Saul Bellow: Humboldtin lahja

Saul Bellow: Humboldtin lahja, Tammen Keltainen Kirjasto, 1976, alkuteos Humboldt's Gifts 1975, suomentanut Kai Kaila, sivumäärä 504.

Nobelisti Saul Bellowin Humboldtin lahjan minäkertoja on Charlie Citrine, chicagolainen näytelmä- ja elämänkertakirjailija, joka kirjan kannen mukaisesti taiteilee vaappuvalla nuoralla rahahuolien piiskatessa kasvoja. Charlie Citrinen (jatkossa lyhennän CC:ksi) rahoja väijyvät siipiveikot, muut saamattomat kirjailijat, eronnut verenhimoinen vaimo ahneine lakimiehineen. Vaimo yrittää ja on onnistunut sammuttamaan CC:n kipinän kirjoittamiseen. Hän hiostaa jatkuvilla ja toistuvilla kanteilla ja kanteluilla CC:n vararikkoon.

Kirjan nimi Humboldtin lahja viittaa CC:n oppi-isään Von Humboldt Fleisheriin, runoilijaneroon, jonka kultakaudella Humboldtin nimi oli kaikkien huulilla. Elämä oli helppoa, mutta Humboldt hukkasi neroutensa, tuli vainoharhaiseksi ja mustasukkaiseksi, joutui mielisairaalaan ja kuoli. Lahja-aspekti tulee teoksen loppumetreillä ja liittyy hyvin kirjan moninaisiin teemoihin.

Teoksessa parveilee siipiveikkoja, asioiden hoitajia, naisia, kuitenkin kerronta on CC:n monikerroksellista analyysia. Tarina koostuu ajanhetkistä viidenkymmenen vuoden aikana, nykyhetki on 1970-luvulla. Monitahoiseen kerrontaan linkittyy CC:n käsitykset kuolleista, niiden kanssa yhteydessä olemasta, seksuaalisuudesta, hänen ja Humboldtin keskusteluista ja Humboldtin alamäestä, entisistä vaimoista, nykyisistä suhteista. Kirja on uskomaton, mutta vaikka se on hyvin monimerkityksellinen ja sisältää viittauksia useimpiin länsimaisiin kirjallisiin teoksiin, sen ydin on hyvin raadollinen. Se näyttää pinnallisen kaupallisen elämäntavan ytimen: luovuuden syntymisen ja sen rahastamisen ja kaiken pinnallisuuden ja piinaavuuden. Runoilijat ovat julkkispiireissä suosittuja, ei sen takia, että pintapiirit lukisivat runoteoksia vaan siksi, että runoilijoihin liitetään intellektuaalisuutta. Oletus on, että runoilijat ovat mielenkiintoisia ja intellektuaalisuus tarttuisi pelkästään cocktail-tilaisuuksissa. Oma lukunsa on CC:n ahne vaimo, joka oli Kennedyjen ystävä, nyt CC:n vihamies, iilimatona roikkuva kiero kuppari.

Charlie Citrine on suututtanut aikoinaan Von Humboldt Fleisherin kirjoittamalla hänen hahmostaan suositun Broadway-näytelmän Von Trenck. Sen lisäksi hän on käärinyt tästä sievoiset rahat ja mainetta. CC on kirjoittanut rahasta myös suosittuja elämänkertoja. Humboldtin ura on sen sijaan alamäessä, kaveri oli mielisairaalassa saaden sähkösokkeja. Hänen uransa aikana hän on kärsinyt juoppoudesta, pillereiden syönnistä ja maanis-depressiivisyydestä. Eräs teoksen teema on kirjailijoiden samankaltaisuus. " Sekä Humboldt ja minä olimme tärvelleet elämämme ja minun täytyi nyt tehdä jotakin ... Minua epäiltiin vahvasti mielisairaaksi" ss. 420 - 421". CC on juuttunut nykyhetkessä pintaliitoon, johon kuuluvat rahareiät, oikeusjutut ja täydellinen henkinen tyhjyys. Alkaako hulluus? Pelastaako konkurssilta mikään? CC:llä on parisenkymmentä vuotta nuorempi tyttöystävä Renata, joka tosin jättää rahojen takia hänet ja nai äveriäämmän hautausurakoitsijan. Renatan äiti on suunnitelmissa mukana ja elelee Euroopassa luksushotellissa kirjailijan kustannuksella, kun hänen avioton tyttärensä on menossa parempiin naimisiin. Renatan aviottoman pojan Rogerin hän jättää kirjailijan kontolle. Citrinen entinen vaimo haukkuu Renataa "isoti??iseksi huo#aksi". Minusta CC:n entisestä vaimosta on annettu varsin ikävä kuva, mutta pintaliitävä ja rahoja syytävä kirjailijamieskään ei ole mitenkään syytön. Denise-vaimolla on minusta laillinen oikeus siihen omaisuuteen, jonka avioehto ja lasten elatus hänelle edellyttävät. Kirja ei avaa muuta kuin Charlien näkökulman kaikkiin kysymyksiin. Charlie on nimittäin oman analyysini mukaan täysin saamaton, muiden vietävissä oleva, epäolennaisuuksia pohtiva, lemmenkipeä ja seksinnälkäinen löysä luuseri, minkä näkökulman Charlien liikemies-veli luultavasti sisimmässään ymmärtää.

