Miguel Angel Asturias: Herra presidentti, 1976, WSOY, sivumäärä 363 ja kaksisivuinen sisällys alkuteos El senor presidente, englannin kielestä suomentanut Pirkko Lokka ja Pentti Saaritsa on suomentanut runot ja tarkastanut suomennoksen alkuteokseen, 1976, julkaistu ilmeisesti 1952.
Miguel Angel Asturias'n: Herra presidentti-teos on karmiva fiktiivinen kuvaus pienen amerikkalaisen tasavallan todellisuudesta, tasavalta on epädemokraattinen ja epätasa-arvoinen, jonka järjestelmä perustuu kaiken kattavaan urkintaan. Esimerkiksi kenraalin keittäjä urkkii ja raportoi kenraalin ja tämän sisäkön toimia, sisäkkö urkkii ja raportoi kenraalin ja keittäjän toimia. Kaikki presidenttiä lukuunottamatta urkkivat kaikkia, ja ne jotka ovat suosiossa, pelkäävät. Presidentin suosio on kuin sää, yhtä oikullinen. Urkinta ulottuu jopa vankityrmiin, joissa kuoleman kielissä olevien ihmisraunioiden ajatuksia ja houreita urkitaan.
Teos osoittaa karmeasti diktatuurikoneiston toiminnan: epäluulot, lavastetut rikokset, korruption. Teoksen teho on siinä, kuinka hienosti urkinta- ja tappokoneiston toiminta kuvataan. Näkökulma on tavallisten uhrien, mutta uhrit ovat olleet itse pönkittämässä järjestelmää, mutta joutuneet epäsuosioon. Herra presidentti, joka on diktaattori, ei esiinny teoksessa kuin muutaman kerran. Hän on diktaattorien tavoin täydellisen omahyväinen. Kaikkien pitää ylistää ja lepytellä häntä. Pieninkin epäilys saa koneiston pyörähtämään käyntiin. Rattaat jauhavat epäillyn varsin nopeasti murskaksi joko teloituksella, hivuttamalla tai kiduttamalla vankilassa. Urkintajärjestelmä on monimutkainen peli, jonka säännöt eivät ole loogisia. Asturias'n kerronta on ironista, mutta ei liian osoittelevaa, moni epäkohta tulee esiin vaivihkaan, mutta vaikutus on karmaiseva. Valta on mielivaltaa. Diktatuurissa on pahaveli-verkostoja.
Laittoman toiminnan yksi edellytys on sotaylituomarin korruptoituneisuus. Hän tekee vain "oikeita" päätöksiä, tuomiot ovat joko vankeutta tai teloitus. Naisvangit tuomari myy omaan lukuunsa läheisen ilotaloon, lisätuloja hän saa muilla laittomilla toimillaan.
Kerronta vie tapahtumia hienovireisesti eteenpäin. Se, mitä juonesta selitän, tapahtuu 363 sivun aikana eikä ilmene näin selvänä, luin teoksen alun uudestaan, ja se linkittyy loppuun, vaikka sitä ei enää loppuun päästessään muistakaan. Kerronta on osin kuivan ironista, muttei ilkeässä mielessä vaan ja myös unia kuvataan ja juoni itsessään on monelta osin painajaismainen. Teos on kuitenkin myös lyyrinen.
Aluksi tarkastellaan kerjäläisten elämää, ja elämää kerjäläisten silmin, kun Tuomiokirkon pylväikössä hullu kerjäläinen murhaa häntä piinavan eversti Jose Parrales Sonrienten. Teoksen hienouteen kuuluu se, että lukija ei ymmärrä tämän olevan suunnitelman solmukohta. Teoksen toisella lukemisella aavistaa, että Sonriente on houkuteltu ärsyttämään hullua. Murhan jälkeen tehdään syyttömän kerjäläisen pidätys, syytön kerjäläinen hirtetään, koska hän ei tunnusta käskystä huolimatta, että syyllisiä murhaan olisivat kenraali Eusebio Canales ja hänen lakimiehensä. Molemmat ovat siis syyttömiä. Toisaalla on annettu suullinen määräys salaiselle poliisille Lucio Vasquezille, että murhan oikeasti tehnyt hullu pitää ampua. Tämän jälkeen organisoidaan kenraali Canalesin pidätys. Presidentin mielitietyn Miguel Enkelikasvon pitää varoittaa kenraali Canalesia pidätyksestä. Tarkoitus on surmata kenraali pakoa yrittäessään. Suunnitelma epäonnistuu, sillä Canales pääsee oikeasti livahtamaan, koska poliisi alkaa ryöstää upporikkaan kenraalin taloa ja hoitaa pidätyksen huolimattomasti. Kenraalin tytär on aikomus siepata ja sotatuomarin on tarkoitus myydä hänet läheiseen ilotaloon, tämäkään ei onnistu, koska Enkelikasvo kaappaa tytön ensin. Suunnitelman epäonnistuminen aiheuttaa sen, että salainen poliisi Lucio Vasquez pidätetään ja ruoskitaan, ja lopulta hän kuolee vankeudessa. Vasquezin ystävän vaimo Nina Fedina Rodas pidätetään sattumalta ja myydään ilotaloon, hänen vastasyntynyt lapsi kuolee nälkään. Äiti kantaa kuollutta vastasyntynyttä lasta ilotalossa. Ilotalon asiakkaina ovat diktatuurin virkamiehet ja upseerit, toimintaa kuvataan paljonkin. Myös ilotytöt urkkivat ja paljastavat koneistolle asiakkaidensa upseerien ja "herrasmiesten" kumouksellisia mielipiteitä.
