Sid Fleischman: Haamu keskipäivän auringossa, TaskuSet, 1973, alkuteos Albert S. Fleischman: The Ghost in Noonday Sun 1965, Suomentanut Eeva Heikkinen, sivumäärä 142.
Haamu keskipäivän auringossa -teos on reipashenkinen poikakirja. Tarinan sankarina on 12-vuotias Oliver Finch, joka asuu tätinsä kanssa Harppuunan heittäjän majatalossa. Oliverin isä on ollut kolme vuotta merellä valaanpyyntialuksella, eikä aluksen sijainnista ole mitään havaintoa.
Oliver kaapataan merirosvojen laivaan aarteenetsijäksi, koska kapteeni Scratch kuulee majatalossa Oliverin syntyneen keskiyöllä. Kapteeni on hyvin taikauskoinen ja uskoo aaveisiin. Hän on tappanut aarteen vuoksi edellisen kapteenin ja luulee Oliverin näkevän haamuja.
Kaapattu Oliver mukautuu laivapojan rooliin, mutta lähettelee viestejä olevansa Armaalla Mollylla. Kun päästään Espanjan merelle laiva paljastuu Verikouraksi ja miehistö merirosvoiksi, jotka pukeutuvat merirosvoasuihin ja korvakoruihin. Ahneus alkaa niittää satoa ja Majakka-Jack, yksi merirosvoista, laitetaan lankulle. Hän pääsee pelastautumaan aarresaarelle. Seuraavaksi Oliver kuuntelee kilpikonnan kuoressa juonta, että hänet jätetään saarelle. Saarella onkin monia liittoumia ja osapuolilla juonia, tavoitteena on kahmia itselle mahdollisimman paljon duploneita. Majakka-Jack höynäyttää kapteeni Scratchia ja Scratch jää saarelle. Paluumatkalla lastia on laivassa liikaa ja ahneimmat pinoavat sen veneisiin ja jäävät ulapalle. Oliver pääsee lopulta kotiin ja kotiin saapunut isä tapaa kasvaneen, ruskettuneen ja reippaan Oliverin.
Haamu keskipäivän auringossa on varsin perinteinen seikkailukirja. Se sisältää miltei kaikki R.L Stevensonin Aarresaaressa olevat osatekijät, merirosvot, laivalla olon, petturuuden, taistelevat osapuolet, aarrekartan sekä luurangot. Minusta tässä on paljon kepeämpi ja humoristisempi ote.
Nykyaikana voidaan pohtia valaan pyynnin järkevyyttä, lisäksi fidziläistä merirosvoa sanotaan kannibaaliksi.
Kirja kannustaa omatoimisuuteen ja reippauteen. Nykyajan lapset pitäisi kasvattaa tasapainoisiksi, mutta myös reippaiksi ja omatoimisiksi. Oliver ei muita syyttele eikä itkeskele eikä saa raivokohtauksia eikä häntä hoitamassa ole kymmentä kasvatusalan asiantuntijaa ja selittämässä hänen tunteitaan ja pehmentämässä pettymyksiä pois. Isä eikä äiti omista curling-luutaa, jolla luutisivat pois esteet, eivätkä he ole myöskään helikopterivanhempia, jotka pörräisivät jatkuvasti lapsen ympärillä ottaen osaa kaikkeen, mitä lapsi kokee tai näkee.
Mukava kirja.
***
Fleishmanin mukavasta teoksesta Kastanjakulkuri ja suuri veijari olen blogannut näin.
Kyllä on taas niin jokkemainen postaus., jota on mielenkiintoista lukea. Tuo loppupäätelmä on hieno. Itse olen pohtinut myös tuota, tehdäänkö nykylapsista kasvatuksella liian "arkoja" selviytymään karikoissa. Toisaalta lapsia on monen luonteisia ja luonnehan alkaa vahvistua pikkuhiljaa jo vauvaiästä. Miten siihen luonteeseen sitten hyvällä tavalla vaikuttaa onkin eri asia.
VastaaPoista:)
PoistaLoppunostatus oli kärjistys, oikeasti kannatan vanhempien osallistumista lasten elämään ja kasvatukseen, rakkautta ja rajoja.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että vanhempien ei kuulu käydä koulua lasten puolesta eikä harrastaa. Antaa lasten pelata ja leikkiä, vanhempi luo raamit ja valvonta ei kohdistu jokaiseen hiekkakakkuun.
Omatoimisuudella moni ongelma ratkeaisi ja niitä ei enää muodostuisi.
Kannatan lämpimästi hädän alaisten auttamista. Luultavasti se onnistuisi nykyresursseilla niin, että kaikkia ei pärjääviä paijattaisi pilalle passiivisiksi (tässäkin oli pientä kärjistystä :)
Myös pärjääville tai oikeastaan kelle vaan voi tulla akuutteja kriisejä, johon he tarvitsevat apua, tällöin olisi hyvä saada nopeasti apua "yhdeltä tiskiltä". Tätä minusta on hyvinvointiyhteiskunta.
Pidetään jokaisesta huolta ei minusta tarkoita että jokaisesta koko ajan pidetään huolta vaan tietyissä tilanteissa. Kaikille pitää taata elämisen edellytykset. (En ole lähdössä politiikkaan, enkä tiedä miten tämä saada aikaan, mutta kaiken eteen passaaminen ei ole ehkä järkevää :)