tiistai 13. marraskuuta 2012

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 1, 2 ja 3



Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla -trilogian luin toistamiseen. Ensimmäinen lukukerta oli jo usean vuoden takaa, ja kokemus oli mullistava, se avasi toisen näkökulman koko 1900-luvun alun historiaan, toiseen, mitä koulussa oli opetettu. Ykkösosasta minulla on neljäs painos vuodelta 1959, kakkososasta myös neljäs painos, mutta kolmososasta ensimmäinen painos, jota on otettu sadan tuhannen verran. Sivuja on 460+526+544 eli tällä formaatilla 1520 sivua..

Täällä Pohjantähden alla -trilogia käynnistyy vuodesta 1884, jolloin Jussi Koskela kuokkansa suohon iski ja pelloksi raivasi, ja selkänsä rikki vaivasi. Jussi on trilogian yksi päähenkilöistä, mutta teossarja kertoo kuitenkin koko Koskelan ja Kivivuoren perheistä Pentinkulman kyläyhteisön suhteista, torppareista, työmiehistä, kartanosta ja pappilasta, ja siitä, miten Suomi ajautuu sortovuosista kansalaissotaan, kansalaissodan teloituksista kahtiajakoon ja mitkä arvet siitä kansaan jäivät, tarinaa viedään yli toisen maailmansodan, eheytymiseen. Teoksen luettuaan toivoisi, että joku kirjoittaisi trilogian vuosista 1950-2010.

Väinö Linnalla on monia vahvoja henkilöitä trilogiassaan: Jussi Koskela, poikansa Akseli Koskela, hänen poikansa Vilho Koskela, kuuluisa luutnantti Koskela, mutta myös räätäli Aadolf Halme, Kivivuoret varsinkin Elina ja Janne, Laurilat Anttoo, Aune Leppänen, Magnus-Paroni, Salpakarit, heistä varsinkin Ellen ja Ilmari, näistä lopussa enemmän. Täällä Pohjantähden alla -trilogia on loistava fiktiivinen historiallinen realismia edustava kertomus pentinkulmalaisista, johon allegorisesti kiteytyy tavallaan koko Suomen historia sortovuosista  1950-luvulle asti. Allegoria on viety minusta henkilötasolle asti.
***
Linna on realisti, Täällä Pohjantähden alla on suomalaista realismia torpparin silmin tarkastellaan Suomen historiaa vuodesta 1884 aina toisen maailman jälkeiseen aikaan. Pieni katsaus juoneen.

ENSIMMÄINEN OSA (juoni, lukupäiväkirja ja tiivistelmä)
Jussin pappilan vuosimiehen käsittelyssä suo muuttuu pelloksi ja niityksi, talo mitoiltaan 16m x 7m syntyy, harjakaisiksi voi nimittää merkittäviä kattotalkoita, joissa kylänmiehet, heidän tapansa ja luonteensa esitellään ja tulevat ilmi. Talkoissa naputtaa pärettä kireä Anttoo eli Töyryn torppari Anton Laurila, joka jo talkoissa haukkuu isäntänsä, Preeti Leppänen kartanon päiväläinen, räätäli Aadolf Halme herraskainen työläinen, joka Suometarta luki, sekä Otto Kivivuori kartanon torppari muurari, jolle oma kotipesä ei riitä. Jussi hankkii hevosensa Kivivuoren Vihtorilta. Jussi on kolmikymmenvuotiaana oman torpan "haltija", pieni pelko ehtojen koventumisesta. Pian viisi vuotta nuorempi Alma on raskaana, ja hieroja-Priita tulee päästämään esikoisen, Akselin. Priita kuvataan "raa'aksi ja suoraksi, mutta sen takana ei ollut pahansuopuutta, ja se vaistottiin".

Jussista tuli näin torppari, oma torppa Pappilan mailla ja Pappilan armoilla. Kertomus hyppää 1890-luvulle ja ongelmat alkavat kun kirkkoherra vaihtuu, ja uudeksi kirkkoherraksi tulee heikko, vaimonsa fennomaanin ohjaksissa oleva nimensäkin muuttanut Lauri Albin Salpakari. Jussilla on pappilan torppa. Kivivuorilla toisella teoksen pääperheellä on kartanon torppa. Kartanon herra on lapseton paroni, äkkipikainen huonosti suomea puhuva parjattu mies. Kaikesta huolimatta pidin paronista henkilönä. Hän tulee henkilökohtaisesti paikalle setvimään ongelmia, on kiinnostunut maanviljelyksestä ja karjanhoidosta. Toki hän ajaa Kivivuoret torpastaan, mutta sitähän Otto Kivivuori haki muuraustöillään ja kaikenlaisella muulla venkoiluillaan. Kirkkoherran perheeseen on puolestaan Linnan tekstissä ladattu kaksinaamaisen pelin kaikki ainekset.

Jussin poikakatras täydentyy Aleksilla ja Akustilla, elämä jatkaa kulkuaan, kunnes torpan maista lohkotaan parhaita osia viidennessä luvussa, (katso toinen postaus). Kuitenkin tapahtuma leimaa kaikkea sen jälkeen tapahtunutta. Voidaankin miettiä, oliko kohtuullista, että kirkkoherra voi ottaa sopimuksessa olevan yhden lauseen perusteella ilmaiseksi toisen raivaaman maan. Toisaalta voidaan pohtia, onko maanomistajalla oikeus ottaa vuokralaiselta maa omaan käyttöön noin kahden vuosikymmenen jälkeen voimassa olevan sopimuksen ja lainsäädännön perusteella. Voidaanhan nykyisinkin irtisanoa vuokrasopimus, irtisanoa töistä, lopettaa yritys, myydä se ulkomaille. Erona on tosin, että ehdot on kirjattu kunnolla lakiin, ja yhteiskunnassa on kattavampi turvaverkko. Peruslähtökohta minusta kuitenkin on sama. Vuokralaisen ja työläisen oikeudet ja velvollisuudet suhteessa vuokranantajan ja työnantajan oikeuksiin ja velvollisuuksiin.

Jussin toimissa on paljon varovaisuutta, nuukuutta ja kaiken varmistelemista. Jussi on hyvin suomalainen henkilö, hän odottaa aina pahimman tapahtuvan, se monesti se sitten tapahtuukin. Jussi häivytetään tarinan ytimestä pois, mutta Jussin tarinaa päivitetään hänen kuolemaansa saakka.

