Lotta Hällström: Painajainen puntarilla, syömishäiriöt ja niiden ehkäisy, Minerva-kustannus 2009, sivumäärä 174.
Lotta Hällströmin kirjan aihe on vakava: syömishäiriöt ja niiden ehkäisy. Kirjassa on paljon analyysia syömishäiriöiden synnystä ja puhkeamisesta kohdistettuna pienten lasten ja teini-ikäisten lasten vanhemmille. Kirjassa pohditaan, miksi lapset laihduttavat ja miksi kulttuurimme ihannoi hoikkuutta.
Tytöillä anoreksia (laihuushäiriö) ja bulimia (ahmimishäiriö) ovat yleisempiä kuin pojilla, joilla on muunlaisia syömishäiröitä, kuten ortoreksiaa ("syödään mahdollisimman terveellisesti").
Monelta puuttuu diagnoosi, mutta syömishäiriöt ovat yleistymässä. Kirja on vuodelta 2008, vuonna 2020 nettitietojen mukaan "tytöistä" noin 18% on kärsinyt syömishäiriöistä, ja pojista noin 2 %. Toisaalta Duodecimin mukaan anoreksiasta kärsiviä on "vajaa 1%" anoreksiaan sairastuneista poikia on "5-10%". Terveystalon "esitteen" mukaan naisista 1-2% sairastuu anoreksiaan, ja syyt ovat samoja mitä kirjassa esitetään, eli perfektionismi, hyväksynnän hakeminen, traumaattiset kokemukset, perheessä kytevät ongelmat, tyytymättömyys omaan kehoon, vartaloihanteet. Ikä ja sukupuoli myös vaikuttavat näiden häiriöiden syntyyn ja perimä.
Kirjaa oli alkuun mielenkiintoista ja hyödyllistä lukea, mutta itseäni alkoi rasittaa jopa ahdistaa ne jatkuvat vaatimukset, mitä lueteltiin vanhemmille, mitä pitää tehdä ja sanoa, miten pitää puhua lapsille, miten ei saa puhua ja vertailla.
Yhteiskunnassa ihannoidaan hoikkuutta. Jopa nettikeskusteluissa leimataan lihavia.
Ohjeita
Kirja pitää huonona puntarilla käyntiä, ja painoindeksistä puhumista. Puntarin lukema ei takaa hyvinvointia.
Jokainen tekee virheitä, ja tietty armollisuus on hyvästä.
Varmaankin tärkeä aihe sinänsä. Itse olin laiha lapsi jota opettaja yritti yhteen aikaan lihottaa. Mutta kyse oli enemmän geneettisestä kuin ravintoon liittyvästä tekijästä. Kehokommentoinnin voisi jättää pois ja keksiä muita keinoja terveellisiin elämäntapoihin suuntautumisessa.
VastaaPoistaTotta kommentoinnin voi jättää pois (ja omaan arvoonsa).
PoistaMainio avaus tärkeästä ja paljon puhuttavasta aiheesta! Vanhemmat, ympäristöt ja lapset ovat erilaisia, mutta kuten toteat: tietty armollisuus on hyvästä ja useimmat vanhemmat tekevät luontaisesti parhaansa jälkikasvunsa hyvinvoinnin eteen... Olemme erilaisia ja se on hyväksyttävää.
VastaaPoistaTotta itsensä pitäisi hyväksyä ja myös muut.
PoistaP.S. Asiallista asiaa kehopositiivisuudesta: https://www.superlehti.fi/hyvinvointi/mina-ja-ihana-kehoni-%E2%88%92-kehopositiivisuus-on-jokaisen-kehon-oikeutta-olla-olemassa/
VastaaPoistaKiitos, hyvä katsaus
PoistaSyöminen on kinkkinen juttu, koska se ei ole vain nälän sammuttamista, vaan myös sosiaalista toimintaa ja paljon muuta: kannanottoa, lohtua...
VastaaPoistaJos syömiseen alkaa jossain vaiheessa jostain syystä (jota ei edes aina tiedosta) kiinnittää liikaa huomiota, niin voi käydä niin, että syömiseen liittyvät ajatukset alkavat hallita ja määrätä, eikä niistä pääse irti, vaikka haluaisikin. Se mikä oli ennen välttämätöntä ravinnon saamista ja mielihyvää onkin lopulta iso ongelma.
Takkutukan linkittämässä artikkelissa on termi kehomyötätunto.
Se on minusta hyvä. Melkein mistä tahansa voi puhua, painostakin, kunhan se tapahtuu myötätuntoisesti eikä milloin ja missä tahansa, vaan silloin kun joku haluaa ongelmastaan puhuttavan.
Ja voi miten ihanaa, jos osaisi puhua itselleen myötätuntoisesti niin ulkonäköasioista kuin muustakin.
Kiitos kommentista, joskus painon tarkkailu alkaa urheiluharrastuksesta tai terveydenhoitajan kommentista, tai luokkakaverit haukkuvat läskiksi, joka on todella raakaa...
Poista