Harper Lee:n Kuin surmaisi satakielen (To kill mockingbird) on 1960 julkaistu kirja. Minulla oli Maija Westerlundin suomentama painos (Koko Kansan Kirjakerho) vuodelta 1984, jonka ostin kirppikseltä 1 euron hintaan, sivuja on 374 ja nimettömiä lukuja 31.
Kuin surmaisi satakielen on taiten kirjoitettu romaani,
joka minäkertojan Scout (Jean Louise) Finchin silmin kertoo lapsuuden
tapahtumista Alabaman Maycombin valkoisten hallitsemasta yhteisöstä
1930-luvun lama-ajan Amerikassa. Tämä on esikoisteos ja Harper Leen ainoa teos,
mutta parhaimpia rasismin vastaisia teoksia, joita olen koskaan lukenut, sillä tämä ei mitenkään osoittele eikä saarnaa, vaan näkökulma on lapsen. (Nyt on löytynyt toinen käsikirjoitus, siitä alla lisää).
Juonesta
Scoutin äiti on kuollut, ja perheeseen kuuluvat lisäksi isä,
lakimies Atticus ja neljä vuotta vanhempi isoveli Jem (Jeremy). Perhe asuu
Radleyn aukion vieressä. Radleyn talo on vieroksuttu paikka, jota Jem, hänen
ystävänsä Dill ja Scout nuuskivat. Tapahtumat vierivät elämänmakuisesti, Scout
menee kouluun, Radleyn taloa nuuskitaan, tulipaloa seurataan. Kuvauksesta tulee
kuitenkin ilmi valkoisten hallitseva asema mustiin nähden. Mustat asuvat
kaatopaikan lähellä. Koulussa (valkoisten) jokainen lapsi edustaa perhettään,
jolla on omat (omituiset) käyttäytymistapansa. Ewellit käyvät koulua aina vain
avajaispäivän verran, heillä on seitsemän poikaa ja tytär, eivätkä he osaa
lukea, Cunninghamit ovat laman vuoksi hyvin köyhiä. Yhteisö on hyvin
uskonnollinen sen jäsenet ovat joko metodisteja tai babtisteja ja mustilla on oma
kirkkonsa. Koulu on edistyksellinen ja siellä opetetaan alaluokilla vain
ryhmädynamiikkaa,ei lukemista eikä kirjoittamista. Scout osaa lukea ja
kirjoittaa ennen kouluun tuloaan, osa valkoisista ei sen jälkeenkään.
Atticus Finch määrätään puolustamaan mustaa Tom Robinsonia,
jonka väitetään raiskanneen ja hakanneen valkoisen neidin (Mayella Ewellin). Teolla
on "silminnäkijänä" isä Bob. Oikeudenkäynnissä ilmenee, että Mayella ei ole ollut
lääkärissä, ja Tom on raajarikko, eikä mitään todisteita ole, eikä Tom ole
lainkaan syyllinen. Jännitteeksi nousee tuomitaanko syytön Tom teosta, josta
rangaistuksena on sähkötuoli. Maycombin yhteisö arvostelee Jemiä ja Scoutia
isänsä suvaitsevaisuudesta. Oikeudenkäynnin kuluessa Jem, Dill ja Scout
istuvat mustien osassa lehtereitä, he ovat myöskin käyneet mustien kirkossa.
Loppukohtaus näytellään amerikkalaiseen tapaan Halloween yönä.
Loppukohtaus näytellään amerikkalaiseen tapaan Halloween yönä.
Suvaitsevaisuudesta
Atticus Finch on määrätty syytetyn asianajajaksi. Oikeudenkäytiin
valikoituu valamiehistöksi vain valkoisia miehiä, sillä naisilla ei ole lain mukaan oikeutta toimia valamiehenä, eikä tietenkään mustilla. Yhteisön enemmistö
tuomitsee Atticus Finchin toiminnan, hän on päättänyt oikeasti puolustaa Tomia.
Oikeudenkäyntiä lukiessani kylmät väreet kulkivat selkäpiissäni, niin rohkeaa
Atticus Finchin toiminta oli.
