Jalkaväkirykmentti JR 14 Suomen sodassa 1941 - 1944

 

Vieno V. Vihanto: Jalkaväkirykmentti JR 14 Suomen sodassa 1941 - 1944, 1993, sivumäärä 253.

Tämän kirjan julkaisija on JR 14:n perinnetoimikunta ja siinä kuvataan tekstein ja pääosin valokuvin JR 14:n matkaa jatkosodassa. Vieno V. Vihanto on kuulunut toimituskuntaan, jossa ovat olleet myös Pekka Saine, Eero Järvelä, Helmer Laukoma ja Jorma Vuori. Kirjaa painettu 400 kpl ja sitä on ollut myynnissä antikvariaateissa hinnalla 150 euroa, joskin juuri nyt kirjoitushetkellä sitä ei ole saatavissa.

Jalkaväkirykmentti JR 14 oli Lounais-Suomen sotilasläänin  perustama reserviläisrykmentti. Perustamispäivä oli 17.6.1941. Miehiä tuli Turkuun ainakin seuraavista kunnista Eura, Hinnerjoki, Mynämäki, Nousiainen ja Yläne. Turusta suunnattiin ensin Ahvenanmaalle, sotatoimiin lähdettiin ensin Petsamoon, sieltä etelämmäs Kiestinkiin ja lopulta Maaselälle, ja 1944 kotiutus Turkuun. Rykmentissä oli ikäluokkia 1911 ja 1912. Matka Turusta rintamalle oli pitkä, eikä kunnon tiestöä ollut. Suomenhevosia käytettiin vetotöissä huonoimmilla teillä. Ilman uhreja ei päästä perille, vaan Ivalossa auto kaatuu, ja kaksi miestä kuolee. 

Miehet ovat olleet ainakin noin kolmekymmentävuotiaita (jos ovat olleet 1911 ja 1912 ikäluokkaa). Jatkosota alkoi taisteluin, sitten tuli asemasotavaihe, ja lopussa naapuri tuli isolla kalustolla rynnäköiden idästä. Kirjan toimituskunta on ollut oletettavasti kolme vuotta eturintamassa. Taistelut, kuolemanpelko, kaatuneet ja haavoittuneet ovat kirjassa läsnä. Kuvia on paljon, taisteluista ei ollenkaan, jonkin verran ruumiista, ja arkuista, mutta useimmin kuvia on hetkistä, jolloin koitettiin tehdä jotain muuta kuin sotia: saunotaan, uidaan, kieritään lumessa, otetaan aurinkoa, poltetaan Saimaata, katsotaan kesäteatteria ja  järjestetään urheilukisoja. Maisemista on kuvia, kalustosta, kaatuneista ja tietenkin korsuista. Hevoskuvia on paljon, mutta myös karhunpennuista, joista yksi lahjoitettiin Korkeasaareen. Kuvista ilmenee, että myös kuorolaulua harrastettiin.

Rykmentti siis suuntasi  Kalastajansaarentoon Petsamoon, missä oltiin saksalaisten alaisuudessa.  Neuvostojoukot hyökkäävät. Saksalaisia kutsutaan aseveljiksi, ja saksalaisten tavoite oli katkaista Murmanskin rautatie, sillä Yhdysvallat aseisti Neuvostoliittoa Saksaa vastaan. Rykmentti siirretään etelämmäs Jelettijärvelle, Ahvenlahteen, Kiestinkiin ja Röhöön. Uhtuassa tehdään Honkapirtti, joka siirrettiin sodan jälkeen Turun Ruissaloon. Rykmentti siirrettiin lopulta Kannakselle 1944, ja kotiutettiin, kun tuli aselepo.

Veteraanitoiminta on tärkeää, joskin miltei kaikki toisessa maailmansodassa sotineet ovat jo kuolleet. Minusta kirjassa on oma huumorinsa, joskin seuraavat lainaukset varmasti ärsyttävät hyvinvointivaltiomme uusimpia kasvatteja, heidän kannattaa toki muistaa, että sotaveteraanit pelastivat Suomen ja rakensivat hyvinvointivaltion. 

Sivulla 46 rintamakirjeenvaihtaja V.E Koskimäki muistelee, että "keskinäinen luottamus on täydellinen. Juuri kuten rauhaa rakastavassa Suomen kansanarmeijassa tuleekin olla. Siksi se kestää ja voittaa".  s.46 Tämä oli vuoden 1941 retoriikkaa,  ja on nähtävissä Talvisodan kokemusten kautta. 

Sivulla 29 on kuva sillasta, ja kuvateksti: "Rovaniemen silta ennenkuin aseveljemme räjäyttivät sen." s.29 

Tässä yllä on kuva sotatalvelta, miesten päällä lumipuku, ja kulkupelinä puusukset.

Jalkaväkirykmentti 14:n muistomerkki paljastettiin Säkylän Huovinrinteellä 7.6.1986.

Hyvää Itsenäisyyspäivää itsenäiselle isänmaallemme Suomelle.