William Golding: Laiva tulessa

William Golding: Laiva tulessa, alkuteos Fire Down Below 1989, suomentaneet Eila Pennanen ja Hanno Vammelvuo, Gummerus 1991 Sivumäärä 292.

Laiva tulessa on trilogian viimeinen opus, jossa purjelaivamatkaa seurataan Edmund Talbotin silmin. Tämä ei ole kovinkaan selvää, mutta jossain vaiheessa selviää herran nimi ja suurin ongelmakin selviää, että kaverilla on kutinaa alapäässä, nivustaipeita vaivaa  ihottuma.

Toisaalta en ole lukenut kahta ensimmäistä osaa, eikä tässä ole mittän tiivistelmää edellisistä osista, eli se puolustukseksi kirjasta, mutta tästä osasta totean, että minusta kerronta koostuu mitään sanomattomasta kuvailusta ja hyödyttömistä keskusteluista. Kirja on täynnä hölynpölyä, se on minusta ikävystyttävä, sekava ja tekotaiteellinen. Se ei ole juonellisestikaan jännittävä, siinä ei ole runollisuutta eikä kielellisiä ansioita, se on pitkäpiimäinen teos, joka varmasti varsin hyvin kuvaa tilannetta. Lopun kirjeistä voi päätellä, että eletään Napoleonin kukistumisen aikaa, laivamatka on suuntautunut Australiaan. Päähenkilö herra Talbot on aiemmin rakastunut neiti Chumleyhyn, joka on Alcyone –nimisessä laivassa.

Meri kuvataan oikulliseksi ja laivakunta kohtaa jääseinämän, toivo on menetetty. Aiemmissa onnettomuuksissa eräs herrasmies on leväyttänyt aseellaan aivot seinälle, keulamasto on osittain irti ja herra Preetiman on murtanut jalkansa. Preetiman laatii testamenttinsa ja menee naimisiin erään kotiopettajattaren kanssa ja otaksuu kuolevansa. Preetimanilla on painokone mukanaan. Sillä hän aikoo sivistää siirtokunnan asukkaita, josta emämaan hallinto ei pidä. Hän epäilee, että aiempi onnettomuus oli järjestetty. Kaikki lopulta selviävät perille, mitään tulipaloa ei ole laivalla, mutta satamassa tapahtuu räjähdys ja laiva palaa. Liitän tämän haluun tuhota painokone. Preetiman nilkuttaa sisämaahan nuoren vaimonsa kanssa. Laivalla on mukana kahlevankeja, jotka ovat karkotettu Australiaan, näistä ei ole lainkaan vaivaa.

Herra Talbotin sydän on jäänyt Alcyonelle lordi ja lady Somersetin seuraneitinä olleelle neiti Chumleylle. Neiti Chumley piipahtaa maissa ennen kuin suuntaa Intiaan. Talbot yrittää järjestää sinne siirtoaan. Talbot kertojana antaa ymmärtää, että lopulta hääkellot ovat soineet. Oliko herra Talbotin nivukset vailla ihottumaa silloin, jää lukijan oman mielikuvituksen varaan!

Jo tämän juonitiivistelmän aikaansaaminen oli minulle hankalaa miltei mahdotonta ja vaati sinnikästä tutkimista ja päättelyä. Pitkäveteisyydessään kirja saattoi kylläkin kuvata laivamatkaa, mutta esimerkiksi ruuan ja juoman puutetta ei laivalla kärsitty, joten kovin realistisena en itse laivamatkan kuvausta pitänyt. Aluksella miehistön väleissä oli kitkaa eniten ranskalaisen Benetin kanssa. Benet koitti hurmata kihlautunutta kotiopettajatarta kummallisilla runoillaan.

Herra Talbotin suurta hetkeä jälleen näkemistä neiti Chumleyn kanssa kuvataan seuraavasti:
”sydämeni hajosi aivan kuin kananmuna paistinpannuun”. s.266
Voiko tätä suurta tunnetta kuvata enää yhtään paremmin ja intohimoisemmin?

Maininnat naisista ovat kummallisia, samaten Preetimanin avioliitosta neiti Granhamin kanssa
Tuossa salamyhkäisessä keski-ikäisten pariutumisessa oli jotain aivan erityisen vastenmielistä! Mies saattoi olla viidenkymmenen ja nainen  ...
”Likaista, eläimellistä ja irstasta!” s.75

Paljon olen nobelisteja lukenut, tämä teos oli valitettavasti kölin alitus.

****
William Golding (1911 - 1993) on kirjallisuuden nobelisti vuodelta 1983. Hänen mestariteoksestaan Kärpästen Herra olen blogannut näin.