pötsin kautta suuhun, eikä suoraan pötsistä.
Rouva Ford:  keiden äiti hän olikaan => jos kirjailijan lopullinen "tulkinta" on ”totuus”, miksi Adrian lähettää kirjeen Tonylle? Eikö silloin myös Tonyn lopullinen vastaus olisi ollut Adrianin mielestä järkevä ottaen huomioon Veronican ja Adrianin suhteen? Eivät he olleet naimisissa, Veronica ei ollut Adrianin lapsen äiti, mitään rutsaa ei ollut!!!
Tämän tulkinnan mukaan on kysymys merkitysmosaiikista, jonka aukeneminen jää osalta vaillinaiseksi, kuka olikaan ”vanha veikko” eikä  ”kupeitten hedelmä” tarkoittanutkaan mitään.
Jos jäi vaillinaiseksi ymmärrys, niin vaillinaiseksi jää kirjailijalta jalkapallon todellisen suuruuden ymmärtäminen, hänestä jalkapallo on laji, "jossa inhotaan ihmisiä, joilla on erivärinen paita, kuinka teeskennellään vammaa, kuinka roiskitaan räkää kentälle,-katso näin, paina toinen sierain lujasti kiinni ja purskauta sitten toisesta vihreää limaa ulos … s.111.
Tässä tulkinnassa Tonyn ex-vaimo Margaret edustaa tervettä järkeä Tony on jotakuinkin järkevä, Adrian ja Veronica edustavat Margaretin ja Tonyn irrationaalisia vastakohtia, kykenemättömiä suoraan keskusteluun tai vastuunottoon.

Mikä on sinun arviosi?
***

Historiallis-filosofista pölinää edustaa seuraava kirjailijan suosikkihokema
Historia on varmuus, joka syntyy siinä, missä muistin puutteet kohtaavat dokumentaation vaillinaisuuden. Tähän hän liittää myös huomion siitä, että historia on voittajien valheita ja itsepetosta.
***
Leena Lumi on pitänyt kirjasta, ja bloggaus on upea täällä.

Kirsin myös upea bloggaus on nuivempi teokselle täällä.
Annin täällä.
Jaanan arvio on täällä.
Arjan arvio on täällä
Erjan arvio on täällä
***
Kirjan varasin ja lainasin kirjastosta, jono oli pitkä, ja kirja oli lopulta Uudenkaupungin kirjaston leimalla varustettu. Luin sen kahdessa päivässä maaliskuun alussa, joten seuraava sai luettavaksi sen ilman viivytystä.
***
Teoksessa käsitellään muistoja, ja ihmisen eri muistoja, ja lapsuuden ja nuoruuden uudelleen jäsentämistä. Päähenkilö Tony Websterillä on selvästi auditiivinen muisti, koska hänellä on kaikki kelalla, josta pyörittää tiedot. Visuaalinen muisti toimii toisella tavalla. Teoksessa ei kuvata juuri lainkaan värejä, vaatteita, kasvonpiirteitä, eikä tuoksuja.

16 kommenttia:

  1. Loistava tuo alun vertauksesi sisään menevän ja ulos tulevan tavaran eroista :)

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut ja tulkitsin ykkösen mukaan - indeed - ja tämän luettuani heräsi halu lukea kirja uudestaan. Muisti, muistot ja merkitykset, niissäpä riittää märehtimistä, ja aihe kiehtoo minua kovasti. Adrian, tuo pelkuri, on juuri kuten sanot, oman elämänsä sivuosassa. Niin inhimillistä. Miten moni näin elääkään? Jo Sinuhe lankesi samaan lähisokeuteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ykkönen lienee yleisin näkemys. Linkkasin juttusi tähän. Hyvä vertaus tuo Sinuhe.

      Poista
  3. Haa, mahtava tuo eka vertauksesi, kirjan rakenne ja lehmän ruoansulatus : D eipä olisi itselleni tullut ihan ekana mieleen. Minä pidin kirjasta valtavasti, sen hämäävä rakenne varsinkin miellytti. Ja kieli, myöhemmin sitten niiden käännöskeskustelujen jälkeen aloin miettiä sitä, olisiko siitä pitänytkin kiittää enemmän Juvaa kuin Barnesia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, linkkasin juttusi tähän ja luinkin sen niikuin Arjankin. Ykkösnäkemyksellä on suurin kannatus.

      Poista
  4. Hei Jokke, tämä oli todella suorasukaisen hauskasti kirjoitettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oma tulkintaniei muuten ollut ykkönen, mutta olen vähemmistössä :) Nopealukuinen ja hyvä kirja, joten sitä voi suosittaa, jos et ole lukenut.

      Poista
  5. Haa, mahtavasti kirjoitettu, varsinkin tuo lehmän ruuansulatus vertaus. Minusta kirja oli omituinen ja jäin roikkumaan sen kanssa ö:ksi aapisen laidalle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sama fiilis minulla ö:ksi aapisen laidalle :)

      Poista
  6. Hih, asiallinen postaus :)

    Hauska tietää, että sielläkin ruudun takana on Turun pääkirjaston käyttäjiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu aika harvakseltaan sitä käytän (töissä muualla tällä hetkellä), mutta säännöllisesti, hyvä kirjasto.

      Poista
  7. Meillä on tämä kirja elokuun lukupiirissa. Ei kukaan meistä ole vielä lukenut sitä, joten jnnittävä odottaa, miltä se itsestä tuntuu;Tavoitanko oleellisen, tai mikäminulle muodostuu tärkeimmäksi, vai eikö mikään? Ilmeisesti kirja kiinnostaa enemmän naisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Eevis, tämä on loistava lukupiirikirja (vaikka en virallisessa sellaisessa olekaan ollut mukana :)
      1. Kirja on varsin lyhyt
      2. Kirja on varsin monimerkityksellinen ja sisältää monta yllätystä ja koukkua
      3. Kirjassa on paljon viitteitä, joten on hyvä, että on monta lukijaa, sillä jokainen löytää eri asioita, ja ne ovat oikeasti siinä
      4. Kirjan loputtua tulee erilaisia mielipiteitä.

      Kannatan miesten ja naisten tasa-arvoa, ja lähtökohtaisesti minusta sukupuolella ei ole merkitystä, mutta luulen, että tämä on enemmän naisten kirja, vaikka päähenkilö on mies :)

      Poista
  8. "Pelkuri pölisee filosofista hölinää siksi, että ei uskalla ottaa vastuuta itsestä, omista tekosistaan eikä toisista. "

    Aika hyvä! :D

    Itse en tykännyt. Tuntui, että nämä temput on jo nähty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Luin bloggauksesi, etkä myöskään pitänyt, minusta oli hienoa, että luit englanniksi, ja hieno bloggaus (sinulla siis).

      (Täällä: kopioi linkki selaimeen :)

      http://teawithannakarenina.blogspot.fi/2013/07/the-sense-of-ending.html

      Poista