Heikki Turunen: Simpauttaja

Heikki Turunen: Simpauttaja, WSOY SiniSet 1975, sivumäärä 304.

Juoni lyhyesti ja henkiköt (älä lue jos et ole lukenut kirjaa)
Heikki Turusen ( s. 1945) esikoisteos Simpauttaja kertoo Pielisen rannalla olevasta kylästä. Isä ajaa peltotöistä poikansa Imppa Ryynäsen kotoa, jonne pojista jää erikoinen Otto Ryynänen. Imppa menee Jouko Pirtamolle töihin tekemään salaojia ja muuttaa asumaan aittaan, jossa tutustuu Simpauttajaan. Simpauttaja on monessa avaintapahtumassa mukana, mutta tarinan kokija on aikuistuva Imppa. Turunen kuvaa tarkasti ja aidosti kylän elämää ja jännitteitä.

Kuuno Taivaisen Juulia vaimo on edelleen hehkeä ja näyttelee itseään pyykillä Ryynäsen Otolle, joka veistelee naisen kuvia, ja on vajaamielinen. Simpauttaja tapaa Juulian ja sutkin savolaisen suu käy ja pian metsässä rakkauden teot alkavat. Imppa tuntee vetoa Marketta Willmaniin, ensin Marketta näkee rakastelevaiset (Juulia ja Simpauttaja) yhdessä ja sitten Imppa. Imppa pitää etäisyyttä kylän nuoriin kolleihin Lassiin ja Hemmoon, mutta herkkä suhde Markettaan viriää ja kasvaa. Imppa yrittää muuttaa sen fyysiseksi, mutta Marketta torjuu sen vedoten "päiviinsä". Imppa ei ole todistamassa Marketan lähtöä Lieksaan lastenhoitajaksi. Simpauttaja kertoo myöhemmin Impalle, että Marketta on joukkoraiskattu Lieksassa. Impan ajatuksia ei kerrota, mutta Lassi hörisee Impalle, että ehditkö saada siltä.  Lassi on juopotteleva ja tappeleva kyläkolli.

Kylän ensimmäisiä ylioppilaita on toimittajan työstä potkut saanut Jomppa, jonka kännistä toikkarointia seurataan, hän on humalassa entisessä kansakoulussa ja kirjastossa. Jomppa selittää suurkaupungin vieraudella viinanjuontiaan. Mutta miksi hän jatkaa kännissä oloaan kotikylässään? Kuunon ollessa metsätöissä Simpauttaja menee kiksauttelemaan Juliaa heidän pirttiinsä. Kuunolle on suhteesta kuiskuteltu, ja kotinpaluun jälkeen mustasukkaisuuden padot aukenevat. Kuuno retuuttaa väkivalloin uskottoman vaimonsa Pirtamolle selvittämään asiaa. Pirtamoilla on talossa surua, sillä juovuksissa olleen vanhan isännän niskat oli mennyt (tai laitettu) nurin ja vanhaisäntä on kuollut ...

Imppa kokee avaintapahtumat. Hänen ajatuksiaan ei paljasteta, mutta Turunen välittää puhumattomuudessakin herkän miehen sisimmän. Voin rehellisesti sanoa, että minulla oli ennakkoluuloja kirjaa kohtaan. Luulin kirjan olevan rivon ja riettaan, mutta se oli herkän nuoren kokema ensimmäinen irtiotto kotoa, elämän ensimmäinen karkaisu. Tarina kasvaa, loppuratkaisu on omintakeinen, kyläyhteisöä on kuvattu tarkasti ja rehellisesti.

Henkilöt on taustoitettu hyvin. Kylä elää agraariyhteisössä, lehmiä pidetään, viljaa viljellään, kesällä käydään tanssiaisissa, Jussiryssän baarissa juovutaan. Vanhempi kaarti on kokenut sodan rintamalla. Kuka on tullut fyysisesti raihnaisena, kuka  henkisesti. Elämä jatkuu, vaikka pääkaupunkiseudulla syrjäseutua ei ymmärretä, eikä arvosteta. Marketan ja Jompan kohtalot kertovat sen, että ulkomaailma on uhkia täynnä, vanhemman kaartin rintamapalvelus on ollut ehkä ainoa aika, jolloin he eivät ole asuneet kylässä.

Tarinan loppu on murheellinen. Juulian toilailut laitetaan vajaamielisen Oton syyksi, joka kiikutetaan hoitoon. Myös Pirtamon vanhaisännän kuolema kuitataan tapaturmaksi (kirjassa ei paljasteta oliko?)

Tarinan päähenkilö Imppa on sympaattinen, sitä ei voi sanoa Simpauttajasta, jonka moraalinen selkäranka ja teot aiheuttavat paljon päänvaivaa koko kylälle. Toisaalta hän toimii ukkosenjohtimena. Juulian ja Kuunon suhteessa on ollut jo sota-ajalta paljon lastia.

Kylässäkin elämä voi päättyä oman käden kautta:
- Niin ja Erkin naapuri se ampu ihtesä, Imppa kertoi
- Kananen vai? Juu. Tynamiittia suuhun ja halleluja. Mikä saatana vaivaa näitä ihmisiä? s.19

Aina ei tarvita baaria ryyppämiseen:
Mulle on yleensä sama missä mä ryyppään. Mää en tartte siihen mitään hienoo rekvisiittaa enkä humppaorkesteria niinkun jotkut muut. Mää olen itseriittoinen ainakin kännissä. s.20

Heikki Turusen Simpauttaja on saanut sekä J.H Erkon -palkinnon että Kalevi Jäntin palkinnon, Turunen on kirjoittanut myös Joensuun Ellin sekä Kivenpyörittäjän kylän. Minusta tässä on samankaltaisuutta kahden yllättävän kirjan kanssa, eli Hannu Salaman Juhannustanssien kanssa, lähinnä siksi, että tässä kuvataan maaseutuyhteisöä, sen jännitteitä, viinanjuontia, rivojen puhumista, naimistakin ja onnettomuutta sekä yllättäen myös Anna-Leena Härkösen Häräntappoasetta. Häräntappoaseen päähenkilö Alpo Korva lähetetään kotoa pois maalle, kirjassa kovanaama Allu on varsin herkkä poika  ja hänen kauttaan koetaan aikuiseksi kasvamisen teemoja. Kerttu on myös herkkä. Tässä Marketta joutuu kokemaan vielä enemmän ja pahempaa, eikä hänen kohtalostaan kerrota, kuten ei Häräntappoaseen Kerttu Hurmeenkaan.