Günter Grass: Kissa ja hiiri

Günter Grass: Kissa ja hiiri, Seven-pokkari Otava 2000, Katz und Maus 1961, suomentanut Aarno Peromies, sivumäärä 156, kirjaston poistokirja ostettu eurolla.

Kissa ja hiiri avaa tarinansa kryptisesti, jossa pojat usuttavat mustan kissan Mahlken aataminomenan kimppuun: "Kissa harjoitteli. Mahlke nukkui tai näytti siltä. Podin hammassärkyä hänen vieressään. Kissa lähestyi harjoitellen. Mahlken aataminomena pisti silmään ja oli alati liikkeessä. ja loi varjon. Vahtimestarin musta kissa kyyristyi hyppyyn minun ja Mahlken välissä.   ...."

Näin alkaa aikuisen Pilenz -nimisen kertojan kuvailua nuoruusvuosista ja lyseoajoista toisen maailmansodan aikaan. Tapahtumapaikka on Danzigin rannikkokaupunki. Merenrannalla pojat uivat ja tutkivat hylkyjä. Pääosa teoksesta on kesäisten tapahtumien kuvailua. Euroopassa riehuva sota ei montaakaan kertaa takerru sivuille, vaikka kertoja isoveli ja isä ovat kaatuneet rintamalla. Kaiken keskipisteenä on Mahlke, joka on 14-vuotias isätön katolinen poika. Mahlke on jonkunnäköinen esikuva ja kummajainen  lyseolaisten keskuudessa. Mahlkessa merkittävää on iso aataminomena, jota kertoja jatkuvasti ja toistuvasti kuvailee ja kutsuu sitä hiireksi. Mahlke säilyttää kaulassaan kaikkein tärkeimpiä esineitä, kuten ruuvitalttaa, amuletteja ja muita tavaroita. Mahlke oppii myöhään uimaan. Mutta poikien sukeltaessa ruosteisella hylyllä, Mahlke sukeltaa kaikkein parhaiten ja sukeltelee hylyistä tavaraa, jota irrottaa kaulassa kantamallaan ruuvitaltalla. Kerran hän jää alas, koska on löytänyt hylystä hytin, jossa on ilmaa ja jossa vain hän voi oleskella.

Günter Grassin kerronta on hyvin hienovaraista. Kerronta on kaihoisaa, mutta muuttuu tummemmaksi. Vaikka Kissa ja hiiri, -teos on lyhyt tarina, se on ehyt ja vaikuttava. Kirjassa on useita käännekohtia, mutta puolenvälin jälkeen, kun kirjan kannen hely katoaa, paljastaa kertoja nimensä, Pilenz sekä pian surkean asemansa aikuisena Kolping-kodin sihteerinä.

Pilenz kertaa nuoruuden kesien tapahtumia ja muistoja. Uintiretket ovat pitkiä aallomurtajalta hylylle kestävät 25 minuuttia ja takaisin 45 minuuttia, hylyn ruosteisia pintoja, lokkien lantaa, jota he mutustelevat. Mukana ruipelo tyttö Tulla Pokriefke, ja myös "niitä touhuja" harrastetaan! Kirja on luotaus nuoruuteen. Se kuvaa yhteenkuuluuden tunteen kaverin, joka eroaa porukasta, eli Mahlke, jolla on sokerivesijakaus, isot korvat, ja mahtava häntä, ja se aiemmin mainittu alati liikkeessä oleva aataminomena.

Danzig on nykyisin Puolassa Gdansk, ja kovin ulkomaalaisilta tuntuvat eräät nimet kuten Klohse, Kupge, Bruinies sekä Marian kappeli isä Gusewski, joka muutti nimensä Gusewingiksi, mutta Mahlke ei vaihtanut nimeä, eikä kampausta. Mahlke puhuu paljon Neitsyestä, ja käy messussa. Myös kertoja on katolinen ja kokee joskus Gusewingin kädet.

Kerronta etenee ja lyseoon tulee entinen kapteeniluutnantti kertomaan sodasta ja sukellusvenekomennuksestaan.  Hän on sankari saanut ritariristin ja hän voimistelee tehden jättiläisiä lauantain päätteeksi. Voimistelun aikana ritariristi katoaa. Loppuosassa kirjassa selviää, kuka otti ristin, ja mitä siitä seuraa. Pilenz ei kuitenkaan kerro tarinaa vain ristin vuoksi vaan rintamaloman aikana katoaa joku muukin.

