maanantai 10. joulukuuta 2012

Jokken ysiluokan lukudiplomitehtävä, Sinuhe

TEHTÄVÄT 9.-LUOKKALAISILLE
Jokke heittäytyi uudestaan ysiluokkalaiseksi ja tavoittelee lukudiplomia.

Lukudiplomi ei olekaan pelkkää lukemista, vaan oheiset tehtävät pitää tehdä, joten tässä ne on. Luin teokset, kaikkea en viitsinyt laittaa nettiin, olisi materiaalia jonka joku voi suoraan kopioida oikeaan ysiluokan diplomiin. Lokki Joonatanin ja Komisario Palmun sekä Pyhiesi yhteyteen luin toistamiseen marraskuussa.

JÄNNITYSTÄ: Mika Waltari, Komisario Palmun erehdys

Pohdi, millaisista asioista rikollinen toiminta saa lähtökohtansa teoksessa. Kirjoita aiheesta.

Teoksen  rikollisen toiminnan alkusyy on se, että Bruno myrkytti Y:n, koska tiesi XX:n olevan mielisairas. Mielisairas XX  onnistui tappamaan Brunon, mutta myös muita, enempää en paljasta en viitsi pilata lukunautintoa.

Kirjoita poliisiraportti.

Hälytys: uhri Bruno Rygseck löytynyt kylpyhuoneesta, hukkunut uima-altaaseen. Kylpyhuoneen ovi runneltu ja raollaan. Valot poissa. Uhri altaassa, jonka mitat 2m*3m. Ruumis viety ambulanssilla. Hovimestari oli tyhjentänyt altaan. Lattia liukas vedestä ja saippuasta. Saippuasta jäänyt viiru lattialle. Saippua nostettu telineeseen. Uhrilla ollut kuhmu päässä. Oven mekanismista erillinen selvitys. Ruumiavaus tiedot, erillinen selvitys…..
Yksityiskohta, joku sekava mummeli ravaa ympäriinsä ja heiluu sateenvarjonsa kanssa, ja horisee tuomioista, sellainen huomio.

MUISTELMIA JA PÄIVÄKIRJOJA: Väinö Linna, Täällä Pohjantähden alla  

Kuvittele lukemasi kirjan päähenkilö yhdeksi luokkatoveriksesi. Miltä hän näyttäisi nykyaikana, mitä hän tekisi ja kuinka opiskelisi?

Juhani Koskela on roteva ja rauhallinen Hämeestä tullut tasainen mies. Hän meni koulun jälkeen armeijaan Säkylään. Hän kotiutui alikersanttina. Juhani Koskela pyrki ja pääsi Teknillisen korkeakoulun koneosastolle. Hän valmistui viidessä vuodessa ja on nyt työssä tuotekehitysinsinöörinä Parocilla. Hän on Juhani Koskelan pojan Akselin pojan Juhanin pojan poika.

Pohdi lukemasi teoksen ”totuutta” ja ”totuudellisuutta.

Tätä olen pohtinut jo postauksessani. Trilogian puitteet ja reunat ovat historialliset. Tapahtumat  ovat siis paikkaansa pitäviä, mutta kaikkea ei voi tapahtua Pentinkulman asukkaille. Tapahtumat vyöryivät ihmiset sen mukana, mielestäni asiat on esitetty varsin realistisesti.

TULEVAISUUDEN TARUJA, Isaac Asimov Toinen säätiö

Valitse kirjan kolme epärealistisinta kohtaa....

Ensimmäinen on se, että Linnunrata on niin valtava, sen kehitystä voisi kyllä ennustaa, mutta yksilön toimet, jotka ovat monessa kohtaa ovat aika merkittävät hukkuisivat.
Toinen on se, että Muuli alun alkaen sai niin suuren jalansijan Linnunradalla
Kolmas pulma liittyy edelliseen, eli kuitenkin Muuli neutraloidaan heti alussa. Kummallista on kuitenkin se, että saman aikaisesti Toisen säätiön toimien alla Ensimmäinen säätiö juuri keksii tiettyjä asioita.



FANTASIAA: Tolkien J.R.R: Hobitti, sinne ja takaisin

Hyvän ja pahan välinen taistelu on fantasiakirjallisuuden keskeistä materiaalia. Pohdi hyvän ja pahan taistelua lukemassasi kirjassa.

Tässä tarinassa örkit ja lohikäärme edustavat pahaa. Ihmiset ja hobitti ja kääpiöt edustavat hyvää, sekä Gandalf. Toiminta huipentuu lopputaisteluun…(Ilmeisesti lohikäärme on kaikkia fantasiahenkilöitä vertailtaessa varsin rikas).

Millaisia seikkailutarinan piirteitä lukemassasi kirjassa on? Erittele, ja kerro kirjallisesti tai suullisesti.

Tolkienin maailma on täysin fantasiamaailma. Se on jopa vailla mitään allegoriaa, jos puhdasta fantasiaa haluat suositan Tolkienia. Nimet keksitty, maailman tarut keksitty, olennot keksitty, kartta tehty, kieli laadittu. Väitteet, että sormus olisi esim. atomipommi ovat vailla todellisuuspohjaa, ja Tolkien itse kiistää väitteet, niin myös Jokke, TSH:n postaus täällä !


