Patrick Modiano: Kadonnut kortteli

Patrick Modiano: Kadonnut kortteli, Quartier Perdu, 1984, suomentanut Jorma Kapari, wsoy 1987, sivumäärä 171.

Patrick Modianon Kadonnut kortteli alkaa toteamuksella, että "oli omituista kuulla puhuttavan ranskaa". Toteamus on Jarvis-kirjoistaan kuullun Ambrose Guisen, joka on asunut Pariisissa kaksikymmenvuotiaaksi asti, mutta on sen jälkeen muuttanut Englantiin, ja kirjoittaa huonoja kirjoja hyvin, mutta englanniksi, joka on ollut hänen varieteetanssija-äitinsä äidinkieli. Guise katselee fasadeja, ja pohtii niiden kätkevän raunioita, häntä vaivaa vierauden tuntu, vaikka Pariisi on ollut hänen kotikaupunkinsa. Ambrose Guise tapaa kustannussyistä japanilaisen Yoko Tatsuken, joka ylvästelee ranskalaisen ruokakulttuurin tiedoillaan asuttuaan viitisen vuotta Pariisissa. Hän ei osaa aavistaa, että "englantilainen kirjailija" on syntyperäinen ranskalainen. Tapaamisen aikana Ambrose Guise alkaa uudestaan ranskalaistua, puhua ranskaa ja matka menneisyyteen ja siluettiin nimeltä Jean Dekker alkaa. Kirjan juoni on varsin lineaarinen, mutta jättää asioita riittävästi avoimiksi ja selittämättä. Kerronnan tuoksinassa selviää, miksi Jean Dekker on haihtunut Pariisista ja tiivistynyt brittikirjailijaksi Ambrose Guiseksi. Romaanissa on uskomattoman hyvin kuvattu metamorfoosi: porvarillinen englantilainen äveriäs perheenisä muuttuu ranskalaiseksi veltoksi vetelehtijäksi, joka muistelee päihteistä häntäheikkiaikaansa. Romaanin jännite kasvaa äärimmilleen, loppu jää sopivasti ilmaan leijumaan autereena. Kumpaan olomuotoon autere kiteytyy?

Tapahtumat alkavat laukata, kun Jean Dekker ottaa yhteyttä Ghita Whattieriin, joka oli ollut tuomari Daniel de Rockoyn kumppani. Metamorfoosi alkaa. Matkalla menneisyyteen tulee mukaan muita hahmoja. Modianon tapaan avaintapahtuman henkilöt jäävät täysin taustoittamatta ja Dekkerin ja Carpentierin takaa-ajo varjojen perässä on pitkälti kerronnan harhaa, kuten suurin osa tapahtumista. Pariisin käyneille voi miljöön kuvaus toki antaa muistoja, itse en ole käynyt Pariisissa, joten keskityin muihin kerronnan elementteihin,. Draaman ydintapahtumat tulevat henkilöiden suhteista, useimmin lakanoiden välistä, jota lakanaleikkiä ei kuitenkaan kuvata.

Modianolaisia elementtejä kirjassa ovat puheet aaveista, raunioista ja fasadeista, "ehkäpä talojen fasadit kätkivät rauniot". Menneisyyden muistelu kiertää ja lähestyy tarinan ydintä. Lopulta ytimeen poraudutaan ja välittömästi paine katoaa eli tarinan jännite laskee. Tyypillistä ovat ihmisten valokuva-albumien otokset, henkilöiden selittämättömät katoamiset, silhuettimainen toikkarointi, rahasta pelaaminen, orgiat ja sukupuolinen kanssakäyminen, viinan juonti, huumeiden käyttö, ihmisten vieraus ja kaksoiselämä. Paikkoina ovat taas Sveitsin rajalla oleva "talviurheilukeskus", Geneve mainitaan ja Pariisi. Ammattina on mainittu antiikkikauppias. Lisäksi naiset ovat ulkonäöltään komeita, mutta moraaliltaan löysiä. Kerronnan aina tasoja on kaksi 1960-luvun puoliväli ja arviolta 1980-luvun alkupuoli.

Luvut 19 ja 39 sekä kesäkuukaudet
Kirjassa luvut 19 ja 39 toistuvat. Päähenkilö oli 19 vuotta, kun hänen suhdesoppansa alkoi. Vastapuolen Carmenin ikä oli 39, mikä oli päähenkilön ikä tapahtumahetkellä. Carmen puolestaan tutustui 19-vuotiaana Mailloutiin vuonna 1939. Lisäksi Ghita oli ollut rakastunut Mailloutiin 19-vuotiaana.

