keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Väinö Riikkilä: Punapää Iikka



Väinö Riikkilä: Punapää-Iikka, NTK 137 1960, WSOY toinen painos 1966, sivumäärä 139.

Väinö Riikkilän Punapää-Iikka jatkaa Iikka Kukkosen ja Vili Pekkasen tarinaa kirjasta Iikka ja Vili. Ensimmäisessä luvussa poikien välillä on painiottelu, jossa Iikka on pääsemässä niskan päälle, mutta Vili kuitenkin lyö ja Iikan nenästä tulee punainen, ja hän sylkee verta. Siipeensä saanut Vili haukkuu kaveriaan Punapää-Iikaksi. Kotona Vili lauhtuu, ja parsii itse revenneen paitansa. En lukenut pikkupoikana tätä kirjaa, ehkä siksi, että luulin sen nimen olevan punapäälikka, poikien lukutaidottomuus ei ole siis mikään uusi ilmiö. Kirjan alussa on kuitenkin pikkupoikien maailmaan kuuluva välienselvittely, joka ennen oli normaali kehitysvaihe, mutta joka luultavasti nyt tuomitaan vääränä ja aikaan saa moniammatillisen vuosia kestävän intervention ja mahdollisesti huostaanoton. Olen itse pikkuveli, joka sai jossain vaiheessa joka päivä "selkään" isoveljeltä, muutenkin olen lapsuudessani kokenut suhteellisen rankkaa ja toistuvaa fyysistä väkivaltaa ja psyykkistä vähättelyä, joka ei ole unohtunut, mutta joka ei ole lannistanut, vaan yritän toimia paremmin. Itse en hyväksy väkivaltaa missään muodossa, enkä sitä myöskään käytä. On kuitenkin tärkeä pysyä omalla reviirillään, ja puolustaa sitä kaikkia kiusaajia, valehtelijoita, manipuloijia, juonittelijoita, ja narsisteja vastaan. Väinö Riikkilän lapsuus on ollut hyvin ankea, josta hän kertoo viimeisessä kirjassaan Pojan muistelmat. Riikkilän kirjat muuttuvat hänen uransa aikana realistisemmaksi ja tummemmiksi. Pertsan ja Kilun seikkailuista kaikki alkoi ja ne on blogattu täällä.
Pertsa ja Kilu -sarjan avaustarinassa esiintyy Iikka ilmakivääreineen, ja Pekkasen kaksoset Vili ja Topi, sekä Iikan pikkuveli Väinö, joka puolestaan on on toinen sankareista seuraavassa Riikkilän kirjassa Repa ja Väiski, joka on vielä seikkailukirja. Repa puskee sisulla on sen sijaan kertomus orvoksi jääneestä Repa Vännistä, joka joutuu puskemaan sisulla aika vaikeassa maailmassa. Maailmassa, jossa valittamalla ei pääse eteenpäin, vaan sisulla ja rakkaudella, Repa löytää yritteliään ja tasavertaisen Maijan kulkemaan rinnalleen.

Punapää-Iikka alkaa siis poikien tappelulla. Poikien riidat sovitaan, ja Iikka yrittää herättää sammunutta miestä Heittämöä, jotta tämä ei hukkuisi  Miestä ei herätystapa miellytä, ja hän tulee vaatimaan korvausta Kukkosille, mutta Iikan isä ajaa juopon matkoihinsa. Pojilla on rahapula, ja he alkavat kerätä romua. Poikien vaatteet likaantuvat, ja Väinö astuu ruosteisen naulan päälle. Pojat saavat kuin saavatkin romumetallista rahaa, ja Iikka ja Vili päättävät hakea metallia Kukorilta. Saari on vanha linnakesaari. Pojat pääsevät saarelle kalastusaluksella, ja heidät on määrä hakea viikon kuluttua. Pojilla on mukana vettä, ruokaa, telttakangas, tulitikut, kirves ja lapiot. Sää on kaunis ja pojat leiriytyvät, ja kaivuuhommat alkavat. Ensiksi löytyy messinkinappi ja sitten pääkallo, jonka pojat hautaavat, ja laittavat ristin "haudalle".

Kysessäe on ilmeisesti Kotkan edustalla oleva Kukourin Linnakesaari, joka otettiin käyttöön vuonna 1794, ja jossa oli pyöreä linnake ja tykkejä oli 44. Saari jäi pois linnakekäytöstä Venäjän vallan aikana, mutta toimi vankisaarena, Krimin sodan aikana Linnake räjäytettiin. Aluetta tutkittiin 1970-luvun alussa, ja restauroitiin 1990-luvulla. Kirjan seikkailu tapahtuu siis luultavasti 1950-luvun lopussa, ja kirjassa saari oli luonnonsuojelualuetta, sillä pojat saavat palautetta kaivamisestaan.

