Mary Westmacottin koko tuotanto on laadukasta

Mary Westmacott on kirjoittanut kuusi romaania vuosina 1930 - 1956. Näitä todellisuudessa Agatha Christien (1890 - 1976) romaaneja on joku luokitellut romanttiseksi, mutta minusta näistä on monesta romantiikka kaukana ja dramatiikka lähellä. Vaikka puhutaan useimmin miehen ja naisen välisestä suhteesta, romanttiset viritykset väistyvät kipeitten kohtaloiden tieltä.

Kirjat alkavat monesti kankeahkosti minäkertojan muistelulla tai saamalla kirjeellä, mutta porautuvat usein menneisyydessä tapahtuneisiin varsin kipeisiin märkäpesäkkeisiin. 

Westmacottit ovat minusta kuitenkin kelpo lukemista, vaikka en pidä tämän tyylisistä kirjoista. Westemacoteista eittämättä paras on minusta Yksinäinen kevät, jonka olen lukenut vain englanniksi. Siinä kaikki tapahtuu yhden ihmisen "päässä", hän muistelee ja tajuaa avioliittoaan ja lastensa suhteita. Paljastavin kirjoista on minusta kakkosromaani Kuin muuttolintu, sillä siinä on paljon Agatha Christien omasta lapsuudesta ja avioliitosta ja avioerosta.

1. Mary Westmacott: Kaksi rakkautta, Giant's Bread, 1930. WSOY 1976, suomentaneet Riitta Hakulinen ja Eila Pennanen, sivumäärä 422.

Tarinan alkutahdit kuullaan Lontoon kansallisoopperassa, missä kuullaan aivan uudenlainen teos Boris Groenin Jättiläinen. Kriitikko Carl Bowerman arvaa, että säveltäjä on valenimestään huolimatta englantilainen. Oopperan omistaja Sebastian Levinne kertoo (mielessään) säveltäjän, jonka oikea nimi on Vernon Deyren, tarinan. Vernon Deyre käy kirjassa läpi todellisen tuskien tien, jossa hänen aikuisiällään on romahdusta romahduksen jälkeenkin, 

Kaksi rakkautta on hyvin sentimentaalinen ja melodramaattinen teos. Teos on minusta vaikuttava, mutta osin pitkästyttävä ja sisältää minun makuuni liian uskomattomia väänteitä ja käänteitä.

Vernon Deyren lapsuutta kuvataan, isä Walter on naisiin ja lastenhoitajiin menevä mies, äiti Myra hermoheikko hysteerikko. Serkku Josephine muuttaa kotiin Myran siskon kuoltua. Vernonin häntäheikki-isä menee buurisotaan, jossa kaatuu. Perheen kotipaikka Abbots Puissants annetaan vuokralle. Sebastian Levinnen perhe muuttaa Vernonin naapurustoon, hänestä ja Sebastianista ja Josephinesta tulee ystävät. Lähiseudulla on myös ruikuttava Nell Vereker. Aikaa kuluu ja Vernon on käynyt Levinnen kanssa Etonin ja Cambridgen ja on enonsa palveluksessa Birminghamissa. Abbots Puissants on vuokralla.

Romaanin traagisuus on siinä, että rakastavaiset eivät saa toisiaan. Rikas Levinne kosii Josephinea, saa rukkaset. Josephinen päätyy huonoihin suhteisiin. Sebastian jää yksin. Vernon on korviaan myöten rakastunut Nell Verekeriin, jonka äiti on elänyt veloiksi, eikä anna tytärtään naitavaksi kuin  upporikkaalle. Jane Harding on oopperalaulaja, joka asuu Chelseassa. Hänellä on ollut miessuhde (nykyisin ei olisi kamalaa, tällöin luultavasti oli riippa tulevalle siipalle). Vernon kiinnostunut Janen laulusta. Jane rohkaisee Vernonia toteuttamaan edes yhden unelmansa, rahaa hän saisi myymällä Abbots Puissantsin. Myra ei hyväksy Vernonin tuttavuutta Janen kanssa, vaikka suhde on (aluksi) platonisella tasolla. Kun Nell on aikeissa mennä naimisiin. Vernon solmii fyysisen suhteen Janen kanssa. Nell joka on tyypillinen seurapiirileidi, roikkuu Vernonin puntissa ja ennen ensimmäistä maailmansotaa he avioituvat. Vernon katoaa rintamalla. Nell avioituu ...