Koulun opettajatar neiti Gates, joka puhuu koulussa Hitlerin
suvaitsemattomuudesta, tuomitsee mustat ”pysymään pilttuussaan” ja ”heille
pitää antaa opetus”, eli teos osoittaa todellisen suvaitsevaisuuden valesuvaitsevaisuudesta.
Valesuvaitsevaisuus tapahtuu teoriassa ja oikea suvaitsevaisuus tekoina. Jokaisessa yhteisössä
kannattaa katsoa, ovatko ihmisten sanat ja teot linjassa. Cunningham osoittaa
sen sijaan olevan tiukan paikan tullen suvaitsevainen, vaikka on lynkkausjoukon
mukana Tomin sellin takana, hän käännyttää omalla esimerkillään porukan. Suvaitsevaisuuden
airut toimii omalla esimerkillään. Valesuvaitsevaiset tuomitsevat
suvaitsemattomia, vaikka heissä on sama malka.
Sorrosta
Mustien kehnoa asemaa kuvaa parhaiten se, että heidät on
eristetty asumaan omalle alueelle kaatopaikan lähelle, josta käsin he työskentelevät
valkoisten keittäjinä, peltotyöläisinä, ja roskakuskeina. Vielä paremmin
sääty-yhteiskuntaa kuvaa mustien nimitykset itsestään ja käsitykset
vallitsevasta status-quosta. He käyttävät itsestään samoja rasistisia
n-nimityksiä kuin useimmat valkoiset. Yhteisössä on vain kourallinen
suvaitsevaisia. Mustat ymmärtävät myös, ettei heidän sana paina valkoisen sanaa
vastaan. Sorto on silloin tehokkainta kuin se on näkymätöntä, eli jonkun ryhmän
etuoikeudet hiljaisesti hyväksytään, tai joillain voi olla etuoikeus, jota ei
edes tiedetä. Atticuksen demokratian määritelmä on ”yhtäläiset oikeudet kaikilla, erikoisoikeuksia ei kenelläkään” s. 325.
Teoksen nimi tulee matkijalinnusta. ”on synti ampua matkijalintua” s.121, samalla sivulla todetaan, että
satakieli on matkijalintu.
Teos on helppolukuinen, sillä siinä on lapsen naiivi, mutta tunnelmille
herkkä näkökulma, loppua kohti teos hieman lässähtää. Se on kerronnaltaan hyvin amerikkalainen ja muistuttaa siten John Irvingin tai Donna Tarttin tyyliä.
***
Jokaisessa koululuokassa, armeijan tuvassa, yhteiskunnassa on henkilöitä, jotka saavat erityiskohtelua, heidän tekemisiään katsotaan läpi sormien, ja heidän sanaansa uskotaan enemmän kuin muiden. Tässä on vielä isommasta asiasta kyse, ei ole enää kyse ihmisistä vaan kokonaisista ryhmistä joilla on etuoikeuksia tai ne puuttuvat..Yhteisö suojaa vaikenemalla epäkohdistaan ja keksii mantroja, joilla etevyyttä esitetään.***
****
Ne ihmiset, jotka puhuvat työelämän tasa-arvon puolesta, eivät varmasti "hommaa suhteilla" omia jälkeläisiä kesätöihin, reilun pelin kannattajat eivät käytä suhteitaan minkään yhteisen niukan palvelun saamiseksi esim. rantatonttien, tai venepaikan ...
*****
Helmikuu 2015
Harper Leen (s.1926) pöytälaatikosta on löytynyt toinenkin käsikirjoitus, joka julkaistaan tänä kesällä 2015. Kirja Go Set a Watchman on englanniksi 304 sivuinen ja kirjoitettu 1950-luvulla, Se käsittelee Scout Finchiä aikuisena?
Watchman (tai watchmen) on mainittu Raamatun Vanhassa testamentissa Jesaja 62:6:ssa
On your walls, O Jerusalem,
I have set watchmen;
all the day and all the night
they shall never be silent.
You who put the Lord in remembrance,
take no rest,
I have set watchmen;
all the day and all the night
they shall never be silent.
