Elina Karjalainen: Uppo-Nalle ja Nukku-Ukko

Elina Karjalainen: Uppo-Nalle ja Nukku-Ukko, kuvittanut Hannu Taina, WSOY 1982, sivumäärä 142.

Elina Karjalaisen Uppo-Nalle ja Nukku-Ukko on viides Uppo-Nalle -kirja, kaikkiaan Uppis-kirjoja julkaistiin 25, joista yksi on kokoelma, yksi runokirja ja yksi värityskirja ja tämän lisäksi on julkaistu neljä Uppista pienille lapsille ja niistä yksi kokooma. Ensimmäinen Uppo-Nalle julkaistiin 1977.

Tämä oli ensi tututumiseni Uppo-Nalleen, joka on Reetan nalle. Seikkailussa koheltaa myös Laulava Lintukoira, vaikka hänellä on Fanny-vaimo ja pentuja.

Tarinan alussa vaivutaan uneen ja lennetään avaruuteen. Laulava Lintukoira tunkee mukaan, kun osaa kuulemma avaruuskieltä, jota ei kuitenkaan tarvita, kun Tähtisumu ottaa heidät syleilyyn ja antaa jokaiselle neljä tähteä. Tähtitaivaalla kaverukset pääsevät toivomaan, kun tähdet harjoittelevat lentoa. Laulava Lintukoira toivoo, että kaikki lihakeiton lihapalat olisivat hänen lautasellaan, Reeta toivoo oppivansa kuuden kertotaulun ja Uppis toivoo jatkuvaa runotusta.

Laulava Lintukoira on pian ajautua Mustaan aukkoon.

Nielen, nielen kulautan
koiran aukkoon pulautan
Takana on aukon sen
mustuus ihan ikuinen

Aika jännää lapselle, mutta onneksi välittömästi Laulava saadaan pois, seuraavaksi Laulava pissaa unenkukkien päälle ja katoaa. Reeta ja Uppis palaavat kotiin poimittuaan unenkukkia. He menevät kukat laatikossa Nukku-ukon luo. Kukat ovat poissa ja laatikossa on seikkailun kokenut Laulava Lintukoira. Seuraavaksi unen maailmassa leikitään kuninkaallisia.

Uppo-Nalle on lauhkea karhu, joka riimittelee, mutta Uppista keljuttaa Laulavan Lintukoiran leuhkiminen ja hän on kerran myös ilkeä. Iso-isä uhkailee Uppista Koivuniemen herralla, jos Uppis ei tottele. Tämä viittaa koivuvitsan käyttöön kurituksessa, joka ei varmastikaan nykylapsille aukene, eikä lapsia saa enää kurittaa, eikä minusta edes uhkailla kurituksella. Uppo-Nallekaan ei tutustu Koivuniemen herraan, kun tunteet tasaantuvat ja paha olo hellittää.

Seikkailut jatkuvat unenselityksillä, isännöitsijä Kalle Tellervo Lehtokuja saa Uppikselta selvitykset. Uppo-Nalle on tulossa isoksi karhuksi ja aikoo nukkua ensimmäiset talviunensa. Reeta haluaa kuitenkin rutistaa Uppista iltaisin. Ennen talvea ehditään vielä kokea seikkailuja ja lopulta kaikki hieno päättyy. Uppis menee laatikkoonsa talviunille, ja on ylpeä omasta tähdestään.

Elina Karjalaisen kerronta on yksinkertaista, mutta riimittelevän rikasta. Ystävyys lämmittää. Tarina on jaettu lukuihin, joita voi lukea lapsilleen, ja joita lapset voivat lukea. Itse en ole kasvanut Uppiksen maailmassa, enkä kasvattanut, jotenkin ilmiö on mennyt minulta ohi. Toivon, että uudet sukupolvet eivät tekisi samaa virhettä, nämä ovat laatukirjoja.


****

Elina Karjalainen (1927 - 2006) oli suomalainen kirjailija, joka ehkä muistetaan parhaiten Uppo-Nallen "äitinä", mutta joka on julkaissut muutakin proosaa.

Luin Elina Karjalaisen kirjan sarjassa Ihmisen ääni (WSOY 1976). Kirja antaa Elina Karjalaisesta hyvin vaatimattoman, herkän ja älykkään kuvan. Elina syntyi Viipurissa, hän puhuu isästään, joka oli varatuomari, ja ilmeisesti myös paineissaan juomari, mutta lapsi rakasti isäänsä, joka oli valoisa persoona. Elina Karjalaisella oli myöhemmin myös oma perhe, ja kaksi poikaa.
En lähde referoimaan kirjaa, mutta se käsittelee rakkautta, pelkoja, sairautta ja sotaa, jonka kirjailija joutui kokemaan, hän puhuu paljon myös Hiroshiman atomipommista. Kirjassa käsitellään myös uskoa, kärsimystä ja kuolemaa. Parasta ja koskettavinta on se, että tarinat ovat aivan ruohonjuuritasolla ja omasta kokemuksesta käsin.

Kirja päättyy lukuun "omakuva": "Omakuva on nämä kaksi: tomumaja ja henki. Todellista omaa kuvaa itsestään on ihmisen mahdotonta luoda. Tarvittaisiin kaikki muistot, kaikki pettymykset, epäonnistumiset, menestykset, ilot, itkut ja valheet ennen kuin kuvasta tulisi näköinen. Eikä se loppujen lopuksi sittenkään olisi näköinen, ..."