John Simon: Koneen ruhtinas

John Simon: Koneen ruhtinas, Pekka Herlinin elämä,  sivumäärä 416, sisältäen hakemiston, teos sisältää myös valokuvia.

Koneen ruhtinas kertoo Pekka Herlinin elämän tarinan läheisten silmin. Teoksen on kirjoittanut John Simon, joka on haastatellut Pekka Herlinin lähipiiriä, perheenjäseniä, koulutovereita, toimijoita Koneesta ja liikemaailmasta ja Pekan ystäviä. Lisäksi kirjassa on Pekan ja läheisten kirjeitä. Esipuheen on kirjoittanut Pekan vanhin poika Antti Herlin sekä alkusanat teoksen kirjoittaja John Simon, joka on ollut Koneella töissä.

Kirjassa on aivan uskomattoman runsas henkilögalleria ja mukana on antoisa valokuvasivusto. En levittele tässä bloggauksessa tarpeettomasti elossa olevien ihmisten henkilötietoja, ja tarkastelen kirjan teemoja osin oman kokemuspohjani kautta.

Pekka Herlin (1932 - 2003) oli suomalainen 1900-luvun suurimpia teollisuusvaikuttajia Koneen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja. Hänen kuolemansa jälkeen on keskusteltu Pekan vallansiirrosta Kone Oyj:ssä vanhimmalle pojalleen. Tämä toimenpide oli lopulta täysin Pekan tyylinen intuitiivinen ja pragmaattinen toimi.  kuten esikuvallaan Niccolo Machiavellillä (1469 - 1527). Kirjan nimi Koneen ruhtinas liittyy juuri Machiavellin teokseen Ruhtinas. Machiavelli antaa varsin hyviä neuvoja ruhtinaille, neuvoja on voinut soveltaa yrityskaupoissa ja ison organisaation johtamisessa. Kun yritys on otettu haltuun, sitä pitää hallita. Pitää joko vaihtaa johto, tai kuten Pekka Herlin teki monesti, yritys sai pitää omat tuotteensa, mutta maksoi ”veroa”. Machiavelli painottaa rohkeutta ja enemmin kitsautta kuin anteliasuutta ja puhuu kovienkin keinojen puolesta, jos oma turvallisuus on kyseessä. Machiavelli puhuu omien sotajoukkojen puolesta, ja uskollisuudesta. Neuvonantajien tehtävänä on antaa neuvoja, kun johtaja pyytää, ei muulloin. Pekka vietti aikaa Munkkiniemessä aamupäivällä töitä tehden yläkerrassa ja iltapäivällä alakerrassa. Hänen ympärillään oli lojaali tiimi. Pekka Herlinin Kone ei jäänyt paikalleen, vaan juoksi nopeammin kuin useimmat kilpailijansa.

Kirjan loppuosassa mainitaan, että Mario Puzon Kummisetä olisi ollut Pekan myöhäisajan lempiteoksia. Kummisedän organisaatio perustuu verisiteisiin ja uskollisuuteen. Toiminta on siinä suhteessa Machiavellististä, että tehdään nopeita, rohkeita ratkaisuja, ja pitää olla luottamuksen arvoinen.

Pekka Herlinin kolmas lempikirja on Tolstoin Sota ja Rauha, ja siinä Borodinon taistelu. Venäläisiä johti kenraali Kutuzov, jota Pekka ihaili. Taistelussa Napoleon epäonnistui tuhoamaan venäläisten joukot ja menetti kolmasosan miesvahvuudestaan. Kutuzov vetäytyi ja Napoleon eteni kohtalokkain seurauksin Moskovaan, josta joutui pian peräytymään.

Koneen ruhtinas -kirja, vaikka kattaakin koko Pekan elämänkaaren osin toisten silmin, on hyvin romaanimainen ja alkaa vuonna 1968, kun Koneen nuori toimitusjohtaja Pekka Herlin osti Asean tappiollisen hissitoiminnan. Tämä on monella tavalla käänteentekevä tapahtuma. Kone otti ensimmäisen askeleen hissibisneksensä kansainvälistymisessä, kauppa oli ensimmäinen merkittävä avaus, mutta samalla peli koveni, ja työn ja perhe-elämän tasapaino muuttui.