You who put the Lord in remembrance,
take no rest,
Sinun muureillesi, Jerusalem, minä asetan vartijat; älkööt
he milloinkaan vaietko, ei päivällä eikä yöllä. Te, jotka ylistätte Herraa, älkää itsellenne
lepoa suoko.
Esitellystä kirjastakin on tullut uusi painos.
Heinäkuu 2015
Harper Leen toinen romaanikäsikirjoitus on nyt suomennettu ja ilmestynyt eli nimi on Kaikki taivaan linnut, Gummerus 2015, suomentaja Kristiina Drews. Teoksessa 26-vuotias Scout eli Jean Louise Finch matkustaa junalla kotiin Maycombiin New Yorkista. Atticus on tulossa vastaan, hän on 72-vuotias. Scoutin veli Jem on kuollut, mutta Atticuksen kanssa työskentelee Henry Clinton, orpo poika tai jo mies, joka hakee Scoutin asemalta....
Scout peilaa yhteisöä, mikä on muuttunut ja mikä ennallaan ...
Teoksen loppuhuipentumassa Scout ja Atticus ottavat yhteen.
Atticus on edelleen mies, joka nojaa oikeuteen, tasa-arvoon ja realismiin, Scout taas arvostelee erittäin kirpeästi Atticuksen asennetta. Kumpikaan ei ole rasisti, mutta Scout purkaa katkeruutensa Atticukseen, joka ottaa vastaan vihan, mutta ei provosoidu. Minusta koko dialogi on yhä ajankohtainen. Scout vetoaa perustuslakiin, se on ollut tosiaan voimassa, mutta sehän ei yksin tuo tasa-arvoa, siihen on loputon tie, johon pitää laillisesti pyrkiä.
Loppuosissa Scout myös kuulee sedältään lääkäriltä "tosiasioita".
Rasismista, syrjinnästä ja valkoisesta roskaväestä puhutaan tässäkin.
Scoutin pitäisi jäädä Maycombiin, sillä kaikkien pitää taistella syrjintää vastaan omalla esimerkillään.
Harper Lee (1926 - 2016) julkaisi tämän ennen kuolemaansa. Vaikka se ei yllä Kuin surmaisi satakielen tasolle, on siinä hyvä raami asenteille Suomeakin kohdanneessa turvapaikkahakija-asiassa. Olen itse Atticuksen linjoilla.
Kuin surmaisi satakielen on hieno kirja. Sen tyylissä, joka tosiaan on hivenen ja varmasti tarkoituksellisen naiivi, on jotain erityisen lähelle tulevaa ja Lee hallitsee hyvin myös ns. syvän etelän tunnelman. Siitäkin olen samaa mieltä, että rasismin vastaisena teoksena kirja on yksi parhaista ja ehkä juuri siksi se onkin pitänyt klassikoasemansa ansaitusti vuosikymmenestä toiseen.
VastaaPoistaTotta Etelän tunnelma on hyvin esitetty, siinä on paljon tomsawyeria, joskin sillion eletään vielä osin orja-aikaa. Kirja yllätti odotukseni, ja kerrontatyyli oli varsin yksinkertainen.
Poista***
Eräs teema on myös naiseus, johon en puuttunut. Scout on tyttö, joka tappelee, ja jolla on housut, mutta joka pärjää ja joka myös lopulta hyväksytään :)
Voi, tämän klassikon olen halunnut lukea jo kauan. Kirja houkuttelee entistä enemmän, kun mainitsit sen kerronnan muistuttavan Donna Tarttia tai John Irvingiä, joista etenkin jälkimmäinen on lempparini. Hmm, miksiköhän en ole laittanut tätä TBR 100 -listalleni?
VastaaPoistaYhtäläisyydet ovat mielikuvatasolla, jotenkin elämän myönteisyyden kuvaus, jonkun tarinan henkilön silmin tarkastellaan tilannetta ja havainnoidaan abraktiutta ...
PoistaMinusta muutenkin teemaltaan hieno kirja.