Seikkailussa Heittämö juppokavarinsa kanssa tulee saarelle. Heittämö pieksee Iikkaa aiemmasta herättelystä. Heittämö ystävineen on nostamassa toisten pitkää siimaa, kun vene joutuu merihätään. Pojat pelastavat Heittämön, ja luulevat toisen miehen hukkuneen. Heittämö pääsee mantereelle, joskin merestä löytyy käärö, jossa on laitonta tupakkaa. Iikka ja Vili jäävät viettämään leirielämää, josta ei käänteitä puutu. Mantereella Iikan pikkuveli Väinö alkaa kerätä polkupyörän osia, ja puhdistaa niitä. Väinön kaveri Repa lyöttäytyy kaveriksi ja he lämmittävät primuskeittimellä öljyä, ja paloautokin tulee paikalle. Juoni hajautuu luontevasti toisaalta Iikan ja Vilin seikkailuihin ja toisaalta seuraavan Riikkilän kirjan sankariparin Repan ja Väiskin seikkailuihin.

Minusta Punapää-Iikka on Riikkilän tuotannossa hyvä kirja ja kuvaa poikien ystävyyttä, myös kiistoineen. 

(Kuten blogini lukija tietää, tämä bloggari on konservatiivi siinä suhteessa, että katson, että lapsien pitää saada olla lapsia, ja aikuisten pitää olla aikuisia. Isä ei ole ensisijaisesti poikansa paras kaveri, vaan isä on isä, joka turvaa pojan hyvän kasvun, takaa vakaat kotiolot, ja pitää kotona normaalia tolkullista elämää, on raitis ja reipas ja rakastaa myös puolisoaan. Lapsen vanhemmat yksin tai lapsen huoltaja yksin  asettaa lapsen edun omien etujensa edelle, ei niin, että toimisi helikopterivanhempana vaan niin, että on läsnä, ja kasvattaa. Kasvatusvastuu on kodilla, ei yhteiskunnan palkkaamilla "ammattilaisilla". Minusta lapset leikkivät keskenään, eikä heidän ole syytä kiikuttaa varhaiskasvatukseen synnytyslaitokselta, lasten ei tarvitse katsoa elektronista viihdettä päivisin, eikä  nettipelata öisin. Teini-ikäisten tolkuttomassa bilettämisessä en näe mitään järkeä. Jokainen vanhempi luonnollisesti päättää, miten lapsensa kasvattaa. Minusta perheen luonteeseen kuuluu tulla toimeen omillaan, eikä saada normaalitilanteessa muuta tukea kuin lapsilisää. Työttömyyden, sairauden ja muiden syiden vuoksi pitää perhettä auttaa, eikä se silloin nöyryytä ketään. Perusvarakasta perhettä ei ole syytä auttaa. Lapsien elämää ei minusta rikastuta vuosittaiset rantalomat Phuketissa ja rippilahjaksi ostettavat mopoautot. Jokainen saa rahoillaan tehdä mitä haluaa, mutta rikkaita ei tarvitse yhteiskunnan varoista tukea. Tässä Riikkilän kirjassa perheet ovat tiukilla, ja pojat ovat hyvinkin yritteliäitä ja kekseliäitä, luultavasti Iikasta, Vilistä, Repasta ja Väiskistä kasvoi sukupolvi, joka rakensi Suomen hyvinvointivaltion, maksoi ilmaisen peruskoulun, mahdollisti huokean varhaiskasvatuksen, organisoi ilmaisen opetuksen lukioissa ja korkeakouluissa. Suomen hyvinvointivaltio tuli minusta valmiiksi 2000-luvun alussa, jonka jälkeen se kasvoi passivoivaksi, ja liian kalliiksi. Koska kaikkien piti saada palvelut ilmaiseksi, ja rikkaiden ei pitänyt enää maksaa pääomatuloistaan juurikaan veroa, niin velkaannuimme liikaa. Velkarahalla ei ole järkeä pyörittää tätä paisunutta hyvinvointimyllyä. Koska sotien jälkeen ei syntynyt riittävästi lapsia, eikä ole pian työssäkäyviä veronmaksajia, hyvinvointiyhteiskuntaa ei voida ylläpitää nykyisessä laajuudessa. Kun eläkeläisten määrä nousee riittävän suureksi verrattuna työssäkäyviin, joko eläkkeet laskevat tai koko järjestelmä romahtaa. Minusta kerrankin pitää olla rohkeutta ja uskallusta karsia eikä vain puhua karsimisesta, nyt on vasta leikattu vain köyhien etuja ja palveluja. Minusta nyt pitää laittaa oikealle tasolle myös kansalliset maataloustuet, ja yritystuet ja korkeakulttuurilaitosten tolkuttomat tuet. Myös päättäjien ja veronmaksajien omistamien laitosten johtajien palkat, eläkkeet ja eläke-edut pitää leikata tolkun tasolle).
******
Väinö Riikkilä (1906 - 1969) oli tunnetuin Pertsan ja Kilun seikkailuista.
Aikamiehet ja papuusi -krjasta on blogattu täällä.