Talkoohenki kukoistaa, kansakoulu pystytetään, myöhemmin palokunnan talo, ja erimielisyyksien jälkeen sosialistit pystyttävät työväen talon. Kaikki muuttuu, kun tsaari alkaa manifestoida, selvästi repeää kaksi eri leiriä. Tästä on myös aiemmassa postauksessa. Juopa kasvaa suuremmaksi, rintamalinjat erottuvat, jokainen häätö, niskurointi tulkitaan molemmissa leirissä osoitukseksi toisen osapuolen epäluotettavuudesta. Jussi on kaiken keskellä ja yrittää Almansa kanssa pysytellä puolueettomana.

Saadaan äänioikeus, valitaan kansanedustajat, mutta läpimurtoa torppa-asiassa ei tapahdu, päinvastoin. Anttoon häädöstä, tulee kova säätö. Laukon kartano häätää kaksisataa torppaa, maanvuokralakia jarrutetaan. Kuka antaisi maata maattomalle, ei ainakaan maanomistaja, ja muillahan maata ei olekaan. Uhoaminen alkaa puolin ja toisin "Suomen työmies ei kauvan kuuntele  .. kyllä jämpti on niin" s.423/I

Ykkösosassa kuvataan myös puhelinkeskuksen syntyä, kauppa syntyy, kansakoulu pystytettiin, Kivivuoren Janne menee naimisiin, ja Akseli Elinaansa ihastuu, Akselin ensimmäiset kokemukset naisen kanssa tapahtuvat Aunen kanssa, joka auliisti sulojaan suo, josta joutuu Akselikin tiliä Elinalle tekemään, sormus lentää, mutta Elinansa Akseli saa, ja päättyy ensimmäinen osa sanoihin:
"Suomen suvi on kaunis. Mutta lyhyt"

TOINEN OSA: Juoni lyhyesti (lukupäiväkirja tiivistelmä):
Akselin ja Elinan yhteinen arki alkaa. Akseli ottaa torpan samanlaisena riippana kuin Jussi-isä, ja katkeroituu epävarmuudesta ja muiden kohtelusta. Vilho-esikoinen syntyy 1913, eli tulevan luutnantti Vilho Koskelan kummeiksi tulevat sosialisti Janne Kivivuori vaimoineen. Janne kuuluu tarinan hyviin. Hän oli estänyt monet häädöt ja osuuskaupan valtausyrityksen. Elina synnyttää Eeron, Aune taas Valdemarin eli Valtun, joka on isätön, mutta isäkandidaatteja on puolenkymmentä. Ajat ovat paremmat ja työväentalolla tapahtuu vähemmän. Toisessa osassa vastakohtaisuudet alkavat kuitenkin nousta, ja asetelmia haetaan. Panokset kasvavat ja spekulaatiot lisääntyvät. Linna kuvaa tilanteen hyvin pentinkulmalaisten tasolla, miten ajaudutaan ottamaan valta omiin käsiin. Tätä ennen ensimmäinen maailmansota syttyy, ja Pentinkulmalla ollaan suursotaan aika etäisiä. Pentinkulmaan tulee maanmittareita ja jonkin näköisiä linnoitustöitä tehdään, joka työllistää kylän miehiä ja Aunella on kansainvälistä seuraa, oma kylä on jo läpikäytynä, ei silti Aune on herttainen hahmo, ei kovin älykäs, mutta pärjää, ja ei tee pahaa muille, eikä edes itselleen. Sodan kuluessa rahan arvo romahtaa, mikä nollaa Jussin säästöt. Torpparilakia jatketaan. Vaaleja, ja eduskunnan hajotusasioita käydään läpi. Kolmannessa luvussa alkaa tapahtua. Nikolai II syöstään vallasta helmikuun vallankumouksessa. Alkaa myös työväestön liikehdintää. Akseli edustaa torpparilinjaa. Halmeellakin työväenyhdistyksen johtajalla on kovat odotukset vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta ja odottaa "kapitalistisen kauppasodan vapauttavan Suomen köyhälistön". Kansainvälinen soi Pentinkulmalla, ja taksvärkki on tervaa, mutta turpavärkki vaahtoaa, syntyy maatalouslakkoja, vaaditaan (oikeutetusti) 11 tunnin päivää ja myöhemmin 8 tunnin työpäivää. Halme tiivistää työväen tuntoja "työväki on nyt niin kuin lapsi, jota on petetty liian monta kertaa, se ei usko enää mihinkään". Lakon aikana tapahtuu rettelöitä, joista syytetään myös Koskelan Akua ja Aleksia, vaikka pojat ovat vain sivustaseuraajia. Lakko loppuu, ja luvataan, että jälkiseuraamuksia ei tule, mutta käräjiltä Koskelan kolmikko tulee tuomiot niskassaan.
Kapina alkaa, ja aseeseen tartutaan. Esikunta järjestetään. Punaiset hajoavat niihin, jotka eivät osallistu ja ne jotka tarttuvat aseeseen. Kaikki kynnelle kykenevät joutuvat Tampereen rintamille, jotka murtuvat, alkaa pako osa kotiin, ja osa itään. Kaikki kirjassa jäävät kiinni, tai sitten luoti saavuttaa. Paitsi tietenkin ne, jotka ovat jättäneet loppupuolustuksen muille. Linnan teoksesta tulee selville erot eri osapuolisen sodanjohdossa, ja sitoutumisessa ja kurinalaisuudessa, ja että kapinan jälkeen koston voitti maltin.
Sodan jälkeinen aika on ankeaa. Vankileirien kuvaus on kauheaa, teloitukset, "oikeudenkäynnit" koskettavat. Kuolemantuomitun kirjeet kotiin. Kun luet teosta, mieti olisiko tilanne ollut toinen, jos punaiset olisivat voittaneet. Arvioi, mikä olisi ollut silloin Suomen kohtalo, ja valkoisten vankien määränpää. Minä en tiedä vastausta, eikä kukaan muukaan, eikä historiaa voi muuttaa.

Toinen osa päättyy Akselin kotiin paluuseen on saanut "Toolperin henkilökohtaisen armahduksen".