Kirjan juonen kannalta päähenkilöt ovat Miguel Enkelikasvo, presidentin mielitietty ja koneiston pyörittäjä sekä kenraalin tytär Camila. Miguel tuntee sääliä Camilaa kohtaan, eikä raiskaa tätä. Hän suojelee tyttöä piilottaen tämän sotatuomarin miehiltä ja sitten rakastuu tähän. He menevät naimisiin rakkaudesta, ja rakkaus muuttaa Miguelia. Avioliitto olisi ehkä onnellinen, mutta se on lyhyt, sillä sotatuomari kostaa Camilan vuoksi Miguelille. Miguel joutuu presidentin epäsuosioon ja koneisto jauhaa. Miguel on tehnyt diktatuurimaan pahimman virheen, hän on rakastunut ja rakastaa vaimoaan. Diktatuurissa voi rakastaa vain presidenttiä. Miguel houkutellaan ulkomaan matkalle, pidätetään satamassa ja virutetaan vankilassa aina kuolemaan asti. Miguelin minuus on tosin hajonnut murskaksi jo aikoja sitten. Mikään muukaan ei pääty onnellisesti diktatuurissa. Presidentin valtakausi jatkuu ja jatkuu myös pelko jää.
Ylläoleva ei näyttäydy näin selvästi. Kaikkitietävä kertojan silmin tarkastellaan eri ihmiskohtaloita.
Diktatuuri muuttaa ihmistä. Epäsuosioon joutuneen kenraalin Juan-veli irtisanoutuu välittömästi veljensä teoista vaikka ei tiedä asiasta mitään. Veljen perhe ei halua ottaa veljensä tytärtä heille asumaan.
Kirjassa tarkastellaan vankilan arkea tarpeiden tekoa myöten. Eräskin vanki oli lukutaidoton suntio, joka epähuomiossa otti presidentin äidin syntymäpäiväilmoituksen pois näkyviltä, se on riittävä syy pitkään vankilatuomioon. Toisaalta useimpiin pidätyksiin ei tarvita edes todellista syytä, keksitty riittää ja osa pidätetään ilman syytä.
Lainaus s. 322
KANSALAISET
Pelkästään mainitsemalla tasavaltamme presidentin nimen me valaisemme rauhan soihdulla nuo kansakuntamme pyhät päämäärät, jotka hänen viisaan hallituskautensa aikana on saavutettu ja vielä saavutetaan, tuon kaikilla aloilla tapahtuvan arvaamattoman arvokkaan edistyksen ...
Vapaina kansalaisina, tietoisina siitä että olemme vastuussa omasta kohtalostamme, joka on koko kansakunnan kohtalo, rauhan miehinä ja anarkian vihollisina julistamme täten, että tasavallan hyvinvointi on riippuvainen loistavan hallitsijamme uudelleen valitsemisesta ja ainoastaan siitä ...
Lainaus on paljon puhuva. Kirjan luettuaan tietää, minkälainen on pahoinvointivaltio.
***
Miguel Angel Asturias'n: Herra presidentti-teos on karmiva fiktiivinen kuvaus pienen amerikkalaisen tasavallan todellisuudesta, tasavalta on epädemokraattinen ja epätasa-arvoinen, jonka järjestelmä perustuu kaiken kattavaan urkintaan. Esimerkiksi kenraalin keittäjä urkkii ja raportoi kenraalin ja tämän sisäkön toimia, sisäkkö urkkii ja raportoi kenraalin ja keittäjän toimia. Kaikki presidenttiä lukuunottamatta urkkivat kaikkia, ja ne jotka ovat suosiossa, pelkäävät. Presidentin suosio on kuin sää, yhtä oikullinen. Urkinta ulottuu jopa vankityrmiin, joissa kuoleman kielissä olevien ihmisraunioiden ajatuksia ja houreita urkitaan.
