Riku Korhonen: Kahden ja yhden yö tarinat

Riku Korhonen: Kahden ja yhden yö tarinat, Sammakko 2003, sivumäärä 261.

Riku Korhosen Kahden ja yhden yön tarinat on hänen palkittu esikoisteoksensa, joka koostuu lyhyistä kertomuksista, jotka nivoutuvat yhdeksi tarinakimpuksi Tora-alhontiellä. Kertomuksen minät räpistelevät tornitaloissa ja sen läheisellä kaatopaikalla, jonka myrkyt hönkivät kuoloa ja ankeutta. Iltahuutoa kuuluu myös omakotitalosta, rantakaislikkoon tuuperrutaan, koulussa opettaja jakaa karkkeja, lääketokkurassa ja luonnossa vietit vapautuvat padoistaan.

Tarinoiden tapahtuma-aika ulottuu 1970-luvulta 2000-luvun alkuun, lähiölapset varttuvat aikuisiksi, kunnes torajyvä muuttaa ja murskaa unelmat.

Korhosen ilmaisu on ollut tuolloin valmista ja kerroksellista, hän saa tarinalaattansa niitattua yhdeksi kokonaisuudeksi, joka kertoo maailman olevan rujo torso. Romaanin novellit on  jaettu neljään osaan. Novellit eivät limity toisiinsa täydellisesti, mutta myöhemmin selviää, mistä on kysymys. Koska minäkertojia harvoin esitellään, on 34 kertomuksen hahmottaminen mukavan haastavaa, ja jännite pysyy yllä.

Riku Korhosen Kahden ja yhden yö tarinat aiheuttaa kuitenkin voimakkaita ristiriitaisia tunteita, myös inhoa ja kuvotusta, minua tämä yhden lähiösukupolven kasvun kuvaus ei ensi lukemisella ilahduttanut. Loppu on koskettavaa ja surullista.

Romaani on saanut Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. Antti Majander on arvioinut teoksen Hesarissa 7.11.2003 ja ylistävästi, ja toteaa, että "kaikkea ei tarvitse märehtiä lukijalle valmiiksi". Riku Korhonen on parhaimillaan tajuntaa muuttava ja avartava kirjailija.

Arvio julkaistu 21.11.2017 klo 16.30

*****
Olen blogannut tästä aiemmin tammikuussa 2012, kirjailija Korhonen tuntui arvostavan bloggaustani sen verran, että uhrasi siihen Granta 2017:n esseensä monta riviä:

"Alussa Jumala loi maan ja taivaan ja ihmisen rumine elimineen ja juuri edellisen Jokken kirjanurkan virkkeen (siis alla lihavoitu teksti) julkaisemiseksi ihmiskunta oli Baabelin tornin romahduksen jälkeen yhdessä ponnistellen rakentanut huikean teknissisällöllisen struktuurin, internetin, runkoverkko ryömi mannerten yli, tuhansien kilometrien mittaisia merikaapeleita laskettiin syvyyksiin, satelliittiyhteydet sytytettiin Orionin haaran kauniiseen avaruuskuvaan, koodarit ryystävät kolajuomaa, maailmanlopullinen hardwarea liikkui konteissa ja taloudellisia etuja lenneltiin edistämässä suihkukoneilla ja kokouksiin kiidettiin bituminkiiltoisilla moottoriteillä ja suunniteltiin ilmastoituja palvelusaleja Haminasta Tianjiniin, giganttisten datamerien virtoja ja vuorovesiä, Jotta Jokke sai näkkärilautanen sylissä naputella vaikeaa harvinaista äidinkieltä online ja runnella uskoa kolmesataavuotiseen ilmaisuvapauden ideaan. Granta 2017 s.257.
 
