Georges Bernanos: Maalaispapin päiväkirja

Georges Bernanos: Maalaispapin päiväkirja, Journal d’un curé de campagne, 1936 suomentanut Helena Anhava, WSOY 1964, Sivumäärä 289.

Georges Bernanosin Maalaispapin päiväkirja on Ambricourtin nuoren ja sairaalloisen kirkkoherran tai enemmin maalaispapin kirjoittama näkemys seurakunnan paimentamisesta.  Teoksessa on kertomus tämän papin elämästä, seurakunnan jäsenistä ja  hierarkkiasta ja kitkaisista henkilösuhteista. Tässä on myös uskonnollinen ulottuvuus, paljon puhutaan hyveistä ja köyhyydestä. Kirjan ymmärtämiseksi olisi oltava joko katolinen tai tuntea katolisuutta.

Ambricourtin kirkkoherra kirjoittaa päiväkirjaansa kokeeksi, mutta pitää päiväkirjaansa ongelmallisena, sillä se voi etäännyttää rukoilemisesta ja se toimii alibina vahvistaa omia suunnitelmiaan. Muuten Ambricourtin kirkkoherra puurtaa henkihieverissä laaja-alaisen, mutta vähäväkisen seurakuntansa parissa. Hänellä on tukenaan on vain kirjeitse sairaalloinen nuoruuden ystävä  ja viereisessä seurakunnassa häntä vanhempi Torcyn kirkkoherra, joka on 'säntillinen, kelpo pappi, luullakseni hieman maallinen'. Nuorempi pappi vaahtoaa monista asioista vanhemmalle, joka näkee toisen hyvyyden, mutta myös liian virkaintoisuuden, 'olet lystikäs otus,  hölmö teet töitä kuin hevonen, kulutat itsesi loppuun'. Nuorella papilla ei ole tosiaan helppoa. Häntä aliarvioidaan, hän on vähissä varoissa, ja toistuvasti hän kirjoittaa 'olen tosi sairas, olen köyhistä oloista, olen hermoheikko. Vatsani kestää vain kuivaa leipää'.Tila kohenee välillä, mutta vointi heikkenee. Papin tarina selviää kirjassa.

Maalaispappi kirjoittaa päiväkirjaansa rikkaista, ja köyhistä. Hän ihmettelee orjuutta, ahneita ihmisiä, liikemiehiä, jotka ryöstävät seutuja putipuhtaaksi, lasimestareita, jotka 'tuhoavat' nuorten puhaltajiensa keuhkoja, ja vaihtavat pojat uusiin. Pappi elää niukasti, pesee omat vaatteensa, ei syö juuri lainkaan. Silti tuomiorovasti huomauttaa tileistä, veloista ja muista. Seudulla asuu kreivi, jonka kanssa maalaispappi puhelee, mies ei ole kovinkaan harras, mutta on mutkaton. Hänen vaimonsa kreivitär kärsii tyttärensä Chantalin uppiniskaisuudesta. Chantalin kotiopettajatar valittaa papille Chantalin käytöksestä. Nuori pappi pitää 'rippikoulua' (en ole katolinen, joten saattaa pitää uskonnonopetusta), mutta varsinkin nuoret tytöt kiusaavat pappia, Chantal on pahin. Papille Chantal kertoo vihaavansa vanhempiaan ja aikovansa karata. Pappi uskoo Chantalin jutut ja puhuttelee kreivitärtä, jonka on pakko avautua kotielämästään, minkä pappi oli kovin hätäisesti tulkinnut. Pappi väittää ettei kreivitär rakastaisi Chantalia. Kreivitär avautuu, hänen poikansa oli kuollut puolentoista vuoden ikäisenä, jota oli toivonut ja jota Chantal vihasi.  Chantal on hänen mukaansa ei uhrilammas vaan pieni peto, hän on talon valtiatar, "kaikki ja heti on hänen tunnuslauseensa" s.155. Kreivi on pettänyt häntä palvelijoiden ja porttojen kanssa nyt  kotiopettajattaren. Kirjan ydin on, että kreivitär tunnustaa, että Jumala on tullut hänelle yhdentekeväksi. Yhteenotto on ahdistava, mutta puhdistava, kreivitär palaa Jumalan luo, ja vaikka kuolee, pappi on 'tyytyväinen' puuttumisestaan. Asian jälkiselvittelyt ovat moninaiset, maalaispappi saa huutia eri tahoilta, Chantal edelleen valehtelee ... Pappi ei minusta juuri tiedä naisista, ja se tuleekin ilmi kirjan alkuosassa. "Naisellinen typeryys on jo sangen ärsyttävää, mutta papillinen on vielä ärsyttävämpää, sillä edellisen alkuperä tuntuu joskus mystillisestä". s.85. Pappi pitää naisellista typeryyttä mystillisenä. Kuten lainauksesta ilmenee, typeryys ei ole sukupuoli- eikä ammattiasia, vaan ominaisuus, joka vaivaa kaikkia tai ainakin tätä bloggaria.

