Barack Obama: Unelmia isältäni

Barack Obama: Unelmia isältäni. Kertomus rodusta ja sukuperinnöstä,  Dreams from My Father, A Story of Race and Inheritance, 1995 ja 2004, suomennos Seppo Raudaskoski (luvut 1-11) ja Mika Tiirinen (epilogi ja 12-19), BTJ 2009, sivumäärä 543.

Barack Obaman (s.1961) Unelmia isältäni on kirjoitettu alun alkaen 1990-luvun alussa, ennen Obaman poliittista uraa, joka alkoi osavaltiossa, jatkui senaattorina ja Barack Obama oli USA:n presidentti vuosina 2009 - 2017.

Teos alkaa kahdella johdannolla, jotka on kirjoitettu vuosien 1995 ja 2004 laitoksiin. Kertomus alkaa isän kuolemasta auto-onnettomuudessa Nairobissa 1982, kun Barack asuu New Yorkissa ja on 21-vuotias. Isä on ollut kenialainen vaihto-opiskelija Havaijilla, vanhemmat ovat olleet naimisissa. Vuonna 1963 pari erosi, joten Barackin kuva isästä on muodostunut sukulaisten kertomuksien perusteella. Barack Obaman isä siis kuoli vuonna 1982 auto-onnettomuudessa. Kirjan kolmannessa osassa Barack Obama matkustaa isänsä kuoleman jälkeen Keniaan kuukaudeksi tapaamaan isän sukulaisia, ja hän tutustuu omiin juuriinsa ja tajuaa, että "tuntemani tuska oli isäni tuskaa."

Kenia itsenäistyi 12.12.1963, ja vielä 1980-luvulla siirtomaahallinnon epäsuotuisat vaikutukset ovat havaittavissa. Syrjinnän muodot ovat muuttuneet. Kenialainen Obaman velipuoli ei toisaalta hahmota, että USA:ssa mustilla on omat hankaluudet työllistyä. Keniassa rahakkaat länsimaalaiset saavat hyvää kohtelua, myös eri heimot ovat kirjan mukaan eri asemassa, lisäksi aasialaisväestöön suhtaudutaan eri lailla. Keniassa kikuju-heimo on hallinnut, Obaman isä oli kuulunut luo-heimoon.

Teoksen kahdessa ensimmäisessä osassa Barack Obama kertoo elämästään, lapsuudestaan Havaijilla, Indonesiassa, kouluistaan Havaijilla, Los Angelesissa ja New Yorkissa, sekä asukaskoordinaattorin työstään Chicagossa. Kirjan kerronta päättyy siis 1980-luvulle.

Barack Obama on siis syntynyt vuonna 1961 J.F. Kennedyn presidenttikaudella,  Obaman lapsuudessa 1960-luvulla rotukysymys oli hyvin ajankohtainen ja arka, seka-avioliitot olivat useassa osavaltiossa kiellettyjä, mutta ei Havaijilla. Äidin erottua Barack Obama vanhemmasta, hän avioituu uudestaan indonesialaisen Lolon kanssa, ja perhe muuttaa Indonesiaan, jossa Barack Obama käy koulua. Tämäkin avioliitto päättyy eroon, ja koulu jatkuu Havaijilla, jonne Barackin isä tulee kerran vierailulle.

Teini-ikäistä ja nuorta Obamaa ahdistavat rotukysymykset. Obama tuo kirjassa esille rotukysymystä tavalla, johon kukaan valkoinen ei pysty. Mustat ja värilliset puhuvat rotukysymyksestä toisin, kuin valkoiset, mustat kutsuvat slangissa tosiaan siten, miten valkoinen ei voi heitä kutsua. Obaman äiti ja äidin sukulaiset ovat valkoisia, joten Obaman asema ei ole kovinkaan yleinen USA:ssakaan. Minulla ei ole asiantuntemusta avata USA:n mustan ja värillisen väestön näkemyksiä, eikä siitä miten tasa-arvopyrkimyksissä pitäisi edetä. Kuitenkin jokaisessa tasa-arvopyrkimyksessä on radikaaleja suuntia, keskitien kulkijoita, ja niitä, joiden mukaan asiassa ei pidä edetä ollenkaan. Minusta hallitseva luokkakin jakaantuu niihin, jotka kannattavat muutosta, osa, joka puhuu muutoksesta, mutta hyötyy epätasa-arvosta, eikä halua muutosta, sekä ne, jotka pelkäävät muutosta, ja kannattavat nykytilaa. Minusta Obaman rotukysymykseen kanta on tuolloin ollut, sama kuin minullakin esim. sukupuolten tasa-arvoon, että menneisyyden vääryyksiä ei voi muuttaa, joten niihin ei kannata ankkuroida itseään. Vanhat ja nykyiset vääryydet pitää tietää, ja koittaa kaikessa toiminnassa pyrkiä todelliseen tasa-arvoon. Meistäkin osa on useassa asiassa itsekäs oman edun tavoittelija, tasa-arvosta on helppo puhua, mutta vaikea elää sen mukaan. Helpointa on puhua asioista, jotka eivät itseä kosketa, tai eivät vaadi itseltään ponnistelua.