KOLMAS OSA (juoni)
Akseli elää eristäytyneenä. Saa kuitenkin Jannen ja Yllön isännän myötävaikutuksella lunastettua torpalle lisämaita ja torpankin uuden lain turvin. Jussi saa halvauksen ja kuolee, hautajaisten kanssa samaan aikaan on pappilan Ilmarin häät nuoren Lauran kanssa. Hellberg käy Suomessa, Akselin ahdistusta nostavat patsaiden pystytys ja voimakkaat ennakkoluulot. Toisaalta suhde Elinaan ja torpan lunastus, sekä tyttövauva Kaarina pitävät maamiehen jalat maassa, vaikka mies punamenneisyydestä Hellberg käy kääntymässä itärajan takaa. Akseli kiintyy maahan, työhön ja yhteiskuntaan.
Ilmarin avioliittoa, ja turhautumista kuvataan paljon. Ilmari tapaa Valtun samassa paikassa, kun tapasi Aunen, mitään ei tapahdu, mutta Valtu heittää IO-huumoria Ilmarille. Ilmari jää pettämisestä kiinni, mutta ripittää vaimoaan. Ripityksen lopuksi Linna niittaa ikimuitoset sanat
Hän on lutka, ...sellaisena pidän ...banaalia ... lapsellista   .. mutta menisikö hän kapteeni Salpakari, tuleva kenraali ja pohjoisten metsien vaalea peto vaimon vuoteen viereen, lepertäisi lapsellisia sanoja ....Kun vaimo kysyy selitystä paukahtaa vastaus. Miksi? Olet  jo kokenut sen verran, että minusta on typerää kysellä kiveksien motiiveista. ss.137-138. Tämä on varsin vaikuttavaa, ja tekee upseerista pelkän marionetin, jota liikuttaa libido ja poliittinen kauna, jota erittelin edellisessä postauksessani.
Ajan hengen mukaisesti uusi nuori kansakoulunopettaja Rautajärvi on varsin vapaussotahenkinen. Hän on vaihtanut heimoaan hämäläisestä pohjalaiseksi, suomenkielinen, armeijamielinen, reservin vänrikki, urheilija ja AKS:n jäsen. Koulussa siis puhaltavat oikeistotuulet, ja voimistelu on aksiisia lauluja lauletaan, mutta edes koulu ei saa Aunen täistä Valtua ruotuun, ja poika kasvaa omillaan.
Lapuan liike saa innokkaita äärimiehiä Rautajärvestä ja Päkistä ja eräistä muista. Muilutuksia ja hakkaamisia on. Jannen varmasti pahin. Mäntsälän kapina koetaan, mutta  Rautajärven ja jääkärimajurin toiveet ja haaveet vallasta ja laajentumisesta eivät toteudu. Vaikka "meil Kosola" onkin, tilanne rauhoittuu, ja vauraus nousee, kaikki on kunnossa, kunnes Talvisota syttyy. Ensimmäinen uhri on Leppäsen Valdemar, joka saa komeat hautajaiset, uhri ei jäänyt ainoaksi Voitto ja Eero Koskela kaatuivat ja Lauri Seppä  ... tämän jälkeen syttyy jatkosota, jonka kuvauksessa Vilho Koskelan kuolema on myös toisesta näkökulmasta Tuntemattomassa sotilaassa. Siukolan poika ammutaan karkurina, Ilmari kaatuu... sota loppuu, ja elämä jatkuu. Kaarina, joka avioituu Aulis Kiviojan kanssa ...Juhani Akselin kuopus pitää tilaa, kaksi vanhaa rouvaa talossa, Alma miltei satavuotias, jo muistinsa menettäneenä. Jannen työ jatkuu aseveliakselistossa Siukolan kommunismia vastaan. Akseli sen sijaa kuolee Jussin raivaamalle suolle, jonka saa vaihtokaudassa takaisin. Kehä on sulkeutunut.

***
Päähenkilöt
-Luonnehdinnat ovat makukysymyksiä, tässä Jokken kirjanurkan-
Jussi Koskela kuvataan suomalaiseksi raivaaja torppariksi. Jussi jäi pappilan kasvatettavaksi isän ja äidin menehdyttyä. Avioitui Alman vaimonsa kanssa. Raivasi torpan pappilan maille. Sopi asiasta rovasti Valleenin kanssa. Kun kirkkoherraksi tuli Lauri Salpakari (Lars Albin Stenbom), ongelmat alkoivat. Jussi on varovainen, nuuka, ja varmistelee. Jussin heikkous on minusta yksitotisuus ja suomalaisen miehen tavoin kovin hiljainen. Jussin sanaan toisaalta voi aina luottaa. Jussi oli miettinyt suon kuivaamisen ja torpan perustamisen pitkälle ja teki myös sen minkä oli päättänyt. Jussi eli Johannes Vilhelm Koskela siis kuolee aivohalvauksen seurauksena kolmannessa osassa.

Akseli Koskela on Jussin ja Alman esikoinen. Akselissa on paljon isäänsä, mutta Akselin huonona luonteenpiirteenä on kaiken katkeruuden imeminen itseensä, ja itsepäinen Akseli oli, ei nöyrry, vaikka nöyryytetään. Akselin velvollisuudentunne on hallitseva. Akselin katkeruus herroja kohtaan vei miehen aseretkelle, joka päättyi huonosti. Vaikea nähdä, mitä Akseli luuli voittavansa paitsi  kaunansa herroja kohtaan. Jopa Hellberg sanoi, että, jos saisitte torpat omaksi, kuka meitä sitten äänestäisi. Hellberg hämmentää ehdonalaisessa Akselin katkeraa mieltä. Akseli käy jaakobinpaininsa ja sopeutuu. Elinan, torpan ja lasten veto on suurempi kuin kauna vääryyksistä., Akseli alkaa pyörittää pyöriä, jotka tuovat hyvinvointia lähipiriin.

Jussin pojista Aleksi ja Akusti jäävät hieman varjoon, mutta Aku on hyvinkin sympaattinen kaveri, ja koki ennen kuolemaansa herkän rakkauden Elma Laurilan kanssa, ja hankki kaksi vankia, joiden takia osin sai nappituomion. (nappituomio -sana on teoksessa käytössä). Aleksin ja Akustin kohtalo todella järkytti.

Alma Koskela on tasainen vaimo ja äiti.. Minusta kaikinpuolin hyvä ihminen ja pitkään leski. Tavallaan trilogia kertoo Alaman elämänkaaren.