Juoneen kytkeytyy eri aikatasoissa hyvin erilaisia tarinoita ja henkilöitä, entisiä tyttöystäviä, oma (järkevä ja talousasioita tunteva) veli, Humboldtin entinen vaimo ja eno, eräs mafiamies ja tämän rakastajatar, sekä hänen vaimonsa, joka tekee Von Humboldtista väitöskirjaa. Tämä tuo mieleen Sopranos tv-sarjan kohtaukset, missä pelataan julkkisten kanssa korttia, käydään Bada Bingissä ja kylpylässä. Tässäkin käydään Playboy-clubilla ja kylpylässä. Tässä on hyvin paljon samaa kuin mafiakuvauksissa, missä ihmiset verkostoituvat mafian kanssa ja päinvastoin. Mafiamiehelle tulee kuten Sopranoksessa hätä, ja suoli kurisee ja tyhjenee, mutta paperia ei välttämättä pyyhkimiseen löydy.

Teoksessa on 504 sivua täyttä asiaa, 41 nimetöntä lukua vailla mitään jakoa eikä lainkaan tyhjiä sivuja tai tyhjiä rivejä. Tämän kirja saavutti Pulitzer-palkinnon ja edelsi Bellowin Nobel-vuotta. Ironista, koska myös CC oli mitaleilla palkittu.

Oman teoskappaleeni, toinen painos vuodelta 1976, ostin antikvariaatista. Sivukannen teksti antaa minusta jonkin verran väärän kuvan teoksesta. "Se on kirja alennuksesta, tuhosta ja kuolemasta." Osittain totta, mutta alennus ei ole minusta vain CC:n alennusta vaan koko länsimaisen yhteiskunnan alennusta. "Humboldtin ruumis siirretään köyhien hautausmaalta säällisempään leposijaan sen jälkeen kun hänen kehittelemänsä aihe on tuottanut omaisuuden Citrinille". Kyse on loppuosan lahja-osiosta. Humboldt on jättänyt elokuvakäsikirjoitusidean. Se ei juurikaan tuota rahoja joka tapauksessa alle 100 000 $, mutta jakajia on Humboldtin entinen vaimo ja eno, osingoille yrittävät varmaan muutkin siipiveikot. Isommat rahat tulevat Humboldtin ja Citrinen yhdessä kehittelemästä elokuvakäsikirjoituksesta, joka on varastettu. Citrine neuvottelee korvauksesta yhdessä Cantabilen mafiamiehen kanssa ja pääsee niillä rahoilla irti totaalisesta vararikosta. Varsinkin varastetun käsikirjoituksen idea on niin absurdi, että sen pitää olla pilaa elokuvia kohtaan. Tällaiset absurdit toteutukset yleistyivät vasta myöhemmin.

Osa filmirahoista kuuluu Citrinen vanhainkodissa olevalle peluri-enolle. Kirja on, kuten takakansi avaa, teos myös vanhenemisesta. Citrinen ura uhkaa mennä kuin Humboldtin, riitoja naisystävien kanssa, luovuus ehtyy.  Kirja kertoo myös rahan palvonnan yhteiskunnasta ja tavallisen elämän puuttumisesta ja ymmärtämättömyydestä.

Olen ollut aina ylpeä suomalaisuudesta(ni). Suomi on avoin, demokraattinen ja vielä toistaiseksi tasa-arvoinen maa. Yhä enemmän koulut alkavat eriarvoistua, ja raha ratkaista. Kaikki uhkaa pinnallistua. Tämä on loistava pinnallisen elämän analyysi. Citrine on jäänyt velkaa mafiamiehelle korttipelissä. Citrine antaa katteettoman shekin, jonka seurauksena Rinaldo Cantabile hakkaa CC:n naisystävälleen ostamansa luxusmersun päreiksi. Cantabile kuitenkin ystävystyy CC:n kanssa osittain siksi, että kirjailijaa pidetään älykkönä, mutta osin vaimon väitöskirjan ja osin rahanahneuden vuoksi. Kaikki haluavat olla niiden ystäviä, joista voi hyötyä. Kirjassa on useita sivulauseissa esitettyjä hyvin raadollisia kohtia. Elatusmaksuoikeudenkäyntien kuvaukset ovat kuvottavia, rahanahne lakimiesten lauma ja puolueellinen tuomari pyörittää sirkusta. Elokuvasopimuksen rahajako lihottaa etenkin tuottajan, agenttien, lakimiesten, liittovaltion ja muiden kukkaroa, yllättävän vähän jää itse tekijälle. Kirja osoittaa kuitenkin, että juuri filmikäsikirjoitukset tuottavat. Filmi on taidemuoto, jota on helppo tuotteistaa. Kukaan Citrinen läheisistä ei ole lukenut tai tykännyt hänen teoksistaan, toisaalta Citrine ei ole lukenut läpi yhtään allekirjoittamaansa sopimusta. Sen sijaan hän on kiinnostunut lukemaan kuolleille ja pohtimaan esseetään "Ikävystyneisyydestä". Toisaalta hän tarvitsee rahaa, sillä olla köyhä on olla ei-mitään,