Kiinnostava on kuvaus Barack Obaman ajasta Chicagon asukaskoordinaattoritoiminnassa. Mustat ovat asuneet laitakaupunkien vuokraslummeissa, joiden ympärillä on ollut vanhoja kaatopaikkoja, on ollut asbestiongelmaa. Suuri ongelma, minkä ratkaisemisessa kaiketi Obama onnistui, oli saada ihmiset, ja eri toimijat mukaan. Mustilla babtisti-kirkko on yhteisöllinen toimija. Obaman on aluksi pitänyt opetella "pelisäännöt", miten asiat todellisuudessa toimivat.

Kirjan nimi jäi minulta ymmärtämättä, unelmia isältäni, isästä kirjassa on varsin vähän tarinaa, ja isän odotukset Barack on varmasti täyttänyt. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että ei ymmärrä. Kirjan yksi opetuksista on minusta juuri se, että ihmiset elävät eri todellisuuksissa, eivätkä voi täydellisesti ymmärtää toisen elämän lähtökohtia. Barack Obama on käynyt pitkän tien Havaijilta Valkoiseen taloon, ja yksi sen etapeista oli Harvard, joka mustalle nuorelle ei ollut itsestäänselvyys:
"Jotta voisin saada todellisen muutoksen, minun pitäisi tietää korkokannoista, yritysfuusioista, liikeyritysten ja pankkien rakenteesta ....Minun pitäisi tietää vallan kierto kaikessa mutkikkuudessaan ... ehkä kaikki osoittautuisi pelkäksi pakenemiseksi.. Paoksi köyhyydestä, tylsistymisestä ja rikollisuudesta tai ihonvärin kahleista.... Ja niin paljon kuin Chicagossa olikin rotuerottelua, ihmisoikeusliikkeen menestys oli lähentänyt ainakin hieman yhteisöjä ja antanut enemmän liikkumatilaa minun kaltaiselleni ihmisille. Pystyin toimimaan mustassa yhteisössä yhteisökoordinaattorina tai lakimiehenä ja asumaan silti tornitalossa. .. Minua sanottaisiin roolimalliksi, esimerkiksi  mustan miehen menestyksestä." ss 349 - 351. Olen tiivistänyt Obaman sanomaa, toisessa alkupuheessa hän sanoo, että hän itse tiivistäisi sanomaansa. Ihonväri on tuolloin määrittänyt ihmisen aseman paikan yhteiskunnassa ja sen, mitä kuuluisi tehdä, missä kuuluisi asua, ja missä ja mitä opiskella.

Viipyilevä hyvä kirja, jossa tuleva presidentti  ei kehu itseään koko ajan eikä aseta itseään millekään jalustalle. Presidenttikausiensa jälkeen Omaba kirjoitti teoksen Luvattu maa

Mielipide:
Barack Obama selittää kansalaisjärjestötoiminta-aikaansa Chicagossa, joka kärsi raskaan teollisuuden alasajosta, sekä työttömyydestä. Kaikenlaisella kansalaistoiminnalla pystytään osallisuutta lisäämään, yhteistyö voi tuoda myös jonkin verran työpaikkoja. Minusta kuitenkin työpaikkoja voi syntyä pysyvästi vain yksityisen sektorin kautta. Minusta raskaan teollisuuden pitää kehittyä, eikä jäädä energiaa kuluttavaksi, mikä on ollut suuntaus nykyisin rapakon takana, ja Trump on palaamassa raskaaseen teollisuuteen. Suomalaiset ovat olleet luultavasti sitä mieltä, että Barack Obama oli hyvä presidentti, joka oli täydet kaksi kautta.

Nykypresidentti yrittää muuttaa retoriikallaan myös Obaman aikaa ja tulkintaa siitä. Luultavasti Obama teki paljon oikeita valintoja, mutta mahdollisesti myös vääriä valintoja tai oli liian pehmeä. Syyrian sota kiihtyi, Pohjois-Korea jatkoi ydinohjelmaansa, USA:n terveysuudistusta ei onnistuttu kestävästi rahoittamaan, ja siksi maahan syntyi tyytymättömyyttä, joka sai aikaan demokraattisen presidenttiehdokkaan häviämisen nykypresidentille. Mutta on sangen yleistä että vuorollaan on ollut demokraatti-tai republijaanipresidentti, USA:ssa on ollut republikaanipresidenttejä esim. George W Bush, Georga H.W Bush, Ronald Reagan, Richard Nixon (Gerald Ford), eli kaikki paitsi Ford valittiin vaaleilla, Ford oli Nixonin varapresidentti, joka astui valtaan Watergate-skandaalin jälkeen. Tämä Watergatesoppa oli vasta Nixonin toisella kaudella.

Trump voitti lopulta esivaalit, mediapelin ja myös varsinaiset vaalit ja siis Hillary Clintonin. Trumpin ympärillä seuraavat kohut ja varsinkin nämä vaalikohut eivät ole toistaiseksi ole häntä hetkauttanut, mutta koko ajan minusta pahenee ja ilma sakenee. Miten tämä kaikki oikein päättyy? Muistaako historia Trumpin hyvänä presidenttinä? Entä Obaman? Obama oli kuitenkin USA:n ensimmäinen presidentti, joka ei ollut valkoinen, ja hän oli tien avaaja. Minusta Obaman aatteet olivat hyviä, ja suunta oikea, mutta koska hänellä ei ollut molempia kongressin kamareita tukenaan, niin muutos jäi puolitiehen, lopulta kahdeksan vuotta on liian lyhyt aika muuttaa maailmaa.