Akselin pojat Vilho, Voitto ja Eero ovat reippaita. Vilho on kuuluisa vänrikki Koskela. Vilho voittaa lusikan hiihtokilpailussa, ja pojan rippikoulua, työssäoloa, ja ensi känniä kuvataan...
Sodat sammuttivat elämänliekin, ja jäljelle jää vain kuopus Juhani ja Kaarina, joka avioitui Aulis Kiviojan kanssa. Jussi Koskelan nimi siis jäi. Kiviojat olivat hevosmiehiä, jotka siirtyivät hevosista autoihin. Spriikanisterit kulkivat lavalla, ja kartanon maito, kuljetuskalusto paranee ...

Otto Kivivuori on muurari, kuten poikansa Jannekin. Otto petti vaimoaan Annaa, joka on harras uskovainen ja kärsii miehensä ja poikiensa kiroilusta ja "paheellisesta elämästä". Otto oli kartanon torppari, ja sai häädönkin, mutta se peruttiin. Otossa, Oskarissa ja Jannessa on silti paljon hyvää.
Janne Kivivuori on koko trilogian sankareita. Hän ponnisti ja luki lakikirjaa ja pääsi kansanedustajaksi saakka. Hän puolusti työväen ja kyläläisten asioita, ja uskalsi olla antamatta periksi. Jannessa on vähemmän tätä pientä vilunkihenkeä, mitä Otossa ja Oskarissa oli, eli Janne on vakavampi ja kärsiikin siitä. Janne on naimisissa sentraali-Sannin kanssa ja hänellä on oppikoulua käynyt  poika. Jannella on kunnallisiakin luottamustoimia, lapsenvalvojuudesta käytetään termiä "pillupoliisi" ja siihen poliittiset vastustajat hänet istuttavat.
Oskari Kivivuori on moraaliltaan löysä, luultavasti hän oli Aunen ensimmäinen ja ainoa rakkaus. Luultavasti Otto ei välittänyt Aunesta. Oton tytär Elina on äitinsä silmätera, ja omaa äitinsä vahvuudet ja heikkoudet. Elina joutui käytännössä toimimaan yksinhuoltajana tilanteessa, jossa kylän valkoiset vihasivat ja syyllistivät hänen vangittua miestään. Elina osoitti tällöin sisunsa. Otossa ja Jannessa näen kuitenkin myös luovuttamattomuuden. Janne ei koskaan antanut periksi puolustaessaan häädettyjä torppareita. Janne ei ollut kapinamiehiä, hänellä kuten Otollakin ja (Jussilla) oli kanttia pysytellä poissa. He eivät silti myyneet omiaan eikä aatteitaan. Kuten ei myöskään isännistä Kylä-Pentti, hieno isäntä. Arvostan äkkipikaista Paronia suoraselkäisyydestä, sekä vaimoaan torpparien ja kyläläisten inhimillisestä kohtelusta tilanteessa, jossa mies on murhattu. Halmeen leski kärsi myös paljon, mutta tyytyi nöyrästi osaansa.

Aune on esillä laajasti. Hän oli luultavasti rakastunut syvästi Kivivuoren Ottoon, ja olisi halunnut, että Akseli Koskela olisi rakastunut häneen. Aunella on silmää miehille, ja ei kursaile heidän kanssaan. Isäkandidaatteja on aviottomalle Valtolle monta, ja yksi jopa Pappilan Ilmari. Vallitöiden aikaan Aune laajensi miesrepertuaariaan venäläisiin, ja oli vakiintuikin hetkeksi. Vankileirillä hän selviytyi ja yritti auttaa Valentin veljeään. Valentin-veli oli myös hieman erikoinen, runoilijakin, pyörähti Amerikassa, mutta tuli liian aikaisin kotiin ja vangittiin punaisena, ja kuoli vankileirillä. Aune jatkaa elämäntapaansa "kapinan" jälkeen, Kankanpäänkin seura kelpaa. Ruustinna paheksuu, ja huoraksikin Aunea haukutaan. Valtolla, jonka koulunkäynti katkesi hyvinkin varhain on roolia sodassakin, on ensimmäinen kaatunut. Aune ei tee muille pahaa, ihmettelen hänen vankileirikomennustaan. Aunen hahmosta Linna on saanut paljon irti. Aunen vakiovirsi on se, että Koskelat ovat vieneet Valtun perintöosuudet, väite on tyypillinen kyläyhteisöissä, ja nykytyöpaikoilla. Olettettuja vääryyksiä märehditään vuosi- ja vuosikymmentolkulla. Valtua pidin Ilmarin lapsena, mutta isäkandidaatteja tuskin oli tiuta,vaikka oli niitä oli liuta. Valtu kasvaa kuritta ja nuhteetta, muttei nuhteettomana. Aunen ura alenee ja pohjakosketuksia on monia, pahin ehkä Vilhon vietteleminen (ikäero ja humalatila). Joku vastuu pitäisi olla. Aunella ei vastuuta ole mistään, eikä rajoja itsellään eikä pojallaan. Aunella on tapana valehdella. Linna on realisti myös henkilökuvauksessaan. Kuka meistä aina pysyisi totuuden kaidalla polulla?

Laurilat ovat minusta kyläyhteisön ongelmia, näin varsinkin ensimmäisellä lukukerralla ajattelin. Lauriloista jäi jälkeen vain Antti, joka vaivaistalon velliä syö, kun kapina niitti muut. Antista tehdään minusta jopa koominen hahmo, arvioi itse, kun luet. Antin tilaa vaivaishoidossa säännöllisesti päivitetään. Anttoo sen sijaan alusta saakka on katkera kitisijä, joka rähjää itselleen häädönkin, joka entisestään lisää kitinää, ja katkeruutta. Silti Anttoon nappituomio oli kertakaikkisen väärä. Minusta Anttoon tunnolla ei ollut yhtään uhria, eikä maanpetos ollut lähelläkään. Anttoon pahansuopaisuuden lähtökohtana on minusta kauna, katkeruus ja herraviha. Laurilan Elman kohtalo suretti, kuten siskonsakin. Elman ja Akun kuhertelu oli minusta herkin rakkaustarina koko trilogiassa. Laurilan veljekset olivat hurjempia kuin isänsä, ja he ehkä saivat sitten mitä itselleen tilasivatkin, toinen teloitettiin (itsekin suoritti laittoman teloituksen), toinen kuoli taistelussa. Kurjat olosuhteet ja päähän potkiminen aiheuttaa katkeruutta. Toisissa oloissa Laurilat olisivat selvinneet. Anttoon vakio vinoilut joka henkilöstä ovat "lonttoposki" ja "vitjamuna".

