lauantai 7. tammikuuta 2012

Tintin juhlakirjat


Olen postannut Tinttikirjoista aiemmin. Jokaiseen harrastukseen kuuluu oheismateriaalin hankkiminen. Minulla on kaksi piirtäjästä Hergéstä ja Tinteistä kertovaa teosta, lisäksi minulla on kaikki Tinttialbumit, joka on ollut iso uhraus minulle taloudellisesti, mutta joka osoittaa minulle Tinttien arvon.

Benoit Peetersin Tintin juhlakirjasta, (1988) minulla on toinen suomalainen painos 2004, joka on lyhennetty suomennos netin mukaan alkukielestä. Teoksessa on Tinttihistoria käyty läpi Hergen nuoruusvuosilta ja albumi albumilta. Michael Farrin Tintti & CO on sama henkilöittäin, minusta ei ihan Tintin juhlakirjan tasoinen, mutta jos ei ole Tintin juhlakirjaa, tämä toinen on ihan informatiivinen kirja, minulla on fanina molemmat kirjat.

Kirjat perustuvat tiettyihin,  ilmeisesti samoihin tietolähteisiin, josta yksi tärkeä on Hergén haastattelu 1970-luvulla (Numa Sadoul), josta lienee tullut marraskuussa 2011 kooste yleltä, katsoin itse sen yle-areenasta. Haastattelu oli paljon puhuva, ja se kesti monta päivää eli jatkettiin puhumista. Kun ääninauhat muutettiin tekstiksi, Hergé korjaili ja korjaili ja vielä kerran korjaili sanomisiaan. Tämä on varmasti tyypillistä Hergéä, sillä myös Tinttialbumeja on korjailtu jatkuvasti Mustan kullan maata kolmesti! Anekdoottina mainitsen, että Hergé oli haastattelussa tyytyväinen vain yhteen piirtämäänsä kuvaan, ja luulen sen olevan albumista Rakham punaisen aarre, ja se on kuva, jossa Kapteeni, Tintti ja Dupondtit nousevat saarelle, siinä on vene ja Dupontit, kuvassa ei ole lainkaan puhekuplaa, ja se kertoo Hergén mukaan kaiken olennaisen, se on albumissani sivulla 25 ensimmäinen kuva, tätä luulen tekijän tarkoittaneen. Minusta hyvä kuva, mutta pidän monesta kuvasta itse enemmän.

Haastattelussa  Hergé selittää, että (useat) päähahmot kuvaavat häntä itseään, esim. Tintti on hänen partiopoika -minänsä, kapteeni Haddockissa on hänen keski-ikäistä erakkominäänsä, myös muut hahmot kuvaavat häntä.

Georges Remi eli jatkossa Hergé syntyi 22.5.1907 ja kuoli 3.3.1983. Hän eli siis kahden sodan yli. Hergéllä oli katolinen partiopoikatausta, joka näkyy Tintin hahmossa. Tintti on aluksi kuin retkeilevä partiopoika, joka matkustaa Neuvostojen maahan 10.1.1929, sen jälkeen käy Kongossa, ja Ameriikassa, ensimmäinen mysteeritintti on seuraavaksi ilmestynyt Faaraon sikarit. Hergé oli työlleen omistautunut hän piirsi, piirsi ja piirsi, muutakin kuin Tinttiä. Ensin jatkokertomuksia lehtiin sitten albumeja. Ensimmäiset tarina ovat puhtaasti seikkailua ja fantasiaa ja varsin asenteellisia, ja ne rytmittyvät lehden tilan ja ilmestymisen mukaan, vanhimpia albumeja on lyhennetty 62 sivun albumeiksi. Siniseen lootukseen, joka on ensimmäinen poliittinen albumi, hän teki mittavan pohjatyön. Ottokarin valtikka jatkaa poliittista manifestia. Merkillistä, että Hergé joutui vaikeuksiin sodan jälkeen voittajien toimesta, syyt oli kylläkin selvät, hän piirsi väärään aikaan ja väärässä paikassa: miehityksen aikana Saksan miehitys alueella Ranskassa. Sodan aikana syntyneet albumit eivät olleet poliittisia vaan eskapistisia seikkailuja.

