José Saramago: Lissabonin piirityksen kirjuri, alkuteos Historia do Cerco de Lisboa 1989, suomentanut Antero Tiittula, Tammi Keltainen kirjasto 2015, sivumäärä 393.
Portugalilaisen nobelistin José Saramagon kirjat ovat satiirisia, ja kehräävät viitteistä ja toistoista hienoa tekstiseittiä, jossa lukijan on hyvä edetä, ellei sekaannu tekstin syövereihin.
Lissabonin piirityksen kirjuri -romaanin päähenkilö on keski-ikäinen kustantajan oikolukija Raimondo Silva, joka tarkastaa historiallista romaania Lissabonin piirityksestä, ja portugalilaisten suorittamasta takaisinvaltauksesta vuonna 1147. Raimondo Silva asuu yksin, ja on hyvin tarkka työstään. Romaanin ainoa merkittävä tapahtuma on se, että Raimondo Silva lisää Lissabonin piirityksen historian käsikirjoitukseen yhden kerran sanan ei. Kaupunki vallattiin maureilta, ja ristiretkeläiset auttoivat. Raimondo Silva lisää sanan ei, jolloin ristiretkeläiset eivät olisi auttaneetkaan portugalilaisia. Raimondo Silva kävelee pisin historiallisia paikkoja, ja pohtii tapahtumien kuvausta ja ajattelee, tapahtuiko asiat oikeasti niin. Hän päättelee, että maureilla ei ole ollut koiria. Hän epäilee myöskin, että sotapäälliköt eivät puhuneet joukoilleen yksinkertaisesti siitä syystä, että tuolloin ei ollut äänentoistolaitteita.
Teoksen nimi portugaliksi on Lissabonin piirityksen historia, suomeksi se on yllättäen Lissabonin piirityksen kirjuri. En ymmärtänyt nimen muutosta, enkä kirjasta kaikkea, sillä se liitetään kiinteästi Lissabonin historiaan, ja Lissabonin paikkoihin.
Raimondo Silva jää tekosestaan kiinni, ja työnantaja kuulee häntä. Silva ei yllättäen saa kenkää, vaan itselleen pomon, tohtori Maria Seran. Yhtä yllättäen, kuin Raimondo lisää sanan ei historiaan, hän ihastuu pomoonsa, ja vielä yllättävämmin pomo häneen.
Portugali itsenäistyi vuonna 1143 ja Lissabonin takaisin valtaus tapahtui neljä vuotta itsenäistymisestä 1147. Toinen ristiretki oli 1147-1149. Portugalin kuningasta Alfonso I pyysi ristiretkeläisiltä apua piiritykseen ja takaisin valtaukseen maureilta. Vuonna 1179 paavin pyhä istuin tunnusti Portugalin itsenäisyyden. Saramago asettaa kyseenalaiseksi historian totuudet, ylipäätään mitkä dokumentit ovat jääneet "elämään", ja keiden kertomuksia pidetään totena.
Olen haluton analysoimaan tätä monestakin syystä sen sijaan kerron ketkä ovat tästä bloganneet:
Margit, joka on pitänyt paljon, ja kirjoittaa teoksesta olennaisimman.
Arja kehuu.
Keskisuomalainen, joka arvioi vasemmistosympatisoija Saramagon motiiveja, minusta arvio on hyvä.
Susar kehuu Saramagoa, mutta ei tätä teosta.
Haluaisin olla kuin Margit ja Arja ja pitää teoksesta, mutta enemmän kallistun Keskisuomalaisen ja Susar:n arvioon, minusta tämä oli puuduttava kirja, joka pieriskelee pikkuseikoissa.
*****
Nobelisti portugalilainen José Saramago (1922 - 2010) oli portugalilainen kirjailija, joka voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1998. Romaani Elefantin matka on minusta astetta parempi.
Nostitpa esiin kirjailijan, jonka kanssa lukuisista yrityksistä huolimatta en ole päässyt sinuiksi.
VastaaPoistaKiinnostavaa tekstiä tuottava, mutta jostain vieraaksi jäävästä syystä kompastun joka kertaa mainitsemaasi seittiin; harmittaa;)
Aihe oli kiinnostava ja alkukin, mutta sitten oli kuin olisi koittanut hiihtää Saharassa.
Poista:))
PoistaMinusta tämä ei ollut puuduttava, vaan ennemmin hymyilyttävä, mutta niinhän se on, että kaikki lukijat eivät koe kirjaa samalla tavalla.
VastaaPoistaSinulla oli hyvä arvio. Nämä koetaan niin eri tavoin.
PoistaMinäkin olen yrittänyt joskus Saramagon kanssa, mutta ei kolahtanut.
VastaaPoistaIlmeisesti jakaa mielipiteitä. Voi olla etten vain ymmärrä.
PoistaSaramagoa en ole uskaltanut vielä kokeilla, pelkään että en tajua mitään. Voisi kai kuitenkin joskus yrittää. :D
VastaaPoistaOlen lukenut joitain kirjoja joita en ole tajunnut. Juonen tästä tajusin, en sitä miksi sitä käsiteltiin niin laveasti. Kaiketi pitäisi tietää portugalilaisesta keskustelusta?
Poista