Herman Koch: Illallinen

Herman Koch: Illallinen, Het Diner 2009, suomentanut Sanna van Leeuwen  Siltala 2013, sivumäärä 340.

Herman Kochin Illallinen alkaa, kun hienostoravintolaan monen ruokalajin menu'ta asettuvat syömään suosittu poliitikko Serge Lohman Babette-vaimonsa kanssa sekä Sergen veli historianopettaja Paul Claire-vaimoineen.

Jos olet aikeissa lukea kirjaa seuraava paljastaa kirjan asetelman.

Älä siis lue bloggausta, jos olet aikeissa nauttia Illallisesta ilman ennakkoasennetta.

Illallinen on tragedia ja sairaskertomus. Paul on tarinan mielenvikainen minäkertoja, Claire on vielä pahempi narsisti ja psykopaatti kuin miehensä. Kuten myöhemminkin totean, karmiva asetelma selviää vasta hiljalleen. Alkuun kaikki vaikuttaa harmittomalta.  Takakannenkin esittely johtaa pahasti harhaan, koska ei ole kysymys Paulin löytämästä videosta poikansa Michelin kännykästä vaan Paulista ja Paulin asenteista jo pidemmältä ajalta, ja mihin vanhempien narsistinen ja psykopaattinen asenne johtaa omassa käyttäytymisessä ja lastensa kasvatuksessa.

Tunnustaudun demokratian ja ihmisoikeuksien kannattajaksi. Uskon ihmissuhteissa sovitteluun, sopuun ja väkivallattomuuteen, aina se ei ole mahdollista, mutta silti ei tarvitse riidellä, voi pysytellä erossa. Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, minusta myös muilla olennoilla on oikeus elää reviireillään, villieläimet villissä luonnossa ja lemmikit ihmisten kanssa.

Kirjan päähenkilö sen sijaan ei tunnustaudu ihmisoikeuksien kannattajaksi, eivätkä myöskään veljesten siipat eivätkä pariskuntien esikoiset. Ainoastaan parjattu poliitikko omaa jonkin verran henkistä selkärankaa ennen kuin se murretaan.

Kirjan puitteet on veljesten ja heidän siippojen hieno ja kallis ravintolaillallinen. Kirjassa kuitenkin luodataan Paulin pään sisälle takaumin. Alkuun Koch harhauttaa minäkertojaratkaisullaan poliitikkoveljen olevan ongelman ja Paulin olevan normaali perheenisä ja opettaja. Menemättä juoneen tai lopputulokseen sen tarkemmin voin mainita vanhempien peittelevän poikien tekemiä hirmutekoja. Tärkeintä on oma onnellinen perhe, ei ihmiselämä eikä laki.

Kerron omia -varmasti hyvin lapsellisia- mielipiteitäni lukuprosessin tiimoilta.
1. Sairauteen määrätyt lääkkeet kannattaa syödä.
2. Lapsille on asetettava rajat
3. Kun rajat asetetaan pienenä, ne on helpompi pitää
4. Moraalinen koodi opitaan pääosin vanhempien esimerkistä
5. Kasvu ja oppiminen käyvät monesti pettymysten kautta
6. Toisen vahingoittaminen on väärin
7. Kuolemanrangaistus on aina väärin
8. Olemme tasa-arvoisia
9. Jokaiselta voi oppia
10. Jokainen on arvokas

Lisäksi minusta
1. Vanhempien pitää puuttua lastensa virheisiin ja erheisiin.
2. Vanhemmilla on kasvatusvastuu
3. Väkivalta pitää tuomita, vaikka omat lapset sitä harrastaisivat
4. Teko on väärin, jos se vahingoittaa toista,
5. Rikos pitää sovittaa pyytämällä anteeksi, hyvittämällä se uhrille ja kärsiä siitä lainmukainen rangaistus. Rikosta ei saa uusia vaan pitää katua.

Kirja on omalla tavallaan mestarillinen. Pitääkö vanhempien paljastaa lapsensa rikollisuus vai suojata lasta kiinnijäämiseltä?

Kirjailijan on minusta asetuttava selkeästi väkivaltaa ja sen peittelyä vastaan, esimerkiksi rakentamalla kirjan loppu moraalisesti oikeaksi. Sadun kaava on toimiva: loppu hyvin kaikki hyvin. Tässä se loppu on onnellinen perhe, mutta loppu on onneton ja perhe sairas, ja teot ovat minusta moraalisesti ja juridisesti vääriä.

Minulta kirja saa kouluarvosanakseen neljä, sillä 
1. Juoni on täysin epärealistinen. Patahullu ihmisiä toistuvasti mukiloiva mielipuoli olisi laitettu joko vankilaan tai hoitolaitokseen, eikä hänellä olisi riittänyt rahat elämiseen. On myös ihmisiä, jotka löisivät takaisin.

2. Tässä on tarkasteltu puolinaista raskolnikovilaista asetelmaa eli rikosta ilman mitään armoa, katumusta tai hyvää henkilöä tai edes jälkiseuraamusta. "Onnellinen" perhe ei oikeuta vahingoittamaan ja murhaamaan. Tässä on vain Rikos eikä Rangaistusta. Minusta kirjailijan pitää ottaa kantaa hyvän puolesta.

Toisaalta kirja voi saada kouluarvosanaksi kymmenen, sillä kirjojen lukijat ovat älykkäitä
1. Aggressiiviset vanhemmat raivannevat tietä lapsilleen uhkailemalla seurauksilla ja väkivallalla tai sen uhalla ja laillisestikin ja hyvillä tavoilla, mutta kaikenlaisilla suhteilla ja rahalla tulevaisuudessa.

2. Kirjan kerrontaratkaisu on niin ovela. Oikeastikin on mahdoton sanoa heti, onko ihminen oikeassa vai väärässä, hyvän tai huonon asian puolella, vasta aika ja teot osoittavat, usein sitä ei ole mahdollisuutta seurata. Yksityisyys tai paremminkin yksityisyyden suoja on tehokas verho, joka asettuu joskus totuuden eteen.

Uskon, että arvioinnit kirjasta vaihtelevat ääripäästä toiseen. Kirjan kritiikit löydät parhaiten Siltalan koosteesta täältä.

Tästä ovat siis kirjoittaneet monet johtavat kirjabloggarit kuten Leena Lumi ja Järjellä ja Tunteella Susa.  Muissa käytä googlea, minä en viitsi, en tämän kirjan takia. Etoo. Kuvottavan kova kirja, mutta myös kirja joka voisi kertoa tästä maailmasta.
*****
Herman Koch (s.1953) on hollantilainen kirjailija.