Sempé - Goscinny: Nikke ja nenä

Sempé - Goscinny: Nikke ja Nenä, alkuteos Les recres du petit Nicolas 1961, suomentanut Timo Martin WSOY 1968, sivumäärä 112.

Nikke-kirjat ovat parhaimpia, mitä tiedän. Päähenkilönä on minä-kertoja Nikke, joka on konttorissa työskentelevän hermoilevan isän ainut lapsi. Äiti on hieman takakireä kotirouva, jonka äiti eli mummi  saa Niken ihan perusisän näyttämään hermoheikolta. Niken luokalla on äkkipikainen ja vahva Henri, Niken ehkä paras kaveri aina ruokaa syövä Simon, Ruffe, jonka isä on poliisi, koulussa huono Kloku, Jokkis, Paul, sekä Jori, jonka isä on valtavan rikas. Niken luokan priimus on silmälasipäinen Albert, joka on kantelija ja opettajan lellivauva. Niken opettaja on usein rasittunut, rehtori pitää ohjaksia käsissään. Herra Dubon eli Soppa on välituntivalvoja.

Nikke ja nenän ensimmäisessä jutussa Simon erotettiin koulusta. Niken lihava kaveri Simon syö jatkuvasti nyt hillovoileipää, muut pelaavat polttopalloa. Henristä on tullut polttaja, Kloku väistää palloa, ja se osuu Simonin takalistoon, jolloin hänen vaalimansa hillovoileipä tippuu maahan. Pahinta kaikesta on, että välituntivalvoja herra Dubon astuu sen päälle. Simon kiihtyy niin, että hänet erotetaan koulusta. Hauskaa tässä jutussa on henkilöiden reaktiot. Simonin äiti anelee Simonin takaisin kouluun. Kaikki alkaa hyvin, paitsi että Sopan retuuttama Paul törmää Simoniin, jonka juustovoileipä putoaa maahan...

Pikkupojille on aina jotakin pyhää, mitä aikuiset eivät ymmärrä, Simonille se on hillovoileipä, tai ruoka yleensäkin.

Eugene-sedän nenä
Nikke on menossa kouluun "isän kanssa on vänkää kulkea, sillä isä antaa usein rahaa, että voi ostaa tavaroita". Isä ostaa lelukaupasta Nikelle tekonenän, koska nenä muistuttaa Eugene-sedän nenää, nenä on pahvista. Koulussa kaverit haluavat kokeilla nenää ja siitä tulee ongelmia. Henri mottaa Nikkeä, jonka nenä suojaa pahemmilta vaurioilta, mutta Soppa joutuu selvittämään ongelmaa. Oppitunnilla opettaja ei ilahdu Niken pitäessä tekonenää ...

Niken saamista tavaroista tulee aina ongelmia.

Kello
Nikke saa Mummilta paketin ja siinä on uusi hieno  rannekellon, josta näkee ajankulumisen, ja jonka viisarit hohtavat pimeässä. Isä on liikelounaalla. Nikke menee näyttämään isälle kelloa, ja äiti herää, ja kysyy mikä aika tämä on tulla kotiin. Nikke ilmoittaa, että 23.58. Isän mielestä äidin äidin lahjat ovat omituisia. Aamulla tulee lisää kitkaa vanhempien välillä isän lähtiessä töihin. Kotona hankaluudet loppuvat, kun kello menee rikki, Simonin avattua sen linkkuveitsellään. Isä sanoo, että kelloa ei korjata, mutta viisarit näkyvät pimeässä. Mummin lahja on tosi vänkä.

Kirja kertoo paljon myös Niken isän ja äidin tavasta kommunikoida, ja suhtautua elämään

Olohuoneen vaaleanpunainen maljakko
Niken pallo osuu olohuoneen vaaleanpunaiseen maljakkoon ja menee rikki. Niken äiti käskee kertomaan isälle. Isä lukee lehteä, ja tokaisee, hyvä mene leikkimään. Tästä kehkeytyy iso perheriita.
Äidin mukaan isä jättää kasvatuksen hänelle, ja poika joutuu rappiolle, isä kysyy pitääkö hänelle antaa heti selkään. Isän mukaan hän tekee töitä kuin hullu, ja kestää pomonsa huonot tuulet, ja kieltäytyy omista harrastuksistaan, jotta hän onnistuu hankkimaan perheelle elatuksen. Äiti huutaa, että hän on kieltänyt puhumasta rahasta pojan kuullen. Isä ilmoittaa tulevansa hulluksi. Äidin mukaan hänen oma äitinsä varoitti tästä. Riita jatkuu ja kärjistyy, mutta sitten sovitaan, joskin isä alkaa sen jälkeen ihmetellä, missä vaaleanpunainen maljakko on. Niken isä on hajamielinen.
Tämä kertoo paljon Niken vanhempien avioliitosta, joka kaikesta kitkasta huolimatta on rakastava. Nikke-kirjoissa ihmiset välittävät toisistaan.