Loppuosa kirjasta on täynnä toinen toistaan uskomattomia, ja yllättäviä juonenkäänteitä. 

Vernon jojoilee kahden naisen välillä ja tekee vääriä valintoja ja uhrauksia. Kaiken menettäneenä

hän yksin ja hylättynä säveltää Jättiläistään, uudenlaista oopperaansa valenimellä.

Teos oli omaan makuuni liian uskomaton, mutta teoksessa on paljon hyvää ja rohkeaa. Levinne on yksi kirjan sankareista ja kaikella tavalla hyvä hahmo. Häntä kiusataan kirjassa hänen etnisen alkuperänsä vuoksi. Tässä kirjassa minusta luodaan suvaitsevaisuuden ilmapiiriä etniselle ryhmälle, jota jo rankasti syrjittiin kirjan ilmestymisen aikana Manner-Euroopassa  ja jo ennen ensimmäistä maailman sotaa myös idempänä, mikä kirjassa myös ilmenee. 

2. Mary Westmacott: Kuin muuttolintu, Unfinished Potrait 1934, WSOY 1976, sivumäärä 332.

Mary Westmacottin Kuin muuttolintu on hyvin henkilökohtainen romaani. Rampautunut taidemaalari kirjoittaa Celian tarinan, sellaisen naisen tarinan, jonka usko täyteen elämään on kuollut, ja joka hautoo itsemurha-aikeita. Syynä on katala ketale, joka löysi toisen naisen ja lähti kotoa, missä Celian lisäksi oli tytär Judit. Minusta Celia on kuitenkin pettynyt itseensä, koska hän ei nähnyt varoitusmerkkejä ja avioliitto ajautui karille.

Tämä on toinen Mary Westmacottin romani ja tämän perusteella ainakin yksi henkilö tiesi, että tämä on Agatha Christien käsialaa. Tässä on hänen elämästään ja ajatuksiakin, vaikka suuri melodramaattisuus on keksittyä ja osa tapahtumista, arvion perustan siihen, että olen lukenut Agatha Christien oma kirjoittaman omaelämäkerran.

Celialla on kuten Agathalla on  lapsena hoitaja Nanny, rahapulan vuoksi muutetaan Ranskaan Pauhun, sitten takaisin Englantiin, jossa isä kuolee. Celia lähetetään viimeistelemään kasvatuksensa Ranskaan. Suunnitellaan esiintymistä tanssiaisissa Egyptissä, siellä on huokeampaa. Tanssiaisissa tapahtuu kosintoja. Sitten astuu upseeri Michael Dermot estradille ja muut lyödään laudalta. Syttyy ensimmäinen maailmansota ja mennään pikaisesti avioliittoon, sitten seuraavat raskaus ja lapsi. On eräitä muitakin tapahtumia, jotka yhdistin Christien omaan elämään, joskin saavat muutkin lapsia ja avioituvat.  Tässäkin avioliitto käytännössä loppuu, kun Dermot on  ihastunut toiseen. Celian yksi teoskin julkaistaan. Tässä on niin monia Agathan elämän tapahtumia, toisaalta montaa kohtaa on muutettu. Dermot ei ole rintamalla eikä Celia sairaanhoitajana vaan Dermot on töissä sotaministeriössä. Tässä on toisaalta muutamia ajatuksia, joita Agatha on kirjannut muistelmiinsa, eli avioeron jälkeen ei voi luottaa toiseen, sillä kukaan ei voi loukata kuin aviomies, kukaan muu ei ole tarpeeksi lähellä. Tässä Celia kokee Paun vuoret pettymykseksi ja pelästyy lastenhoitajan kanssa kukkien poimintaretkellä vihaista maanomistajaa, kuten Agatha kertoo muistelmissaan...