IHMISIÄ, Juhani Aho: Juha

Tutustu kirjailijan elämään. Millaisia yhtymäkohtia löydät?

Juhani Aho kirjoitti Juhan vuonna 1911 noin 50-vuotiaana. Hänellä oli omat kolmiodraamansa Vennyn ja Tillyn kanssa, eli oli sutinaa, joten tuskin Juha oli kirjailijan kuva, en tiedä oliko se Shemeikkakaan, mutta lähempänä …

Kohtaus uudesta näkökulmasta

Marja palaa, lehmät ynyää, koirat ja anoppi haukkua räksyttävät.
Lehmät lypsin, laitoin hakaan, anopille sanoin "leipäläpi kiinni, tämä on mun ja Marjan avioliitto, ei kuulu sulle, vaan mulle. Lampsi jo kotiin muori hyvä, räkäleuka".
-Marja, nyt jutellaan asiat halki. Jos tuut, tuut lopullisesti, muuten lähdet, ja lopullisesti. Se on jämpti näin. Shemeikkaa en halua nähdä, enkä kuulla, ja mulla on viisi lehmää, ja sillä vain kolme, vaikka vaimoissa mä häviän. Anoppisi mä pistin kotimatkalle, joten siltä saat olla rauhassa.


MATKALLA, Cervantes: Don Quijote

Kuvittele itsesi teoksen päähenkilön parhaaksi ystäväksi. Anna hänelle neuvoja ja ohjeita ongelmatilanteiden selvittämiseksi. Kirjoita kolme dialogikohtausta.

Olen siis Sancho Panza.
-Kuule arvoisa ritari, ei ehkä kannata rynnätä tappamaan lampaita
-Se on vihollisten lukuisa verenhimoinen sotajoukko
-Ei lampaita ne on, kuuntele sanovat mää mää, niin kuin nuoret, joilta kysytään kuka haluaa jotakin kivaa älypuhelinta tai jotain.
-Olen vääryyksien kostaja, Dulcinea Tobosolaisen armastaja
-Olet karsastaja, käy silmälääkärillä lampaita ovat.
-Hampaita?
-Lampaita
-Toisekseen Dulcinea on tavallinen maatiasneito
-Mitä petturi
-Rauhoitu ritari hyvä, leikkiä laskin, armas on hän ja kauniskin …
-Kaunein on
-Malttia, malttia kaunein on ...

Valitse kirjan kiinnostavin henkilö. Kuvaile hänen elämäänsä. Täydennä mahdolliset aukkokohdat, perustele ne kirjan tapahtumilla.

Kiinnostavin henkilö on Dulcinea Tobosolainen, varsinkin kun häntä ei tavata kertaakaan.


LUONTOTARINOITA: Bach: Lokki Joonatan

Muuta teoksen kertojaksi jokin teoksessa esiintyvistä eläinhahmoista. Kirjoita novelli teoksen tapahtumista sen näkökulmasta.


Lokki Joonatan oli jo nuorena erilainen. Hän kirmaili kuin kamikaze taivaalla, ja vanhat ja viisaat sanoivat, että hyvin ei pojalle ei käy. Eikä käynytkään, kaveri häipyi sen tien. Itsellemme kävi hyvin, löysimme uuden kaatopaikan, jossa on höyryävän hyvää jätettä nokittavaksi.
Tarina opetus on siinä, että koskaan ei kannata yrittää mitään. Luovuta ennen kuin edes mitään yrität, älä yritä, äläkä ylitä omia tavoitteitasi. Ole vain kaatopaikan massaa et enää edes erotu siitä.


Millainen on luontokuvauksen, ympäristökuvauksen merkitys lukemassasi teoksessa? Kirjoita aiheesta pieni tutkielma.
Luonto lienee normaali brittiläinen merenranta- ja ulappaympäristö, luontokuvaus ei teoksessa ole kovin merkittävä, tärkein on Lokki Joonatanin kasvukertomus....

HUUMORIA. Jari Tervo: Pyhiesi yhteyteen
Muunna joku luku asiatekstiksi (selostus, uutinen, …)
Rovaniemellä löydettiin hyvätapainen yrittäjä ja perheenisä yhteisön rakastama ja kunnioittama Marsipaani Räikkönen, kuolleena metsästä. Henkirikosta epäillään. Uhrin takaraivoon oli osunut isku. Suremaan jäivät leski, ja poika, sekä lukuisa joukko ystäviä ja tuttavia. Poliisi tutkii teon motiivia, ja mahdollisia tekijöitä. Vihjeitä vastaanottaa poliisipäällikkö ja yhteisön suuri ja humaani tukipylväs komisario Suurpää, joka on tunnettu feminismin suurena puolesta puhujana.


