Francois Mauriac: Käärmesolmu

Francois Mauriac: Käärmesolmu, Gummerus 1969, Le Nœud de vipères 1932, suomentanut Mary Ohlström, sivumäärä 236 (Käärmesolmussa 200 sivua) sisältäen kirjailijan esittelyn, jonka on kirjoittanut Kai Laitinen, josta alempana on huomioita. Kirja on jaettu kahteen osaan ja kahteenkymmeneen lukuun. Suurin osa on päähenkilön päiväkirjoja, teos sisältää myös jonkin verran dialogia, ja päähenkilön lasten kirjeitä toisilleen. Mauriacin Käärmesolmu on mestariteos.

Vihan repimä päähenkilö Louis on kirjoittanut kirjeen vaimolleen valmistautuessaan kuolemaan. Hän mainitsee itsensä rasittuneeksi ulkopuoliseksi lakimieheksi, joka kuolee 67-vuotiaana. Hän lohduttaa vaimoaan, että ei ole hävittänyt arvopapereitaan, vaikka on tehnyt mieli jättää perhe rahoitta, joita rahoja he ovat koko elämänsä halunneet ja tavoitelleet. Kirje muuttuu päiväkirjan omaiseksi tunnustukseksi ja itsetutkielmaksi, jonka kuluessa Louis toteaa sydämensä olevan käärmesolmu, josta tulee kirjan nimi. "Älä ainakaan luule, että kuvittelen itseäni paremmaksi kuin olen. Tunnen sydämeni, joka on käärmesolmu. Käärmeitten tukahduttamana ja näiden myrkkyjen kyllästämänä jatkaa se sykintäänsä niiden sihinästä huolimatta. Ja tuota käärmesolmua on mahdotonta avata, se täytyisi katkaista veitsellä tai  miekaniskulla ..."   s 128-129

Tätä toteamusta ennen kuolemaa odottava aviomies, huippulakimies ja mittavan omaisuuden omistaja on tunnustanut kolkon, vihan ja mammonan palvonnan täyttämän elämänsä tarinan etupäässä vaimolleen, jonka luulee olevan epätietoinen siippansa ahneudesta ja irstaudesta ja jolle haluaa keventää käärmesydäntään. Kirjeen hän aikoo jälkeensä. Teoksen edetessä kuvio muuttuu olennaisesti, omaiset kyllä kyttäävät perintöä ja koettavat päästä rahojen jäljille, mutta kuolema vierailee saattoväen keskuudessa. Louis etsii yhä uusia tapoja jättää rahat jollekin toiselle, ja Louisin poika ja vävy taas yrittävät keplotella omaisuutta itselleen.

Kirjan toisen osan jännitteeksi jää miten mammonan käy, ja katuuko Louis, pystyykö hän tekemään sovinnon itsensä, sukulaistensa tai Jumalan kanssa, johon hän ei kirjoittamansa mukaan usko vaan piikittelee uskovia ja vihaa kristittyjä. Avautuuko käärmesolmu ennen Louisin kuolemaa?

Juoni ja henkilöt
Louis syntyy vuonna 1862 ja hänen isänsä kuoli pojan ollessa pieni ja poika jäi äidin hoiviin. Äidin omaisuus oli suuri, ja äiti kartutti omaisuutta, hän rakasti rahaa, ja siirsi rahan rakkauden ainoaan poikaansa. Louis oli pedantti koululainen, joka luki ja ponnisteli aina, kunnes oli kuolla verensyöksyyn. Parannuttaan hän opiskeli itsensä lakimieheksi. Asianajajana hänen tavoitteensa oli kerätä vain rahaa ja mammonaa.
Isa Fondaudeg on Louis'ta viitisen vuotta nuorempi. Heidän vanhempansa sopivat Isan ja Loisin avioliitosta, joka solmittiin ja josta syntyi kolme lasta Hubert, joka on Louisin kuolinkamppailun aikana noin 40-vuotias. Tästä päätellen, eletään 1920-luvun loppua, teoshan julkaistiin vuonna 1932. Tyttäriä on kaksi Geneviéve ja Marié, joista Marie kuolee nuorena. Isalla on sisko Marinette, joka naitettiin 60-vuotiaalle paronille. Kuoltuaan paroni laati testamentin vaimonsa hyväksi, vain jos hän pysyy naimattomana. Marinette menee naimisiin ja kuolee synnyttäessään poikaansa Lucillea. Hubert ja Geneviéve menevät naimisiin ja saavat lapsia, joiden puolisot kärkkyvät myös omaisuutta perinnönjaossa. Tärkein lapsenlapsista on Genevieven tytär Janine, joka on naimisissa Philin kanssa. Louisilla on myös avioton poika Robert suhteestaan erään puolustamansa opettajattaren kanssa.

