Agatha Christie: Eipä aikaakaan niin voi kauhistus, alkuteos: By the Pricking of My Thumbs, 1968, suomentanut Anna-Liisa Laine. WSOY 1975, sivumäärä 269.
Agatha Christie kirjoitti 1922 ensimmäisen Tommy ja Tuppence -seikkailun nimeltä Salainen vastustaja, se oli hauska, ja hieman romanttinen kirja, jonka lopussa pari avioitui. Rikos yhdistää (1929) koostui pienistä tarinoista mutta muodosti vakoilujännärin, pari sai kaksoset teoksen lopussa ja teoksessa Salomonin tuomio pari adoptoi orvoksi jääneen lapsen.
Agatha Christien Eipä aikaakaan niin voi kauhistus on sarjan neljäs osa, yhteensä Tommy ja Tuppence -teoksia julkaistiin viisi. Agathan vanhetessa, myös Tommy ja Tuppence vanhenivat. Tommy ja Tuppence olivat hyvin moderni tasa-arvoinen pari, heidän avioliittonsa oli hyvin onnellinen, toisin kuin Agathalla itsellään. Nainen eli Tuppence on parin veturi, mutta Tommy pitää asiat raiteillaan ja on uskollinen ja rakastaa vaimoaan. Tommy on töissä valtion salaisessa palveluksessa.
Tarinassa Tommy ja Tuppence ovat varttuneet (entisestään) ja menevät vanhainkotiin katsomaan Tommyn Ada-tätiä eli neiti Fanshawea. Tuppence tapaa samalla vanhainkodissa rouva Lancasterin, joka juo maitoa, puhuu kuolleista lapsista. Ada-täti kuolee luonnollisesti, ja rouva Lancaster on poistunut vanhainkodista. Ada-täti on saanut rouva Lancasterilta taulun. Tommy ja Tuppence alkavat etsiä taulussa olevaa taloa, jossa olettavat olevan kuolleita lapsia. Tuppence nuuskii, etsii ja häntä kopautetaan päähänkin ja lopussakin yritetään myrkyttää maidolla ja tappaa tikarilla.
Syyllinen ei todellakaan ole lapsirakas. Lapsia oli tapettu enemmänkin ja motiivina oli ilmeisesti oma lapsettomuus, joka oli aiheutunut liian myöhäisestä tai itse tehdystä abortista. Lapsiin kohdistuvat rikokset olivat Christien 1960-luvun tuotannossa aika hallitsevia mainintoina tai tekoina esim Kurpitsajuhla. Tämä kirja ja siinä kuvattu naiivi pahuus on minusta ahdistavaa.
Syyllinen ei todellakaan ole lapsirakas. Lapsia oli tapettu enemmänkin ja motiivina oli ilmeisesti oma lapsettomuus, joka oli aiheutunut liian myöhäisestä tai itse tehdystä abortista. Lapsiin kohdistuvat rikokset olivat Christien 1960-luvun tuotannossa aika hallitsevia mainintoina tai tekoina esim Kurpitsajuhla. Tämä kirja ja siinä kuvattu naiivi pahuus on minusta ahdistavaa.
Tästä on neiti Marple filmatisointi, joka oli minusta kirjaa huonompi. TV-toteutuksessa eniten haittasi se, että siitä oli otettu paras pois eli Tuppencen optimismi ja elämänilo sekä Tommyn ja Tuppencen lämmin välittäminen, yhteispeli ja -ymmärrys.
Tuppence litki elokuvassa väkijuomia, Tommy oli jäykkä, häntä näytteli legendaarinen Anthony Andrews (s.1948) ja Tommysta oli tehty puiseva pömpöösinukke! Kuvan on alkunäytöstä, yhdistetty kuva ja teksti. Juoni meni kuin kirjassa, mutta neiti Marple on "pääosissa".
Sarja päättyy teokseen Kohtalon portti. Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.
Tuppence litki elokuvassa väkijuomia, Tommy oli jäykkä, häntä näytteli legendaarinen Anthony Andrews (s.1948) ja Tommysta oli tehty puiseva pömpöösinukke! Kuvan on alkunäytöstä, yhdistetty kuva ja teksti. Juoni meni kuin kirjassa, mutta neiti Marple on "pääosissa".
En tiennytkään, että Christie on kirjoittanut myös tämmöisestä avioparista. Kiintoisaa!
VastaaPoistaNämä ovat jääneet vähemmälle huomiolle, mutta on tosiaan ollut tärkeitä Agathalle,miksi muuten hän olisi aina palannut Tommyyn ja Tuppenceen.
PoistaTämä kirja minun täytyisi jostain löytää. Olen kyllä tämän lukenut, mutta en tuolla kannella. Minäkään en tykännyt siitä filmatisoinnista, johon oli ympätty neiti Marple-mukaan. Kamalaa väkivaltaa niin Marplelle kuin Tommy ja Tuppence -parivaljakolle.
VastaaPoistaMinullakaan ei ole kirjaa, joten lainasin tämän kirjastosta. Nide oli huonokuntoinen, joten toivotaan uusintapainosta.
PoistaHmm, vaikka niistä vanhemmista Tommy&Tuppenceista pidänkin niin tämä ja se viimeinen eivät niin vakuuttaneet...tai tässäkin oli kyllä hyviä piirteitä mutta se varsinainen rikosjuttu ja sen ratkaisu ovat epä-Christie-mäisiä huonolla tavalla.
VastaaPoistaKiitos, varmasti juuri näin.
PoistaAgatha Christie kirjoitti loppu-urallaan aika kamalista murhista, ja lapsiin kohdistuvista murhistakin ja taso ei ollut yhtä korkea kuin aiemmin.
Tämä Eipä aikaakaan niin voi kauhistus (1968), sen jälkeen Kurpitsajuhla (1969), sitten hän julkaisi
Salaperäinen matkustajan (1970), Neiti Marple koston jumalattarena, (1971) ja Norsun muistin (1972) sekä vielä viimeinen Tommy ja Tuppence Kohtalon portti (1973). Esirippu ja Neiti Marplen viimeinen juttu oli kirjoitettu muistaakseni 1940-luvulla ”kaiken varalle” ja julkaistiin 1975 ja 1976.