Pellolaisen Maria Peuran (s.1970) Vedenaliset -teos (2008) on 166 sivun mittainen kertomus Kalastajasaarella animistisena maailman kokevasta Mirjasta. Mirjan kasvutarina irtoamisesta omasta laumasta ja rumista suomuistaan on täynnä häpeää. Etsiessään vieraudessaan juuriaan saksalaisuudestaan hän päätyy maahanmuuttajien laumaan.
Mirja on kokenut nälän, köyhyyden, vierauden ja yksinäisyyden saarellaan ja kaupungissa vieraus, rumuus, itsensä myyminen ja hulluus näyttäytyvät uusissa kulisseissa; suolissa ja päässä kurnii, alapäässä on tabuja, ja pian on reikä itsensämyyjän yläpäässä.
Meri ja merihevoset auttavat löytämään kaiken hulluuden keskeltä harmonian.
Peuran teksti vaeltaa lappilaisen kläppimäisesti ja hyppii aikatasoissa intensiivisesti ja painajaisunenomaisesti, kuten Mirjan levoton mieli. Lapin järviluonto on elävä, myös etelän urbaani ympäristö on ulostavan aito. Lopussa Mirja tarttuu lujin siten omaan akvaarioonsa: merihevonen löytää parinsa.
***
Osallistun lyhytpostauksellani Anna Matkalla Mikä-Mikä-Maahan haasteeseen lyhyesti virsi kaunis.
Aika hienosti olet onnistunut tiivistämään! Minä kirjoitin puolestani tämän vastapainoksi juuri kenties blogihistoriani pisimmän postauksen Pikku Prinssistä.
VastaaPoistaEli maailmassa säilyy tasapaino :)
PoistaTässä tulee läpi kirjailijan tyyli ilmeisesti. En ole lukenut Peuralta mitään, esim. On rakkautes ääretön -teoksen olen jättänyt tietoisesti lukematta rankan aiheen vuoksi, sen sijaan tämän voisin lukeakin. Mutta oliko tämä mielestäsi hyvä kirja?
VastaaPoistaOliko kirja hyvä?
PoistaKirja on osin jopa runollista (ainakin) kahdessa aikatasossa etenevää, siinä on omat hienoutensa. Osin rakenteesta johtuen itse päähenkilöiden suhteet jäivät minulle epäselviksi esim. Mirjan suhde Kalastajaisään tätä termiä käytetään koko ajan=), Kalastajaäitiin jäävät hämärän peittoon, ja myös isän ja äidin suhde. Lisäksi onnellinen loppu pyöräytetään liian helpolla, enkä usko sen niin auvoa olevan.
Teoksessa on näitä alapäänjuttuja, ja yksi itsensä myyjä ammutaan, mutta muuten ollaan asialinjalla. Uskoisin, että kirjan lukemisesta ei tule traumaa, ja kerronnasta pidin ajoittain, tyyli lipsui, eli pitovoidetta olisi tarvittu enemmän tai tekstin hiomista. Huonointa oli ehkä juoni, ja parasta vierauden ja ympäristön kuvaus, sekä itse kieli ..
Teksti aukesi hitaasti eli luin varsin kauan.
Minä olen lukenut muistaakseni useammankin kirjan Peuralta, tosin ennen aikaa kirjablogini, joten en muista niistä paljoa. Mutta sen ainakin, että olen niistä ainakin jonkin verran pitänyt ja kieli on kaunista. Huh, olipa järkevä ja informatiivinen kommentti! :D
VastaaPoistaPeuran kieli minustakin oli omintakeisen hyvää :)
PoistaHieno ja tiivis bloggaus - kiinnostuin ihan oikeasti tästä. Peuraa olisi kaksi hyllyssä, On rakkautes ääretön ja Valon reunalla.
VastaaPoistaEi kun lukemaan :)
PoistaLappilaisen kläppimäisesti muotoiltu TIIVIS kirjoitus.
VastaaPoistaPidän Peuran kirjoista,ja olenkin muistaakseni lukenut kaikki. Työpäiväkirjassaan hän sanoo hienosti lukemisesta ja kirjoittamisesta:lukeminen on sisäänhengittämistä ja kirjoittaminen uloshengittämistä. Tässäpä sitä uloshengitellään.