Luultavasti tarinan kertoja J.Larraby saa Celian eheytettyä, jolloin tämä voi elää 39-vuotiaana elämässään vielä täyspainoisia vuosia, kuten Agathalle avioeron jälkeen tapahtui.

3. Mary Westmacott Absent in the Spring, 1944, blogattu 14.1.2015 tämä on käännetty suomeksi nimellä "Yksinäinen kevät".

Yksinäinen kevät kertoo keski-ikäisestä Joan Scudamoresta, joka on matkalla Englantiin tyttärensä Barbaran  ja tämän miehensä tyköä Bagdadista Irakista. Joan jumittuu liikenneyhteyksien pettäessä keskelle "autiomaata" juna-aseman vierastaloon ja hän viettää (luultavasti ensimmäisen kerran elämässään) aikaa yksin omien ajatustensa kanssa. Hän joutuu käymään yksin läpi avioliittonsa. Hän on tajuamaisillaan miehensä Rodneyn ajatuksista ja kiusauksista, ja siitä, että hänestä ei erityisemmin pidetä. Joanin tyttärellä on ollut suhde avioliiton ulkopuolella, ja Rodney on joutunut lataamoon erään rakkautensa kuoltua.

Kirjan nimi viittaa William Shakespearen sonettiin 98 ja siinä riviin:
From you have I been absent in the spring.

Teoksen ydin löytyy William Shakespearen sonetista 18

Shall I compare thee to a summer's day?
...
But thy eternal summer shall not fade,

Rodney ei haluaisi ikuisen kesän katoavan ja hän mieltää kesän, maatilan, rohkeuden ja herkkyyden kovia kokeneeseen yksinhuoltajaan Leslieen!

Kaikki ajatusprosessi on lopulta turhaa, sillä Joan päästyään aavikon "harhoista" Englantiin hylkää sydämensä ja omatuntonsa äänet haihatteluina ja jatkaa entisenä teflontätinä.

Omaelämäkerrassaan Agatha Christie (1890 - 1976)  kertoo kirjan syntyprosessista toisen maailmansodan aikana. Aihe oli kypsynyt hänen mielessään ja hän alkoi kirjoittaa intensiivisesti tätä. Teokseen hän sai kaiken minkä halusikin ja oli tyytyväinen tähän teokseen. Majapaikalle on esikuva Mesopotamiassa. Minusta tämä oli loistava kirja