LYHYESTI, Asko Martinheimo: Isojalkainen poika
Millaisia näkökulmia teoksen eri novelleissa esiintyy?
Kuusi novellia: Yhdessä novellissa opettajan salkkua availlaan, koodi on bondimainen, Timo-poika järjestää toimintaa sukujuhlissa "laserkatseellaan" pannuhuoneessa tapahtuu kummia, eli näkökulma on usein "fantasianomainen"..., en avaa enempää, tämä on luultavasti peruskoulun yleisessä lukuohjelmassa. Eläimiä käsitellään, on liiallisuuksiin paisuvaa akvarioharrastusta ja Oskarilla on porsas ...

HITIT Arto Melleri   Johnny B Goethe

Kirjoita runoja ”uudestaan” (nämä runot ovat runonurkan puolella "aitoina" tai osa vain sillä tekijänoikeussyyt estävät koko runon julkaisua tässä saman verran kuin runonurkan puolella)…
    MURHE MIÄLESSÄ (Mellerillä Suru syrämessä)
    Murhe porstuasta kammariin
    hyiset jäljet jättää
    sinne tänne hyhmä jää
    lämpiää vitkaan

    USKON (Mellerillä CREDO)
    Pelastuksen henki
    tunkee biojätemädättämönkin läpi

    RENTUKKA (Mellerillä Jääruusut)
    Tien poskessa hatarassa motellissa
    vihdoinkin kahden, kahden
    sukat eri väriä, tuli kiire
    liian kiire
    eikä se ole välttämättä ohi

    *****
    Lopuksi Sinuhe ekyptiläisen analyysi:



    Kolmannen painoksen etukannen kuva (yläosa)

    Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen, 15 kirjaa lääkäri Sinuhen elämästä n. 1390 -1335 e.Kr on postattu täällä, tämä on hupaisa valepostaus.

    Mika Valtarin Sinuhe ekyptiläinen.
     Sinuhe oli enemän kuin hammaslääkäri, hän oli kunikaalinen kallonporaaja, hän poraili paljon kalloja. Isänsä ja äitinsä olivat löytäneet hänet kaislakorista. Kaislakori kävi pieneksi ja Sinuhe päätyi elämäntalosta kuoleman taloon, jossa tapasi mielytävän naisen empaatisen Neverneverneverin. Miksi kuolemantalosta sanottiin, etteivät halua häntä enää tavata NEVER? Sinuhe ei halua tavata häntä never-ei koskaan (lähti omat rahat), never (meni isän hautapaikka) ja never (lähti äidinkin). Siksi kurtisaanin nimi oli Nevernevernever.

    Mukava kirja, mutta miksi Baketamon teki sen huvimajan, oliko hänellä niin huvia. Haukamies Horemheb, miksi hän oli niin vihainen Sinuhelle? Oliko sillä yhdellä pyörtyilevällä kaverilla sillä faaraolla jotakin häikkää terveyden kanssa, se tais siinä delata niinkuin moni muukin.

    Oliko Sinuhella jano, kun halusi juoda Niilin vettä? Olisi ostanut enerkiajuomaa, niin olis jaksanu vähä paremmin, nyt oli vähän siipi maasa ja sillai niinku depikses.

    Tapahtumapaikka oli alussa ja lopussa Keminmaa, missä hoettiin samoja loruja jostain maailman muuttumattomuudesta. ja siitä kuinka yksin oli, olihan sillä monenlaista kaveria, olisi pitänyt niistä kiini.

    Suurin oivallus on minulle sanonta "helpompi rutista kuin rutistaa", joka ei tosin ollut kirjassa, mutta kuvaa minusta sitä.

    4 kommenttia:

    1. Sinähän vauhdilla näitä olet tehnyt :)

      Kaikkia kirjoja en ole lukenut niin tehtävävastauksetkin menivät vähän ohi, mutta tuo Lokki Joonatanin tiivistelmä nauratti, ja hienoja ovat myös Melleri-versiot...

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Oli itse asiassa hauska tehdä tehtäviä, lukuohjelma olisi hieman raskas ysiluokkalaiselle (sekä Don Quijote että Täällä Pohjan tähden alla).

        Lokki Joonatan tuli uusinta luettua, ja samoin mainio Komisario Palmun erehdys :)

        Runotehtävät ovat aina hauskoja, itse asiassa mainittu Mellerin kokoelma on minusta erittäin hyvä.

        Poista
    2. Minäkin mietin tämän kohdalla, että kuinkahan paljon ysiluokallaiset käyvät näitä katsomassa netistä? Minun blogini luetuimmat teksti ovat niistä teoksista, joita tiedän luettavan kouluissa. Vähän surullista.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Tuota samaa olen miettinyt, ja jätin tämän hieman torsoksi.
        Tietenkin voi ajatella, että yltiöinnokkaat ysiluokkalaiset joko ennen luku-urakkaa tai sen jälkeen tutustuvat muiden analyyseihin, ja syventävät omaa analyysiäni.
        Lähden aina omissa analyyseissa siitä mikä minua kiinnostaa, ja luultavasti ne asiat eivät kiinnosta opettajaa, usein tarkastelen jotain asiaa varsin syvälle, mutta jätän muut seikat huomiotta. Kiinnostuksen kohde saattaa vaihtua, ja joskus on hauska lukea omaa vanhaa juttua ja hämmästyä :)

        Poista