Jos pidin arvossa Kylä-Penttiä niin myös paroni-Magnusta, Lars Albin Stenbomista en erityisemmin pitänyt. Herra otti Sointumäki-nimisen Ellen vaimonsa määräyksestä nimekseen Lasse Salpakari, ja fennomaanin aatteet. Rovasti Salpakarissa olisi ainekset hyvään, hän olisi tullut toimeen torppariensa kanssa, jos ei olisi kuunnellut vaimonsa valitusta. Myöhemmin jää jyrä alle myös suhteessa poikaansa. Rovastissakin on puolensa. Ellen Salpakarista en pitänyt. Henkilö oli ruikuttava manipuloija, ja tekopyhä teeskentelijä. Näin voi onneksi kirjoittaa Linnan romaanihenkilöstä. Linna on kertakaikkiaan onnistunut henkilökuvauksessaan.Rovasti Salpakari jää myös "kommunistien" hakkaamisessa vaimonsa polkemaksi ja menee masentuneena ruokkimaan talitiaisia.

Hellberg kansanedustaja ja sosialistien jonkun näköinen johtaja oli Halmeen "esimies". Halme oli minusta kuvattu paljon älykkäämmäksi ja humaanimmaksi. Hellbergin kuvaukseen kannattaa paneutua. Hänhän tulee tapaamaan Akselia 1920-luvulla. Hellberghän oli paennut Neuvostoliittoon, ja oli saanut tietoja kommunisti Siukolalta. Hellberghän oli tekstin mukaan vastuussa paronin murhasta, ja oletettavasti muustakin. Tässä Suomessa käynnistä löytyy yhteys Jari Tervon Troikkaan, jossa kansalaissodan jälkeisiä suomalaistuntoja Pietarissa punnitaan, ja tehdään myös Suomen retki. Hellbergistä saa monessa kohtaa omituisen kuvan. Kylmä ja kova mies, ei kovin karismaattinen eikä ulospäin ideologi kuten räätälimestari Halme, jonka vaimon kanssa Akseli tekee lopulta sovun. Akseli tunnustaa olleensa väärässä, ja Halme oikeassa. Akseli muuttuu maanraivaajaksi ja omaisuuden kerääjäksi, mutta Akseli myös elämässään paljon menettää, mutta aina nousee.

Uskonnollisuus on tärkeässä mutta huomaamattomassa roolissa. Tärkeät naiset ovat kaikki hyvin uskonnollisia Otto Kivivuoren, Akseli Koskelan, Jussi Koskelan sekä Aadolf Halmeen vaimot olivat hyvinkin uskonnollisia, eli Anna, Elina, Alma, ja Emma. Paronin vaimo on myös hieno ihminen, hän ei kostanut miehensä kuolemaa.

Kansalaissodan aikana tapahtui monia teloituksia.

Täällä Pohjantähden alla teoksessa niitä on useita, niistä analyysia
Punaisten suorittamat teloitukset
Magnus-paroni teloitetaan, ja ilman oikeudenkäyntiä, ilman varoitusta uhri viedään joen penkalle, syynä mahdolliset asekätköt, joita ei ollut ja niskoittelu, ja pistimellä teloitetaan. Viime kädessä vastuu lienee Hellbergillä. Väärä ja raukkamainen teko. Tappokäskyn alullepanijaksi syytetään Halmetta, virheellisesti. Pikemminkin vastuu on Hellbergin ja yksin Hellbergin.

Seuraava teloitus kohdistuu Töyryn isäntään, Uuno Laurila hakee kotoa, ja teloittaa ilman oikeuden käyntiä. Syynä katkeruus ja kauna, joka on lähtöisin lainmukaisesta torpan häädöstä. Ikävä teko, joka maksoi monen punaisen hengen, koska Töyryn pojat piileskelivät metsässä ja syyttävät Akselia tappokäskyn antajaksi. Töyryn isännän mainitaan alussa tunteneen kateutta Jussin torpparisopimusta kohtaan.

Nämä ovat kirjassa kuvatut punaisten teloitukset. Tosin Akusti otti vangiksi kaksi papereitta kuljeskellutta nuorukaista, jotka lähetetään eteenpäin. Kaksikko teloitetaan, ja siitä syytetään virheellisesti pentinkulmalaisia.

Valkoisten suorittamat teloitukset
Tutkinta ja tuomio tapahtuvat kenttäoikeudessa, joka on laillinen, mutta ei nykymittapuun mukaan puolueeton, riippumaton tuomioistuin, joka olisi selvittänyt tosiasiat ja antanut mahdollisuuden puolustaa. Sotatila on eri tila.

Aadolf  Halme, Akusti Koskela, Aleksi Koskela ja Anttoni Anttoo Laurila teloitetaan eräänä aamuyönä yhdessä oikeudenkäynnin jälkeen. Laurilaa ei edes kuultu. Minusta päätökset olivat vääriä, koska kukaan ei ollut tappanut eikä antanut tiettävästi tappokäskyä, eikä voida kenenkään olleen siinä asemassa, että olisi ollut näytettävissä, että toiminta olisi ollut valtionpetos. Halmehan jäi pois kapinasta, mutta miesten loppuessa imeytyi pitämään esikuntaa, ja oli soittanut paronin uppiniskaisuudesta, mutta teloituksen kanssa ei ollut mitään tekemistä. Akusti ja Aleksi saivat "nappituomion" veljensä tekojen tai oletettujen tekojen vuoksi.


***
Linnan huumori on vähäeleistä ja korrektia, mutta osin pisteliästä. Kirkkoherran talitiaisten ruokkiminen muuttuu huumoriksi määrätyllä toistolla ja asiayhteyksistä. Aunen ja Antin kuvaus on minusta myötätuntoista, mutta myös humoristista.

Jokken kirjanurkka suosittaa lukemista, ja varsinkin Täällä Pohjantähden alla -trilogian lukemista.


***
Luultavasti postaus on samanlainen kuin trilogia, usea uupuu matkalle. Linnan trilogian heikkoutena on kaikkien historian asioiden mukaan otto jonkun pentinkulmalaisen kokemaksi. Tällöin jotkut asiat ja jopa henkilöt esim. Päkki ovat hieman teennäisiä. Toisen osan arvioin kuitenkin koskettavimmaksi suomalaiseksi kaunokirjalliseksi tuotteeksi, mitä olen lukenut.