Louis'in tunnustus on armotonta tekstiä. Avioliitto meni heti sivuraiteille. Louis, joka haluaa olla aina paras, pitää olla ihailtu ja rakastettu. Hän kärttää Isalta tunnustusta. Isa tunnustaakin olleensa kihloissa Rodolphen kanssa. (Rodolphesta minulla tuli mieleen Madame Bovary samanniminen rakastaja). Tämä rikkoo avioliiton Louis'n mustasukkaisissa aivoissa, ja hän tulkittsee kaikki merkit ja eleet itseään vastaan kohdistuneiksi epäluottamuslauseiksi. Tällä Louis perustelee työnarkomaniansa ja toistuvat irstailut, ja aviottoman lapsen. Hän kätkee kaiken tunteellisuuden lukuunottamatta kolmea poikkeusta. Kuopukseensa Marié'hin hänellä on lämpimät ja hellät välit, myös Isan siskoon hän tuntee hellyyttä, kuten hänen poikaansa Luciin. Kaikki kolmesta menehtyvät traagisesti.
Louis pyhittää elämänsä mammonan kokoamiseen ja saituuden riivaamana hän kätkee omaisuuttaan pois kenenkään muun ulottuvilta. Vaimonsa kanssa on vain kylmät välit, mutta lapsiaan hän halveksii ja jopa vihaa. Tytärtään Geneviéveä hän kuvaa vaimonsa lihavaksi kuvaksi ja hän on naimisissa rommikauppias Alfredin  kanssa, ja joka yrittää lainata 400 tuhatlappusta, mutta tekee pian vararikon. Saattoväki on tekopyhyydestään huolimatta moraalisesti rappeutuneita. Louis kokee olevansa tuhatfrangisia syytävä kone. Hän ei ole antanut lapsilleen myötäjäisiä, mutta on järjestänyt elinkorot. Hän on toisaalta armoton, ei tee yhtään myönnytystä raha-asioissa.

Louis pitää itseään pahana ihmisenä. Hän laittaa ihmiset vihaamaan itseään. Hän  piikittelee vaimoaan myös sillä, että tämä ei parantanut häntä. Louis olisi odottanut rakkautta. Isa tunnustaa kirjan kuluessa, että hän tiesi miehen uskottomuuden, ja kaikki vuodet odotti miestään makuuhuoneeseensa, turhaan.

Kirjan loppuosassa kuvio muuttuu olennaisesti. Kuusikymmentäkahdeksanvuotiaana käärmesolmu alkaa höllentyä, niitä, jota Louis olisi voinut rakastaa, ovat jo poissa. Louis ottaa suojiinsa Janinen tyttärensä tyttären, jonka Phili on kylmästi jättänyt. Louis  tukee Janinea, mutta ymmärtää myös Philiä. Louis on luopunut omaisuudestaan ja näkee sydänten sydämen ja aidon rakkauden. Lapset suhtautuvat kuitenkin vihamielisesti ja syyttävästi isäänsä. Mammonan himo ja sen aiheuttama sokeus pitää otteessaan seuraavaa sukupolvea. Hubert ja Genevieve arvostelevat hengellisyyttä, ja pitävät isänsä kirjoittamaa tunnustusta ja eheytymistä osoituksena tämän mielenvikaisuudesta.

Mammona ja alemmuuden tunne
Louis kerää ja hamuaa rahaa, ei voi olla kenellekään velkaa. Raha ja omaisuus on hänelle pakkomielle. Paljon parempia eivät ole sukulaisetkaan. Louisin itsetunto tuntuu hauraalta. Hän haluaisi olla rakastettu, mutta ei asettaudu alttiiksi sille, ei pyydä anteeksiantoa, ei myönnä olevansa heikko. Hän laittaa jarrun päälle intohimon kynnyksellä. Hän elää varjoissa. Fondaudegit ovat ylempää syntyperää. Louis tuntee alemmuuden tunnetta syntyperästään. Hän halveksii myös aviottoman lapsensa äitiä, joka käy jokapäiväisessä työssä ja on konekirjoituksen tylsistyttämä. Myös Robert-poika käy töissä. Tarkemmin analysoituna hän halveksii kaikkia, jotka tekevät töitä, myös itseään, hän on lakimies. Louis vihaa omaa ulkonäköään, hän inhoaa lihavia sukulaisiaan  ja rakastettujaan "lihava rakastamani naisen irvikuva". Viha on kuitenkin ihmiskunnan ominaisuus. Isa vihaa sisartaan ja tämän lasta. Kaikki kirjan henkilöt tavoittelevat maallista mammonaa. Louis osaa keinot haalia mammonaa, piilottaa sitä ja juonia, toisaalta haukat vaanivat rahoja. Tekoystävällisyyden kaavuin sukulaiset yrittävät puhkoa Louis'n kovaa kyynistä panssaria.