4. Mary Westmacott: Ruusun aika,  alkuteos The Rose and the Yewtree, 1948, suomentanut Eva Sikarla, WSOY 1976, sivumäärä 293.
Ruusun aika -kirjan tapahtuma-aika on toisen maailmansodan loppuvaihe ja sen jälkeiset ajat. Hugh Norreysia pyydetään tapaamaan kuolevaa majuri John Gabrielia. Hugh Norreys on hyvin penseä tapaamiselle, mutta toteuttaa John Gabrielin tahdon. John Gabriel kertoo, miten Gabrielin mukaan lähtenyt Isabella-neito todella kuoli, ja lukijalle ja Hugh Norreysille selviää, mitä John Gabriel oli itäisessä Euroopassa tehnyt eli pelastanut ihmishenkiä. Kirja on itsessään väkisin väännetty melodraama, jossa on ankeita ihmiskohtaloita komeissa kulisseissa. Hugh Norreys on sodan jälkeen vammautunut autokolarissa ja joutunut ruhjoutuneena mieskuntonsa menettäneenä rullatuoliin. Hugh Norreys oli matkalla häihin. Tyttöystävä häipyy kirjan sivuilta ja Hugh Norreys asuu veljensä perheen tykönä St Loon kartanon lähellä, missä odotetaan häitä. Burmassa Japania vastaan taisteleva lordi St Loo aikoo naida kauniin Isabella-impyen. Toisaalla käydään vaaleja, jossa majuri John Gabriel on konservatiivien ehdokas ja tulee valituksi skandaaleista huolimatta. Hän kuitenkin eroaa, ja häipyy ulkomaille Isabellan kanssa, joka tuskin on enää impye. Kun Hugh leikataan ulkomailla liikuntakuntoon, tapaa hän alkoholisoituneen majuri Gabrielin ja hehkeän Isabellan, jotka ovat yhdessä, mutta eivät ole avioliitossa. Isabella saa surmansa ampumavälikohtauksessa. Juoni on näin kerrottuna jännittävä, mutta minusta se oli puiseva ja väkisin venytetty ja teennäinen. Kirjan englanninkielinen nimi The Rose and the Yewtree tulee T.S Eliotilta ja lauseesta "The moment of the rose and the moment of the yew-tree, Are of equal duration"
Romaanissa viitataan sekä Hamletiin, Othelloon että Macbethiin, mikä on Christielle tyypillistä. Isabellaa mainitaan naispuoliseksi Fortinbrasiksi. Fortinbras on Norjan prinssi, joka perii voiton Hamletin ja Claudius-kuninkaan kuollessa. Teoksessa pidetään Hamletia huonona näytelmänä sen juonen vuoksi. Hamletin olisi pitänyt surmata (vallananastaja) kuningas heti ensimmäisessä näytöksessä. Minusta Hamlet oli varsin masentunut ja neuvoton, joten tuollainen ei ole mieleeni juolahtanut. Ralf Långbackan analyysissa mainitaan Fortinbras vain ohimennen lopussa, hän pohtii paljon muita hahmoja, Hamletia, Claudiusta, Gertrudia, Poloniusta ja Ofeliaa. Minusta Hamlet  ei edes ollut alussa varma isänsä kohtalosta. Långbackan mukaan Tanskassa vallitsi verikosto, joten tästä seuraa, että Hamlet tulee surmaamaan Claudiuksen. Hamlet näytelmänä on pohdiskelujen näytelmä, ja sisältää paljon yksinpuhelua, joten ihmetyttävät Fortibras-vertaukset, sillä nimeenomaan Isabella kuoli. Ennemmin olisin "hyväksynyt" vaikka Ofelia -vertauksen. Vielä kummallisempi oli Othellon Yago-viittaus. John Gabriel puhuu siitä, miksi kukaan ei sääli Jagoa, Othello-näytelmän kelmiä mestarimanipuloijaa ja salamurhaajaa. Pitäisikö häntä vielä sääliä?
Tämä teos oli teennäinen ja  minusta huono hutikuti.

5. Mary Westmacott: Tyttären tarina, A Daughter's a Daughter, 1952, suomentanut Hilkka Pekkanen, WSOY 1976, sivumäärä 292.

Tyttären tarina on varsin moniulotteinen romaani, joka kertoo leskiäidistä Ann Prenticestä, jonka mies kuoli, kun heidän tyttärensä Sarah oli kolmen vanha. Kun Sarah on  (miltei) aikuinen (19-vuotias) Ann on avioitumassa niin ikään lesken Richard Cauldfieldin kanssa. Sarah torpedoi ilkeydellään suhteen aikuisen suhteen, ja Ann "valitsee" Sarahin.
Toisessa osassa Richard menee tahollaan naimisiin. Annin alamäki alkaa, ehostuksen takana nainen on vapiseva raunio, jota rauhoitetaan päivisin ryypyillä ja öisin unilääkkein. Sarahin mielitietty Gerald "Gerry" Lloyd lähtee kokeilemaan siipiään siirtomaihin. Sarah avioituu eronneen päihdeplayboyn Lawrence Steenen kanssa, eikä varmasti ole aviossaan onnellinen. Mies on ylimielinen ja pitää vaimoaan kauniina keräilytavarana.
Kolmannessa osassa  Gerry saapuu emämaahan rutiköyhänä luuserina tapaamaan Sarahia. Sarah haluaisi lohduttaa Gerryä ja jättää rikkaan rappeutuneen huumesiippansa.

Romaanin jännitteenä on, minkälaisia valintoja äiti ja tytär tekevät ja pystyvätkö  he eheyttämään itsensä ja suhteensa..