Kaupungissa on muuten ainakin kaksi lyseota Conradinum, johon Mahlke yrittää tulla helynsä kanssa puhumaan, ja josta hänet erotettiin helyn takia, sekä Horst Wesselin lukio. "Lyseomme ylioppilaaksi leipomat sotilaat" käyvät kertomassa ritamauutisia ja "motivoimassa" nuoria. Rehtori puhuu moraalin puhtaudesta, mikä minusta tuntuu moraalittomalta, mutta millä "moraalilla" silloin oikeutettiin laitonta sotaa. Kouluviikko päättyy lyseossa kahden tunnin liikuntatunteihin, jossa kapteeniluutnanttikin teki jättiläisiä. Se on rekillä tehtävä vaativa liike.

Itse tarina on monesti kerrottu, Mennyt maailma, ja Kuin jokin päättyisi kertovat itse asiassa saman tarinan. Kertoja katsoo kaihoisasti kesään itseään syyttäen tai tähyää turtana tuskasta taaksepäin ja muistelee nuoruutensa murhenäytelmää. Näytelmää, jossa joku ihailemansa henkilö tuhoutuu ja joka lukijan silmissä on nolo nolla. Qwertyä näppäillessäni minusta Mahlken tarina tuntuu kovin vähäpätöiseltä siihen nähden, että he asuivat nykyisessä Gdaskissa sodan aikana, joka sota tappoi kymmeniä miljoonia ja raunioitti koko Euroopan ja jonka sodan aloittajat on tuomittu ja syylliset rangaistu Nürnbergissä. Sota yllättävän vähän on poikien arkipäivässä, tuskin lainkaan, vain elintarvikkeet vähenevät ja sotasankarit tulevat kouluihin puhumaan kunniasta. Kunnia, palkitseminen tai kunniamerkki on itse asiassa teoksen eräs ydin. Mahlken isä on kuollut junaonnettomuudessa ennen sotaa ja saanut kuoltuaan kunniamerkin. Rumassa kaulassaan Mahlke kantaa helyjä, ja niitä helyjä hän haluaa keinolla millä hyväänsä itselleen. Hän menee pojista ensimmäisenä rintamalle ja saa ammuttuaan panssarivaunuja tuusaksi oman ritariristinsä, joka kaulassaan, hän tulee lomalle, josta hän ei enää palaa, ei palaa, koska rohkeus on mennyt, omien sanojensa mukaan ei ole koskaan arvostanutkaan militäärileikkejä.

Mahlken asenteessa näen jotenkin myös allegorian taistelutahdolle. Kunnia ja kunniamerkit voivat ruokkia yksiuloitteista naaivia uskoa hyökkäyssotaan ja saada puhtia panssarikaluston tuhoamiseen, mutta ulkoinen hely ei voi todellisuudessa oikeuttaa toisen tappamiseen tilanteessa jossa käydään laitonta hyökkäyssotaa. Pilenz meni pakosta rintamalle, kuten varmaan enemmistö nuorista, Mahlke oli vapaaehtoinen ja haaveili koko kouluajan vain ritarirististä ja pitämästään puheesta koulun opettajien edessä. Näen kirjan kiinnostavana aikalaiskuvauksena, vaikka tuskin tässä juuri on omakohtaisuutta, mutta loistavasti sommiteltu tarina, jonka kerronta aiheutti luettuna jonkin verran ahdistustakin, mutta lukija tuskin säälii Mahlkeä tai Pilenziä?

Vaikuttava teos, vaikka en siitä varauksettomasti pidäkään!

***

Günter Grass (1927 - 2015) on saksalainen kirjallisuuden Nobel-palkinnon voittaja vuodelta 1999. Hänen tunnetuin teos on Peltirumpu.

Grass syntyi Danzigissa eli samassa kaupungissa mihin teoksen tapahtumat sijoittuvat. Grass oli ollut myös vapaaehtoisena rintamalla, Venäjällä putken lataajana kuten Mahlke. Tämä teos on ilmestynyt Peltirummun (1959) jälkeen, tämän jälkeen ilmestyi Koiran vuosia (1963).

Kissa ja hiiri -teoksen toisella sivulla (s. 6) on koko tarinan lähtökohta: pakko.
s.  6 mutta minun, joka toin Sinun hiiresi tämän ja kaikkien kissojen näkökenttään, minun on nyt pakko kirjoittaa. Teksti kuitenkin jatkuu "vaikka me kumpikin olisimme keksittyjä henkilöitä minun olisi kuitenkin pakko..."
Mahlken on pakko saada ritariristi, pakko puhua koulussa.

***
 Peltirumpu -teos on kuuluisampi, sen päähenkilö Oskar asuu Danzigissa, kirjassa on mainintoja lukioista Conradinum sekä Horst Wessel. Peltirummun Oskar on koulussa tosin päivän ja koulu oli kansakoulu. Peltirummussa on monia samoja elementtejä: päähenkilö on katolinen, taustalla oleva sota-aika, alapääjutut ja vinksahtaneet ihmiset. Teoksen ilmapiiri on kuitenkin varsin erilainen.