Teos osoittaa karmeasti diktatuurikoneiston toiminnan: epäluulot, lavastetut rikokset, korruption. Teoksen teho on siinä, kuinka hienosti urkinta- ja tappokoneiston toiminta kuvataan. Näkökulma on tavallisten uhrien, mutta uhrit ovat olleet itse pönkittämässä järjestelmää, mutta joutuneet epäsuosioon. Herra presidentti, joka on diktaattori, ei esiinny teoksessa kuin muutaman kerran. Hän on diktaattorien tavoin täydellisen omahyväinen. Kaikkien pitää ylistää ja lepytellä häntä. Pieninkin epäilys saa koneiston pyörähtämään käyntiin. Rattaat jauhavat epäillyn varsin nopeasti murskaksi joko teloituksella, hivuttamalla tai kiduttamalla vankilassa. Urkintajärjestelmä on monimutkainen peli, jonka säännöt eivät ole loogisia. Asturias'n kerronta on ironista, mutta ei liian osoittelevaa, moni epäkohta tulee esiin vaivihkaan, mutta vaikutus on karmaiseva. Valta on mielivaltaa. Diktatuurissa on pahaveli-verkostoja.
Laittoman toiminnan yksi edellytys on sotaylituomarin korruptoituneisuus. Hän tekee vain "oikeita" päätöksiä, tuomiot ovat joko vankeutta tai teloitus. Naisvangit tuomari myy omaan lukuunsa läheisen ilotaloon, lisätuloja hän saa muilla laittomilla toimillaan.
Kerronta vie tapahtumia hienovireisesti eteenpäin. Se, mitä juonesta selitän, tapahtuu 363 sivun aikana eikä ilmene näin selvänä, luin teoksen alun uudestaan, ja se linkittyy loppuun, vaikka sitä ei enää loppuun päästessään muistakaan. Kerronta on osin kuivan ironista, muttei ilkeässä mielessä vaan ja myös unia kuvataan ja juoni itsessään on monelta osin painajaismainen. Teos on kuitenkin myös lyyrinen.
Aluksi tarkastellaan kerjäläisten elämää, ja elämää kerjäläisten silmin, kun Tuomiokirkon pylväikössä hullu kerjäläinen murhaa häntä piinavan eversti Jose Parrales Sonrienten. Teoksen hienouteen kuuluu se, että lukija ei ymmärrä tämän olevan suunnitelman solmukohta. Teoksen toisella lukemisella aavistaa, että Sonriente on houkuteltu ärsyttämään hullua. Murhan jälkeen tehdään syyttömän kerjäläisen pidätys, syytön kerjäläinen hirtetään, koska hän ei tunnusta käskystä huolimatta, että syyllisiä murhaan olisivat kenraali Eusebio Canales ja hänen lakimiehensä. Molemmat ovat siis syyttömiä. Toisaalla on annettu suullinen määräys salaiselle poliisille Lucio Vasquezille, että murhan oikeasti tehnyt hullu pitää ampua. Tämän jälkeen organisoidaan kenraali Canalesin pidätys. Presidentin mielitietyn Miguel Enkelikasvon pitää varoittaa kenraali Canalesia pidätyksestä. Tarkoitus on surmata kenraali pakoa yrittäessään. Suunnitelma epäonnistuu, sillä Canales pääsee oikeasti livahtamaan, koska poliisi alkaa ryöstää upporikkaan kenraalin taloa ja hoitaa pidätyksen huolimattomasti. Kenraalin tytär on aikomus siepata ja sotatuomarin on tarkoitus myydä hänet läheiseen ilotaloon, tämäkään ei onnistu, koska Enkelikasvo kaappaa tytön ensin. Suunnitelman epäonnistuminen aiheuttaa sen, että salainen poliisi Lucio Vasquez pidätetään ja ruoskitaan, ja lopulta hän kuolee vankeudessa. Vasquezin ystävän vaimo Nina Fedina Rodas pidätetään sattumalta ja myydään ilotaloon, hänen vastasyntynyt lapsi kuolee nälkään. Äiti kantaa kuollutta vastasyntynyttä lasta ilotalossa. Ilotalon asiakkaina ovat diktatuurin virkamiehet ja upseerit, toimintaa kuvataan paljonkin. Myös ilotytöt urkkivat ja paljastavat koneistolle asiakkaidensa upseerien ja "herrasmiesten" kumouksellisia mielipiteitä.
