Matti Rönkä: Eino, Gummerus 2015, sivumäärä 235.
Matti Rönkä (s.1959) kertoo romaanissaan Eino sotaveteraani Eino Heikkisen kipeän tarinan paloittain. Nykyhetki on Einon vanhuuden värittämä arki ja pojanpoika Joonaksen kiinnostus Ukin valokuviin. Takaumissa Eino muistelee kotielämää sodan jälkeen Leppäkoskella vaimonsa Kertun kanssa sekä uhkarohkeaa retkeään rajan taakse Neuvostoliittoon.
Matti Rönkä on minusta liiankin sujuva kirjoittaja:
"Juna pursui miehiä. Ne haisivat helpottuneelle hielle ja kaikuivat meluisaa humalaa kaverin kanssa jaetusta pullosta". s.5
"Puitten oksilla silmut alkoivat pullistua, puhkua hehkeää vihreätään esille. Lintu luritti kaipuutaan. Kesä tulisi, väkisin" s.15
"Tehtaan savupiiput kurottelivat näkyviin joen mutkan metsätupsun takaa, kauempaa alajuoksulta". s. 28
Eino kotiutuu armeijasta ja sodan aikaisten kontaktiensa "ansiosta" hän päätyy tiedusteluretkelle itärajan taakse. Matkalla ei kaikki suju suotuisasti, mutta Eino kokee matkalla sekä kaunista että kauheaa - sellaista, jota hän muistelee loppuelämänsä jokaisena päivänä, sekä hyvässä että pahassa.
Minusta teos oli väkisin väännetty kielikukkasilla siloiteltu paloiteltu epäuskottava tai ainakin turha tarina. Samaa mieltä ei ole ollut bloggari Kaisa-Reetta T. joka on blogannut Einon näin kauniisti.
Suurin anti kirjasta oli minulle se seikka, että nyt tiedän, että veteraanijärjestöjäkin piti Suomeen perustaa useita, tässä mainitaan suurempi eli Sotaveteraaniliitto mutta myös Rintamaveteraaniliitto. Päähenkilö Eino ei osallistunut kummankaan toimintaan, koska on sitä mieltä että porukka "valittaa kuinka rivit ovat harvenneet eikä meitä kunnioiteta". Tästäkin olen varsin eri mieltä. Julkisuudessa olevat sotaveteraanit olivat reippaita sodassa ja rauhassa, ja ovat arvostettuja kansalaisia. Toisaalta Suomessa on mielipiteenvapaus, joten kunnioitetaan siis fiktiivisenkin henkilön eli Einon mielipidettä, sotaveteraanithan puolustivat myös arvojamme, joista yksi on lupa ilmaista mielipiteitä kenenkään sitä ennalta estämättä..
Matti Rönkän Levantin Kyyn olen blogannut täällä. Bloggasin myös teoksesta Uskottu mies
Rehellinen postaus sinulta, niin kuin aina. Minäkään en ihastunut Einoon. Pidin sitä laimeana ja vanhanaikaisena.
VastaaPoistaTotta vähän laimeaksi jäi, mutta Kaisa-Reetan lisäksi oli moni muukin kehunut. Rönkää fanittaa moni.
PoistaMinä taas ihastuin Einoon. Oma ukkini oli Eino-niminen ja luin kirjaa ukki mielessäni, jolla oli myös salaisuuksia.
VastaaPoistaKaunis kirja vanhuudesta ja nuoruuden muistelusta.
Tässä voi tosiaan olla monenlaisia tarttumapintoja.
PoistaEinon vaimolla oli varmastikin kova kohtalo, kun siippa salaa muisteli reissuaan ...
Minä tykkäsin Einosta. Näin hänessä ja tässä kirjassa monia asioita, jotka muistuttivat minua omasta suvustani ja varsinkin isoisästäni.
VastaaPoistaSinulla oli hyvä bloggaus, siksi sen linkkasin. Olit pitänyt kirjasta. Minulla ei ole henkilökohtaista linkkiä sodan käyneeseen isoisään eli se varmasti vaikuttaa, tosin tässä on sodan jälkeisestä reissusta kyse, ja taakkaa tulee vähän vaimollekin, kun mies katoilee ja on sen jälkeen salamyhkäinen ...
Poista