Albumia Tintti Tiibetissä (1960) on selvitetty Hergén käymällä psykoanalyysillä ja avioeron tunnon tuskilla. Albumissa on kuuluisa kohtaus, jossa kapteeni yrittää leikata irti kiipeilyköyttä  poikki, mutta Tharkeyn tulo pelastaa kapteenin, tai linkkuveitsi tippuu jo aiemmin. Valkoiseen väriin on liitetty myös symboliikkaa.
Olen pohtinut jos lumi on tyhjyyttä tai kuolemaa, mikä symboli on jetillä, migulla eli lumimiehellä, joka on pohjimmiltaan suojeleva, ehkä liiankin, ja pelasti Tsangin, mutta vei hänet pois, kun ensimmäinen pelastuspartio tulee. Ranko, joka on Mustan saaren rosvoilla pelotuskeinona, on lopussa varsin herttainen kipeine käsineen.

Jokaisesta albumista on oma tulkintansa ja sitä on näissä teoksissa itse selvitetty. Kvaakin sivuilla on teoksesta parempi analyysi. Mount Everest oli vallattu jo vuonna 1953, eli oliko tässä pohjaa seikkailulle. Kuussa Tintti kävi jo 1953, albumi 1954, ja Neil Armstrong vasta 1969. Tuhatkaunon suunnittelema kuualus oli kokonainen, eikä siitä irronnut osia, se toimi ydinmoottorilla.


Hyppään omaan tulkintaani, sellaisia asioita, mitä minä olen huomannut Timteistä!
1. Kukaan päähenkilöistä ei ole naimisissa. Sivuhenkilöistä Seraphin Lampion on naimisissa, hänen perhettään kuvataan katastrofiksi ja kaaokseksi. Alcarazin vaimoa kuvataan riivinraudaksi.
2. Kenellekään päähenkilöistä ei ole lapsia, ainoat lapset ovat kuriton Abdullah, ja kiltti Tsang ja hyveellinen Zorriino Auringon temppelissä. Sekä Tsang ja Zorriino ovat orpoja. Tintillä ei ole sukulaisia, kuten ei Tuhatkaunollakaan.

Vaikuttaako tähän Hergén avioliitot, jotka olivat lapsettomia, ja Hergén väitetyt viileät välit veljeensä. Hergé erosi ensimmäisestä vaimostaan ja joutui moraaliseen kriisiin, tai kriisi oli jo ennen sitä. Tämä tapahtui ennen albumia Tintti Tiibetissä.

3. Bianca Castafiore on ärsyttävyytensä ja julkisivunsa alla todella rakastettava ja hieno nainen. Hän on lojaali sekä Tintille että Kapteenille myös taiteelle ja periaatteilleen. Hän ei paljasta heitä Sponzille eikä muillekaan. Castafiore ei solmi avioliittoa eikä alistu maharadjan smaragdin edessä, eikä San Theodoresin diktatuurin edessä. Hän työllistää sekä Irman että pianisti Wagnerin. Suuri diiva ja nainen.

4. Tuhatkaunon sodanvastaisuus ja anteliaisuus on ylitsevuotavaa. Tuhatkauno on upea ihminen ja hieno tiedemies, vaikka on kuuro, ja hajamielinen. Hän lahjoittaa rahat kapteenille Moulinsartin ostoon. Hän tuhoaa vaarallisia keksintöjään, ja joskus hän hurahtaa tosin sivuraiteille. Hän on aivan umpirakastunut Bianca Castafioreen, jota kapteeni ei voi näennäisesti sietää.

5. Albumeissa Tintin luonne muuttuu jonkin verran. Viimeisessä albumissa (Tintti ja Picarot) hän joogaa ja on valmis jättämään seikkailut. Hän ei halua juosta ansaan.

Kapteeni löytää juurensa Yksisarvisen salaisuudessa ja saa viinan käyttöönsä johonkin järjestykseen.