Loppuun minusta ainoa kummallisuus. Puhuttaessa kolmannessa osassa uudesta kartanon isännästä on lause, jota en voi ymmärtää:
"Sillä herra oli isänmaallinen, vaikka olikin ruotsinkielinen"
Mitä kielikysymyksellä on lainkaan tekemistä isänmaallisuuden kanssa?
Ei minusta yhtään mitään. Voiko joku väittää että esimerkiksi samaan aikaan elänyt ruotsinkielinen Adolf Ehrnrooth ei olisi ollut isänmaallinen tai marsalkka Mannerheim? Ei kukaan, tai ei ainakaan Jokke.
***
Koska viimeinenkin lukija putosi jo niin totean lopuksi suurimman oivalluksen jälkipolville tähän päivään, on minusta Jannen pojanpojan Joukon toteamus "eurooppalaisuudesta ja takapajuisesta suomalaisuudesta", hän kummasteli Jannea ja menneisyyden romanttisia aatteita!

Ymmärrämmekö me, kuinka tärkeitä arvoja ovat toisaalta itsenäisyys ja vapaus, mutta myös sosiaaliset oikeudet, vapaat vaalit, kahdeksan tunnin työpäivä, irtisanomissuoja, sananvapaus, uskonnon vapaus ja tärkein eli oikeus elämään, henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Romanttiset aatteet ovat "saattaneet" avittaa niiden syntyä.
***
TPA:n lehmistä postaus täällä.
TPA:n jääkärikuvasta postaus täällä.
***
23.12.12 Täällä Pohjantähden alla alkaa tulla yle:ltä, on sarja, joka pohjautuu Koivusalon versioon ja tuli Laineenkin kokoomaversio.
Makuasioista ei voi kiistellä, mutta Koivusalon toteutus on minusta aivan kelvollinen.

Sara Paavola Elinan Anna-äitinä (Anna Kivivuori) on erityisen hyvä, Aune (Miia Selin) on minusta hyvin toteutettu kuten Sulevi Peltola Preetinä, kuten Ottokin, jota näyttelee Esko Roine. Ilkka Koivula Akselina on kiihkeämpi kuin minusta kuin kirjassa, ja Ilmari (Antti Luusuaniemi) taas hieman erilainen. Jonna Järnefelt Elleninä on minusta hahmona onnistunut, kuten Hannu-Pekka Björkman kirkkoherrana, joskin kirkkoherra rupesi kansalaissodan jälkeen töihin ja harrasti urheiluseuratoimintaa. Heikki Nousiainen Halmeena on tyyppinä hyvä, mutta mielsin Halmeen lyhyemmäksi ja tanakammaksi, mutta kuva on vain minun mielessäni. Seela Sella näyttelee hänen vaimoaan Emmaa. Heikki Nousiainen ja Seela Sella ovat mahtavia näyttelijöitä. Vera Kiiskinen Elinana on nätti, mutta Elina on kirjassa varsin samanlainen kuin äitinsä, Jussina tuntui olevan Risto Tuorila, Ritva Jalonen Almana, Niko Saarela Oskarina, Risto Salmi Vikki Kiviojana on minusta aina hyvä, Martti Suosalo on sivuhahmona, Mikko Nousiainen Akusti Koskelana on minusta loistava, Tuukka Huttunen myös Aleksi Koskelana, Kaarinana on Anna Lipponen, Sampo Sarkola näyttelee Vilho Koskelaa, ja Tapani Kalliomäki Janne Kivivuoren roolia.

Sarjan alkuteksteissä mainittiin jopa "Pulkkinen" eli Jari Salmi, joka minusta näyttelee kommunisti Siukolaa, valkoisena sotilaana näin Turkka Mastomäen ja Ilkka Heiskanen on mainittu alkuteksteissä, kuten Oiva Lohtander, Tuula Väänänen (Henna Leppänen), Miia Selin (Aune Leppäsenä Vilhon viettelykohtauskin oli sarjassa!), Kari Ketonen ("runoilija" Valenti Leppäsenä), Tomi Salmela (Anttoo Laurila), Eija Vilpas (Aliina Laurila), Tom Petäjä (Antti Laurila "kunnallistalossa"), Arttu Kapulainen (Arvi Laurila), Risto Korhonen (Uuno Laurila), Elena Leeve (Elma Laurila), lopputeksteistä bongasin, että Aulis Kiviojana on Aku Hirviniemi, Eero Koskelana Reino Nordin, ja Ville Virtanen hurmahenkisenä kansakoulunopettaja Rautajärvenä esiintyy väkevästi. sekä Jukka Leisti Elias Kankaanpään roolissa, parittaa Aunea ....
***
Vielä runo


Täällä Pohjantähden alla

Linnalla Suomen historia uudessa kuosissa
sortovuodet kansalaissota kirjan vuosissa

Avautuvat uudet näyt
trilogian kun läpi käyt

Pääsin alkuun joss’ ol suo ja kuokka
ja kovilla työväenluokka

Oli kova rutina ja napina
Nousi uho yli äyräitten alkoi kapina

Linna kuvaa aidosti kansan hädän
luokkayhteiskunnan jännitteet mädän

Kuinka monta turhaa murhaa
maailmass’ ollut on
paras sota lie, sotimaton

26 kommenttia:

  1. Voi Jokke, Jokke....Siis tämä trilogia on todella tullut luettua, mutta en lue enää. Säästän vain kirjastossa, jos vaikka tyttäreni vielä jaksaisi tästä kiinnostua.

    Minulla on Kanadassa sukulainen, joka tulee joka vuosi Suomeen peuhimaan näitä vuoden 1918 asioita. Olen uupunut ja haluaisin jo kääntää uuden lehden. Hänelle se on hyvin vähän käsitelty asia, paitsi, että muutto Kanadaan lähti siitä, kun valkoiset teloittivat hänen isoisänsä, joka kävi vaatimassa punaisten lapsille ruokaa. Tiedän pitäjän hyvinkin ja äitini tietää tilan, jossa vieläkin asuu murhaajan jälkipolvea. Jotenkin ajattelen, että pitäisi tässä kansakunnan kauheimmassa asiassa tehdä jo tilinpäätös. Ei ole kansalle pahempaa kuin sisällisota, veli veljeä vastaan.

    Ehrnroothin ja Mannerheimin isänmaallisuutta ei mielstäni kukaan, ei edes Linna, voine asettaa kyseenalaiseksi.

    Toisaalta...tarviiko tyttäreni tästä enää lukeakaan. Riittää kun hän lukee, missä ukkinsa oli melkein lapsena taistelemassa, missä ukki vietti nuoruutensa ja kenelle saamme olla kiitollisia itsenäisestä Suomesta.