Viittaus liittyy alla olevaan lihavoituun 27.1.2012 julkaistuun tekstiini:
"Episodit alkavat lapsuuden jousipyssyleikeistä, cowboyunelmista, ja lihavan likan syntymäpäivistä, jossa oksennellaan, pian päästään kuollutta varista kuvaamaan, ja tyttöjen shoppailuiltaan, oikeasti ihmettelen, mistä näitä aiheita revitään. Tytöt nimittäin eivät pidä nyyttäreitä eivätkä osta purnukoita. Tarina jatkuu episodein. Olen itse asunut vuokralla lähiöissä samoin kuin toiset isovanhempani, onko kirjailija Korhonen elänyt köyhien lähiössä? Mikä on tämän kuvauksen maali, jos tavoitellaan lähiön lukijoita, kieli on liian monimutkaista, jos taas tavoitellaan omakotiasujien vastakaikua, on laitettu liikaa lokaa laariin?

Suomalaisessa (tässä ollut alkuperäisessä tekstissä virhemuoto Suomalainen) maskuliinisessa nykyproosassa yleistyy ongelmakeskeinen tajunnanvirta, missä tapahtumia ei sidota henkilöihin eikä aikaan, maailma on rujo, ja sitä irvitään, ruikutetaan ja kuten tässä vilautellaan rumia asioita ja elimiä. Missä on se nuorten miesten ratkaisukeskeinen manifesti, sitä kyllä odottelen. Tässä kaikki tapahtumat koetaan kipeiksi, ja sairaiksi. Joku opettaja jakaa karkkeja, erästä lasta sanotaan Vesipääksi, erästä miestä, joka pelaa koripalloa, kutsutaan sillä rasistisella N-sanalla. Miksi? Miksi pitää tuoda ihmisen ihonväri esiin tai etninen tausta? Eikö ihmisen teot, ja ajatukset olekaan tärkeitä? Teoksen hahmoista poimitaan ikäviä yksityiskohtia, suksisauvalla piikitellään".

Aiempaan bloggaukseeni olin ottanut 2003 painoksesta esimerkiksi seuraavat lainaukset:
s.18 Seurauksena on banaalia sisäistä draamaa, sietämätön tunne ajassa putoavan lähiöperheenisän räpiköinnistä avuttomuudesta ...
s.30 laasti mureni ja tuuli ja vesi tulivat sisään (tämä on myös traagista, kuten saastunut maaperäkin)
s. 36 Vitun lehmä! Jos sä et nyt kuvaa, mä sullon sen (kuollut mädäntynyt varis) sun suuhun
s.38 25,4 ... Minulle se tarkoittaa hänen pudotuksensa korkeutta...
Nämä kaksi edellistä lainausta viittaavat pariskuntaan, jossa runoilijamies hyppää alas kerrostalosta. Hän on luontoretkellä käskenyt vaimonsa kuvaamaan kuollutta elottavaa varista. Kun nainen on yksin, oletettavasti isättömän lapsen kanssa, tytöt järjestävät hänelle illan, jossa kaupitellaan eräänlaisia naisten apuvälineitä, ja Katja poistuukin paikalta eräs pitkähkö alapäähänsä kenties sujahtava patukka  mukanaan. Suksisauvajuttuja on, ja irvokasta on minusta suksisauvan tekemä toinen peräaukko.

Olin kiinnostunut teoksen uudelleen luvussa pitivätkö tosiaan N-sana paikkaansa, ja vesipää. Molemmat pitivät, aluksi tosin mainitaan A-talon musta mies s.24 , mutta myöhemmin puhutaan jo  4A:n n??k?ristä. Kaikki irvokkaat yksityiskohdat löytyvät kirjasta, myös Helmin ja Heikin kaikenlaiset kuvitellut petipuuhat.