Luin tämän joskus yläasteella ja silloin kirja teki kyllä lähtemättömän vaikutuksen. Pitäisikin lukea nyt aikuisiällä uudestaan. Minullakin on samannäköinen kirpparilta löytynyt painos hyllyssä. :)
VastaaPoistaKiitos.
PoistaKannesta olen nähnyt kahta muutakin versiota, minusta kansikuva, jossa tyttö on hieno, tämä kansikuva tuo teeman esille.
Hei, minäkin olen lukenut tämän tosi nuorena äidin kirjahyllystä moneen kertaan ja se teki silloin vaikutuksen. On ollut mielessä lukea se nyt aikuisena uudestaan, kun kirja on ollut esillä blogeissa. Tuo lapsen näkökulma on lopulta aika yleinen kirjoissa.
VastaaPoistaKiitos.
PoistaTässä lapsen näkökulma on hyvä, sillä se ei moralisoi, vaan jokaisen lukijan pitää itse valita puolensa, luultvasti lähes kaikki valitsee "suvaitsevaisuuden puolen".
Minä olen kirjan lukenut ja aloin miettiä yhtymäkohtia Irvingiin tai Tarttiin, mutta itse en niitä hoksaa. Ehkä kerronnassa kuitenkin jotain samaa on.
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaVarmastikin jotakin yhtymäkohtia on. Jumalat juhlivat öisin on myös esikoisteos, Irving taas asuu pohjoisessa, joten sitä kautta ei löydy yhteyttä, minusta kyse on oltava "asenteesta" tavasta tarkastella teemaa ja ihmisiä moralisoimatta heidän vikojaan.
Pohdin tätä, vaikka menee juonipaljastusten puolelle.
PoistaTarttin Jumalat juhlivat öisin alkaa Bunnyn kuoleman ennakkomaininnalla, myös tässä teoksessa puhutaan Jemin onnettomuudesta avaintapahtumana, kuitenkin tämä preview on joko merkityksetön, kuten minusta tässä, jalkapallo ei ole tärkeä teema eikä jalan katkeaminen.
Irvingin romaani Ystäväni Owen Meanyn, Owenin missio kerrotaan eri valossa, mikä sen merkitys lopulta on. Toiseksi siinä on myös rotuasia eräs tärkeä teema, ja myös uskonnollisuus.
Voi olla kaukaa haettua, eli kaikki kirjat muistuttavat toisiaan, jos riittävän alas kaivetaan.
Minusta hienoa kirjassa oli myös ajankohta, jolloin se on kirjoitettu eli 1960-luvulla afroamerikkalaisten taistellessa mm. äänioikeuksistaa. Melkoinen kirja Yhdysvaltain etelävaltioista kotoisin olevalle naiselle kirjoittaa, se on vaatinut varmasti rohkeutta Harper Leeltä. Mutta kirjan jatkuva suosio todistaa ainakin sen, että tällaiselle kirjalle on aina vaan tilausta!
VastaaPoistaTotta :)
PoistaHävettää myöntää, etten ole lukenut kirjaa, vaikka angloamerikklainen kirjallisuus on periaatteessa pääaineeni englantilaisen rinnalla. Mutta kiinnostaa kyllä, on kiinnostanut jo pitkään.
VastaaPoistaHauska kuulla yhtenevåäisistä piirteistä muihin kirjoihin. Jumalat juhlivat öisin oli ehkä se yksittäinen tärkeä teos, jonka vuoksi päätin 16-vuotiaana kirjoittaa oman romaanin, ja Ystäväni Owen Meany on ehdoton lempparini Irvingiltä.
Teos oli yllättävän helppolukuinen vaikeasta aiheesta huolimatta, joten lukemiseen ei kulu hirveästi "energiaa".
PoistaItselle on amerikkalaiset klassikot milteipä avaamatta, en ole lukenut Steinberhiä, enkä Hemingwayta :)
Kiintoisa nähdä tai lukea "Kuolema sypressin varjossa".
Poista***
Kolme teosta yhdistää vielä se, että alkuasetelmasta en ainakaan minä pystynyt päättelemään, mihin tarina vie.