Henkilöt ovat syntyneet pääosin heinäkuussa, mutta myös kesä- ja   elokuussa. Kirjan tapahtumat ajoittuvat kesä- heinä ja elokuuhun.
Robert Carpentier on syntynyt 7.6 ja Georges Maillout 21.7.
Jean Dekker on syntynyt 25.7, tumma (ja tuhma) nainen oli päivän nuorempi tai vanhempi, "olimme syntyneet päivän välein".
Carmen on syntynyt 4.8, muiden syntymäaikaa ei kerrota.
Kirjailija Patrick Modiano lienee itse syntynyt 30.7.

****
Kirjaan on alkusanat kirjoittanut Jan Blomstedt. Hän korostaa, että unohtaminen ja muistaminen eivät välttämättä ole toistensa vastakohtia. Hän kuvaa arviointeja kirjasta, monesti todetaan, että kirja on hieno, mutta pinnallinen. Minusta Modianon pinnallisuus tarkoittaa monesti sitä, että henkilöt ovat "paparinukkeja" heidän luonteensa, motiivinsa ja taustansa jäävät hämärän peittoon. Modianon teoksissa on minusta lisäksi dilemma, että niistä ei jää vahvoja muistoja ! Tämän Blomstedtkin toteaa.

Modianolle tyypillistä on minusta seuraava lainaus:
Tuolla kohosi helleautereesta vihreä puinen kioski josta lapsuusaikana ostin makeisia, se oli suljettu, ehkä lopullisesti. s.35
Kaipuu ja kaiho menneeseen, usein jotakin henkilöä tai hänen hahmoaan ajetaan takaa, tässä Robert Carpentier ajaa takaa kuollutta Mailloutia tai autoa, jossa hän kuvittelee tämän olevan. Tätä seuraa yö yön jälkeen. Lopulta koko asialla ja Mailloutilla ei ole itse tragedian kannalta merkitystä, vaan tragedian osapuolet tulevat mukaan kohtaukseen hetkeä ennen, ja jäävät sen jälkeen varjoihin. Monta kertaa puhutaan pyhinvaelluksesta, vaikka lopulta kyse on aivan muusta, lähinnä pakonomaisesta tarpeesta palata tapahtumapaikoille.

Hämärää Modiano pitää imartelevana, vanheneminen ei näy siinä.

Vanhahtavaa ilmaisua ovat minusta puheet reseptiosta ja reseptionistista
Hotellin reseptionisti s. 16 (vastaanottovirkailija)
Concorden reseptiossa s.18 (vastaanotossa, "respassa")
Termit reseptio ja reseptonisti  toistuvat yhä uudestaan ja uudestaan. Samoin puhutaan Eiffelin tornista toistuvasti. Eiffel torni lienee parempi muoto.

Carpentieriä sanotaan Tintiniksi. Tintin minusta viittaa Tinttiin, eli Hergén luomukseen. Ilmeisesti lempinimi tulee vain vaaleista hiuksista. Carpentier on autonkuljettaja, Tintti taas lehtimies ja seikkailija, heidän moraalinsa eivät ole samankaltaisia. Tintti on hyveellinen partiopoika.

Patrick Modiano: Kadonnut kortteli on loistava romaani identiteetin täydellisestä muuntumisesta ja porvarillisen elämäntavan poisheittämisestä. Ilmaisu on harsomaista ja kirjan mitta on lyhyt, kuitenkin kaikki olennainen tieto välittyy lukijalle.

Ranskalainen Patrick Modiano on syntynyt vuonna 1945 luultavasti, myös syntymävuosia 1947 ja 1942 on ollut kirjojen takakansissa. Modiano  on vuoden 2014 Nobelin kirjallisuuden palkinnon voittaja. Tässä takakannessa viitataan hänen lapsuuteensa. "Varmana voi ehkä pitää, että Modiano on juutalaista syntyperää, hänen äitinsä oli unkarilainen näyttelijätär, että hänen isänsä katosi omille teilleen ...", lukee kirjan sivukannessa. Nämä ovat Modianolle hyvin tyypillisiäkirjojen  teemoja. Kadonneen korttelin Dekkerin äiti oli varieteetanssija, ja isästä ei ollut mainintoja. Juutalaisteema ei juuri tässä kirjassa nouse esille, mutta muissa teoksissa kyllä.

Patrick Modianon 

Kehäbulevardit olen blogannut täällä

Hämärien puotien kujan täällä

Villa Tristen täällä

Ulla on blogannut Kadonneesta korttelista (ja Hämärien puotien kujasta) täällä.

Katja on blogannut täällä.