Pokkaripainoksen sivulla 189 on oivallinen havainto:
"Tiedän, että maapallon reilusta kuudesta miljardista ihmisestä noin puolet on alle 25-vuotiaita. He ovat historian suurin ja levottomin nuorisolauma. Vuonna 2015 maailmassa on miljardi nuorta, enemmän, asukaslukuun nähden eniten Lähi-idässä, Afganistanissa, Pakistanissa, Meksikossa ja eteläpuolisessa Afrikassa. He tulevat olemaan sosiaalisesti nykyistäkin epävakaampi nuorisopolvi. Vanhentuneet ja epädemokraattiset koulutusjärjestelmät eivät kykene kasvattamaan heistä vallitsevien taloudellisten ja poliittisten rakenteiden aktiivisia kannattajia. 
Riku Korhonen 2003 kirjoitti tämän! Asiaa viedään eteenpäin, ja lukija saa asiaa pohtia, Korhonen kuittaa asian käsittellyksi viimeistään sivulla 191: pitelemättömäksi yltyvä paskantamisen tarve kukistaa tahdonvoiman kilpailijan pillastuneissa sisälmyksissä. Siirtymä ei ole näin sujuva, mutta Korhosen väestöhavaintoa pidän nerokkaana.

Kirjailijalla on vapaus kirjoittaa omia kirjojaan, oikeus ja velvollisuus ilmaista ne asiat, mitkä pitää sanoa. Tässä asiat on sanottu vahvasti, ja ne ovat totta, ihmiset tosiaan panevat, pissaavat (eräässä kohtauksessa pikku poika pissaa luonnon helmassa panevan parin päälle), pierivät ja paskantavat. Ehkä inhimillisyyteen kuuluvat korkeammatkin arvot ja ajatukset, ja häveliäisyydellä suojataan viettien vaurioittamaa seitinohutta sivistystä. Jos Dostojevski olisi kirjoittanut Rikoksen ja rangaistuksen tällä tyylillä, niin Raskolnikov kävisi aina välillä paskalla. Minusta tällöin Raskolnikovin persoonasta karisisi osa narsismista. Jos puolestaan  'äitipuolensa parittama' pyhimysmäinen Sonjakuvattaisiin irvokkaasti hänestä olisi kenties karsiutunut pyhimysmäisyys. Häveliäisyys on ollut ja on oleva tämä blogin ja bloggarin hennon humanismin suojana, yllä oleva irvokkuus on pakon sanelema poikkeus ja jää poikkeukseksi, mutta rivosti on helppo kirjoittaa, helpompaa kuin häveliäästi.

Oma miltei kahden viikon blogitaukoni on nyt takana, ja bloggaamiseni jatkuu kuten ennenkin, eli bloggaan niistä kirjoista, joista haluan, subjektiivisen objektiivisesti. Pyrin porautumaan edelleen pintakerroksen alle paljastaen sen, joka kiinnostaa tai ärsyttää minua. Tämä ei aina ole mukavaa, ei minulle eikä niille, jotka kirjasta pitävät. Porautukaa kommenteissa siihen mikä ilahduttaa tai ärsyttää. En bloggaa mielelläni kirjasta sen parhaimpana myyntiaikana, koska siitä kirjoittaminen jää aina hyvin vaillinaiseksi. Ostan pääosan kirjoista uutena tai käytettynä tai lainaan kirjastosta tai nappaan kierrätyspisteistä, mihin ne luettuani palautan. Blogiaikana taloudellinen asemani ei ole muuttunut ainakaan paremmaksi.

Lopuksi iso ja lämmin kiitos kaikille minua kannustaneille bloggareille eli nelikolle Marjatta, Kyösti, Paula ja Arja, olen todella kiitollinen teille. Rivitaloasukas kehotti juuri kritiiikin vuoksi jatkamaan, koska kritiikki pyrkii suitsimaan 'arviointia'.  Kiitos

Ilman mitään vastakaikua olisin oikeasti lopettanut, tai laittanut siis blogin yksityiseksi. Mutta nyt olen palannut online näkkärilautasineni naputtelemaan tai siis viisaampien mukaan runtelemaan heidän uskoaan ilmaisuvapauteen, joka minusta kylläkään ei ole 300-vuotinen, vaan luultavasti paljonkin lyhyempi ja hauraampi. Yritän muulla tavoin - kuin kaapeleita merenpohjaan asentamalla - puolustaa sananvapautta, demokratiaa ja avointa yhteiskuntaa, jossa kansa voi toteuttaa itseään lakien puitteissa.