    Kaunista lumen valon odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista.
      ***
      Luin tämän toiseen kertaan luulen, että en palaa tähän. En pystynyt ensimmäisen kerran jälkeen suhtautumaan kovinkaan neutraalisti lukukokemukseeni, mutta toinen kerta avasi tarinaa eri tavalla. Luulen, että asiaa ei loppuun asti käyty läpi, tosin talvisodan eheytyksen jälkeen ja toisen maailmansodan jälkeen ei ole ollut ehkä tarvettakaan, en tiedä, mutta meillä kotona ei ole asiasta koskaan lapsena puhuttu, ei myöskään isovanhempien kanssa.
      ***
      Ei varmasti mainitun kahden herran isänmaallisuutta kukaan -eikä tietenkään Linna- ole kyseenalaistanut, mutta otin heidät esiin ruotsinkielisinä. Kummastelin vain yhtä lausetta kirjassa, ja kommentti oli sen peruja, sinä pääsit loppuun asti.
      ***
      Huomasin, että postauksesta tuli hieman raskas ja ylipitkä, mutta on kirja mahtavan pitkäkin.

      Poista
    2. Tämä pitääkin lukea useampaan kertaan. Sitten voi ehkä saavuttaa edes jonkinlaisen objektiivisuuden...ohuen, mutta vähän edes. Tosiasiahan on, että veljessota ahdistaa aina.

      Ei meilläkään näistä puhuttu, eikä isä paljon kertonut sotakokemuksistaankaan, mutta minulle eniten. Historia kiinnostaa, mutta 1918 saa minulta jo jäädä.

      Olet oikeassa: Näitä ei ole ikinä voitu käsitellä niin, että saavutettaisiin täydellinen haavojen parantuminen. Nyt olen sitten saanut kuulla, että on pitäjiä, joissa vanhat kaunat elävät, mutta niistä ei puhuta julkisesti. Uskon nyt Monte Criston kreivin aseisiin: aikaan ja hiljaisuuteen.

      Teit taas niin hienoa työtä, että kiitän ja kumarran: Miten jaksatkaan olla näin perusteellinen. Mutta harvapa tohtii tähän trilogiaan tarttua. Sinä teit senkin, kiitos!

      Ja olihan se asiakin raskas...

      Poista
  2. Minulla on sivistyksessä aukko nimeltä Väinö Linna. Oi jos ehtisin vaikka ensi vuonna täyttämään tuota aukkoa. Kannattaisiko aloittaa tästä vai Tuntemattomasta sotilaasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntematon sotilas saa pointsit kolmesta syystä, minusta se on jopa parempi, ja se on noin kolmasosa TPA:sta ja siihen ei ole mitään ylimääräistä.
      TPA:ta puolustaa toisaalta sen monipuolisuus, ja se on minusta lukuprofiltaan sukupuolineutraalimpi, eli käsittelee naisia, arkea ja naisten asioita enemmän kuin Tuntematon, joka on vain sotaa.

      Poista
  3. Hieno postaus, Jokke! Täällä Pohjantähden alla on kirja, jonka luin lapsena monta kertaa ja myöhemminkin muutaman kerran. Minusta jokaisen suomalaisen pitäisi lukea se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Olen samaa mieltä, jokaisen olisi hyvä trilogia lukea läpi, itse luin sen jo aikuisena muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa, nyt oli toinen lukukerta.

      Poista
  4. Vaikka näkökulmamme Linnan tekstiin ovat osittain erilaiset (omiani en tässä nyt lähde ruotimaan), nostan sinulle kuitenkin hattua, että olet jaksanut kirjasta näin pitkän postauksen pusertaa. TPTA ei ole koskaan liikaa esillä minun mielestäni.

    Tuo lause uudesta kartanonisännästä, ruotsinkielisyydestä ja isänmaallisuudesta pitää asettaa yhteyteen kuvaamansa ajan kanssa, emme voi tarkastella sitä tämän ajan perspektiivistä tai edes kirjoitusajan perspektiivistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana :)

      Tunnustan, että minulla ei ole näkökulmaa. Omaa sukutaustaani en ole tutkinut, eikä näistä asioista ole koskaan puhuttu eikä siis tietenkään enää kukaan niistä tiedäkään koska monta sukupolvea välissä eikä minulla ole mitään varmistettua tietoa, eli pitää hankkia tietoa muuta kautta.

      Nostin ruotsinkielislauseen yksittäisenä esille kuvaamaan, luulen ymmärtäneeni sen "kontekstin".

      Koska lienet historian asiantuntija ja varsinkin tämän ajan, on sinulla paremmat lähtötiedot, itse en ole historioitsija.

      Täytyy sanoa, että varsinkin ensimmäisellä lukukerralla TPA tuntui monin kohdin todella pahalta, eikä paljon paremmalta toisellakaan kerralla, mutta jotenkin toisella kertaa arvosti Linnan kykyä kuvata henkilöt järjestelmällisesti ja suhteellisen vakaasti ...

      En tiedä miksi, mutta jo ensimmäisellä kerralla otin Jannen ja Kylä-Pentin suosikeiksi, mutta toisella kertaa paroni ja varsinkin paronitar saivat hahmoista eniten sympatiaa, vaikka paronihan oli omistaja, ja käytös oli huonoa, mutta arvostin sitä, että hän oli kova tekemään töitä, ja arvosti töiden tekemistä, esim. Akselin niittokilpailu, ja tarjosi Akselille töitä jne..

      Kun tietää mitkä voimat vaikuttivat 1900-luvun alussa, ja minkälaista oli elämä, ja mitä kaikkea ristikkäistä toivetta ja painetta ja epävarmuutta on ollut Suomessa, Venäjällä, Euroopassa ja maailmassa.

      Toisaalta emme voi minusta tietää, mitä olisi tapahtunut ilman sisällissotaa esimerkiksi ...

      Poista
  5. Olen lukenut nämä moneen kertaan ja ne kuuluvat minulle Waltarin ohella tärkeimpiin suomalaisiin. Tuntematon sotilas on sekin hyvä mutta tässä on laajemmin suomalaisten historiaa, joten henkilökohtaisesti trilogia menee jopa sen ohi. On vaikea kuvitella, millainen olisi käsitykseni näistä historian ajoista ilman Linnan teoksia. Ne antavat historialle kasvot, vaikkakin fiktiiviset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Tää oli varmaan pisin lukemani kirjapostaus!