Kirjan juonen kannalta päähenkilöt ovat Miguel Enkelikasvo, presidentin mielitietty ja koneiston pyörittäjä sekä kenraalin tytär Camila. Miguel tuntee sääliä Camilaa kohtaan, eikä raiskaa tätä. Hän suojelee tyttöä piilottaen tämän sotatuomarin miehiltä ja sitten rakastuu tähän. He menevät naimisiin rakkaudesta, ja rakkaus muuttaa Miguelia. Avioliitto olisi ehkä onnellinen, mutta se on lyhyt, sillä sotatuomari kostaa Camilan vuoksi Miguelille. Miguel joutuu presidentin epäsuosioon ja koneisto jauhaa. Miguel on tehnyt diktatuurimaan pahimman virheen, hän on rakastunut ja rakastaa vaimoaan. Diktatuurissa voi rakastaa vain presidenttiä. Miguel houkutellaan ulkomaan matkalle, pidätetään satamassa ja virutetaan vankilassa aina kuolemaan asti. Miguelin minuus on tosin hajonnut murskaksi jo aikoja sitten. Mikään muukaan ei pääty onnellisesti diktatuurissa. Presidentin valtakausi jatkuu ja jatkuu myös pelko jää.
Ylläoleva ei näyttäydy näin selvästi. Kaikkitietävä kertojan silmin tarkastellaan eri ihmiskohtaloita.
Diktatuuri muuttaa ihmistä. Epäsuosioon joutuneen kenraalin Juan-veli irtisanoutuu välittömästi veljensä teoista vaikka ei tiedä asiasta mitään. Veljen perhe ei halua ottaa veljensä tytärtä heille asumaan.
Kirjassa tarkastellaan vankilan arkea tarpeiden tekoa myöten. Eräskin vanki oli lukutaidoton suntio, joka epähuomiossa otti presidentin äidin syntymäpäiväilmoituksen pois näkyviltä, se on riittävä syy pitkään vankilatuomioon. Toisaalta useimpiin pidätyksiin ei tarvita edes todellista syytä, keksitty riittää ja osa pidätetään ilman syytä.
Lainaus s. 322
KANSALAISET
Pelkästään mainitsemalla tasavaltamme presidentin nimen me valaisemme rauhan soihdulla nuo kansakuntamme pyhät päämäärät, jotka hänen viisaan hallituskautensa aikana on saavutettu ja vielä saavutetaan, tuon kaikilla aloilla tapahtuvan arvaamattoman arvokkaan edistyksen ...
Vapaina kansalaisina, tietoisina siitä että olemme vastuussa omasta kohtalostamme, joka on koko kansakunnan kohtalo, rauhan miehinä ja anarkian vihollisina julistamme täten, että tasavallan hyvinvointi on riippuvainen loistavan hallitsijamme uudelleen valitsemisesta ja ainoastaan siitä ...
Lainaus on paljon puhuva. Kirjan luettuaan tietää, minkälainen on pahoinvointivaltio.
***
Miguel Ángel Asturias Rosales (1899 – 1974) oli guatemalalainen diplomaatti ja kirjailija, jolle
myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto 1967. Tämä teos on julkaistu espanjaksi vuonna 1946 (luultavasti).
Asturias on kirjoittanut myös intiaanikulttuureista. Tässä teoksessa mainitaan intiaanit muutaman kerran, he ovat kadunlakaisijoina.
Asturias on kirjoittanut myös intiaanikulttuureista. Tässä teoksessa mainitaan intiaanit muutaman kerran, he ovat kadunlakaisijoina.
Hieno kirjoitus! Luin Herra presidentin vuosia sitten ja muistan sen lyyrisen kirjoitustyylin sekä Miguel Enkelikasvon kohtalon. Ajattelin silloin, että kaikesta huolimatta Migueliin sisältyy pieni toivonkipinä. Rakkaus saa hänet, presidentin suosikin, toimimaan vastoin systeemiä.
VastaaPoistaLuin tämä jo jonkin aikaa sitten, ja luin bloggauksen uudestaan eilen illalla. Mietin annoinko liikaa juoniselitystä. Minusta en, sillä tämä Miguelin rakastuminen on minustakin olennaista. Miguelin vaimo on taas uskossa, että Miguel on päässyt ulkomaille, vaikka viruu kotovankilassa.
PoistaTämän lasken samaan sarjaan kuin Llosan Vuohen juhlan, jonka bloggaus aikanaan tulee www-eetteriin.
Kiitos kommentista ja asiantuntemuksesta, sinä lienet lukenut kaikki tärkeimmät nobelistit ja teokset, itse olen vasta taipaleen alkupäässä ... :)