Hergén oman muutoksen aikaan myös unia alkaa tulla albumeihin esim. Tintti Tiibetissä. Myös Aakkostaiteessa on Kapteenin näkemä uni Castafioresta. Lento 714 on matka kummalliseen saareen (huomaa Lostin lento 815 päinvastaiseen suuntaan, ja pudotus salaperäiseen saareen!) jossa ufot käyvät, tässä albumissa on monta uutta outoa elementtiä.

5. Arabimaita ja niiden oloja arvioidaan muutamassa albumissa, enkä tiedä onko tarkastelu aina korrektia. Sama pätee afrikkalaisiin, voitte lukea albumit Seikkailu punaisella merellä, Mustan kullan maa ja Tintti Afrikassa, jonka Herge joutui piirtämään lehden "kehoituksesta".

6. Enteet. Ensimmäiset enteet lienevät olleet albumeissa Salaperäinen tähti ja Seitsemän kristallipalloa (kahdessakin kohtaa esityksessä ja junassa), mutta Tintti Tiibetissä telepatia toimii ja telepatia huipentuu Lento 714:ssa. Albumissa Tintti Tiibetissä jopa levitoidaan ja nähdään tapahtumia ennalta.

7. Etelä-Amerikan sotilasvallankaappauksiin ja luonnonvaroihin Herge myös ottaa kantaa, kuten Euroopan diktatuureihin. Viimeisen albumin nihilistinen näkemys siksi yllättää, vallanpitäjä vaihtuu, kurjuus säilyy. Ehkä se on realismia? Oliko Hergé tullut jo vanhaksi? Tuskin, koska Aakkostaiteen mustavalkoiset klipit ovat täynnä taidekritiikkiä ja Tintin tutkmuksia.

8. Kaikki hahmot ovat mukavia, mutta poliisikaksikosta en erityisemmin pidä. Hehän tulevat jo Faaraon sikareihin. Nestor (hovimestari) on vakiohahmo Yksisarvisen salaisuudesta alkaen, myös Oliveira de Figuera ja Tohtori Muller ovat monessa Tintissä, kuten myös lentäjä Pahk ja perämieskonna Allan. Valtioista Borduria, Syldavia, San Nuevo ja San Theodores ovat usein mainittuja. Lempihahmoni on Tintin pieni valkea koira Milou, Aamun lumi, niinkuin Tiibetissä sanottaisiin.

9. Korjailu.
Albumeja on uusintapiirretty sekä värilliseksi että 62 sivuun. Mustan kullan maa ja Mustan saaren salaisuus ovat albumeja, joita on tietojen mukaan eniten korjailtu, mutta myös muita.

10. Huumori.
Albumeissa on tilannekomiikkaa. Dupondtit kaatuilevat, tapahtuu onnettomuuksia, ja he sekoilevat sanoissaan. Kapteeniin liittyy silti enemmän huumoria. Hänen ilmeikkäät kasvonsa vääristyvät suuttumuksesta ja hän verbaalisti ilmoittaa tunteensa bassibasuukeille ja analfabeetikoille. Kapteeni uskoo kaikista perimmältään hyvää, mutta joutuu korjausmiesten, laamojen ja Abdullahin kohdalla monesti pettymään. Runsas huumorin aitta tulee Tuhatkaunon itsepäisyydestä ja huonokuuloisuudesta. Myös piirrosteknisesti luodaan sekä jännitystä että huumoria. Lopputinttien huumoriin tulee lisänä nämä väärät puhelinsoitot Sanzotin lihaan ja leikkeleeseen ja korjaamattomiin porrasaskeliin ja hitaaseen korjauspalveluun, onkohan Hergéllä ollut ongelmia saada palvelua nopealla aikataululla.

Englantilaisen Hergé teoksen arvio löytyy täältä.



6 kommenttia:

  1. Hyviä huomioita, sellaisia jotka allekirjoitan. Castafioresta myös pidän kovasti ja Dupondteihin suhtaudun varsin ristiriitaisesti, ekoissa albumeissa ovat varsin ärsyttäviä hahmoja ja myöhempiin päätyvät törmäilyhuumorin edustajiksi, juumorin laji jota en niin suuresti arvosta.