Maailmassa ei koskaan tule valmista ja tavallaan kirjakin jää vaiheeseen.

*****
Kirjasta on vaikea ottaa lainauksia, sillä mosaiikkimaiset tekstikatkelmat eivät tee oikeutta teoksen kerroksellisuudelle, mutta yksittäin nämäkin osoittavat kyynistä mutta minusta osin oikeaa huomiokykyä.

"Viinuri tuli ja teki tavanomaiset näennäisliikkeensä, näytti pullon etikettiä ja upotti siihen korkkiruuvinsa. Sitten kaatoi maistettavaksi ja kiusasi minua muodollisilla kohteliaisuuksilla joihin oli vastattava" s.364.
Joudun aika ajoin työssä olemaan lounailla, jossa tarjotaan viiniä. Itse en juo viiniä enkä mitään alkoholia, mutta joudun luonnollisesti sitä muutaman senttilitran aina maistamaan ja purskuttamaan ja korkkia haistelemaan, kun nämä rituaalit ovat tulleet Suomeenkin.

Ihmisluonnosta ja ammatinvalinnasta kertoo seuraava katkelma
"Ihmisvihaajat harjoittavat usein psykiatriaa, ujoista tulee näyttelijöitä, luontaiset varkaat pyrkivät varojen hoitajiksi, pelokkaat suorittavat rohkeita tekoja".
Jotkut muutkin tahot  ovat väittäneet, että ammatinvalinnoissa voi olla tällaisiakin ulottuvuuksia.

*****
Yhdysvaltalainen Saul Bellow syntyi 1915 Quebeckissä ja kuoli Yhdysvalloissa 2005. Saul Bellow sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1976, lyhyissä perusteluissa sanotaan, että " for the human understanding and subtle analysis of contemporary culture that are combined in his work". Tämä on varsin hyvä luokittelu, sillä hän inhimillisesti ymmärtää romaanihenkilöitään, jotka kuvaavat lähdetietojen mukaan paljolti häntä itseään.
Chicagolainen kirjailija Charlie Citrine oli eronnut Denise vaimostaan, joka yrittää tehdä häntä kirjoituskyvyttömäksi ja nostaa oikeusjuttuja toinen toisensa perään. Parilla on kaksi lasta. Saul Bellow oli naimisissa viidesti, hänellä oli kolme poikaa ja tytär. Tieto pohjautuu wikipedian artikkeliin. Lisäksi Bellow on saanut Pulitzer-palkinnon, tosin juuri tästä kirjasta, ei aiemmin, kuten Charlie Citrine. Bellow on saanut myös Guggenheimin stipendin sekä ollut Princetownissa, kuten Humboldtin lahjan päähenkilö ja rakastaa Chicagoa, jonne muuttivat 1924. Citrine yrittää saada Princetownista runouden oppituolia Von Humboldtille, hanke kariutuu varojen puuttumiseen ja Humboldtin sekoamiseen.

Tätä asiaa en yleensä nosta esille, mutta tätä kirjassa erityisesti alleviivattiin. Citrine oli juutalainen, seikka joka tulee ilmi Citrinen kohdalla monesti, mutta jolla, kuten Bellow suoraan itsekin toteaa, ei ole merkitystä, hän on hyvin amerikkalainen. Myös Saul Bellow on osuvampi kirjailijanimi kuin hänen alkuperäinen nimensä Solomon Bellows.  Nimi ei tosiaan miestä pahenna, kuten miete sanoo ja on luultavasti osuvampi kuin Renatan hokema Chicagosta "parasta tää, kun taakse jää". Sen sijaan Citrine ja Bellow rakastavat Chicagoa kaikesta huolimatta tai sen takia.

Hieno kirja, hieno kirjailija, mutta erittäin moniuloitteisen vaikea, ja jossain kohdin tämä kirja on rehellisesti sanottuna jopa tylsä.