Uskonto
Louis julistaa alussa tuomitsevansa uskonnon ja kristityt. Hän kuitenkin pohtii, että jos kuitenkin aloittaisin uuden elämän, jos pyytäisin anteeksiantoa, olisinko vapaa? Rakkausko auttaisi vai sokea voima? Hän pohtii kieltäytyvänsä viimeisestä voitelusta. Luultavasti voitelu suoritettiin, koska Louis hengellistyi. Jokaisen kuitenkin täytyy nöyrtyä ja eheytyä itse, Hubert ja Genevieve ovat täysin mammonan vietävissä.

Lopuksi
Nykymittapuun mukaan arvioituna Käärmesolmu on loistava teos. Klassikon tunnistaa teemoista ja motiiveista, joita ajan hammas ei kalua tyhjiksi. Vaikka nykyisin jokainen voi vapaasti valita elämänkumppaninsa, olemmeko vapaita mustasukkaisuudesta, rakkaudettomuudesta ja anteeksiannosta. Keräämmekö mammonaa mammonan vuoksi emmekä voi luopua siitä? Eivätkö perintöriidat ja -spekulaatiot revi monia sukuja.

Käärmesolmu aukeaa lukijalle rehellisenä itsetutkiskeluna. Mammonan palvoja etsii tapoja jättää omat lapsensa ja lapsenlapsensa nuolemaan tyhjiä näppejään. Aikeille löytyisivät keinot, mutta käärmesolmu löystyy ja myrkky suonissa laimenee. Viha lientyy. Sukulaissuhteissa ei löydy kuitenkaan tilaa armolle, anteeksiannolle eikä edes rakkaudelle.

***
François Mauriac (1885 – 1970 ) oli ranskalainen kirjailija ja Nobelin kirjallisuuden palkinnon voittaja vuodelta 1952. François Mauriac syntyi tilanomistajaperheeseen vuonna 1885, mutta isä kuoli pojan ollessa noin puolentoista vuoden ikäinen. Hän sai katolisen kasvatuksen, opiskeli Pariisissa ja meni naimisiin vuonna 1914. Hän ilmeisesti osallistui ensimmäiseen maailmansotaan, jossa sairastui vakavasti, mutta selvisi. Suudelma spitaaliselle myös nimellä Pyhä suudelma vuonna 1922 oli hänen läpimurtoteoksensa.

Käärmesolmua pidetään François Mauriacin pääteoksena.

Kai Laitinen pitää kaikkia Mauriacin teoksia uskonnollisina, ja ovat tutkielmia pahuudesta tai inhimillisestä heikkoudesta, eli uskonnollisuus on piilossa. Minusta tässä Käärmesolmussa on samoja teemoja kuin Evelyn Waughin Menneessä maailmassa. Jossa lordi Marchmain häipyy perheensä luota, ja pohtii, mitä rahoilleen tekee. Uskonto ja uskonnolliset kysymykset hallitsevat kirjaa näkymättömän langan tavoin, ja lopussa lankaa sitten nykäistään. Lordi vastaanotti viimeisen voitelun. Charles Ryderin rakkauden korttitalo kaatui minusta enemmän Julian  hengellistymisen vuoksi. Waughin tekstistä voi ounastella, että Julian pyhyys oli lähinnä tekopyhyyttä ja hänen moraalinsa on ollut rappeutunutta, Julia ei tietenkään luopunut linnasta eikä arvonimestä vanhemman veljensä hyväksi, vaikka hylkäsi Charlesin ja sai siten isänsä testamenttaamaan koko omaisuuden ja arvonimen itselleen..

Käärmesolmussakin tarkastelukulma on erilainen, mutta mammonan himo oli molemmissa ja uskonnolliset kysymykset esitäytyvät osin samoin, Menneessä maailmassa Sebastian hakeutui luostarin suojiin. Charles tapasi perheen tyhjin käsin, ja tyhjin käsin ja sydämin hänet myös jätettiin. Molemmat kirjat ovat "omia tunnustuksia tai muistelmia"

Kai Laitisen mukaan Mauriacin kirjoissa raha hallitsee ihmisten mielikuvitusta. Laitisen mukaan kirjojen aihe on synti, mutta ei niinkään synnin vastapuoli sovitus tai armo esiinny kirjoissa. Tässä minusta Louis sovitti syntinsä ja sai armon, muttei anteeksiantoa lapsiltaan vaan hullun leiman. Ajatuksia suvussa hallitsevat vain raha ja viha.

Wikipedian mukaan Mauriacia pidetään yhtenä 1900-luvun suurimmista katolisista kirjailijoista. Myös Waugh oli katolinen ja kirjailija.

Kai Laitinen (1924 - 2013) oli suomalainen kirjallisuuskriitikko. Monessa kirjassa, kuten tässäkin on hänen korkeatasoisia alkukirjoituksiaan.