Paul Berna: Päättömän hevosen salaisuus

Paul Berna: Päättömän hevosen salaisuus, Nuorten Toivekirjasto NTK N:o 106, 151 sivua, 9 lukua. 1971, kolmas painos 16.tuhat, (Le Cheval Sans Tete C 1955 Paris), suomentanut Martta Tynni. Paul Berna oli ranskalainen kirjailija (1908-1994), joka kirjoitti "salanimellä", oikea nimi tiettävästi Jean Sabran. Sabran meni naimisiin vuonna 1958 ja liitosta syntyi kaksi poikaa, eli kirjoittanut tämän "poikamiehenä".

Päättömän hevosen salaisuus -kirjan kansi kiteyttää hyvin kirjan tapahtumia ja on minusta erityisen komea. Köyhien kadulla on lasten kymmenhenkinen porukka alle kaksitoistavuotiaita lapsia. Heidän ainoa leikkikalunsa on päätön hevonen, johon on viritetty takapyörät ja etupyörä, ja jolla lasketaan mäkeä. Harrastus on sen verran vauhdikas, että ajopeliä joudutaan aika ajoin korjaamaan. Turkispomppaiset miehet tarjoavat ajopelistä jopa 10 000 frangia, mutta kauppoja ei synny. Sitten päätön hevonen varastetaan.

Päätön hevonen on löytynyt romahtaneesta talosta, ja sen hevosen pää on leikattu irti. Eräs kaupustelija on myynyt sen. Rupin -niminen paha kaupustelija on seurannut lapsia ja puhunut turkispomppaisten kanssa. Nämä vihjeet eivät kuitenkaan johda minnekään, juttu on paljon monimutkaisempi, tai yksinkertaisempi miten sen ottaa. Lopulta iso saalis saadaan talteen, ja konnat kaltereiden taakse.

Joukko lapsia, joiden vanhemmat ovat rutiköyhiä, on solidaarisia toisilleen. Vaikka hevonen on Henri Dorianin, jokainen saa laskea sillä vuorollaan. Hevosen takaisin otto tapahtuu myös yhdessä. Porukkaan kuuluu myös tyttöjä, esimerkiksi Marion, joka pitää koirien "hoitokotia", mutta ei peri siitä maksua! Muita mainittuja henkilöitä on Zigon, Paul, Tatave, Marc, Musta-Juan, Mimi, Lili ...  porukka sisältää myös eri ihonvärejä, kahdesta sen jäsenestä käytetään termejä, mitä nykyään ei pidetä suotavana, toinen on tämä blogissani kielletty n-sana. Kaverit varttuvat yhdessä. Tärkeää tarinan kannalta ovat myös koirat, joita Marion osaa käsitellä.

Miljöö on sodan jälkeinen Pariisi ja sen köyhät slummialueet. Kirja esittää köyhät lapset reiluiksi ja kavereista pidetään huolta. Vanhemmat välittävät lapsistaan, minkä töiltään ennättävät. Porukassa on siis tyttöjä, poikia ja eri etnisistä taustoista. Lasten ansiosta sadan miljoonan omaisuus saatiin takaisin. Kyynistä aikuisten maailmaa edustavat sekä media että "markkinavoimat". Lehtimiehet haluavat tarkastaa lasten taskut, ettei vain seteleitä ole päätynyt sinne, eikä ole. Markkinavoimien hallinnon toiminnasta seuraava lainaus on paikallaan:  "Suurissa hallintoneuvostoissa silmälasipäiset haikalat pitkittävät niitä, kunnes ne mutkistuvat lopullisesti. Älkää ajatelko palkkiota, se on viisainta". Tämä asetelma tuo mieleen Molnarin Koulupoikia.

Minusta erittäin hyvä kirja, siinä on lasten taso, jossa ollaan kavereita ja selvitetään ongelma, ja aikuisten taso, jossa systeemin toimintaa voi tarkkailla, tarina näyttää yhteiskunnan kerrostumat ja  markkinoiden toiminnan.

Käännös oli myös erittäin sujuvaa, mikä edesauttoi lukunautintoa.

Kansikuvasta pidin kovasti.

Takakansipoiminta
"En yhtään ihmettelisi, jos se vielä 50 vuoden kuluttua kuuluisi jokaisen lastenhuoneen peruskirjoihin klassikoiden rinnalla (HS)".
Tämä tuskin on toteutunut Suomessa, tarkasteluajankohtahan on tosin vasta joko 2005 tai 2021.  Googlasin kuitenkin nettiä, niin Ranskassa kirja on muutaman ensimmäisen ranskankielisen osuman mukaan "klassikko" ja on tehty elokuva, englanninkielisen wikipedian mukaan 1963 Disney studioilla on tehty filmi. Nimi on enteellinen 100 miljoonan frangin junaryöstö
***
Havaintoja
Kirkkoherran mukaan Koyhien kadun kymmenen hengen lisäksi joukossa on aina yhdestoista eli " pieni köyhä nasaretilainen" s.47
***
Nikke poltti ystävänsä Simonin kanssa kerran vanhempien sikaria (Sempe-Goscinny Nikke-sarja). Tässä teoksessa Paul sytyttää tupakan, ja se kiertää "rauhanpiippuna". Vaikka ennen oli varmasti joku asia paremmin, nykyisin lasten tupakointi lienee vähäisempää. 1970-luvulle asti Suomessakin sai tupakkaa ostaa kaupasta myös lapset.
*****