Anni Polva: Tiina ja Tiina epäilee Juhaa

Legendaarinen Tiina-kirja-sarjan avaus nimellä Tiina on julkaistu vuonna 1956. Tiina-kirjoja on kaikkiaan 29. Ostin muutaman Tiina-kirjan kirpparilta. Osan 1 ja osan 7. Olin lukenut aiemmin viidennen osan  Tiina ei pelkää, vuodelta 1960.

Anni Polva: Tiina, 1956, tämä painos 1989, 135 sivua, kansi: Maija Karma
Tiina-kirjasarja alkaa, kun Tiina perheineen muuttaa kaksikerroksiseen taloon. Tiinalla on Veli, isä ja äiti. Pihapiirissä vaikuttavat ainakin Elvi, Leila, Kalle ja toiseksi päähahmoksi kirjoissa kohoava Juha. Muutto on vaikea, varsinkin Leila ja myös Juha kiusaavat Tiinaa, joka joutuu lunastamaan paikkansa kaveripiirissä. Tiina on reipas tyttö. Hän miltei päihittää Juhan hiihtokilpailussa ja pääsee miltei kaatumatta vaarallisen hyppyrimäen. Sukset ovat silppuna, mutta Tiina on lunastanut paikkansa. Tiinan tekee mieli luistella, mutta luistimetkin puuttuvat. Hän ostaa romukaupasta luistimet (saa lopulta ilmaiseksi) ja luisteluretkillään pelastaa pikkutytön avannosta. Perheen juoruämmä on Veli, joka raportoi äidille Tiinan tappelut ja avantoseikkailut. Tiinan urotekoja seuraavat usein kommellukset. Milloin Tiina polttaa pohjaan puuhellalle jättämänsä hernekeiton ja siansorkat, milloin hän tulee vaatteet rikkinäisenä kotiin jouduttuaan tappeluun. Tiina puolustaa sekä koiria että kissoja eläinrääkkäykseltä, mutta vaatteet aina revitään. Kirjassa Tiina myös sairastaa ja leikkaa lyhyeksi tukkansa.

Koulussa Tiina on kolmannella luokalla. Muuton yhteydessä koulu vaihtuu, 1950-luvulla oli vuoroluku, mutta Tiina menee aamuvuoroon. Tiinan perhe on minusta köyhä, ja puuroa ja velliä syödään, ilmeisesti vain isä on töissä. Asunto-osake on ostettu velaksi ja  Tiina suunnittelee isän rahahuolien takia töihin menoa, mutta käy isän työpaikan pomolle puhumassa raha-asiat selviksi.

Tiinassa on ainesta sankariksi. Juhan käsitykset naisista ja tytöistä ovat minusta hieman kangistuneita. Hänellä on harhainen käsitys miesten ylivertaisuudesta, ja omasta erinomaisuudestaan. Hän on minusta astetta ärsyttävämpi kuin hienohelmainen Leila.

Tiinaa välillä harmittaa, mutta silloin hän virkkaa "lankaa", sanallisista virkahduksista pahimmat  ovat "Voi mantelipiparkakku" ja "Voi piparminttupastilli".

Anni Polva: Tiina epäilee Juhaa, 1962, tämä painos Karisto 1982, kansi Maija Karma, sivumäärä 159. Kirjasarjan seitsemäs osa.

Tiina epäilee Juhaa, koska Juhan taskusta putoaa kirje Tuulalta, joka alkaa Juha Kulta. Kirjan loppupuolella episodi toistuu, mutta kun loppuun päästään selviää Tiinalle, että kysymys on vain serkusta, joka on tyrkky. Ainakin tämän kirjan lopussa Juhan ja Tiinan sydämet läpättävät tasatahtiin. Tiinan kotielämä jatkaa samaan malliin. Kastiketta ja kaalilaatikkoa syödään ja Tiinan veri vetää jääkiekkokentälle, jossa tulee otsalle kamala kuhmu. Leila houkuttelee pihan lapset tanssikouluun, johon lähtee myös Tiina, jonka isä maksaa kurssin. Tanssikoulutouhun kuvaus on kuin lastentarhasta. Tiina potkii kavaljeereja nilkkaan, kun Juhaa tanssittavat toiset tytöt. Kalle, toinen pihan köyhä, ei käy tanssikoulua, mutta Elvi antaa hänelle kotona yksityisopetusta. Elvillä on vastuu myös pikkusisaruksistaan.

Lapset ovat kahden kolmentoista ikäisiä, minusta tanssin aika on hieman myöhemmin. Kumman kaunaista ja mustasukkaista touhu kuulostaa. Tiinaa harmittaa tytöt permanenteissaan, korkokengissään ja korvakoruissaan. Tiinalla onkin monesti paha mieli. Ensimmäisessä kirjassa tunteita käsiteltiin virkkaamalla, nyt kutomalla.

Juha ja Tiina tappelevat koko ajan. Juha antaa Tiinalle erään riidan jälkeen lohdutukseksi vettyneen budapestin. Tiina laittaa sen yöksi tyynynsä alle, ja äiti saa aamulla lakanapyykkiä. Yleisemmin Juhan ja Tiinan välisiä riitoja ratkotaan ensin mykkäkoululla ja sitten antamalla toisille lumipesuja tai hiihtämällä kilpaa.

Kaikkein omituisinta on Eevan juhlien kuvaus. Eeva on yhteiskoulun neljäsluokkalainen. Eeva järjestää juhlat tanssikoulun päättyessä. Äitinsä näyttää mannekiinilta, ja hänellä on kädessään sininen tupakka vastaanottaessaan lapsia. Juhlat ovat todella oudot. Eeva näyttää Juhalle kiväärin ja "Juha ilmestyi kynnykselle kivääri kädessä ... Minä (Eeva) opetan hajottamaan sen illalla kun muut ovat lähteneet"  Juha ja Eeva jäävätkin sitä kahdestaan hajottamaan, kun muut ovat lähteneet. Myöhemmin Juha toteaa Tiinalle, että hän ei pidä naisista, jotka pyrkivät suuhun. Eeva jakaa tehtäviä juhlissa olijoille. Leila joutuu putsaamaan lähibaarin lattian, ja tuo juhliin mukanaan paljon tupakantumppeja ja tulitikkuja. Tiina joutuu menemään kalastamaan kaupungintalon eteen kadulle.

Tämä oli omituinen kirja. Tämä on uudelleen julkaistu vuonna 1982, sen ilmaisu on aikansa elänyt. Kivääriä ei hajoteta vaan puretaan. Lapsien ei ole syytä leikkiä aseiden kanssa. Kirjassa luetellut nuolemispuheet, sängynnarinat, simpukkapuheet ja lukuisat muut olisi voitu tarkastaa ja ilmaista nykykielen mukaisesti sovinnaisella tavalla. Minulle tuli samanlainen olo kuin Polvan aikuisten kirjasta Kohtalokas lomamatka (myös nimellä Tule ja puserra). Onko tekstissä (tahaton) sivumerkitys?

Tiina-kirjat ovat silti loistavia ja varsinkin sarjan avausosa on legendaarinen. Pitkässä sarjassa tulee huteja, vaikka Tiina-sarja on siis hitti.

Näissä osissa 1 ja 7 on pääosin talvi, mutta Tiina ei pelkää (sarjan osassa 5) ollaan pelottomia kesäisissä tunnelmissa. Kuten kansikuvasta näkyy, Tiina on puussa.
*****