Kirja on hyvä, mutta vaikealukuinen, siinä ei ole lukuja, vaan se on jaettu kolmeen osaan. Päiväkirjasta on poistettu sivuja, eli Bernanos on dramatisoinut sanomaa näin.

Maalaispappi pitää köyhyyttä ja nöyryyttä hyveenä, erityisesti ylpeyttä hän karttaa, hän nimeää ylpeyden listassa ensimmäiseksi kuolemansynniksi, ennen vihaa ja kateutta. Nautiskelusta hän paljon puhuu. Maalaispappi on joutunut elämään nuoruuden herkkiä vuosiaan kapakassa, missä on ilmeisesti nähnyt nautiskelua, hän rinnastaa nautiskelun tuskaan. Lisäksi hänen mukaansa nautiskelun demoni on mykkä. Maalaispappi kehottaa kreivittären luopumaan ensin ylpeydestään. Maalaispappi, joka on monessa asiassa lapsellinen ja lapsen kaltainen, joka on tässä hyvä ominaisuus, tajuaa, mitä on olla sielunpaimen.

Päiväkirjan rakenteesta käy melko pian ilmi se, että pappi ei ole kirjoittanut päiväkirjaansa loppuun, eli sairaus lopulta voittaa hurskaan papin. Kirjan esipuheesta päättelin, että kirja on ollut suosittu ja kiitetty, mutta 'papillisissa piireissä' kiistelty. Päiväkirjassa varsinkin rikkautta, mässäilyä, ja ylpeyttä arvostellaan. Maalaispappi kirjoittaa, että koronkiskureiden lapset pääsevät hyviin asemiin, rikkaat riistävät köyhiä, tuomiorovasti uskoo rikkaiden näkemyksiä, ja pistää ruotuun kirkkoherrojaan. Tätä en minusta näe katolisuuden arvosteluna, vaan minusta johtuu ylipäätään ihmisten keskeneräisyydestä ja synnillisyydestä.

Georges Bernanosin teos Maalaispapin päiväkirja on nimensä mukaisesti teos maalaisseurakunnan papin kärsimyksistä, mutta myös pyyteettömästä pyrkimystä palvella Jumalaa sekä uskosta ja armosta. Maalaispapin päiväkirja on klassikko.

*****
Georges Bernanos (20.2. 1888 - 1948) oli ranskalainen kirjailija ja mystikko, joka käytyään jesuiittakoulun suoritti lisensiaatin tutkinnon oikeustieteessä ja humanistisissa tieteissä. Hän oli toimittajana ja ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Hänen tekstit hyökkäsivät "paikallisia" piispoja vastaan, ja hän muutti ensin Mallorcalle, Etelä-Amerikkaan, Tunisiaan ja lopuksi Eurooppaan.