6. Mary Westmacott: Rakkauden kevyt taakka, The Burden, 1956, suomentanut Raija Mattila, WSOY 1975, sivumäärä 277.
Rakkauden kevyt taakka on erittäin huono nimi. The Burden kannattaa kääntää suoraan joko taakaksi tai rasitteeksi. Kohtalo, väärät valinnat ja omistava rakkaus saa aikaan samanlaisia solmuja, mitä oli edellisessä teoksessa Tyttären tarina.

 Rakkauden kevyt taakka -romaanissa Laura Franklin joutuu vastuuseen siskostaan. Ensin hänen rakastettu isoveljensä kuolee polioon, vanhemmat kuolevat lento-onnettomuudessa. Laura joutuu ottamaan vastuun kolmivuotiaasta pikkusiskostaan Shirleystä  vain 14-vuotiaana, pikkusiskostaan, jonka kuolemaa ensin on toivonut ja sitten pelastanut palavasta talosta. Kun Shirley lähestyy täysikäisyyttä, Shirley rakastuu renttuun Henry Glyn-Edwardsiin. Laura vastustaa avioliittoa, mutta antaa myöten. Avioliitto on onneton, sillä Henry elää velaksi, ja pettää ja elostelee. Shirleyllä  on jo omalla tahollaan suhde rikkaan ja kunnollisen Richard Wildingin kanssa, kun Henry sairastuu polioon, ja joutuu vuoteen omaksi. Ensin Shirley ja myöhemmin Laura joutuvat hyvin vaikeiden valintojen ja tilanteiden eteen, ja myös elämään niiden kanssa. Tämä on hyvin murheellinen tarina, jota en enempää avaa.
Romaani muistuttaa näytelmää, sillä siinä on esinäytöksen lisäksi neljä osaa eri ajanhetkinä. Tämä muistuttaa eniten Christien dekkareita, sillä näytökset eivät kerro kaikkea, ja vasta lopussa selviää suurimmat arvoitukset.
Teema on rakkauden taakka, joka on raskas. Laura pilaa siskonsa Shirleyn elämän yrittämällä että hän olisi onnellinen. Laura ei ymmärrä, että jokaisen on tehtävä omat valinnat ja elettävä niiden mukaan, Elämään kuuluu onnellisuutta ja varsinkin tässä teoksessa onnettomuutta ja onnettomuuksia. Tämä on hyvin Christiemäinen teos. Hän viittaa Macbethin vuorosanoihin "Hän olis saanut toiste kuolla". Murhamies Macbeth on saanut kuulla yllyttäjävaimonsa kuolleen. Kuolema on aina ikävä, joskin Macbethit luultavasti ansaitsivat kohtalonsa, tässä kuolemantapaukset, joita oli peräti viisi (joista yksi vanhuuteen) olivat hyvin valitettavia.
Tarinan valopilkku on Lauran vanhempien naapuri Baldock ja Lauran ystävä, hyvin vanha ja terävä, mutta niin englantilaisen kyyninen. Baldock on mainio tyyppi. Tämä on minusta Westmacoteista toiseksi paras teos.
*****
Mary Westmacottin teokset ovat enemmän westmacottilaisia, kuin Agatha Christien dekkarien kaltaisia. Näiden teosten kirjoittaminen varmasti antoi haastetta ja jopa huvia kirjoittajalleen, joskin hän mainitsee, että Yksinäinen kevät -teoksen kirjoitusprosessi olleen hyvinkin raju ja kuluttava, mutta hän kirjoitti toisaalta muutamissa päivissä romaanin, jota oli haudutellut pitkään mielessään.

Luin nämä kirjat ja bloggasin kirjoista keväällä (ja ohjelmoin ne tänne syksylle). Kun luin bloggaukseni "eilen", se vaikutti kankealta ja puisevalta ja ponnettomilta, mitä minun makuuni myös osa kirjoistakin oli. Minusta kuitenkin Yksinäinen kevät ainakin englanniksi vaikutti hyvältä teokselta, se on minusta näistä paras teos, minusta myös Rakkauden kevyt taakka on myös hyvä teos. Toisaalta tunnustan, että en ole tämän tyylisuunnan ihailija enkä kyllä tuntijakaan.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit Vanha Hyvä aikani bloggauksen lopusta.