Pekka Herlin syntyi sukuun, joka omisti Koneen, hän meni naimisiin lapsuuden naapurinsa ja koulukaverinsa Kirstin kanssa. Kirsti, vaikka he eivät olleet kihloissa ja eivät ehkä seurustelletkaan, auttoi Pekkaa lukiossa. Pekka oli lahjakas, muttei kovin ahkera. Armeijakin sujui omista mielipiteistä huolimatta hyvin ja Pekka kotiutui vänrikkinä. Pekka suoritti toisin kun suvun miehet aiemmin ekonomin tutkinnon Helsingin kauppakorkeakoulussa. Opiskelut sujuivat kuten lukio-opinnot, alkuun velttoillen ja lopulta ahkeroiden. Hänen pääaineensa oli kansantaloustiede. Pekka ei tuntenut vetoa Koneeseen ja tähtäsi maanviljelijäksi ja toimi lihakarjan kasvattajana.

Kirjasta on nostettu paljon huonoja piirteitä, jotka useimmat liittyvät alkoholin käyttöön ja läheisiin ihmissuhteisiin. Tästä kirjasta ei minusta asia ei juurikaan selvene. Pekka arvosti selvästi vaimoaan, ja otti mukaan liikematkoilleen. Paineiden kasvaessa perhe-elämä kärsi. Kirjassa on Pekan luonteesta tuotu eri puolia esiin, ja perhe-elämä on ollut ajoin vaikeaa, ja lapset ovat kokeneet sen osin raskaaksi ja yhdistänyt heitä. Toisaalta tuskin on yhtään kotia, jossa kaikki menisi aina niin, että jokainen voisi toteuttaa itseään. Ilmeisesti nuorimmat lapset ovat kärsineet Pekan luonteesta ja työstä eniten. Pari nuorinta oikein ranskasti. Se, että aikuisten lasten asioihin puututaan,  on myöskin kiusallista, tästä on itsellänikin kokemusta. Tässä väitettiin professori Pentti Malaskan puuttuneen kuopuksen akateemiseen uraan, ei ehkä vieras kuvio muissakaan perheissä.

Pekka antoi ensin pikkusormensa Koneelle ja lopulta itsensä. Vuonna 1964 hän  aloitti 32-vuotiaana Koneen toimitusjohtajana, Kone-ura ei siis ollut itsestäänselvyys. Yrityksellä meni heikosti 1960-luvun puolivälissä ja vuonna1967 se listautui pörssiin. Asea-kauppa toteutettiin osakkeiden vaihdolla. Seuraavina vuosikymmeninä Kone laajentui lähinnä yritysostoin. Öljykriisikään ei kaatanut yritystä, vaan kasvatti nosturien myyntiä. Alkuvaiheissa vain Espanjassa sattui harharetki

Itse asiassa kirjasta voi päätellä paljon niistä paineista, mitkä myllersivät Pekan sisällä, ja jotka vaikuttivat sekä hyvässä että pahassa. Kone oli tärkeä. Kirjan tekstiä ja ratkaisuja ei voi täysin ymmärtää, ellei  ole lukenut Machiavellin Ruhtinasta. Maailma muuttui EEC-sopimuksen myötä 1970-luvulla ja 1980-luvulla orastavan globalisaation vuoksi. Koneen strategia muuttui 1990-luvulla. jolloin oli eri tilanne kuin aiemmin. Kirjassa on käsitelty vallanvaihtoa, jonka logiikan ymmärtää syvällisesti vain Machiavellin teoksen kautta, tosin kirjassa asiaan liitetään myös agraarinen perinne, jossa isäntä siirtää tilansa esikoispojalleen. Pekka valitsee esikoisensa Koneen isännäksi, kun tämä on siihen valmis, esikoisensa, joka on Pekan kotitilan Thorsvikin isäntä. Kirjan lukemalla voi ymmärtää sisarusten tuohtumuksen teosta, joka on tehty muiden tietämättä. Kirja on loistava, sillä se tuo kaikkien näkemyksen. Eniten seikka varmasti närästi keskimmäistä poikaa.

Kone oli aikaansa edellä 1960-luvulla, Pekalla oli visio, piti kasvaa yrityskaupoilla. Kone toteutti jo 1960-luvulla digitalisaatiota, ajantasaisraportointia, kansainvälistymistä sekä henkilöstön laajamittaista kouluttautumista. Pekalla oli oma tiimi, jotka menivät ja tekivät. Pekkaa kuvataan impulsiiviseksi ja kylmäveriseksi, mutta hän teki myös paljon ennakkotyötä ja oli perehtynyt ennakolta asioihin. Parhaina päivinä Pekka otti isoja riskejä, mutta pystyi tekemään päätöksiä. Pekkaa kuvataan ristiriitaisesti, toiset pitävät häntä kovana ja kylmänä, toiset kuvaavat Pekkaa ujoksi ja araksi. Myllersikö hänen sisällään pelko? Sitäkin pohditaan, kuten myös Pekkaa erilaisissa rooleissa. Kielteisimmät arviot tulevat koti-isän roolista. Tätä ei minusta kirjassa juuri avata, mutta jos arvata saan, se on juuri kirjassa mainittu äkkipikaisuus ja se, että Pekka dominoi kotona. Tämä jättää liian vähän tilaa toimia.