Tuliharja
Nikke, Simon, Ruffe ja Kloku pyydystävät sammakonpoikasia puistosta. Nikke tulee ylpeänä kotiin sammakonpoikanen lasipurkissa. Hän on ristinyt sen Tuliharjaksi, jolla käy kilpailuja muiden poikien sammakkojen kanssa. Vaatteet ovat märkinä. Isä sanoo, että Tuliharja on hyvä juttu. Äiti ilmoittaa, että minä tai sammakko. Niken kotona lopulta tehdään aina kuin äiti haluaa. Puistonvartija ihmetellään, kun puiston lammikkoon tuodaan lasipurkeilla vettä, ja yhdellä on poliisiunivormu yllä.

Meidän sanomalehti
Paul on saanut lahjaksi "kirjapainon". Luokan  pojat (koulussa on vain poikia) haluavat tehdä sanomalehden. Teksti ladotaan kumikirjasimilla. Kuten arvata saattaa alkaa kaaos ja riita, lehden  nimestä, kirjoituksista ja kuvista tulee riitaa. Lopulta Soppa takavarikoi kirjapainolaatikon.

Välitunnilla tapellaan
Jorille ja Nikelle tulee riitaa, ja pojat sopivat että ensi välitunnilla tapellaan. Luokka kuhisee, Nikke saa ohjeita Henriltä, joka käskee motata nenään, ja Ruffelta, joka kehottaa antamalla korvapuustin. Ohjeista tulee riitaa. Joka jatkuu pareittain, toisia haukutaan valasäkeiksi, Simoniakin suututetaan viittaamalla lihavuuteen. Simonilla on erinomainen itsetunto, nyt hän kimmastuu, sillä äiti on alkanut syöttää hänelle laihdutuspillereitä. Opettajalle selviää, että välitunnilla aiotaan tapella, ja Soppa seuraa silmä tarkkana. Lopulta muut tappelevat, paitsi ei Nikke, Jori ja Albert, jolla on silmälasit ja joka on opettajan lellivauva.

En itse hyväksy enkä käytä väkivaltaa tai sen uhkaa. Maailma on kuitenkin raaka paikka, joten yksilöiden on opittava pitämään puoliaan ja yhteiskunnalla on oltava mekanismit sisäiseen järjestykseen ja ulkoiseen turvallisuuteen. Nikke-kirjoissa tappelut ovat samankaltaisia kuin Asterixissa. Asiat sanotaan suoraan, riidellään, ja sovitaan. Lapset ovat suoria, eivätkä pitkävihaisia, he eivät myöskään pelaa mitään pelejä, eikä ketään kiusata. Albert saa olla omissa oloissaan. Simon on yksi kavereista, ja hän hyväksyy itsensä.


Valokuvauskone
Nikke saa mummilta kameran postipaketissa. Hän vie kameran kouluun. Opettaja takavarikoi kameran, mutta heltyy kuitenkin. Tappelu tulee siitä, että Jori, jonka isä on hurjan rikas, kysyy onko kamerassa salamavaloa. Kamera joutuu kaappiin, sillä isä katsoo kuvia, ja toteaa Niken äidistä otetuista kuvista teräviä havaintoja. Kansikuva on tästä jutusta.

Jalkapalloa
Tarina on yksi Nikke tarinoiden pisimpiä ja parhaimpia. Pojat menevät kaatopaikalle pelaamaan jalkapalloa. Kaatopaikalle tulee toinen poikaporukka, joka haastetaan peliin. Niken isä "valmentaa" joukkuetta. Peli alkaa huonoissa merkeissä, sillä koira ahmii Simonin eväät, ja Simon ajaa koiraa takaa. Simon on maalivahti, ja vastustajat saavat pari maalia. Pallo katoaa, tai eräs herra takavarikoi sen. Pelivälineeksi otetaan säilykepurkki, josta Simon ei halua luopua. Simonin ansiosta pojat johtavat 3 - 2. Pian isät tulevat katsomaan, ja pelaamaan. Poikien pelistä tulee isien peliä, ja pojat menevät Klokun luo katsomaan urheiluruutua. Toisten poikien isät tasoittavat, mutta Ruffen isä poliisin ottein raivaa tiensä maalille ja tekee maalin.

Poikien isät voittavat 4 - 3.
Tämä juttu on todella mainiosti toteutettu, ja kertoo juniorijalkapallosta, jalkapallosta, pojista ja isistä hyvin olennaista. Tämän tarinan jälkeen kirjan tarinoiden taso ei enää voi nousta.

Taidemuseo
Opettaja vie pojat taidemuseoon. Matka taidemuseoon on "mielenkiintoinen", opettaja on sangen rasittunut. Simon on lumoutunut ruoka-aiheisista tauluista. Nikke tulkitsee opettajaa usein väärin. Hän luulee, että opettaja inhoaa tauluja.