      Poista
    2. Kiitos :)

      Samoilla linjalla Linnan merkityksestä ja postauksen pituudesta.

      Siitä vain tuli näin pitkä. Minusta kuvaa kyllä teoksen merkitystä.

      Poista
  6. Tämä on yksi minulle tärkeimpiä kirjoja koskaan. Edellisestä lukukerrasta on jo monta vuotta, pitäisikin lukea pitkästä aikaa. Minulle TPA on tärkeämpi kuin Tuntematon, vaikka molemmista pidän todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista.
      Molemmat on hyviä ja tärkeitä, tämä on kuitenkin minusta tuntemattomampi lähinnä siksi, että Tuntematon tulee filmiversiona aina 6.12.

      Poista
  7. HIeno postaus, kiitos siitä. En ole lukenut tätä kirjaa, enkä taida tohtiakaan, lapsena muistan katsoneeni TV-sarjan ja pistinteloitus on jäänyt mieleen. Myös televisiosarjan tunnusmusiikki Akselin ja Elinan häävalssi on upea kipale. Ei sillä, kyllä kai tämä kuuluisi jo yleissivistykseen , tämän lukeminen, mutta on se minulle "herkälle" vähän liian raakaa. Kansalaissodan arvet kyllä yhä kaivertavat omalla kotiseudullani, oli se kolkkoa aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aino.

      En ole nähnyt tv-sarjaa, enkä Koivusalon filmejäkään. TV-sarja kyllä kiinnostaisi nähdä, jos vaikka Yle-Teemalta joskus tulisi.

      Minusta arpia voi olla vieläkin.

      Poista
    2. Ei se oikeastaan TV-sarja ollut, vaan taisi olla ihan elokuva.

      Poista
    3. Kiitos, katsoin wikipediasta, eli Edvin Laineen elokuva se on vuodelta 1968 ja jatko-osa 1970. Kirkkoherrana oli Matti Ranin, mielenkiintoista, koska hän on Kariluoto Laineen Tuntemattomassa sotilaassa, josta muuten olen ohjelmoinut postauksen 4.12.12, luin sen lokakuussa.

      Poista
  8. Monet kerrat olen miettinyt tämän lukemista, mutta. Tuntuu, että se on aivan liian suuri ja raskas taakka nuorelle tytölle. Mitä minä tajuan 1800-luvun lopun elämästä? No, todennäköisesti en ikinä mitään jollen lue tätä.
    Luulen kuitenkin, että luen Tuntemattoman sotilaan ensin, ostinkin sen hiljattain.
    Linnan kirjat tuskin tulevat ikinä vanhenemaan, on tässä aikaa. Hienoa kuitenkin, että luit koko trilogian, toistamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin ensimmäisen kerran jokunen kesä sitten. Aloitin vaan lukemaan, ja teksti vie sitten mennessään. Iso projekti se on, toista kertaa pitkään mietin ryhtyäkö, ja kannatti ryhtyä.

      Poista
  9. HUH ja HUH. Minä en ole tätä trilogiaa lukenut ja kynnys siihen tuntuukin korkealta. En oikein edes tiedä miksi, silä useat, kuten sinä, tätä sanovat hyväksi ja kuitenkin paljon lukevana ei tämäkään mahdoton olisi. Mutta jokin hiertää.

    Mutta ehkäpä minunkin täytyy jossain välissä tämä läpi kahlata. En tiedä missä välissä, mutta jossain.

    Kiitos todella pitkästä ja perusteellisesta postauksesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aattelin, kun on pakollista blogitaukoa niin pistetään tauoksi oikein megapostaus :)
      ***
      Anna ajan kulua. Minullakin on ollut monta "klassikkoa" pitkään odottamassa, oikea lukuhetki tulee joskus. Luultavasti jossain vaiheessa haluat lukea tämän. Luin niin kuin Annille kirjoitin sen yhtenä kesänä ensimmäisen kerran. En tiennyt mitä tulee, ja siksi pidän vanhoista kirjoista, joissa ei ole takakansia. Takakannet monesti vievät uutuuden viehätyksen :)

      Poista
  10. Ihan hyviä havaintoja. Mukavaista lukea, että joku muukin on kokenut tuon Akun ja Elman lyhyen suhteen yhtenä trilogian kirvelevimmistä kuvioista. Etenkin Elman viimeisten hetkien kuvaus Hennalasta oli mielestäni aika viiltävää luettavaa. Linnan teosten suuruus on juuri tässä; kuinka inhimillisesti ja ymmärtävästi hän onnistuu puhumaan maailmanhistorian unohtamien, ja suurten tapahtumien jalkoihin jääneiden onnettomien äänellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :)

      Akulle ja Elmalle olisi halunnut parempaa tulevaisuutta, Elmalla ei lähtökohdat ole kovinkaan hääppöiset.

      Totta myös, mitä kirjoitat Hennalan kuvauksesta.

      Poista
  11. Mielestäni yksi hyytävin ja myös jollain tapaa kuvottavin romaanisarjan hetki on Töyryn vanhan isännän pojilleen antama kehoitus teloittaa Laurilan perhe viimeistä jäsentä myöten. Siinä ollaan sen sokeuden äärellä, johon viha pahimmillaan johtaa. Kuten sanoit, Elmalla ei lähtökohdat olleet kovinkaan hääppöiset. Ei ole ihme, että katkeruutta täynnä olevan, uhoavan isän ja hulttioveljesten ympärillä kasvanut tyttö oli kehittänyt itselleen kovan ulkokuoren ja tukeutui puolustautumiskeinonaan pitkälti tiuskimiseen ja rumien puhumiseen. Romaani kuitenkin osoittaa, että Elma oli pohjimmiltaan mitä inhimillisin ja herkin luonne. Siksi on melko karmivaa, että hän joutui väkivaltaisella tavalla antamaan henkensä läheistensä yhteiskunnallisten näkemysten ja hölmöilyiden vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista.

      Totta varsinkin uusintalukukerralla Laurilaan kohdistuva tuntui väärältä, ja kaikenlainen antipatia oli väärin, ja erityisesti teloitukset. Molemmat Laurilan tytöt olivat herkkiä. Mikä vaikutus Laurilan esikoisella oli katkeruuteen...

      Itsekin olen pohtinut, että miksi Laurilan tytöt ja Koskelan nuoremmat pojat joutuivat teloitetuksi ...

      Poista