Pekka toimi myös järjestöissä. Kustaa Vilkunan kautta hän ystävystyi Urho Kekkosen kanssa. Koska Pekka ei ollut perässähiihtäjä, hänelle riitti yksi hiihtomatka, mutta hän oli kirjeenvaihdossa UKK:n kanssa. Pekkaa verrataan UKK:hon, herroilla oli samat metodit hajota ja hallitse ja kyvyttömyys luottaa lopulta kehenkään. Uusi tieto minulle oli, että hän oli yhtenä liikemiehenä ajamassa AKK:ta presidentiksi, UKK:n luovuttua presidentin virasta. Myöhemmin Valmetin hissiliiketoiminta myydään Koneen pahimmalle kilpailijalle Otikselle. Kirjassa asiaa ei liitetä aiempiin tapahtumiin, mutta omat ajatukseni koplasivat tämän aiempiin tapahtumiin. Kone osallistui myös idän kauppaan, ja toisin kuin muut yhtiöt, Kone investoi voitot tuotantoonsa tai laajentumiseensa, ei kelomökkeihin Lapissa.

Pekka on monella tavalla ristiriitainen, se tulee miltei joka asiassa esille. Hän tunsi myös kirjailijoita. Paavo Rintalan parhaiten, mutta myös Paavo Haavikon ja Antti Hyryn. Pekka luki myös paljon.

Pekka oli huippupurjehtija ja voitti purjehduskilpailuita. Purjehduksesta on oma pitkä lukunsa, ja purjeveneitä käsitellään monessa luvussa. Pekka myös ratsasti ja oli maanviljeljä ja maanomistaja, jonka hän toi luvattomille metsästäjille ja kalastajille selväksi. Kirja on tasapainoinen, sillä siinä myös luetellaan näitä tunteenpurkauksia ja niiden seurauksia.

Pekka oli suomenkielinen yritysjohtaja ja purjehtija, joka ei ollut 1960-luvulla kovinkaan yleistä.

Kaiken hyvän keskellä on tuotu Pekan alkoholinkäyttöä esille. Kansikuvassa päähenkilöllä on tupakka suussa, ja se oli varsin tavallista tuolloin siis juoda ja polttaa päivittäin. Idänkauppareissut tuolloin eivät olleet kuivia, mutta Pekan juominen oli alkanut jo ennen mutta Koneen paineet luultavasti pahensivat henkilökohtaisia ongelmia.

Pidin tätä loistoteoksena, josta suurin ansio luonnollisesti kirjoittajalle, mutta erityisesti lähipiirille, jotka antoivat haastatteluja, materiaalia ja lausuntoja.

Hesari on otsikoinut kirja-arvionsa, että Pekka rakensi Koneen ja repi perheensä.
Kirjavuoren peikko on blogannut näin. Hän tuo esille tämä Hesarin nostaman dilemman. Itse en käsittele kenenkään yksityiselämää, eikä sitä ole juurikaan tuotu esille kirjassa, Pekan "luonneanalyysiä" enemmän. Kirjanvuoren peikko on nostanut Pekan arvion, että pelit ovat aina Nollasuomipelejä. Nollasummapeliasia tuodaan loppuosassa. Kirjan alkupuolella tuodaan esille sitä, että Pekan on vaikea luottaa vilpittömästi toiseen.

Kuvat antavat teokseen oman lisänsä. Minusta kansikuva on hieno, ja myös värikuva, jossa Porkkalan luovutuksen jälkeen tehdään  Thorsvikin salaoija, hyvin elävä kuva. Toinen hyvä kuva on valokuva, jossa veljekset ovat isosiskonsa häissä, kolmas on mustavalkoinen kuva, jolle antaisin nimen Pekka ja hauki.
****
Anthony Jay on myös verrannut liike-elämää valtioihin teoksessaan Liikkeenjohto ja Machiavelli.