Partiopojat -tarinassa pojat keräävät rahaa opettajan lahjaan. Rahaa saadaan kasaan 52 frangia, josta Jorin isältä on saatu 50  frangia. Pojat ostavat erinäisten vaiheiden jälkeen opettajalle partiopojat. Lahjan anto epäonnistuu, koska opettaja takavarikoi ne, kun Kloku saa ne takaisin, ne putoavat.

Tahdissa mars!
Koulussa harjoitellaan marssia muistopatsaan paljastuksen vuoksi. Sattumusten jälkeen Niken luokka ei osallistu.

Klokun käsi
Kloku on luokan huonoin oppilas, mutta katkaistuaan kätensä hän saa paljon huomiota, ja se alkaa keljuttaa muita poikia, jopa Albertia, joka pelkää lellivauvan asemansa puolesta.

Lääkärintarkastus
Pojat menevät lääkärintarkastukseen äitiensä kanssa. Joria saattaa autonkuljettaja Gaston. Äidillä on suukopua, pahiten Albertin ja Klokun äideillä. Albert itkee ja kieriskelee maassa. Henri mottaa Joria. Simon syö, ja kun käsketään yskiä murusia lentää. Lopuksi poikien pitää piirtää. Kuvat ovat mielenkiintoisia. Tohtori on rasittunut, hoitaja tuo hänelle pillereitä ja vettä ja tohtori piirtää aseita.

Päättäjäiset
Koulu loppuu ja pojat tulevat hienoina. Kaikki saavat palkintoja, Nikke palkitaan kaunopuheisuudesta, ei niinkään puheen laadusta kuin sen paljoudesta. Kesäloma alkaa haikeudessa, kavereita ei näe pitkään aikaan.

Voin tässä tunnustaa, että vaikka tämä henkii vanhaa maailmaa, niin olen ollut ja olen edelleen paljon Niken kaltainen. Yksinkertainen, vähän hölmö, lapsellinen, mutta äärimmäisen suora, helposti reagoiva pikku poika. Arvostan itse perhettäni ja koitan olla parempi isä ja aviomies kuin kirjassa ollaan tai ainakin yhtä hyvä. Kaikki perheet kirjassa ovat yhdessä ja vanhemmat rakastavat poikiaan  (tässä kirjassa ei ole tyttöjä, useimmissa muissa Nikke-kirjoissa on). Minulla on paljon samoja ihanteita kuin Nikellä, eli sanotaan asiat suoraan, tulkitaan asiat suoraan, asiat selvitetään heti asianomaisten kanssa. Minua ei ole koskaan rasittanut omien lasten eikä muiden lasten spontaanius ja vilkkaus, eikä palaute, joka tulee asiasta suoraan ja heti. Kantelemisesta, takana päin puhumisesta, juoruilusta, juonimisesta en pidä, enkä sitä myöskään itse harrasta. Sen sijaan voin kyllä kertoa tosia asioita maailmasta.

Ymmärrän, että omaa maailmankatsomustani pidetään rajoittuneena ja osa jopa vääränä. Minusta ystävyydessä, reiluudessa, yhteishengessä ei ole mitään ongelmallista, turhassa tärkeydessä, takanapäin puhumisessa, valehtelemisessa, kantelemisessa, ahneudessa, tekopyhyydessä ja teeskentelyssä sen sijaan on, siis Pikku Joken mielestä. Minusta maailmassa ei kaikkia tarvitse hyysätä, suurin osa ihmisistä pärjäävät kyllä muiden mukana. Minusta yksilöllä on suurempi vastuu itsestä, kuin yhteiskunnalla. Niken luokan vanhemmista kukaan ei rutise ilmaisia koulukirjoja, ja edes kouluruokaa ei ole tarjolla, vaan lapset käyvät kotona syömässä. Minusta olemme Suomessa luopuneet vastuusta, ja odotamme, että yhteiskunta ottaa ulkomaista velkaa ja hoitaa kaiken kuntoon. Pikku Jokke liputtaa reiluuden, suoruuden ja oma aloitteisuuden puolesta, ja kaveria autetaan, jos hän tarvitsee apua, mutta kenenkään puolesta ei tarvitse kaikkea tehdä. Alberthan edustaa tätä itkemiskulttuuria, jos joku asia ei ole täydellisen hallinnassa, niin hän  alkaa itkeä ja kieriskellä maassa ja huutaa äitiä tai opettajaa ja hän syyttää aina muita. Muun ajan hän haluaa loistaa tai kannella muiden tekemisistä. Muut eivät kantele Albertista, eivätkä myöskään kiusaa tätä. Luulen, että Albert ei ole onnellinen, mutta luokan huonoin Kloku on, kuten muutkin pojat.