10 kommenttia:

  1. Kiva kun bloggaat näistä vanhoista poikakirjoista. Pertsa ja Kilu tuli ainakin luetuksi lapsena, kun veli lainasi sen kirjastosta. Vai olisiko meillä ollut se hyllyssä? Ja samaa mieltä: lasten on saatava olla lapsia ja aikuisten vastuullisia, turvaa antavia aikuisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lapsuus tuntuu lyhenevän, ja joskus tuntuu, että aikuiset eivät kanna sitä vastuuta, jota minusta pitäisi.

      Poista
  2. Pertsa ja Kilu soittaa hämärästi kelloja, mutta tämän Iikan kanssa tuli paiskattua kättä vasta nyt postaustasi lukiessa.

    Konservatiivi-osiosi sisällöstä olen ilomielin yhtä mieltä. Lasten tulisi antaa olla lapsia, nujakoida, kiipeillä puissa jne. Aikuiset hoitavat oman tonttinsa.
    Ei ole ilmaisia lounaita, ja kun kaikki tarjoillaan valmiiksi eteen kuin Manulle illallinen saadan aikaiseksi mm. ne surulliset n. 70 000 syrjäytynyttä, näköalatonta nuorta edessään pitkä taival elämätönsä elämää...
    Ja toisaalla lojuvat heitteillejätetyt veronsa maksaneet ja edelleen maksavat yksinäiset vanhukset.

    Päätökseksentekoon kaivataan jämäkkyyttä ja rohkeutta toteuttaa, sen sijaan, että vain varmistellaan omaa jakopaikkaa. Kulttuuri sinänsä on myönteinen asia, mutta kun produktioita tehtaillaan niiden tekijöiden itsensä huvitukseksi ja mielenvirkistykseksi valtion tuilla, ollaan tyystin väärillä raiteilla. Tolkkua kehiin!!

    Olisi toivottavaa ja suuri ilo voida jättää elinkelpoinen infrastruktuuri niille upeille ja laaja-alaisille, visiota omaaville ja eteenpäin pyrkiville nuorille, joiden varaan tulevaisuus rakentuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen kulttuurin ylin ystävä, mutta nyt rahat valuvat ainakin Turussa pelkkiin taloihin, esim. Teatteritukiin, remonttiin ja Teatteri Oy:n toimitusjohtajien tuleviin bonuksiin.
      Turussa joku oli jättänyt 3 vuotiaan ja vauvan juna-asemalle, ja mennyt junaan, minusta tästä toiminnasta kyllä puuttui tolkku, vaikka isoäiti oli tulossa paikalle.

      Poista
  3. Näin äitinä ja isoäitinä: tulossa EI riitä(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, eli kukaan joka on vastuussa noin pienistä lapsista, ei saa jättää niitä yksin. Kummallista sikälikin, että isä olisi voinut ilmoittaa myöhästymisestä matkapuhelimella, mutta tämä vanhempien vastuuttomuus on asia, jota en ymmärrä laisinkaan.

      Poista
  4. vaikuttaa vakavan jännältä... tuosta sammumisesta eivät lapsenlapseni tiedä mitään.

    VastaaPoista
  5. Punapää Iikka ei ole aivan samaa tasoa kuin Pertsa ja Kilu sarja. Kaikissa näissä Riikkilän poikakirjoissa nuoret pojat miettivät rahan ansaitsemismahdollisuuksia, koska suurin osa heistä on työläisperheiden lapsia. Kotoa ei saa edes jätskirahaa. Parhaiten tämä tulee esille tosipaikan tullen Riikkilän Repa puskee sisulla kirjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen pitänyt Repa puskee sisulla kirjasta, ja on antanut tukea kun nuorena piti puskea sisulla.

      Poista