    Niitä Hergen suosikkiruutuja taisi olla kaksi, on arvostanut myös yhtä ruutua Mustan kullan maassa, sitä jossa aavikolla arabit pakenevat raivoavaa Haddockia ja yhteen ruutuun on saatu koko liikesarja kiväärin kanssa yhä eteenpäin tähtäävästä hahmosta kovaa tahtia pakenevaan hahmoon. Mikä on kyllä hieno ruutu, ja ilmeisesti Herge arvostaa tuollaisia näennäisen yksinkertaisia ruutuja jossa kuitenkin on saatu paljon kerrottua...ja toisaalta tekijät useinkin arvostelevat omia töitään hieman eri perustein kuin lukijat.

    VastaaPoista
  2. Hienoa arviointia koko Tintti-sarjasta! En tunne selvästikään kaikkia Tinttejä niin tarkkaan kuin Jokke, lienenkö ihan jokaista lukenutkaan? Mutta ne ovat oikein mukavaa viihdettä, joka parhaimmillaan kääntyy taiteeksi. Tavallaan on hyvä ja tavallaan harmi, että sarjaan ei synny enää jatko-osia.

    VastaaPoista
  3. Olipa hauska lukea huomioitasi Tintti-sarjoista ja hahmoista. Erityisesti pidin Castafiore-analyysistä.

    Olen myös joskus lukenut tuon Juhlakirjan, mutta omana minulla ei sitä ole. En myöskään omista kaikkia Tintti-albumeita. Ottokarin valtikasta eteenpäin minulla on kaikki, sitä aikaisemmista Sininen lootus (yksi suosikeistani) ja Särkynyt korva. Olen toki lukenut ne varhaisetkin Tintit, mutta ei niissä vielä ole ihan sitä oikeaa Tintti-henkeä.

    Yksittäisistä albumeista suosikkini on Tintti Tiibetissä. Pidän muutenkin erityisesti myöhäisistä Tinteistä. Mystiset elementit ja yhteiskunnallisuus tuovat niihin paljon kiehtovuutta.

    Suosikkihahmoa on vaikeampi valita, ja onhan Tinteissä ennen kaikkea kyse kollektiivista. Jokainen hahmo on tärkeä. Mutta ehkä sitten kuitenkin Haddock karkeine ulkokuorineen ja suurine sydämineen on se kaikkein olennaisin hahmo.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille.
    hdcanis, Mustankullan maassa on hienoja kuvia, en tiennyt että Herge on arvottanut ruudut näin korkealle. Itse pidän monista isommista kuvista, esim. Syldavian historian kuvat Ottokarin valtikassa, Kuualuksen kuvat ...

    ketjukolaaja, sinun tinttijutussasi oli hyviä havaintoja. Tarkastin Otava julkaisi tosiaan jo 1960-luvin lopulla albumeja, mutta ne eivät ottaneet "tulta", sitten niiden julkaisu aloitettiin uudestaan.

    Liisa. Särkynyt korva on omalla tavallaan hyvä albumi, kuten Sininen lootus piirrosten osalta. Hergellä oli ystävä, jonka esikuva Tsang oli, he "kadottivat" toisensa, mutta tapasivat ennen Hergen kuolemaa. Minusta ystävyys näkyy albumissa, kuten Tintti Tiibetissäkin.

    Piirretty Tintti tv-sarja on myös alkuosien kohdalla hyvä, tai olen oppinut pitämään siitä. Jakson alku on hieman erilainen ja joitain muutoksia tarinaan on tehty.

    VastaaPoista
  5. Mainio teksti, kiitos Jokke tästä. Tässä oli paljon sellaista mitä en tiennyt ja paljon sellaista, mikä myös valaisi. Enköhän minä tule tarttumaan Tintteihin vielä uudestaan tässä lähiaikoina, kyllä minä uskon että minulle ja toimittajalle voisi löytyä jokin yhteinen sävel. Minunkin suosikkini on Milou. :)

    VastaaPoista
  6. Kuten sanottu minulla asia on luiskahtanut osin faniuden puolelle, joten arvio ei ole aina objektiivinen :)

    VastaaPoista